Rakkaat

Rakkaat

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Sivistys ohoi!

Terrierit, nuo koiramaailman einsteinit juuri komennettuna omenapuun alle varjoon, etteivät vallan läkähdy. Innoissaan siinä olivat, että ai joo, tää onkin hyvä ja pysyivät melkein minuutin siinä ja hakeutuivat aurinkoon. Huoh.
Pieni askel hevoselle, mutta suuri askel tätiratsastajakunnalle

Viime kesänä alkoi muhia ajatus elinpiirin laajentamisesta maastoilun saralla, eli uusia reittejä teki mieli lähteä katsastamaan. Mutta mitenkäs sinne muualle oikein pääsee ja missä se sijaitsee, tuumivat tätijasetämiesratsastajat oikein päät savuten. Ongelma ratkesi helposti, kun tätiratsastajan työkaveri asuu siinä "kylillä" ja tarjoutui auliisti näyttämään mistä pääsee minnekin ja myös sinne muualle. No, eräänä päivänä tätilöllykkä kävi työtoverinsa kera uusia reittejä patikoimassa (lähinnä siitä, mistä pääsee muualle ja siitä sitten eteenpäin vielä enemmän muualle jos kanttia riittää). Ja sitten tulikin päivä, jolloin saatiin toteuttaa suuri visio. Ei muutakuin huomioliivit päälle ja muualle! Tietoisuudessa oli, että paljon hyviäkin maastopolkuja on olemassa, mutta sinne päästäkseen on mentävä sivistyksen kautta.  

Jaskan harja on päättänyt alkaa kasvamaan molemmille puolille kaulan yläosassa.
Alkumatka sujuikin tuttua reittiä pitkin, siitä tulimma pian pyörätielle, sivistyksen laitamille. Tiedetään, pyörätiellä ei saa ratsastaa, mutta koska poliiseja ei näkynyt ja kaikille osapuolille on turvallisempaa mennä siellä eikä autotiellä, niin otettiin riski ja mentiin. Ja mahdollisille poliiseille oltais esitetty kovin herttaisia tätijasetämiesratsastajia ja hämätty niitä kehumalla hevosia ja saatu sitten lupa mennä siinä, koska tätiratsastaja olisi itkien maalannut kaikki tietämänsä kauhuskenaariot siitä, miten hevoset vauhkoontuvat ja sinkoutuvat auton tuulilasista läpi ja tuhoavat 8-lapsisen perheen tulevaisuuden.... Asiaan. Jaska oli jo vähän, että jaa, mikäs paikka tämä, joten Leevi otti rehvakkaasti vetohevosen tehtävät, koska oli käynyt samaisella väylällä alkukesällä parikin kertaa ja oli siis ihan sinut ympäristön kanssa ja Jaska tyytyi kopistelemaan perässä hämmästellen suurta maailmaa. Pian Jaska oli kuitenkin taas ekana, koska Leevi jaksoi tehdä vetotöitä n. 50 metriä, kunnes alkoi venkuloimaan, jolloin Jaskan oli vähän pakko mennä edelle tai matka olisi katkennut aikalailla siihen... Hetken päästä ylitettiin tie ja päästiin polulle, mikä meni teollisuusalueen vieressä. Arvata saattaa, että polun vieressä oli sitten vaikka mitä nähtävää, tavaroita, liikkuvia koneita ja erilaisia ääniä. 

Katsokaa, osaan hypätä erikoisesteen!
Teollisuusalueen ärsykkeet päästiin nätisti ohi, kerran piti Jaskan pysähtyä arvioimaan pystyyn nostettujen metalliaitojen vaarallisuutta, mutta koska niillä ei ilmeisesti ollut tuijottavia silmiä ja kuolaa valuvia torahampaita, pystyi niiden vierestä menemään muina hevosina hieman vaaran puoleinen kylki lontolla. Kohta tultiinkin vesitornin juurelle ja sekös sai Jaskan lähes suunniltaan! Nakkis tapitti outoa ilmestystä pää niin pystyssä, että hyvä kun ei korvat olleet tätiratsastajan suussa. Hetken tilannearvioituaan, päätti Jaska, että paljon se sietää, mutta lentävät lautaset ovat sentään sillekin liikaa ja kääntyi sitten takaisin sinne, mistä ikinä olikaan tullut. Emme siis menneet vesitornin juuren vierestä, kuten oli alunperin tarkoitus vaan kierrettiin se turvallisen matkan päästä ja päästiin kivoille poluille, missä oli jyrkkiä nousuja ja laskuja, joita tasamaahan tottuneet heppaset astelivat varovarovaisesti kieli keskellä suuta.

