Rakkaat

Rakkaat

maanantai 24. lokakuuta 2016

Syksy saa pollen pörheäksi

Kop kop. Kuka siellä? No syksyhän se

Ei pärjää enää ilman välihousuja ja kerrospukeutumista. Näpit jäätyy ilman hanskoja. Omenat tippuu puusta ja Jaska saa oman osansa omppuloista (onneksi en kaatanut sitä puuta, vaikka keväällä niin kovin uhosin). Jaska on kovin pörheä. Sekä sisäisesti että ulkoisesti. Alkaa olla aika pimeetä. Siis ulkona (mun päässä on aika useinkin pimeetä, mutta sillain hyvällä tavalla!). Ja tietenkin kirskikkana kakun päällä vanha kunnon syysflunssa. Jaska sai muutaman suunnittelemattoman vapaapäivän ihan siitä syystä, että olin sohvan uumenissa ja podin oloani. Ja kolmantena päivänä nousin sohvalta ja menin ratsastamaan, ihan 20 minuuttia jaksoin, Jaska olis jaksanut paljon kauemmin ja laukata paaaaljon enemmän, mutta mun hengitys- ja verenkiertoelimistö oli sitä mieltä, että tää riittäis nyt, kiitos. Saatiin kuitenkin pahimmat pörinät kylmenneiden ilmojen virkistämästä pollesta pois.
Flunssaa parantelemassa pörinä-pollen kanssa.
Estevalppaa

Ehdotin erään valmennuksen jälkeen, että voitaisko ens kerralla hypätä (koska olin niin hurmiossa onnistuneen tunnin jälkeen, että kuvittelin pystyväni mihin vaan) ja sehän kyllä kävi Valmentajalle. Tuumasta toimeen. Katseltiin siinä setämiesratsastajan kanssa meitä edeltävää valppaa ja  naureskeltiin, että meillä ei varmaan oo tota kolmen esteen sarjaa, koska mehän ei tod mitään laukkoja säädellä. Heko heko. Vaan sielläpä se kolmen sarja oli visusti paikallaan, kun raahasimme syömälihavat estepollentaimet maneesiin. Oli kyllä vähän semmoinen olo, että joo, mitäköhän tästä... Mutta, koska luotto Valmentajaan on suunnaton, en alkanut suotta jännittämään. Oikeastaan olin aika täpinöissäni (mieti, minä, estekammoinen tätiperunasäkki innoissaan jostain estetunnista, daa!)!
Jaska maalasi kavion.
Puomit oli onneksi pudotettu meille sopivalle korkeudelle, elikkäs maahan. Sujuvasti sitten ravailtiin niiden yli ja kohta jo mentiin laukalla. Ja siinä kolmen sarjalla piti saada kolme laukkaa väliin ja mitämitämitä! Sehän onnistui! Jaska jopa vastasi pidätteeseen eli hidasti ja lyhensi askelta, jos meinasi mennä liian vauhdikkaaksi. Vau! Viimeisellä kerralla puomit olivat mystisesti nousseet ylemmäs ristikoksi ja meillä oli alkeellinen esterata suoritettavana! Ja uskokaa, että oli vähän kevyt olo, kun hallitusti ja kauniisti suoritimme radan! Mun piti viimeisen esteen jälkeen ratsastaa suoraan, mutta tämä tätiratsastaja haltioitui niin kovin, että unohti kokonaan ohjauksen! Otettiin sitten se viimeinen este vielä uudestaan ja mentiin sitten suoraan. Olin suorastaan hurmoksellisessa tilassa!
Jos söisin vähän tosta tota kuivaa oksaa.
Jaska kävi aina tehtävien välissä kuumana kuin hellankoukku, mutta aina kun lähdettiin suorittamaan, oli polle kuulolla ja teki just, mitä pyysin. Ja mikä tärkeintä, Rauha-täti pysyi ihan coolina, eikä alkanut jännittämään tahi hermostumaan. Valmentaja kehui kovasti, miten kivasti ja varmasti Naskeli hyppää ja kyllä se tuntuikin siltä, näytin vaan suunnan ja nautin!
Kuvituskuva. Ei liity mihinkään. Nimi muutettu.
Setämiesratsastajan polle on yleensä melko eteenpäinpoljettavaa mallia. Paitsi nyt estetunnilla, pollehan lähti kuin mummo peltikatolta aina eka esteen jälkeen ja viittasi kintaalla kaikille jarrutus- tai kääntämisyrityksille. Näin setämiesratsastajasta tulikin setämiesmatkustaja, ihan yhtäkkiä tosta noin vaan. Että ei ne hepat mitään automaatteja oo ja laiskakin voi jopa innostua! Onneksi tilanne pysyi hallinnassa taitavan Valmentajan ansiosta, vaikka kerran oli maneesin takaseinä ehkä lähempänä kuin setämiesratsastaja olisi toivonut. Aika kätevästi nuo muhkut kuitenkin kääntyy, kun on ihan pakko! Olin vähän salaa ylpeä Jaskasta, joka yleensä on se, jota pitää yrittää jarrutella eteenpäin pyytämisen sijaan!

