Rakkaat

Rakkaat

lauantai 19. tammikuuta 2019

Rokotus ja sen seuraus

Eii! Taas näitä akkojen kaakatuksia, en kestä!


Siis oikeesti! 

Harmillinen juttu

Jaskalla oli vuosittainen rutiinitapaaminen eläinlääkärin kanssa marraskuun alkupuolella. Ohjelmassa oli pienet päiväkännit, että tohtorisetä pääsee katsomaan, onko legot ojennuksessa ja samalla tuikkaamaan rokotteen. Kaikki sujui, kuten pitääkin. Hampaissa ei ollut sanomista eikä juuri mitään toimepiteitä tarvinnut tehdä, vähän jotain etukoukkuja sipaistiin raspilla ja se siitä. Tätiratsastaja piti muutaman lepopäivän rokotuksen jälkeen ja koko viikko vähän kevyemmällä liikunnalla. Seuraavalla viikolla Jaska oli hieman outo ja raskas kädelle. Loppuviikosta oli valmennus ja tätiratsastaja sanoikin heti valmentajalle, että tää koko koni suorastaan makaa mun kädellä (tahtoo sanoa, että roikkuu koko jättimäisen päänsä kanssa kuolaimella ja sen kokeneet tietävät, että ei ole muuten kevyt hevosen pää, ei!). Jaska oli myös valmentajan silmään oudon tahmea eikä pyöristynyt niskastaan yhtään, vaan todellakin roikotti kaulaa ja päätä niin että tätiratsastajan selkä ja habat pääsivät tutustumaan maitohappoihin!. 
Apua! Eläinsuojelu! Minut on vangittu pakkokarsinaan!
Vapaudenriisto!
No, tehtiin mitä saatiin tehtyä eikä sitten vaadittu enempää, kun Jaska ei selvästikään pystynyt parempaan. Jaska on aina ollut ns. työmyönteinen ja yritteliäs, joten hieman alkoi huolestuttamaan, että joku on nyt pielessä. Seuraavana päivänä heppa olikin sitten ihan pois pelistä, pää roikkui ja ilme oli apea. Tätiratsastaja sai suorastaan kuningasidean ja mittasi lämmön. No, sitähän olikin sitten vähän enemmän kuin olisi suotavaa, 39,2. Selkeästi siis kuumetta. Seuraavana päivänä lämpö oli ns. sallituissa rajoissa eli 38,3 ja sitähän tietenkin kuviteltiin, että kyllä tää tästä. Eipä se siitä. 


Nakkis-parka kipeänä :(
Vastoin tapojaan kävi makaamaan sisälle päästyään.

Pikkuhiljaa pollen vointi meni huonommaksi, söi kyllä ja joi, paskoi ja kusi, mutta yleisilme oli kipeä ja maasta syöminen alkoi vaatimaan jonkin sortin akrobatiaa. Kaulassa oli parin kämmenen levyinen kiinteä pahkura, ei aristellut, mutta turvoksissa oli, ihan silminnähtävästi. Jaskan vointi meni sitten sen verran huonoksi, että piti soittaa päivystävä eläinlääkäri katsomaan. Tietenkin sunnuntaina, kuinkas muuten! No, elli tuli paikalle ja tätiratsastaja antoi kattavan oirekuvauksen ja ehdotuksen diagnoosiksi (paise kaulassa rokotuksesta). Kun elli ei oikein alkanut mihinkään, täti ehdotti että jos vaikka ne verikokeet. Jaa, no mitäs niistä. No, vaikka tulehdusarvot ja hoobee, ehdotti täti. Aijoo, otetaan sitten. Ja kipulääkettä suoneen sekä pullossa myöhemmin suun kautta annettavaksi. Verikokeiden tulokset tulivat sitten parin päivän päästä ja tulehdusarvo olikin reilusti koholla. Ei muuta kuin apteekkiin antibioottikuuria hakemaan (kaksi lähes ämpärin kokoista purkkia lähti mukaan!). Noniin, kyllä nyt hepo paranee.


Ramones-asento!
Vähän vaikeeta tää syöminen...


Kuormalava helpotti hieman syömistä ja karsinassa oli heinäverkko.
Kaulalla näkyy dreeni.
Vaan eipä parantunut. Seuraavana päivänä tätiratsastaja kävi polleparkaansa katsomassa ennen töihin menoa ja taputti Nakkelia kaulalle. Normaalin taputapun sijaan kuuluikin ontto kumina kuin olisi bongorumpua paukutellut. Sen verran ammattilainen tätiratsastaja näissä asioissa on, että tajusi, että nyt on sitten kunnon paise kera nesteen ja kaasun. Että klinikalle ja heti, hevonenkin hengitteli tiheään ja näytti huonolta. Onneksi Uhri oli tallilla ja komppasi tätiä lähtemään ja tarjoutui matkaseuraksi. Seuraavaksi soitto pomolle, että en sit pääse ihan kohta töihin, kun hevonen tekee kuolemaa ja se pitää viedä hoitoon. Ihana pomo ymmärsi tilanteen ja antoi luvan mennä (niinkuin olisi lupia tarvittu! täti olisi ottanut vaikka potkut, ihan sama, mutta töihin ei vaan nyt pääse!). Täti lupasi tulla töihin heti, kun tilanne on ohi ja polle takaisin omassa karsinassaan, vapaapäivää ei saanut, kun sairaslomia oli jo enemmän kuin tarpeeksi työmaalla...
Lääkkeeks vaan.
Seuraavaksi alkoi kopin ja kuskin metsästys. Kummallakaan (täti ja Uhri) ei ole kopin vetämiseen oikeuttavaa korttia saatika taitoa vetää autolla muuta kuin jonoa perässään. Setämiesratsastaja oli ainoa toivo. Mutta. Eihän se vastaa puhelimeen! Varmaan 100 soittoa ja viestiä lähti. Mutta ei. Puhelinlangat eivät laulaneet. Naisissa sitten tiedettiin, että siellä se potee kankkusta, kun viime yön savustanut kalaa. Että semmoinen kaveri meillä. Siellä lepää, vaikka toisen hevonen tekee kuolemaa! Onneksi tallinpitäjät läksivät sitten kuskaamaan pollea klinikalle (ihan luksusta, että lähellä on yksi maan parhaista hevosklinikoista!). Jättivät vielä kopin klinikan pihaan, että jos saadaan kuski takaisin tai sitten tulevat hakemaan. Huh.
Pruits vaan, paha pois!

Jaska pääsi heti sisään ja pakkokarsinaan, ultrattiin kaula ja todettiin, että siellä sitä mätää on ämpärikaupalla. Polle unten maille, huulipuristin varmuudeksi vielä ja viilto nahkaan. Ja sieltä sitten alkoi tulla. Nimittäin mätää ja kaasua ja paljon. Ja hajua. Ihan karmeaa kuolonlöyhkää. Kaikki oli ihan että yök ja melkein oksennus ja burp, Uhri pakeni perähuoneeseen muka tutkimaan myytäviä rehuja. Tätiratsastaja oli ihan, että no joo, oon mä töissä pahempaakin haistanut ja hymyssä suin huuhteli vesikannulla eritettä viemäriä kohti ja katseli, kun paise pieneni kuin pyy maailmanlopun edellä.