Pitäis kuulemma treenata valmennusten välissäkin niitä asioita.
Tai muuten tulee piiskaa!
Aikansa poluilla pyörittyään lähti ratsumuodostelma kohti ääsmarkettia ja jäi suojatien eteen odottamaan, että pääsee turvallisesti yli. Siinä tulikin vähän enemmän seisoskelua, kun autoja piisasi, vaan mikäpä siinä odotellessa, kun täti-ihmiset tulivat ihastelemaan polleja ja hepat seistä pönöttivät paikoillaan kuin patsaat (siis rennolla tavalla, ei kauhusta jäykkinä!) kuin katsellen, että joo, ei tästä vielä pääse, kun tuolta tulee auto ja tuolta ja tohon viereen pysähtyi tuo rekka ja kato, tosta menee kans rekka. Noni, nyt voi mennä, lomps lomps suojatien yli. Sitten mentiin ääsmarketin parkkipaikan kautta metsäpolulle ja edelleen asutusalueen poikki pitkin asvalttia kohti tallia rentomielisinä ratsukkoina. Olo oli kuin kuninkaallisilla, ja siinä melkein elluina vilkuteltiin, kun tien varsilla oli mummoa, setää ja lapsia vanhempineen silmät säihkyen uljasta kulkuetta katsomassa, tulipa pari tyttöstä kysymään lupaa, että saako silittää. No, tottakai ja pollet taas tärkeinä siinä patsastelivat, kun pienet kätöset paijasivat kaulaa ja turpaa. Yksi säikähdys tuli, kun puskan takana joku hyppäsi trampoliinilla jolloin outo ääni yhdistettynä yllättäen näkyviin pomppaavaan päähän sai Jaskan kääntämään korvat taaksepäin ja ottamaan jopa yhden nopeamman askeleen! Siis ihan yhden askeleen! Että paria tuijotusta ja yhtä askelta lukuunottamatta pollet toimivat kuin parhaimmat poliisihevoset ja suorastaan tihkuivat rauhallisuutta ja itsevarmuutta! Ja mikä parasta, tätiratsastajakaan ei jännittänyt yhtään! Jee! Taisi olla hevosille semmoinen ärsykeähky, että eivät jaksaneet enää piitata lähinnä mistään ja hyvä niin, tulipahan siedätystä oikein ämpärikaupalla!

Tuolla me käytiin. Metsässä pystyi jo ottamaan kuvia, kun ei tarvinnyt pelätä äkillisiä tilanteita.

Matkaa kertyi vajaa 8 kilometriä ja vaikka tahti oli rauhallinen, niin kuvia ei tullut otettua keskellä sivistystä, kun oli kuitenkin parempi varautua äkillisiin tilanteisiin ja toisaalta, piti kieli keskellä yrittää navigoida johonkin, kun ei oikeastaan tiennyt, missä oltiin! Mutta kivaa oli ja ehdottomasti pitää ottaa uusiksi ja ens kerralla gopro kypärään, jotta saadaan todistusaineistoa retkestä!

Nykyään pitää tehdä letti jo toisellekin puolelle!
Valmennusta ja maastoilua

Tai etupäässä maastoilua ja päämäärätöntä haahuilua, onpa Vuokraaja käynyt estehyppelemässäkin ja samalla testannut uutta satulaa juuri sitä touhua varten (koska koulusatulalla ei voi hypätä tai voi, mutta Jaska ei tykkää). Satula näytti sopivan hyvin, koska Jaska hyppeli epäröimättä esteiden yli kuin aropupu. Tätiratsastajakin kävi kokeilemassa, miltä tuntuu istua estepainotteisessa yleissatulassa ja ihan kauhealtahan se tuntui! Missä on polvituet? Missä on kuppi, johon tädin perätuhdon saa asennettua mukavasti? Hökötys tuntui perin kiikkerältä, mutta ehkä siihen tottuu... Pitää treenailla ihan rauhassa vaikka puomeja tai jotain, jos vaikka oppisi istumaan siinä. Ja keventämään. Jaskakin oli tätiratsastajan epämääräisestä vaappumisesta vallan ymmällään ja näytti siltä, että voitko pelle nyt häipyä sieltä muualle häiritsemään, että pääsen hyppäämään! Selvä.