Havunneulaset on perseess(t)ä

Lähdettiin pitkästä aikaa pidemmälle maastolenkille. Tällä kertaa kokoonpano koostui Jaskasta, Leevistä ja sitten eräästä tammahevoisesta, joka on kuulemma aika säpäkkä ja sanotaanko näin että ympäristöstä tietoinen. Alkuteputtelun jälkeen tammakin malttoi rauhoittua Jaska-veturin ja Leevi-perävaunun perään puksuttelemaan. Tsukutsuku, pukspuks. 
Siis mikä toi hysteerinen kana tuolla on?
Herramunjee, chillaa nyt vähän beibi!
Tien ylitykset, lenkkeilijän ja autojen kohtaamiset sekä isomman lätäkön ylitykset meni kaikki oikein mallikkaasti, mutta auta armias, kun Jaskan ahterin päälle laskeutui havunneulasia! Sepä olikin the paha juttu ja aiheutti suunnatonta närkästystä herkkäpeppuiselle hevoiselleni. IIK! (kuka nyt on hysteerinen, kysyn vaan?) Onneksi mukana oli aputyttö, joka elegantisti siirsi mokomat häiriötekijät hänen majesteetilliselta perseeltään ja matka saattoi jälleen jatkua rennosti. Pitääkin alkaa siedättämään Jaskaa siihen, että kosken hänen herkkäpeppuunsa selästä käsin. Ai miksikö? No siksi, että kerran koskin ja sehän oli niinkin hirveätä, että Jaskan piti melkein käydä maahan istumaan, kun järkyttyi niin kovasti. Believe or not. Meillä jokaisella on herkkä kohtamme, Jaskalla se on selvästi peba.
Suomipollet ei haluu nyt seistä paikallaan. Koska meno päällä.
Tahtojen taistelu.
Ja taas säikähdyttiin


Hevosia syövä satula, parempi juosta karkuun!
Lainasin eräänä syksyisenä iltana tallikaverin länkkärisatulaa ja kaikki meni ihan jees siihen asti, kunnes lähettiin raville. Satulassa oli metallirenkaita ja nahkasuikaleita ja renkaat piti tietenkin ihme klink klonk-ääntä ja suikaleet läpsyivät iloisesti pitkin pollen kylkiä. Siitäkös sitten hepo säikähtämään. KÄÄK! Jaska meinasi suorastaan juosta päin seinää hätäpäissään (jos ihan hitusen liioitellaan), mutta onneksi olin Rauha ja otin tilanteen haltuun. Ja onneksi Jaska pysähtyi heti, eikä lähtenyt juoksemaan ääntä karkuun, koska sitä ääntä olisi sitten piisannut aina enemmän ja enemmän, mitä kovempaa oltais menty. Ja sillä menolla olisin tod näk päätynyt taas maneesin seinään tai jotain vastaavaa. Eli pisteet Jaskalle! Juoksutin sitä sitten maasta käsin ja siedätin ääneen ja könysin takaisin kyytin, kun Jaska ei ollut enää pakeneva saaliseläin (kyllä, metallirenkaat voivat ihan varmasti syödä hevosen, siis hevosen mielestä!). Vaihdettiin kuitenkin varmuuden vuoksi satula, kun tallikaveri kipusi eka kertaa Jaskan selkään. Aluksi Jaska oli edelleen hieman epävakaassa mielentilassa, mutta rentoutui, kun ratsastaja löysi istuinluunsa ja muisti, miten koulupenkissä pönötetään! Me pidettiin tallikaverin kanssa omaa kivaa erään satunnaisen heporaukan kanssa (omistaja hikoili Jaskan kyydissä!), tehtiin Meku-pollelle eri hienoja kampauksia ja hihitettiin kuin pikkutytöt! Thihii tirsk!

Leningrad Cowboys- piisami.
Vai olisko sittenkin yksisarvinen?
Hevosella oli vähintään yhtä hauskaa kuin meillä, kuten kuvasta näkyy!

Isolla kylällä

Kävimmä tallikaverin kera HIHSissä eli horse showssa heltsingissä asti katsomassa hienoja hevosia ja huikeita suorituksia. Melkein jo mentiin Björsin Markon kanssa ottamaan yhteiskuva (koska se on niin ihq!), mutta mä jänistin sitten kalkkiviioilla (koska olen niin hillitty ja pidättyväinen), tyydyttiin sitten kuikuilemaan häntä aina ohikulkiessamme. 
Aaltoja voi tehdä myös ihan kahdestaan! 
Paikan päällä katsottuna se 160 cm (eli voisin kävellä limboamatta esteiden ali ja hitusen varvistaa, koska jäisi vielä sentti väliä!) esteluokka on kyllä aika järjenköyhää touhua. Voisi melkein kuvitella, että joku on unohtanut mentaalihospitaalin suljetun osaston oven auki ja joukko umpihulluja on sieltä karannut ja hulluuspäissään keksinyt, että mennään hyppäämään tommosia talonkorkuisia ja nälkävuoden mittaisia esteitä näillä lähes ponikokoisilla kaakeilla. Koska eihän kukaan tervejärkinen tommosta voi tehdä! Eihän? 
Joku järkensä menettänyt siellä leijuu!
Oli kyllä hieno päivä ja upea kokemus kaikkinensa! Asiantuntevasti kommentoitiin suorituksia ja pohdittiin, että kuinka korkealla kukakin on niissä kränkingpisteissä. Ja uhkapelurina pistin rahaa likoon peerpaumin akan puolesta, mutta katkerasti sen euron hävisin. Kyselin tallikaverilta, että onko se peerpaumin akan ukko mukana. Ei ollut, tiesi kaveri kertoa. Joku sen kisan voitti, mutta mun mieleen jäi parhaiten eräs etujaloilla hassusti tumputtava hevonen, vinkeän näköistä menoa! Saattoi olla jopa kisan voittaja. Kuka niitä muistaa? Pääasia että viihdyttiin! Eikä paleltu! Ja oltiin ihan ihmisiks, kerran vaan tehtiin katsomossa aaltoja. Kahdestaan.


Jaska yrittää olla herkule poirot (oikeesti toi on jotain räkää tms.)


Tuliaisia Jaskalle. Vähänkö ihkun väriset, hyvin miehekäs!