Jaskan kaulaan jätettiin dreeni, jonka kautta onteloa piti huuhdella muutama päivä ja sitten dreeni pois. Jaska oli jo heti seuraavana päivänä pirteämpi. Päätettiin pitää hepo sisällä, kun märkää valui pitkin ryntäitä melko runsaasti. Seuraavana päivänä Jaska oli vielä pirteämpi ja täti päätti, että nyt riittää karsinassa seisominen! Koska pelkona oli, että seuraavaksi tulee joku ähky, kun ei liiku. Ja niin vei täti pollen tarhaan ja pollehan oli ihan että, prööh prööh, oikeestiko! Siistiä!


Jaska hoidettavana kotona. Kiltisti antoi huuhdella dreenin, vaikka taisi tuntua välillä ilkeältä.
On se vaan niin <3

Ai niin! Saatihan se setämiesratsastajakin vihdoin langan päähän ja pollea hakemaan. Eikä se missään dagen efterissä ollut vaan ihan rehellisissä töissä, palaverissa eikä voinut vastata. Varmaan sillä sydän muljahti muutaman kerran, kun katsoi puhelintaan, missä oli niitä satoja yhteydenottoyrityksiä sekä tätiratsastajalta että Uhrilta (hehheh). Että nyt on vähintäänkin talli tulessa ja kaikki hevoset kuolleet! Sori. Mutta hätä oli kuitenkin. 


Dreeni poistettu ja hyvältä näyttää!

Valoa tunnelin päässä

Reilun viiden viikon kuluttua rokotuksesta Jaska alkoi olla jo ihan oma itsensä. Pikkuhiljaa on päässyt polle töihin tädin ja Vuokraajan toimesta. Toki alkuun mentiin kevyemmin, olihan takana kuumeilua ja pitkä toipilasjakso. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti mennä pari viikkoa vain käyntiä ja ottaa ihan iisisti, mutta Jaska alkoi olla sen verran pörhäkkänä, että alettiin lisätä ohjelmaan ravia ja laukkaa. Pidettiin kuitenkin vielä maltti mukana ja ratsastettiin 30-45 minuuttia eikä hikeen. Sitten kun Jaska osoitti, että on muuten virtaa, palattiin ns. normaaliin liikutukseen että pysyy joku tolkku riekkumisessa! Nakkis oli niin innoissaan aluksi laukannostoista, että piti vähän pukkaista, mutta onneksi ei ole sitä jatkanut, koska tätiratsastaja alkoi heti epäillä että satula on taas kerran epäsopiva...


Klinikalla. Mua vähän väshyttäis, josh mää ottaishin pienet torkut... ZZZZ

Takaisin ruotuun

Parit valmennukset on jo takana. Viimeisimmässä valmentaja olikin sen verran ovela ketku, että sai höynäytettyä tätiratsastajan tekemään ihan mahdottomia! Nimittäin loivaa kaarretta laukassa, jolloin tulee pätkä vastalaukkaa. Kesällä tuota tehtiin kentällä, missä on enemmän tilaa. Silloin tätiratsastaja julistikin, että tää ei sit muuten onnistu maneesissa mitenkään, että seinään törmätään, jos yritetään! No, ei törmätty ja tätiratsastaja tajusi vasta suorituksen jälkeen, että eihän meidän tämmöistä pitänyt pystyä tekemään!


Huuru-Nakkis. Ei pienet pakkaset tunnu missään, kun ollaan tosissaan!
Jaska oli muutenkin kiva valmennuksessa, oikein innokas ja hyvin ratsastettavissa, jopa kuunteli mitä se selässä höllyvä massa yrittää vihjailla. Pakkastakin oli vain -18, joten Jaska veti ihan huuruun (siis kirjaimellisesti, ei päänsisäisesti!). Tätikään ei jäätynyt, ihme kyllä. Oli juuri tehnyt valtavan investoinnin ja sijoittanut vajaat 6 euroa lämpimiin työmieshanskoihin. Riitti sekä lämpöä että pitoa! 


Piti kokeilla uutta kampausta, aika hieno!
Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on pitänyt sisällään enemmän hyvää kuin huonoa. Paljon ihania muistoja ja vuorovaikutus sekä luottamus ovat parantuneet molemminpuolin. 


Taas voi hymyillä, kun Jaska on toipunut!

Vielä kerran: KIITOS!


Uhri, Setämiesratsastaja, tallinpitäjät, Vuokraaja sekä kaikki ketkä ovat Jaskan hoitoon osallistuneet. Ilman teitä olisivat Jaska ja tätiratsastaja olleet pulassa. 

Kiitos!



lauantai 27. lokakuuta 2018

Kun keli viilenee niin heppa kuumenee

Sanoo uusi suomalainen sananlasku

Ja sehän pitää täysin paikkansa! Nimittäin astetta terävämpää on ollut Jaskan suorittaminen kaikilla osa-alueilla, niin kouluratsastuksen, estehyppelyn kuin maastoilun saralla. 

Kuva lihottaa. 
Koulu

Aloitetaan kouluratsastuksesta. Kesällähän oli niin, että se kuuluisa peräänanto oli haihtunut  ilmaan auringossa paahtuvan hevosen huokosista höyrystyneen hien mukana. Tahmeaa oli tekeminen, juuri ja juuri jaksoi polleparka kavioitaan maasta nostaa. Vähän samaa oli havaittavissa kyllä tätiratsastajassakin, ei vaan jaksanut.

No, nyt on taas tekemisen meininkiä ja on kuulkaa virtaa ja eteenpäinpyrkimystä jopa niin paljon, että alkaa välillä olla jarrut vähän öljyssä. Tätiratsastaja yrittää parhaimpansa mukaan hyödyntää tämän virtapiikin siten, että liike tulisi takaa eteen ja ylöspäin, jolloin Jaskan etupää kevenee ja takapää polkee paremmin alle ja sittenhän päästäänkin oikein oivaan lopputulokseen! Näitä satumaisia hetkiä on tullut taas yhä useammin ja varsinkin valmentajan haukansilmän alla on päästy suorastaan huikeisiin suorituksiin! Erään valmennuksen jälkeen sai ratsukko korviahiveleviä kehuja valmentajalta, kun hän totesi, että nyt ollaan valmennuksen alussa siinä tilanteessa, missä vuosi sitten oltiin valmennuksen lopussa! Ai että! Ja mikäs siinä on ratsastellessa, kun polle leijailee alla höyhenenkevyesti ja tekee annetut tehtävät lähes ajatuksen voimalla. Ainoa miinus tulee tätiratsastajan epätasaisuudesta, että kun sen hytkyvän tätivartalon saa vihdoin suurella vaivalla oikeaan asentoon ja Jaska kiittää menemällä hienosti, kosahtaa homma siihen, että se tätivartalo tekee jotain tyhmää. Kuten horjahtaa, puristaa perseellä tai reisillä tai kiertyy väärään suuntaan tai nostaa/laskee kättä väärin tai kallistuu hitusen tuonne/tänne/sinne jne. Tästä on siis seurauksena ns. paketin leviäminen jolloin kaiken saa aloittaa alusta. Mutta onneksi kehitystä on tapahtunut ja tätiratsastaja voi edes välillä olla tyytyväinen itseensä ja uskoa vilpittömästi, että jotain on tehty oikein tässä matkan varrella!