Mitä sä siellä vaaput? 
Valmennukset nyt ovat menneet mitenkuten, paremminkin on mennyt. Vai onko vaatimustaso noussut? Tätiratsastaja postaili mietteitään someen, että pitäisköhän sitä kenties treenata kouluratsastusta myös valmennusten välissä, johon Valmentaja totesi lakonisesti, että pitäis, ehkä paristi viikossa jopa! Ja uhkaili vaikka millä ruoskimisella, jos ei ala tapahtumaan! Hui! Kunhan tämä käristyskupoli tästä väistyy, lupaa Tätiratsastaja treenata ainakin paristi viikossa jotain muutakin kuin taivaanrannan maalausta.

Pönöttäjä. Tätipönöttäjä.
Varmaan menossa kova keskittyminen johonkin tosi tärkeään.
Yhtenä päivänä tätiratsastaja kävi Uhrin hevosen kyydissä. Ihan loppukäyntejä ja raveja kokeilemassa ja olihan perin eksoottista! Ei ollut koulupenkki vaan ehta estesatula, missä tädin olikin hieman haettava sopivaa asentoa. Ohjeeksi tuli pitää tuntuma ja pohkeet kyljissä, mutta haloo! Missä kyljet? Ei taivu tätiratsastajan jalat kuin paatuneella cowboylla. Kyljet siis puuttuivat tai olivat ainakin tuhat kertaa ohuemmat kuin Jaskalla, joka on kuin tynnyri, minkä ympärillä jalat lepäävät vaikka eivät haluaisikaan. Alkujärkytyksen jälkeen tuli kuitenkin muutamia ihan kivoja pätkiä, kun löytyi hepan kanssa yhteinen kieli. 

Epämukavuusalueella estepenkissä.
Onneksi Seba on niin kiva polle, että antoi tätiratsastajalle mahdollisuuden.
Tosiaan, keli on tällä viikolla ollut lämmin kuin vastapaistettu pulla, joten tätiratsastaja sai kuningasidean kokeilla kuolaimettomia suitsia! Ja kaulanarua! Ja ilman satulaa tietenkin (koska ei jaksanut pukea ratsastushousuja ja laittaa satulaa)! Ja hyvinhän se Nakkelo toimi ilman kuolaimia (eri asia kuin hackamore, koska nyt ei ollut mitään vipuja vaikuttamassa ja antamassa painetta!). Kaulanarun kanssa pysähdykset meinasivat vähän venyä, mutta koska Jaska kuuntelee istuntaa niin hyvin, onnistuivat pysäytyksetkin, kun yhdisti tuttuihin apuihin uuden, eli kaulanarun paineen. Tätiratsastajallahan ei siis ole mitään käsitystä, miten jollain kaulanarulla ratsastetaan, kunhan laittoi narun kaulan ympäri ja ratsasti! Kai se naru on lähinnä sitä varten, että siitä voi pitää kiinni, ettei näytä ihan idiootilta ratsastaessaan tyhjät kädet 90 asteen kulmassa... Ens kerralla voikin mennä ilman mitään eli inkkarityylillä! 

