Kesä on hevosen parasta aikaa Ellei olis niin pirusti paarmoja ja muita öttiäisiä. Viime kesänä Jaskan ötökkämyrkkynä oli kookosrasva ja tänä kesänä tervarasva (Niilo Ylivainio tervasi potkukelkkani jalakset, hihi!) On toiminut hyvin, ei ole kovin syöty heppa. Tosin heppa itse on kovin syönyt, koska ruokaa on tarjolla 24/7. Kunhan vaan laskee turpansa alas niin pöytä on katettu. Onneksi Jaska ei ole laitumen ainoa plussapallo, kyllä näkee, että on maistunut toisillekin...
Kyllä se sokeri vielä ruunankin suussa sulaa! (kuva sensuroitu) Jaskaa on elävä kiimanilmoituskone.
Kesä ja laidunkausi on ihanaa aikaa, koska heppaset saavat olla ulkona yötä päivää ja sehän tarkoittaa sitä, että ylimääräisiä virtapiikkejä tai muuta ihme kohellusta ei esiinny (vrt. kevään kirkastama hevoisen mieli). Mikä taas on hyvä juttu tätiratsastajan kannalta, varsinkin maastoillessa. Kouluratsastus voi olla välillä hieman tahmeaa, koska ei vaan jaksa. Kumpikaan. Onneksi valmentajat käyvät säännöllisesti patistelemassa vetelyksiä, ettei ihan alkulimoiksi muututa. Viimeisin valmennus olikin melko rankka, kun pääasiassa laukattiin sinne ja tänne ja tuosta noin ja vielä vähän tonne. Huh. (Valmennettavat erehtyivät kehumaan hevosiaan laiskoiksi ja vetelyksiksi, virhe, ISO virhe!) Tätiratsastaja näytti valpan jälkeen siltä, että oli juuri tullut suihkusta, sen verran tippui vesi tukasta. Eikä Jaskakaan ihan tuoreelta näyttänyt. Mutta hienosti meni, varsinkin sen jälkeen kun tätiratsastaja sanoi pari taikasanaa (v*ttu, prrkele, stana!!!), kun ei meinannut sujua. Johan alkoi kuulkaa lyyti kirjoittamaan eli Jaska polkemaan laukkaa! Onneksi ei ollut sykemittaria, hätäisempi olisi jo soittanut piipaa-auton paikalle, sen verran tuplabasarina hakkasi täti-ikäisen pumppukone.
Jaska ja maastokaveri Toivo, jota pitää vähän muistutella asemastaan laitumella. Tamman lähelle ei ole mitään asiaa silloin kun Jaska The Man on huudeilla.
Maastoilua Tätiratsastaja on nyt virallisesti ihan kertakaikkisen hurahtanut maastoiluun! Voi kun onkin ehanaa päästellä täysiä vailla jännitysmomentteja. Mikä lie aivosolu nyrjähtänyt sijoiltaan. Jaska, Toivo ja Leevi ovat osoittautuneet oikein hienosti toimivaksi maastorykmentiksi eikä kenelläkään mene tunteisiin, vaikka olisi juuri menty vähän pikkusen lujaa! Tai kuten eräällä lenkillä, kun oltiin juuri virittelemässä laukkaa ja jouduttiin ottamaan homma seis kun vastassa oli tienleveydeltä ihmisiä ja lastenrattaita! Mitä tekivät pollet, kun eivät saaneetkaan lähteä revittelemään? No, kävelivät tietenkin ohi muina hevosina. Leevi saattoi vähän taipua kyljestään mutkalle rattaista poispäin, mutta kun härvelit eivät välittömästi osoittaneet merkkejä hevosen kimppuun hyökkäämisestä, saattoi sekin suoristua ja naureskella turpajouhiinsa, kun oli jälleen kerran selvinnyt hengissä katsottuaan petoa suoraan silmiin! Hähä, hävisit!
Leevi, Toivo ja Jaska. Possujuna.
Tätiratsastajan haurasta itsetuntoa (siis hevosten parissa, muutoin itsetuntoa riittää niin, ettei välillä tahdo ovista mahtua!) hivelee, kun saa luovittua ratsunsa mitä erikoisimmista ja jännemmistä paikoista läpi, ohi tai yli. Muutaman kerran Jaska on pysähtynyt kyselemään, että ootko muikkeli ihan varma, että tosta voi mennä (koska siinä on oja, kuoppa, mutaa, vettä, kanto, auto, traktorinmuna, laudanpätkä ja mitänäitänytonkaan). Sitten tätiratsastaja on vain vähän rohkaissut herkistynyttä hepoistaan, että juu, kyllä voi mennä, se "oja" on ihan 10 senttiä leveä ja vähintäänkin yhtä syvä, että pääset kyllä. Tai että se kanto ei ole ainakaan tietääkseni syönyt hevosia tähän asti, auto on ihan parkissa (liikkuvat autot eivät ole the juttu!) ja sen laudanpätkän päälle ei tarvii astua, siitä vierestä kato vaan ja traktorinmuna on sun ruokaa! Ja niin on matka iloisesti jatkunut!