Rennosti taivutellen!

Estehyppely

Edellisen katastrofin jälkeen tätiratsastaja yritti kerran hypätä. Jaskahan ei suostunut ylittämään ensimmäistäkään estettä vaan kielsi uppiniskaisesti joka kerta, vaikka tätiratsastaja sanoi ruman sanan. Täti nosti kädet pystyyn ja antautui. Uhri kiipesi selkään itsevarmuutta uhkuen ja lähestyi pontevasti estettä. Kielto. Ja toinen. Ja tulikohan kolmaskin. Sinnikkyys palkitaan ja niin meni ratsukko esteen yli ja toisenkin. Ja vielä uudestaan. Sitten piti lopettaa, koska Jaskasta näki selvästi, että ei ole nyt kivaa tämä. (Kukkahattu)tätiratsastaja jäi miettimään syitä moiseen käytökseen, koska yleensä Nakkis on tykännyt hyppäämisestä. Että onko se kipeä (jokaisen hevosenomistan pahin painajainen!) vai onko tätiratsastaja vaan niin huono.

Jaska the Laaduntarkkailija (saattoi nukahtaa kesken toimen)..
Tehdäänkö tarhan siivous eu-direktiivien mukaan?
Onko noudatettu kaikkia paskanluomisen säädöksiä?
Krooh.
Noh, onneksi Vuokraaja on tätiä meritoituneempi estehyppelyn saralla, joten kokeiltiin sitten jälleen hyppelyä. Tällä kertaa laitettiin selkään oikea estesatula (missä koulusohvaan tottunut täti ei osaa istua ei sitten yhtään!) ja kas, Jaska hyppeli kuin aropupu korvat tötteröllä esteiden yli! Tätiratsastaja oli onnellinen että hevonen ei ainakaan ole kipeä. Syyt hyppyhaluttomuuteen olivat todennäköisesti a. koulusatula (mikä voi tuntua hypätessä epämukavalta sekä ratsastajalle sekä hevoselle ja b. tätiratsastajan paskuus. Varmaankin molemmat sekä a ja b. Tätiratsastaja sanoikin Vuokraajalle, että jospa sä hyppäät ja mä nostelen puomeja. Vuokraaja on niin kovin taitava esteosaaja, että pystyy tukemaan kokematonta hevosta hyppyihin valmistautumisessa eikä pelkää esteitä. Tällä kertaa Jaska hyppäsi jopa sen pahamaineisen okserin eikä tuntunut missään! Ilmaa jäi väliin vaikka kuinka (pidettiin kovin pienenä se okseri ettei vaan tuu pollelle paha mieli) ja vaikka isonnettiin estettä joka suuntaan, hyppäsi Nakkis yli leikitellen! Siistiä!  Ehkä tätiratsastajan pitää joskus kokeilla jotain pieniä esteitä sillä kamalalla estepenkillä ja jos edelleen tulee ongelmia, jättää ne hommat ammattilaisille ja keskittyy ihan vaan narunpyörittämiseen ja esikouluratsastukseen!


Maasto

Lähdetään maastoon, ne sanoi! Se on kivaa, ne sanoi! Hymyssäsuin läksivät tätiratsastaja ja Setämiesratsastajan Tytär suomenratsujensa kanssa maastoon kauniina syyspäivänä. Mielessä viipyilivät mukavan leppoisat maastoretket vauhdikkaine laukkapätkineen ja niin mentiin luottavaisin mielin kohti edessä häämöttävää tuhoa. Jo ensimetreillä kohdattiin ylitsepääsemätön este, kun pienen ojan päälle oli joku laittanut kuormalavan. Pollet sitä tuijottamaan tyrmistyneinä eikä kumpikaan suostunut kiertämään mokomaa viritystä (vaikka hyvin olisi voinut mennä siitä vierestä!). No, Tytär jalkautui ja siirsi lavan pois arvon sotaratsujen tieltä ja niin jatkui matka taas iloisesti lauleskellen.

Ei ollut enää kesän turvottama löllykkä maastossa.
Päästiin kohtaan, jossa otetaan letkeät alkuhölkät. Tätiratsastaja ehti sanoa, että mennään silleen rauhallisesti ja antoi Jaskalle merkin, että no ravaapa nyt vähän, kun polle kiihdytti itsensä nanosekunnissa kiitoraviin. Aha. Prrprr ja pidätettä. Ei vastausta. No, mennään sitten vähän reippaammin, kun kerta ei hölkkä kelpaa. Kappaleen matkaa pötkittyään Jaska huomasi tien varteen pysäköidyn auton ja teki lähes äkkipysäyksen. Tätiratsastaja haisteli hetken Jaskan korvia, kunnes sai tasapainonsa hallintaan (matka taittui nimittäin kevyessä istunnassa eli jalustimien varassa seisten koska singerin tahdissa ei vaan voi keventää!). Siitä sitten saatiinkin kätevästi vauhti alas ja ja matka jatkui metsäpolulle. Kesällä ojien ylitykset sujuivat lähinnä pohjien kautta kävellen, mutta nyt vauhdin hurmasta huumaantuneet pollet hyppäsivät isosti ojien yli ja ryöstivät laukalle aina hypyn jälkeen! Onneksi ryöstö kesti vain muutaman askeleen verran jonka jälkeen tie taittui taas nopeutetun kävelyn muodossa.

Muiskista vaan!
Sitten koitti se kuuluisa laukkapätkä. Pollet korskuivat malttamattomina ja hermostuneina askeltaen, että joko päästään? Milloin päästään? Ja noin puolikkaasta myönnytyksestä siirtyä laukkaan ottivat hepat neuvosta vaarin ja lähtivät kuin mummot peltikatolta kiihdyttämään kohti hillitöntä kurvia. Tätiratsastaja huuteli vanhempana ja viisaampana ohjeita takana porhaltavalle ratsukolle, että hidastetaan sitten hyvissä ajoin ennen kuin tie loppuu. Ja niin alkoi täti hyvissä ajoin antamaan Jaskalle hienovaraisia merkkejä, että nyt vois vähän himmailla vauhtia (kesällä toimi!). Sitten täti antoi vähän selkeämpiä merkkejä, että niin, nyt vois hidastaa, kun se tie loppuu kohta. Ja Jaska vaan paahtaa menemään kuin olisi tuli hännän alla. Sitten alkoikin tätiratsastaja jo miettimään, että hetkinen. Mitenkäs tämän ajoneuvon saikaan hiljentämään vauhtia, kun näyttää tuo kaasu hirttäneen kiinni. Vähän norsujarrun kokeilua - ei vaikutusta. Tien loppuun oli jo enää joitakin kymmeniä metrejä ennen ysikympin mutkaa ja tädin piti tehdä oikeasti jotain, ettei koko revohka ole kohta umpimetsässä. Yhden ohjan pysäytystähän on harjoiteltu hallituissa olosuhteissa, joten siitä sitten vaan kokeiluun. Ja kappas, kun toimi! Täti otti oikeaa ohjaa varovasti ja aavistuksen verran, jolloin Jaskan pää kääntyi ja vauhti putosi raviin. Leevi oli aikalailla Jaskan perberissä kiinni joten se hidasti (onneksi) samaan tahtiin, jolloin päästiin kääntymään jyrkkä vasen sentään ravissa ja hevoset pysyivät edes pystyssä! 