Ei kuolaimia, ei vipuja. Vähän on naftit, mutta kyllä ne nyt kerran menee...
Tässä mennään lavan yli ilman kuolaimia.
Setämiseratsastajan kanssa oli sovittu maastopäivä. Käristyskupoli alkoi tiristä siihen malliin, että päädyttiin ihan vaan kävelyvauhtiin, varsinkin kun pollet (Leevi etenkin) raahustivat päät alhaalla sen näköisinä, että tuupertuvat ihan juuri kohta siihen paikkaan. Ja kerran Leevi meinasikin tuupertua. Tosin ei helteen takia vaan omaa koordinaatiokyvyttömyyttään. Eihän sitä tietenkään voi pysyä pystyssä jos menee polulla missä on ojia ja juuria ja poskessa on paarma ja keskittyy siihen paarmaan ja unohtaa liikutella niitä kinttujaan oikeassa järjestyksessä. Lopputulos oli turpeessa polvillaan könyävä pouni eli kyntöruuna! Hetken jo näytti siltä, että ei säätana, sehän kaatuu niinku ihan oikeesti kyljelleen, mutta onneksi ratsu sai pelastettua tilanteen viime hetkillä. Setämiesratsastaja istui ryhdikkäänä lännensatulassaan eikä edes tajunnut, että pitäisi luopua jalustimista, koska jos se kaatuu kyljelleen niin... Jälkikäteen tosin tuli tämmöinen asia mieleen, että mitä jos...

Maastossakin voisi jalat nousta vähän enemmän ilmaan, ettei kompastuisi joka juureen.
Jaskan ja Vuokraajan tyylinäyte okserilta.
Eipä siinä sitten onneksi muuta, matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi Leevi sentään heräsi ja muisti, miten kävellään. Eräs marjanpoimija peljästytti hevoset mennen tullen ja palatessa eli kaksi kertaa, koska vaani (samassa) puskassa ja aikoi selvästikin hyökätä sieltä avuttomien saaliseläinten jugularikseen! Kyllä semmoista verenhimoista petoa kannattaakin ihan säpsähtää ja aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä ratsastajilleen (koska kaikki olivat puolinukuksissa). Helteessä marinoidut pollet pääsivät viimeisillä voimillaan talliin, kylmään suihkuun ja karsinaan lepäämään ennen laitumelle vientiä... Jos kaviokkaat olisivat saaneet päättää, ne olisivat jääneet sinne koko päiväksi täysihoidolla, kiitos (voisin ottaa vaikka hieronnan ja kukkaiskäsittelyn) ja vasta yöksi ulos... 

Tätiratsastaja löysi tallin käytävältä oikein kivannäköisiä hattuja ja puki tallikaveritkin niihin!
Eivät kuulemma olleet hattuja. Höh. 


perjantai 28. kesäkuuta 2019

Virstanpylväs saavutettu!

Arvaa, kenen synttärikakkukahvit! Vinkki: sankari täytti juuri 30 vuotta.
Ja aika hitokseen iso sellainen!

Lähes neljä vuotta on tätiratsastajan takaraivossa piipittänyt pesästä pudonneen linnunpojan pienellä äänellä surkeasti  toive siitä, että voitaisiin Jaskan kanssa käydä ihan yksin maastossa vailla huolen häivää ja perhosia vatsassa. 

Ja tänään se sitten vihdoin tapahtui! 

Leevin tytöt olivat rapsuttelemassa Jaskaa, kun menin hakemaan laitumelta.
Aika auvoinen olotila!

Otetaanpa ryhdikäs asento ja taputetaan käsiä hetki! 

Taputapu!

Maastoilukauden alkaessa tätiratsastaja uskalsi sanoa ääneen, että tänä kesänä tavoitteena on käydä yksin maastossa (kaikki muut ovatkin käyneet Jaskalla yksin maastossa, paitsi Paskajäykkätäti!). Ja nyt se sitten tapahtui! Kävihän täti esim. viime vuonna Jaskalla yksin lähimaastossa, mutta rentoudesta ei voi puhua, koska täti jännitti ja Jaska jännitti ja kaikenlisäksi tuli vastaan vielä monta jännää juttua, mitkä jännittivät vielä vähän lisää... Eipä tehnyt ihan heti mieli lähteä yksin maastoon.