No v*ttu kun kutittaa! Onneksi setämiesratsastaja on virittänyt raaputusharjan takaseinään!
Elämässä pitää olla blingiä!
Kerran oli hauska episodi, kun mentiin possujunassa tosi jyrkkää alamäkipolkua pitkin (se ei polleja hirvittänyt, tätejä ehkä enemmän, kun piti olla melko räyheässä takakenossa satulassa, että pysytään pystyssä!) ja sen jyrkänteen pohjalla oli ihan hirveä juttu! Siis se 10cm leveä ja syvä "vuono". Eikä siinä vielä kaikki! Vieressä oli KANTO! Herranpieksut sentään! Että tostako muka?!? Muuten oliskin ollut ihan helppo nakki, mutta kun sen kanjonin vieressä oli iso kuusi, minkä oksat olivat juuri sopivasti tätiratsastajan pään yläpuolella eli hetikohta naamassa, kun urhea Jaska päätti hypätä sen helvetin viirun yli! Hetken aikaa kuusenkerkät vihmoivat hellästi tädin naamaa ja kappaleen matkaa sai tätiratsastaja kokea, miltä tuntuu mennä umpitunnelissa kohti tuntematonta (silmät kiinni, suu auki!). Kauhean kääkkymisen ja hihityksen jälkeen täti totesi, että polulla ollaan edelleen (oli siis ihan uusi reitti) eli turpa kohti uusia seikkailuita! Kyseisen reissun jälkeen tädin ahterin päältä löytyi havunneulanen, vaikka uimassakin oli jo käyty... Lappeellaan oli, ei pystyssä, jos joku jo ehti huolestumaan! Löytyi niitä myös hanskasta ja satulahuovan alta sekä rintavaosta... Kyllä metsässä on kivaa!
Eräällä maastoretkellä kohtasimme suuren kanjonin...
Vähän temppuja maastakäsin Setämiesratsastaja on sen verran näppärä kaveri, että kädessä pysyy kuulkaa onkivavan ja grogilasin lisäksi vasara ja nauloja ja niinpä hän tekaisikin haasteita maastakäsittelyä varten: oli kuormalavaa ja hirsipuuta, mistä roikkui (lapset ja anoppi, vaimo ehti karata, ehhehhee, vitsivitsi!) kuormaliinan ja sisäkumin pätkiä. Tarkoitus oli siis mennä toisen ali ja toisen päältä. Voitte itse päätellä miten mistäkin.
Hirsipuu ala Setämiesratsastaja.
Jaska nuuhkaisi kuormalavaa ja käveli siihen kun kerta pyydettiin. Että aha, tästäkö mennään, no mennään sitten. Mitä vielä? Tanssinko kahdella jalalla unkarilaisia kansantansseja ja vihellän samalla käkisalmen valssia? Hapsujen ali kävely ei ollutkaan ihan niin helppo homma, mutta muutaman kerran ohikävelyn jälkeen Nakka pystyi menemään siitäkin, fiksu polle ratkaisi ongelman niin, että juuri roikkuvien kohdalla se oli huomaavinaan maassa jotain tosi mielenkiintoista, jolloin härpäkkeet eivät osuneet päähän. Ja kohta mentiinkin jo pystyssäpäin läpi. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?Tulta ja papatteja? Naruhyppelyä?
Tätiratsastaja ja nuutunut Jaska. Mentiinkin ihan puoli tuntia kävelyä.
Huhhellettä
On ollut viime aikoina sen verran hikevää, että ratsastus on koostunut lähinnä maastoilusta ja ilman satulaa köpöttelystä, vähän taivutuksia, avoja ja väistöjä. Puoli tuntia ja sitten polle sisälle ottamaan pienet tirsat ennenkuin joutuu takaisin laitumeen paarmojen kiusattavaksi... Onneksi ruoka tuo lohtua kärsimykseen... Vaikka onkin ihan infernaalisen kuuma, kyllä tämä kesä voittaa muutamat edelliset mennentullenjapalatessa, kerrankin on kunnon kesä! Tästä on tätiratsastaja haaveillut pitkän ja pimeän talven aikana... Ensi talvena näpit ja varpaat syväjäässä on sitten niin mukavaa muistella, miten oli niin kuuma että hiki tuli pelkästään ajatellessa!
Lämpötila varjossa + 30. Vielä jaksaa poseerata. Paitsi että ei.