Minä, Jaska, mitä leppoisin maastopolle.
Kesti jonkin aikaa, ennenkuin pokut rauhoittuvat kävelemään muina hevosina ja sekä täti että Tytär hylkäsivät ajatuksen mennä vielä tien toiselle puolelle vähän laukkailemaan ihan yhteisymmärryksessä. Tallille päästyään ratsastajia jo vähän nauratti, kun olivat selvinneet hengissä moisesta kohkaamisesta. Että niin muuttuivat kuskit matkustajiksi ihan tosta noin vaan. Ei ole kiva tunne se. Ei auton ratissa (tätiratsastaja tietää) tai hevosen selässä (täti tietää senkin aiempien kokemuksien perusteella). 

Mitä? Mekö? Kysyivät lihapullat hämmästyneinä saatuaan rakentavaa palautetta hetkellisesti kuskeista matkustajiksi muuttuneilta ratsastajilta astetta reippaamman maastolenkin jälkeen. Molemmille tuli kuulemma ihan yllätyksenä semmoinen pikku juttu, että kun pyydetään hidastamaan erinäisillä merkeillä, se ei todellakaan tarkoita vauhdin ylläpitämistä saati kiihdyttämistä 😂 hengissä selvittiin ja olihan meillä kuitenkin kivaa!

Lisää maastoilua

Tätiratsastaja heittäytyi hurjaksi ja läksi Jaskan kanssa yksin maastoon. Ihan kävellen. Ja eri suuntaan, sinne missä ei ole opittu laukkaamaan tietyssä kohtaa. Pari viikkoa sitten täti kävikin erään tallilasen ja hänen suomenhevoisuutensa kanssa kävelemässä saman reitin ja hyvin meni. No, nyt hurjana yksinratsastajana täti päätti, että tulkoot mitä vain, siitä selvitään! Ja tulihan niitä. Alkumatkasta joku setä asensi autonrenkaita pöristimellä ja jaska pälyili epäilyttävää kohdetta eri tarkkana, mutta pystyi kuitenkin kävelemään eteenpäin. 

Juuri metsään päästyään Jaska pongasi epäilyttäviä maanmittaussetiä keppeineen ja tuijotti niitä herkeämättä syöden samalla sivuhuulella syksyn viimeisiä vihreitä lehtiä. Samaiset sedät olivat ovelasti vaihtaneet paikkaa takaisin tullessa, mutta onneksi tilanne ei eskaloitunut katastrofiksi vaan Jaska käveli pokkana ohi. Hieman oli ylivirittyneisyyttä ja jännitystä havaittavissa, kun Jaska olisi mielellään juossut, mutta kun ei saanut, niin päätti sitten protestoida asiaa heittämällä ahteria kohti pohjantähteä eli pukittamalla. 

Tästä selvittyään tätiratsastaja oli jo huokaista helpotuksesta, mutta eikö tienmutkasta pöristellyt traktori! Jaska oli ihan pörheänä, että ei juma, tommonen tulee, mutta tätiratsastaja oli cool as cucumber ja ohjaili pollensa peloittavan härvelin ohi kertoen Nakkelilleen, että olet kyllä nähnyt noita aika monta kertaa, että nou hätä. Ja niin mentiin ohi pienen taivutuksen ja passagen kera. Isot pisteet kuskille, joka pysähtyi kohtaamisen ajaksi! Muuten ei mitään, mutta vieressä oli kuitenkin aika syvä oja... 

Tukka hyvin, kaikki hyvin?
Loppumatka menikin sitten aika letkeästi, kun täti alkoi laulaa varpusta jouluaamuna (Jaska oli niin kireänä, että jotain piti keksiä!) ja kun tilanne oli hallinnassa, ajatteli täti ottaa pari kuvaa Jaskan tuulessa hulmuavasta harjasta. Hanskan tarranauhan aukaisemisesta aiheutuva riips melkein suisti Jaskan juoksuun, että niin herkillä mentiin. Huoh. Känny toisessa ja ohjat toisessa kädessä tätiratsastaja hallitsi tilanteen zenmäisellä rauhallisuudella eikä polle koskaan lietsonut itseään pakopaniikkiin! Täytyy erikseen mainita, että tätiratsastaja ei pelännyt kertaakaan vaiherikkaalla reissulla, vaikka aihetta paniikkiin olisikin ollut vaikka kuinka monta kertaa! Pointsit tädille!


Hanska sanoi riips.
Tätä kirjoittaessa onkin ensilumi satanut maahan. Muutama päivä sitten täti fotografeerasi pihassaan jonkun harakankellon ja voikukan kukkimassa ja parempi puoliskonsa ajeli nurmikon. Jaska joutuu lipsumaan vielä hetken aikaa kesäkengissä, toivottavasti älyää pysyä pystyssä. Täti sai onneksi autoonsa nastat alle.

Ei kannata enää, the summer is over.
Mitä tuumasi kissa ensilumesta?


Psst. Kissa ulkoili koko viime talven ja kevään ja tutustui lumeen varsin kattavasti. Kissat, nuo tosielämän draamaqueenit... Huoh.

perjantai 10. elokuuta 2018

Okseri from Hell!



Onko näin hyvä? Vai yritänkö vielä lisää?
(tätiratsastaja sensuroitu pilaamasta kuvaa)
Estehyppelyä pitkästä aikaa