Kokeiltiin taas korvahuppuja, viimeksi lähtivät sijoiltaan kesken valmennuksen...
Nyt pysyivät koko ratsastuksen ajan päässä, koska ei ollut niin paljon ravistelun tarvetta!
Mitenkä se maasto sitten meni? No ihan samalla tavalla kuin olisi oltu jonkun kaverin kanssa. Paitsi että oltiin YKSIN! Jaska pöristeli rentona, jäi välillä (vähän turhankin usein!) syömään ja alkumatkasta piti sitten jäädä niille sijoilleen tuijottamaan heiluvaa puskaa. Tätiratsastaja huusi heiluvalle pusikolle, että voitko sanoa jotain, ettei tää hevoinen pelkäisi ja sieltähän pulpahti esille papparainen, joka oli vastaksien tekopuuhissa. Kun heiluva puska paljastui ystävälliseksi ihmiseksi, ei Jaskankaan tarvinnut enää miettiä, pitääkö paeta (hei, tyypillä saattoi olla puukko!). Matka jatkui leppoisasti (hetken aikaa tosin papparaisen pyörää tuijotellen). Mentiin sitten sama lenkki kuin viimeksi ja sitä ennen (noin 5,5 km). Ihan ravattiin ja sillä uudella laukkapätkällä (ei kiitolaukka!) Jaska jo hieman ehdotteli, että jokos sitä sais mennä, mutta lähti laukalle vasta luvan saatuaan. Kaikki jarrutukset tapahtuivat äänellä ja istunnalla, ei ohjia kiristämällä! Ai että! Euforian tunne valtasi tätiratsastajan! Olemme yhtä, samaa universumia, luotamme toinen toiseemme, ymmärrämme toisiamme pienestä eleestä, rakastamme... Luottamus. Se kirosanan ryydittämä Luottamus!

Tätiratsastaja varasti Jaskalta pusun maastolenkin jälkeen.
Jaska on sitä mieltä, että pidetään ne hellyydenosoitukse piilossa muilta!
Takaisin tullessa oli tallin lähelle ojaan ilmestynyt liikennemerkkejä ja pätkä aitaa ja Jaskahan laittoi heti merkille tarkkana poikana olosuhteiden muutokset! Askel vaan tiheni ja roinan puoleinen kylki painui kuopalle, mutta niin vaan reippaasti päästiin siitäkin ohi, eikä tarvinnut jäädä edes tuijottelemaan! Asiaa saattoi auttaa se, että Jaskan turvasatama oli ihan siinä vieressä.

Gangsta-Jaska. Ei sitä aina jaksa huppariaan kantaa ja kas,
siihen onkin olemassa oiva teline!

Kun tätijaskaratsukko saapui talliin, katsoi Uhri silmät lautasen kokoisena huomioliiviin verhoutunutta tätiratsastajaa, että ootsä niinku ollut yksin maastossa?!? Ja kun täti sitten juhlavasti ilmoitti, että joo, kirkasti leveä hymy Uhrin naaman! Että jes, hyvä te, johan tätä onkin odotettu! 

Vähän vielä siitä oikealle...
Kun tätiratsastaja vei Kultakimpaleensa laitumeen, ei pollella ollut mikään kiire lähteä siitä luota pois (kuten ei yleensäkään), siinä vielä hetki rapsutusta ja pusumuiskuja (älkää kertoko kellekään, Jaskaa nolottaa olla semmoinen pussattava halinalle!), mikäs siinä on hevosen tuoksua haistellessa ja olla vaan, kun toinen nojaa päätään olkapäähän (koska ihminen on hyvä rapsutusalusta). Oih! 

Ai, nytkö sä jo meet, mua kutittais vielä vähän...
Sitten pitikin jo kiireenvilkkaa lähteä todistamaan, kuinka Uhri hyppää esteitä (ja kerran jaloilleen satulasta maahan heppansa sotkeuduttua omiin jalkoihinsa (koska paskahätä!), tätiratsastaja kuvasi ja jatkoi vaan filmaamista, vaikka toinen putoaa, koska ei näkynyt ruumiita ja eikös kaikki kuvaa onnettomuuspaikalla?). Onneksi ei sattunut ja homma jatkui!

Viesker

Tätiratsastaja, Uhri, Setämiesratsastaja perheineen sekä moni muu tallikaveri olivat kunnioittamassa kaikkien aikojen parhaan suomenhevosravurin syntymäpäiviä Killerillä. Ei voi uskoa edes, kuinka upeassa kunnossa hevonen on ja miten arvokkaasti se esiintyi, pääsipä Täti ja Uhri vähän koskettamaankin thö viisinkertaista Kuningasta! Todella hienot ravit ja mieleenpainuva kokemus!

Viesker-kuningas haluaa tavata alamaisiaan.