Paljon on pölyä noussut laitumen pinnasta sitten viime estevalmennuksen. Tällä kertaa tätiratsastajaa ei edes jännittänyt ennen sessiota, vaikka tähän mennessä on aina ollut vähän lepatusta rintalastan alla. Olikohan syynä edellisen viikonlopun vähiin jääneet unet, että ei edes jaksanut hermostua. Onhan noita hypätty. Esteitä rakenneltaessa tätiratsastaja pisti merkille, että tuohonpa näyttää muodostuvan okseri (eli tavallaan kaksi estettä ihan peräkkäin, semmoinen tupla), mutta ajatteli, että ehkäpä se on vain sitä toista ratsukkoa varten. Toinen parivaljakko oli Seba ja vuokraajansa (joka ensimmäisessä koeratsastuksessa poistui yllättäen hevosen selästä ja koko kentältä niin, että puskissa vaan rytisi!). No, alku sujuikin niin, että tätiratsastaja ihan hämmästyi, miten pysyi hypyissä hyvin mukana, ei kiljunut tai jäänyt takakaaren päälle tahi irtautunut jalustimista. Estevalmentajakin oikein kehui, että nyt sujuu! Esteethän olivat tuttuun tapaan pikkiriikksen pieniä, mutta juuri sopivia tämmöiselle aloittelijaratsukolle. Seballe ja Puskaansyöksyjälle ne olivat lähinnä vitsi. 
Jaska ja trumpin donaltti (ainakin mitä silmäpusseihin tulee!)
Siinä sitten hymyssä suin hypeltiin kuin speediä vetänyt aropupu, kunnes valkku sanoi, että seuraavaksi sitten tuo okseri. Whaat?!?! Tätiratsastaja oli heti, että eheii, ei tuota voi mennä, sehän on ihan liian suuri, suorastaan talon kokoinen! Että juuei, pois tuommoiset höpinät. No, valkku kiltisti sitten madalsi okserin sellaiselle tasolle, että siitä pääsisi yli keppihevosellakin. No niin, tuumasta toimeen. Vähän oli syketason nousua havaittavissa, mutta syvään hengittäen tätiratsastaja ohjasi urheasti Jaskan kohti estettä. Paitsi että eihän se mihinkään kääntynyt (oli kaareva linja esteelle), tätiratsastajan ulkojalka eli oikea koipi eli siis se, mikä kääntää hevosta vasemmalle oli ihan mykkä ja voimaton sekä yhtä jäntevä kuin kuminauha mummon virttyneissä alushousuissa. Ihan vinossa ja vielä kumpikin eri suuntaan lähestyttiin sitä vuorta ja Jaska päätteli tädin pyristelyistä, että tätä ei ilmeisesti ole tarkoituskaan ylittää eli väisti sujuvasti oikealle (sinne, missä se kuollut kanankoipi roikkui masentuneena eikä pystynyt estämään suunnanmuutosta). Dääm! Eikun uudestaan ja uudestaan ja... Eihän siitä mitään tullut, kun tätiratsastaja oli kehittänyt pienimuotoisen paniikin ja kaikki raajat roikkuivat velttoina kuin teinin kädet, kun pitäisi tehdä joku ratkaisu. Viimeisenä keinona lähestyminen tapahtui ravissa ja kuin ihmeen kaupalla Jaska kyllästyi vatulointiin ja päätti hypätä yli. Melkein paikaltaan. Ja aika pontevasti (jotta ei kolise!). Siinähän kävi tietenkin niin, että tätiratsastaja ja satula olivat hetken aikaa erillään ja jalustimet olivat ties missä ja kauhunsekainen kirkaisu kimpoili maneesin seinistä! Vaan eipä suistunut järkyttynyt täti kyydistä vaan nopeasti keräsi jalustimet töppösiin ja tarkisti, että on oikeinpäin satulassa.


Katsotaan samaan suuntaan (koska kuului pörinää jostain työkonevekottimesta).
Okseri from hell aiheutti sen, että tätiratsastaja menetti täysin kaiken kykynsä ylittää minkäänlaisia esteitä. Ainakin tilapäisesti. Parin kieltäytymisen ja ylikävelyn (kirjaimellisesti) jälkeen tultiin siihen tulokseen, että jos vaikka menette ton suhteutetun linjan ja jos se onnistuu, niin jätetään siihen. No, siinähän ei ollut mitään ongelmaa ja tätiratsastaja oli aivan haltioissaan, että ehkä sitä sittenkin vielä pystyy hyppäämään esteitä. Siis semmoisia pieniä ja söpöjä ja sillein, että saa tulla suoralla linjalla ja... Tätiratsastaja päätti, että nyt muuten treenataan sitä turkasen okseria, jotta voidaan ens kerralla näyttää valkulle, että miten niitä saatanan oksereita oikein hypätään! Ja pitihän sitä tietenkin ilmoittautua tallin estekisoihin! Että ei tässä kuulkaa mitään luovuttajia olla, perkele.


Nuuh nuuh. Mitäs sulla siellä kädessä?


Ai, nyt saa leipää ilman että luopuu herkusta? En ymmärrä, mutta maistuu kiitos.
Tätiratsastajan loppuverrytellessä Seba ja Puskaansyöksyjä liitelivät esteiden yli (joita oli toki korotettu sen verran, että kehtaa edes puhua esteratsastuksesta) kuin olisivat syntyneet sitä tekemään. Hienoa oli kyllä katsella, kun homma toimii (onneksi Puskaansyöksyjälläkin oli haasteita ohjien pitämisessä määrätyssä pituudessa "ei mun kädet riitä" ja muuta vikinää, vähän lohdutti tätiä)!


Tässä edellinen kerta (mistä traumat!), kun tätiratsastaja hyppäsi okserin. Kuvanauhalla esiintyy jo edesmennyt Santtu eli Kulta-Pantteri, joka kovasti epäröitsi mokoman härpäkkeen ylitystä. Noin kymmenen kiellon jälkeen mentiin yli. Vähän samantapainen oli suoritus Jaskan kera.


Otetaan kuvia

Tätiratsastajan ja muidenkin tallilaisten onneksi porukkaan on eksynyt valokuvausta opiskeleva tyyppi. Sitähän pitää hyödyntää aina kun on mahdollisuus! On vähän eroa ammattilaisen ottamiin versus kännykällä räpsittyihin otoksiin. Tätiratsastaja oli oikein panostanut ja sutinut naamaansa väriä ja vieläpä laittoi rokkikeikkakuteet päälle. Että nyt tulee hienoja otoksia ja pääsee esittelemään itsestään vähän toistakin puolta. Oli mukavan tuulinen päivä eikä edes niin kuuma. Ja sehän terävöitti tietenkin Jaskan siten, että laitumelta tuotaessa piti pelätä vähän kaikkea olematonta ja pyöriä ja puhista. Täti piirsi hiljaa mielessään ruksin "istun selässä pellolla ilman satulaa eteerisenä kaukaisuuteen haaveilevasti katsoen"- kohdan päälle. Ja sitten sen "ollaan pellolla kivoissa maisemissa katsoen tukka hulmuten horisonttiin"- kohdan päälle. Hyvä ettei tarvinnut rastittaa koko "otetaan kivoja kuvia tänään"- kohtaa, kun taivas päätti yhtäkkiä laskea vedet niskaan. Pilvet onneksi rakoilivat sen verran, että päästiin kentälle ja tielle ottamaan kuvia. Kuvaaja teki hyvää työtä, mutta herranjestas, mikä turvokki noihin kuviin tuon kauniin otuksen viereen oli eksynyt! Eikä nyt puhuta laitumesta kantavaksi tulleesta ruunasta. Silmät olivat turvoksissa kuin trumpilla ja muutenkin habitus kertoi, että parasta ennen- päiväys muuten meni jo. Ei kuulkaa täti-ikäiset palaudu enää railakkaista viikonlopuista kuten silloin hamaassa nuoruudessa. Ensi kerralla pitää muistaa, että pitää nukkua hyvin ja vältellä suolaista ruokaa ja sihijuomaa. Toisaalta, oli kyllä hauska viikonloppu: Pelle Miljoona livenä paikallisilla markkinoilla ja siitä sitten reippaana kolmen tunnin unilla katsomaan maastoesteratsastusta! Ehkä se edeltävä hauskuus välittyy kuvista (ainakin elähtäneisyyden muodossa)...


Tästähän vois vaikka keikalle lähteä. Siis katsomaan jotain kuolometallia tai muuta kivaa!
Saatiin muuten vihdoin joku pönöttämään tienposkeen filmaamaan laukkahurjastelua maastossa, lämmin kiitos Leevin vuokraajan äitykälle! Näitä on sitten mukava katsella kiikkustuolissa!




Täähän on ihan helppoo. Kato, oot vaan.
No, yritä ite olla näitten silmäpussien kanssa, hyvä kun näkee jotain!



torstai 19. heinäkuuta 2018

Kun tätiratsastaja sai säärikarvat

Bulgarialaisen moukarinheittäjättären sääri? 

Kesä on hevosen parasta aikaa

Ellei olis niin pirusti paarmoja ja muita öttiäisiä. Viime kesänä Jaskan ötökkämyrkkynä oli kookosrasva ja tänä kesänä tervarasva (Niilo Ylivainio tervasi potkukelkkani jalakset, hihi!) On toiminut hyvin, ei ole kovin syöty heppa. Tosin heppa itse on kovin syönyt, koska ruokaa on tarjolla 24/7. Kunhan vaan laskee turpansa alas niin pöytä on katettu. Onneksi Jaska ei ole laitumen ainoa plussapallo, kyllä näkee, että on maistunut toisillekin...


Kyllä se sokeri vielä ruunankin suussa sulaa! (kuva sensuroitu)
Jaskaa on elävä kiimanilmoituskone.
Kesä ja laidunkausi on ihanaa aikaa, koska heppaset saavat olla ulkona yötä päivää ja sehän tarkoittaa sitä, että ylimääräisiä virtapiikkejä tai muuta ihme kohellusta ei esiinny (vrt. kevään kirkastama hevoisen mieli). Mikä taas on hyvä juttu tätiratsastajan kannalta, varsinkin maastoillessa. Kouluratsastus voi olla välillä hieman tahmeaa, koska ei vaan jaksa. Kumpikaan. Onneksi valmentajat käyvät säännöllisesti patistelemassa vetelyksiä, ettei ihan alkulimoiksi muututa. Viimeisin valmennus olikin melko rankka, kun pääasiassa laukattiin sinne ja tänne ja tuosta noin ja vielä vähän tonne. Huh. (Valmennettavat erehtyivät kehumaan hevosiaan laiskoiksi ja vetelyksiksi, virhe, ISO virhe!) Tätiratsastaja näytti valpan jälkeen siltä, että oli juuri tullut suihkusta, sen verran tippui vesi tukasta. Eikä Jaskakaan ihan tuoreelta näyttänyt. Mutta hienosti meni, varsinkin sen jälkeen kun tätiratsastaja sanoi pari taikasanaa (v*ttu, prrkele, stana!!!), kun ei meinannut sujua. Johan alkoi kuulkaa lyyti kirjoittamaan eli Jaska polkemaan laukkaa! Onneksi ei ollut sykemittaria, hätäisempi olisi jo soittanut piipaa-auton paikalle, sen verran tuplabasarina hakkasi täti-ikäisen pumppukone.


Jaska ja maastokaveri Toivo, jota pitää vähän muistutella asemastaan laitumella.
Tamman lähelle ei ole mitään asiaa silloin kun Jaska The Man on huudeilla.

Maastoilua

Tätiratsastaja on nyt virallisesti ihan kertakaikkisen hurahtanut maastoiluun! Voi kun onkin ehanaa päästellä täysiä vailla jännitysmomentteja. Mikä lie aivosolu nyrjähtänyt sijoiltaan. Jaska, Toivo ja Leevi ovat osoittautuneet oikein hienosti toimivaksi maastorykmentiksi eikä kenelläkään mene tunteisiin, vaikka olisi juuri menty vähän pikkusen lujaa! Tai kuten eräällä  lenkillä, kun oltiin juuri virittelemässä laukkaa ja jouduttiin ottamaan homma seis kun vastassa oli tienleveydeltä ihmisiä ja lastenrattaita! Mitä tekivät pollet, kun eivät saaneetkaan lähteä revittelemään? No, kävelivät tietenkin ohi muina hevosina. Leevi saattoi vähän taipua kyljestään mutkalle rattaista poispäin, mutta kun härvelit eivät välittömästi osoittaneet merkkejä hevosen kimppuun hyökkäämisestä, saattoi sekin suoristua ja naureskella turpajouhiinsa, kun oli jälleen kerran selvinnyt hengissä katsottuaan petoa suoraan silmiin! Hähä, hävisit!


Leevi, Toivo ja Jaska. Possujuna.
Tätiratsastajan haurasta itsetuntoa (siis hevosten parissa, muutoin itsetuntoa riittää niin, ettei välillä tahdo ovista mahtua!) hivelee, kun saa luovittua ratsunsa mitä erikoisimmista ja jännemmistä paikoista läpi, ohi tai yli. Muutaman kerran Jaska on pysähtynyt kyselemään, että ootko muikkeli ihan varma, että tosta voi mennä (koska siinä on oja, kuoppa, mutaa, vettä, kanto, auto, traktorinmuna, laudanpätkä ja mitänäitänytonkaan). Sitten tätiratsastaja on vain vähän rohkaissut herkistynyttä hepoistaan, että juu, kyllä voi mennä, se "oja" on ihan 10 senttiä leveä ja vähintäänkin yhtä syvä, että pääset kyllä. Tai että se kanto ei ole ainakaan tietääkseni syönyt hevosia tähän asti, auto on ihan parkissa (liikkuvat autot eivät ole the juttu!) ja sen laudanpätkän päälle ei tarvii astua, siitä vierestä kato vaan ja traktorinmuna on sun ruokaa! Ja niin on matka iloisesti jatkunut! 
No v*ttu kun kutittaa!
Onneksi setämiesratsastaja on virittänyt raaputusharjan takaseinään!


Elämässä pitää olla blingiä!
Kerran oli hauska episodi, kun mentiin possujunassa tosi jyrkkää alamäkipolkua pitkin (se ei polleja hirvittänyt, tätejä ehkä enemmän, kun piti olla melko räyheässä takakenossa satulassa, että pysytään pystyssä!) ja sen jyrkänteen pohjalla oli ihan hirveä juttu! Siis se 10cm leveä ja syvä "vuono". Eikä siinä vielä kaikki! Vieressä oli KANTO! Herranpieksut sentään! Että tostako muka?!? Muuten oliskin ollut ihan helppo nakki, mutta kun sen kanjonin vieressä oli iso kuusi, minkä oksat olivat juuri sopivasti tätiratsastajan pään yläpuolella eli hetikohta naamassa, kun urhea Jaska päätti hypätä sen helvetin viirun yli! Hetken aikaa kuusenkerkät vihmoivat hellästi tädin naamaa ja kappaleen matkaa sai tätiratsastaja kokea, miltä tuntuu mennä umpitunnelissa kohti tuntematonta (silmät kiinni, suu auki!). Kauhean kääkkymisen ja hihityksen jälkeen täti totesi, että polulla ollaan edelleen (oli siis ihan uusi reitti) eli turpa kohti uusia seikkailuita! Kyseisen reissun jälkeen tädin ahterin päältä löytyi havunneulanen, vaikka uimassakin oli jo käyty... Lappeellaan oli, ei pystyssä, jos joku jo ehti huolestumaan! Löytyi niitä myös hanskasta ja satulahuovan alta sekä rintavaosta... Kyllä metsässä on kivaa!