Tätiratsastaja on tavannut itse Ahokkaan Kaarlon ostaessaan häneltä ystävänsä kanssa hevosen (Meteor), siinä harjoitusradalla oli koeratsastus ja niin sitä vaan mentiin kiitolaukkaa muina ratsastajina (eikä pelottanut yhtään, koska täti ei silloin vielä ollut täti, vaan paljon nuorempi (ja nätimpi?) ja kuolemattomampi, eikä ollut sattunut vielä mitään traumatisoivia ratsastusonnettomuuksia!). Ja päästiinhän siinä kaupantekijäisten kylkiäisiksi tapaamaan myös herra Vieskeriä. Oli ihan yllätys, kuinka pieneltä se näytti sillon karsinassaan! Vaan oli suuri  kunnia tavata molemmat Suomen raviurheilun legendat, en ikinä unohda sitä hetkeä!

Miettikää, torstairaveissa oli lähes 5000 ihmistä!
Oli kyllä upeat ravit ja hieno tunnelma!

Kumma juttu, kun Viesker oli radalla esiteltävänä viimeistä kertaa, niin alkoi tuulla niin kovasti, että silmistä alkoi valua vettä ja tuli kylmät väreet...

Hattu päästä ja syvä kumarrus.

Viesker 

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Keskikesän juhlaa



Tuonne johonkin se kenkä putosi...


Ja sieltähän se löytyi, mihin oli pudonnut!

Plussapallot pellossa

Ja niin koitti kesäkuun alkupuolella se päivä, että pollet pääsivät jälleen vihreään paratiisiin eli laitumelle! Tänä kesänä kokoonpano oli alkuun perin suppea eli Jaska ja Leevi. Myöhemmin Onni liittyi laumaan, tuttu kaveri edellisvuosilta, tamma (kaveri viime kesiltä myös) jäi kasvattamaan mahaansa, tuleva näyttää, onko siellä varsuli vai onko se vaan syömälihava! No, kuten aikaisempina laitumellelaskupäivinä, niin myös tänäkin vuonna oli pienimuotoista jännitystä ilmassa Siis ihmisillä, ei hevosilla, koska eihän ne yksinkertaisuudet mitään tienneet pian muuttuvasta tilanteestaan. Joka vuosi laitumelle talutus ja irtipäästö ovat aiheuttaneet jonkinlaista showta, joten siitä siis pieni täpinä. Täti- ja setämiesratsastajat varustivat siis hevoisensa asiaankuuluvasti naruriimuilla ja paksuilla köysillä, että on mistä kiskaista, jos pollet vallan hurjiksi äityvät äkättyään, että hetkinen, meillehän koittaa vapaus! 


Vihreää kultaa!
Pieni mutka tosin meinasi tulla laitumen ja talven yli juuri ja juuri hengissä riutuneiden, nälkäkuoleman partaalla hoipertelevien kopukoiden väliin, sillä laitumen lankoihin ei tullut sähköä! Paikalla oli aamusta sähkösetämiehiä kytkemässä kaapeleita taijotainsellaista ja yhdessä miehin Setämiesratsastajan kanssa siinä sitten testailivat, että onko langassa virtaa. Testaus tapahtui perinteiseen tyyliin ihan sormella,kun eivät uskaltaneet vettäkään laskea lankoihin (luuserit!). Setämiesratsastaja oli ensimmäinen rohkea testaaja ja kun lankaan kosku ei aiheuttanut Setämiehessä breakdancemaisia muuveja, tohtivat toisetkin tosimiehet sormensa laskea langalle vieretysten kuin pulut puhelinlangoille konsanaan! Äkkinäisempi maallikko olisi toki voinut kuvitella, että sähkösetämiehillä olis joku sähkönkuluntestausmittari sähkönkulun testaamiseen, kun nyt 2000-luvullakin elellään, mutta... No,hetken lankoja sormeiltuaan miehet totesivat, yhteen ääneen kuin eunukkikuoron pojat, että no ei kulje vähävirtanen. Aika pian sen jälkeen kuuluikin vaan tumpsahdus, kun sähkötyömiesrukkaset putosivat maahan ja sähköammattilaiset olkiaan kohotellen kurvasivat hiekkaa pöllytellen horisonttiin. Koska nou kän duu, minkäs sille voi jos on johdot ja kaapelit ja kaikki, mutta vain sähkö puuttuu!