Eräällä maastoretkellä kohtasimme suuren kanjonin...

Vähän temppuja maastakäsin

Setämiesratsastaja on sen verran näppärä kaveri, että kädessä pysyy kuulkaa onkivavan ja grogilasin lisäksi vasara ja nauloja ja niinpä hän tekaisikin haasteita maastakäsittelyä varten: oli kuormalavaa ja hirsipuuta, mistä roikkui (lapset ja anoppi, vaimo ehti karata, ehhehhee, vitsivitsi!) kuormaliinan ja sisäkumin pätkiä. Tarkoitus oli siis mennä toisen ali ja toisen päältä. Voitte itse päätellä miten mistäkin.


Hirsipuu ala Setämiesratsastaja.
Jaska nuuhkaisi kuormalavaa ja käveli siihen kun kerta pyydettiin. Että aha, tästäkö mennään, no mennään sitten. Mitä vielä? Tanssinko kahdella jalalla unkarilaisia kansantansseja ja vihellän samalla käkisalmen valssia? Hapsujen ali kävely ei ollutkaan ihan niin helppo homma, mutta muutaman kerran ohikävelyn jälkeen Nakka pystyi menemään siitäkin, fiksu polle ratkaisi ongelman niin, että juuri roikkuvien kohdalla se oli huomaavinaan maassa jotain tosi mielenkiintoista, jolloin härpäkkeet eivät osuneet päähän. Ja kohta mentiinkin jo pystyssäpäin läpi. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?Tulta ja papatteja? Naruhyppelyä?


Tätiratsastaja ja nuutunut Jaska. Mentiinkin ihan puoli tuntia kävelyä.
Huhhellettä


On ollut viime aikoina sen verran hikevää, että ratsastus on koostunut lähinnä maastoilusta ja ilman satulaa köpöttelystä, vähän taivutuksia, avoja ja väistöjä. Puoli tuntia ja sitten polle sisälle ottamaan pienet tirsat ennenkuin joutuu takaisin laitumeen paarmojen kiusattavaksi... Onneksi ruoka tuo lohtua kärsimykseen... 
Vaikka onkin ihan infernaalisen kuuma, kyllä tämä kesä voittaa muutamat edelliset mennentullenjapalatessa, kerrankin on kunnon kesä! Tästä on tätiratsastaja haaveillut pitkän ja pimeän talven aikana... Ensi talvena näpit ja varpaat syväjäässä on sitten niin mukavaa muistella, miten oli niin kuuma että hiki tuli pelkästään ajatellessa! 


Lämpötila varjossa + 30. Vielä jaksaa poseerata.
Paitsi että ei.


Jaska ylittää kuormalavan ja alittaa hapsut:






keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kiitolaukkaa ja kisahuumaa!


Vihdoinkin tohon tätiin voi luottaa!
Tätiratsastaja hurmiossa

Ja syystäkin. Vastahan tätiratsastaja oli ihan mehuissaan, kun oli päästellyt pienen pätkän hallittua laukkaa Nakkelilla maastossa. Ja mitä sitten tapahtui? Iskikö paniikki? Piiloutuiko ristihuuli ratsipöksyyn? Että voiko sillä suikunsukuisella tosissaan laukata muka tolleesti, ettei se lähe lapasesta? Jaa. Nyt kaikki korvat tötterölle ja tussi käteen (että voitte piirtää sen kuuluisan rastin vaikka keskelle ääsmarketin seinään), tätiratsastajalla on erittäin tärkeää ilmoitusluontoista asiaa: edellistä seuraavalla viikolla maastolenkillä Uhrin ja Toivon kera tätiratsastaja antoi Jaakko-kullan mennä vähän lujempaa. Siis niin kovaa kuin hevosesta lähtee!!! IIK! Ja lähtihän siitä vauhtia, Toivokin sai tulla kiitolaukkaa perässä, kun Jaska hävisi mutkan taakse kiihdyttäessään vauhtia kuin Räikkönen ensimmäiseen shikaaniin vihreän valon syttyessä. Tätiratsastaja suorastaan lietsoi heppansa äärimmäiseen nopeuteen ja nautti hyvästä kyydistä! Ja mikä parasta, heti kun tätiratsastaja pyyti vauhtia hiljemmäksi, niin vauhti hiljeni. Vau. 


Jaska ja hänen Mielitiettynsä.
Viime kesänä puhjennyt romanssi kukoistaa yhä!
Muita ei samalle neliömetrille mahdukkaan, kun nämä rakastavaiset kihnuttavat toisiaan, oih.
Ette arvaakaan, mikä adrenaliinilataus pikataipaleen jälkeen valtasi tätiratsastajan! Sitähän olisi voinut vaikka nostaa auton vasemmalla kädellä tai kyntää kivisen pellon kuokalla, perkele! Hurjastelun jälkeen pollet ohjattiin kohti pahamaineista ojaa, mistä Jaska ei viimeksi pystynyt menemään yli ja sama venkulointi alkoi taas. Ettäkun tossa on tommonen syvä oja ja siinä on tommonen puusilta, että eihän siitä nyt millään muotoa voi mennä yli. Tadaa! Onneksi Toivo näytti rehdin suomenhevosen esimerkkiä menemällä ojapahasen yli pohjia myöten kuin vanha tekijä, jolloin Jaskalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä hirmuinen ryyd-loikka vallihaudan yli ja kas, niin päästiin rentouttavia polkuja pitkin kompuroimaan. Ja vain kerran vähän eksyttiin, mutta onneksi varmajalkaiset ratsumme veivät turvallisesti taas tielle (jos kompurointia olis laskettu, niin guinnesin ennätykset olisivat paukkuneet! "kuka näitä juuria, kuoppia ja oksia tänne tielle oikein laittaa? nimim. kysytään vaan, Jaska & Toivo"). Olipa kivaa!


Sekä Jaska, että tätiratsastaja ovat olleet tyytyväisiä näihin uusiin suitsiin!
Tuteistakin voitiin luopua, kun näillä ei hierry suupielet.
Väkisinkin herää ajatus, että olikohan vauhtia vähän liikaa tätiratsastajan makuun, että joko se alkaa taas panikoimaan, kun hevonen pinkoo mahanalus jalkoja täynnä. No, ei alkanut. Tänään kaverina oli Seba ja hänen vuokraajansa. Seba on Tamma ja naisillahan voi aina välillä olla vähän vaikeaa. Ja kun on vaikeaa niin se pitää hyvin selkeästi tuoda esille. Varsinkin muiden kanssa maastossa Seballa on joskus ollut hieman erilaisia liikkeitä kuin muilla hobusilla. Mutta tänään meni kaikki oikein hienosti, kun Jaska meni edellä mörönsyöttinä ja huokui zen-rentoutta. 


Ai, haluatko pusun? No en, kun tuota takaa tulee lastenvaunut!
Tätiratsastaja ilmoitti, että kohta laukataan ja vuokraaja odotti pahaa-aavistamattomana reipasta, mutta rauhallista laukkapätkää. Vähänpä tiesi (hihihi!)! Jaska oikein odotteli jo lähtölupaa (nopeasti oppivat mokomat ne paikat, missä mennään!) ja kun lupa annettiin niin sitten lähdettiin! Ja kun Jaska lähti kuin tuli perseen alla, niin tamma närkästyi sen verran, että piti pari kertaa heitellä ahteria taivasta kohti, kunnes ei enää joutanut tekemään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä, koska piti pinkoa kaverin perään miljuunaa! Vuokraaja ajatteli, että tuo hullu tätiratsastaja-akka on päästään sekaisin, kun menee noin lujaa, mutta oli spurtin jälkeen vähintäänkin yhtä tohkeissaan kuin täti! Että vähänkö mentiin lujaa! Ja tällä kertaa mentiin lujaa pidempään kuin edellisellä, koska tätiratsastaja oli niiiiiiiin hurmiossa! Sitten pitikin alkaa jo himmailemaan vauhtia, ettei mennä kyljellään ysikympin mutkaa! Ja niin vaan kuulkaa pollet tekivät taas, kuten pyydettiin ja vauhti putosi lähes  yhtä nopeasti kuin oli eskaloitunutkin. Ja sitten kuin ei mitään hurjastelua olisi ollutkaan,  lompsittiin rennosti ilman merkkiäkään kuumumisesta taas ojan yli rentoutumaan metsään. Maailman paras ja toimivin terapia! Kaikki on ruusunpunaista rennon maastolenkin jälkeen!


Kjeh kjeh, tätiratsastaja teki pikku källin, kun ei kertonut,
että mennäänkin sitten vähän astetta kovempaa vauhtia!
Kisahuumaa

Tallilla järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet kouluratsastuskisat historiansa toisen kerran putkeen. Valtaosa talliporukasta osallistui (osa on aktiivisesti kisaavia ja osa taas tämmöisiä puskaratsastajia) ja ohjelmia oli treenattu kieli keskellä suuta jo viikkoja (eli kaksi viikkoa) ennen kisoja. LIHIS (Leiviskä International Horse Show) poikkeaa hieman perinteisistä seurakisoista, joissa on kovin tarkat säännöt niin varustuksen kuin kaiken muunkin suhteen (tietyt suitset ja kuolaimet ovat sallittuja, ei saa olla liikaa koristelua ja kaikenlaisia muita tylsiä sääntöjä). Lihapiirakkakisoissa on kuitenkin vähän venytetty sääntöjä, vaikka paikalla olikin ihan oikea koulutuomari. Tallilla kävikin melkoinen kuhina, kun hevosia puunattiin ja laitettiin kisakuntoon. Tätiratsastaja väkersi Jaskalle jälleen työlään verkkoletin blinbling-rusetein ja teeman mukaisesti tehtiin myös sarvi otsaan. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!


Ai kiva, oon taas niin nättinä että!
Että tommosen sitten teit. En lähde mihinkään.
Eti joku toinen.


Suorituksen jälkeen on helppo hymyillä!


Jaskan Vuokraaja aloitti kisat B-merkin kouluohjelmalla, mikä sujuikin hienosti (oli Vuokraajan ensimmäiset koulukisat!). Tätiratsastajan vuoro oli hetken päästä ja jälleen sujui oikein kivasti (tädin toiset koulukisat eli lähestulkoon ammattilainen!). Ihan semmoinen pieni yksityiskohta jäi molemmilta uupumaan läpi ohjelman eli peräänanto (mitä Jaska kyllä meni lämmittelyssä!) mutta tätiratsastaja oli hirmu tyytyväinen, kun laukat nousivat suurinpiirtein oikeissa kohdissa ja rata meni läpi hyväksytysti! Täti muisti jopa hengittää pari kertaa suorituksen aikana (veti siis henkeä kuin pitkänmatkansukeltaja päästessään jälleen pintaan) ja yhdessä kohtaa jopa muisti, että ainiin, pitää hymyillä (tallikaverin kommentti, että "vaikka kaikki menisi päin peetä, niin koko ajan pitää vaan hymyillä"). No, sanotaanko näin että tätiratsastajan "hymy"olisi saanut lapset itkemään, sen verran oli kuulkaa totinen paikka! Prosentteja tuli huikeat 55, mikä oli ihan jees, siihen nähden, että hevonen ei ollut vaaditussa muodossa (eli siinä himpskatin peräänannossa!) mikä laski roimasti pisteitä. Arvostelussa olikin monta kertaa lyhenne SP, minkä sitten tulkitsimme vapaasti että " saatanan paska" (olikin oikeasti Selkeämpi Peräänanto). 


Ai tätäkö haettiin? Helppoo kuin heinänteko. Et pyytänyt.
Tunnelma kisoissa oli suorastaan hippimäisen rakastava, tarjoilu suussasulavaa ja vielä kun kaikki palkittiin, oli hymy herkässä jokaisen osallistujan huulilla! Tätiratsastaja sijoittui luokkansa toiseksi ja Vuokraaja kolmanneksi, ero oli hiuksenhieno. Jaska teki kuitenkin kaikkensa ja sen mitä pyydettiin ja ratsastajien tason mukaisesti. Taisi se peräänanto lähteä valmentajan mukaan, kun viimeksi treenattiin (silloin meni kyllä peeässässä lähes koko valpan!). Erityismainintana sanottakoon vielä, että tallin seniori, Sipsi (29-vuotias mummoheppa) ja Pau menivät A-luokan urheasti ja veikkaan, että aika monen silmäkulmassa välkkyi pieni timantti...


Jaska ja Leevi. Team Unicorn
(ehkä ennemminkin popcorn, lihapullat massanhankintakaudella!)
Vastalaukkaa!

Eilen oli eräs kulminaatiopiste valmennuksessa: vastalaukka. Tähän asti täti on ollut sitä mieltä, että Jaskan tasapaino tai koordinaatio ei voi mitenkään riittää vastalaukkaan, mutta niin vain todistettiin vääräksi tämäkin luulo! Vihdoinkin päästiin kentälle valmennukseen (pölisee naapuriin) ja johan oli ketku valmentaja keksinyt varsin haastavan tehtävän tulla vastalaukassa suoralla ja heti perään päätykaarre ja seuraava suora. Ensireaktio tätiratsastajalla oli, että juuei, tämä ei onnistu hevosta kaatamatta mitenkään, mutta kuinkas kävikään? Kun oli tilaa ja hyvät ohjeet, niin siinä sitä sitten päästeltiin menemään ihan väärässä laukassa ympäri kenttää. Eikä Jaska edes kaatunut. Ilmeisesti Jaska pystyy vaikka mihinkä, kun saa oikeat ohjeet ja tuen sieltä satulan päältä. Eipä uskonut tätiratsastaja tätäkään päivää näkevänsä. Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Tai ainakin melkein... Mutta olipa huikea fiilis! Jälleen kerran ratsukko ylitti itsensä!

Ohessa liikkuvan kuvan todiste vastalaukasta. Huomatkaa tätiratsastajan innoittunut rääkynä! Perässä tulee Team Äly&Väläys päivän kevennys. Edellämainittu sekä muuta sekopäistä matskuu löytyy instasta nimellä alyvalays. Ole varoitettu!


Tätä ei rahalla saa. Siis onnea.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini.


Vastalaukkatreenin jälkeen oli horsma paikallaan!