Otanpa kivan kaverikuvan hepoista. Eiku...!
Paskakkelit jostain sähköstä, totesivat setäjatätimiesratsastajat hetken tilannetta tuumittuaan ja päättivät viedä pollensa peltoon. Sanoohan sen jo järkikin, että jos suomenahnehevosella on turvan alla ruokaa riittämiin, ei se koe tarvetta poistua paikalta. Ja olihan siellä kuitenkin langat, joita varsinkin varttuneemmat hevosyksilöt kunnioittavat kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja jos tulisi susihukkanen tahi muu uhka, mikä pakottaisi pollet karkuun, ei siinä paljon parit sähkölangat menoa estelisi. 


Jaska huomasi ruokakupissaan jotain ylimääräistä ja sille piti sitten puhista ja silmiä pyöritellä!
Pääskysen (eli pääsiäisen eiku päästäisen eiku...) muna oli noin etusormen pään kokoinen,
siis todellinen uhka hevoselle!
Joten the grande finale! Tosin melkoinen pannukakkku olikin sitten koko laitumelle lasku: pollet kävelivät kuin unessa köysien päässä ja kun koitti irtipäästö, ei tapahtunut oikeastaan mitään. Kerran öhkäisivät kun kävivät turvat vastakkain ja Leevi veti muutamat ilopierupukit todettuaan, että tämähän on oikea ilon ja onnen päivä ja sitten alkoikin syöminen. Toisaalta kiva juttu, että kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, mutta olishan se ollut kiva nähdä vähän rallittelua ja saada kivoja kuvia ylväästi kaula kaarella liikehtivistä, korskuvista luontokappaleista. Tätiratsastajakin onnistui paskomaan sen ainoan aktiivisen hetken videoinnin nakkisormillaan kuvaten sitten vasta, kun pöly oli jo laskeutunut... No, pysyypähän kengät jalassa kun ovat jatkuvasti maata vasten. Rousk rousk.

Ja sähkötkin saatiin sitten seuraavana päivänä, ei sillä että plussapallot olisivat edes huomanneet niiden puuttumista!


Jaskan ja Leevin mielipide laitumelle pääsystä.

Valmentautumista ja maastoilua

Valmentautuminen on ehkä hieman hassu sana, koska tätiratsastajalla ei ole mitään kilpailullisia tavoitteita, kunhan yrittää oppia ratsastamaan ja työstää siinä sivussa Jaskaa paremmaksi ratsuksi. Mutta yksin köpötellessä ei oikein edisty ja senpä vuoksi on kiva käydä välillä valvovan silmän alla hytkymässä. Ja jännä onkin, miten niitä ahaa-elämyksiä tarttuu aina silloin tällöin umpiluupäähän! Ja pystyy tekemään semmoisina juttuja, mitä ei voisi edes kuvitella itsekseen tekevänsä, kuten vastalaukkaa kaarteessa ja muuta kivaa! Viimeisin oivallus oli semmoinen, että auttaa paljon, jos pitää ne istuinluut satulassa eikä hötky menemään miten sattuu ylös-alas-vasemmalle-oikealle! Kun täti on tasapainossa, pystyy hevonenkin esittämään tasapainoista laukkaa! Kumma juttu! Ne kuuluisat neljä hyvää askelta...


Valmennuksessa tulee hiki. Varsinkin kun on hellelukemat mittarissa. 
Maastoilu sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä, eipä Nakkis turhia hötkyile ja sitä kuuluisaa  kiitolaukkapätkää on menty ns. väärinpäin ja kävellen, ihan poisopetusmielessä. Kerran kokeiltiin mennä ojan yli metsäpolulle, mutta Jaskahan ei siihen kyennyt, ei sitten millään! Leevikin näytti esimerkkiä, että tuosta noin vaan, mutta ei. Paskarinkiä hetken siinä pyörittyään totesi Tätiratsastaja, että ei sitten mennä ojan yli metsään polulle. Toisen kerran sitten. Muuten sujui kyllä hienosti, laukattiin pitkä pätkä oikein kivasti ja rauhallisesti, paitsi että Leevi ei laukannut, Setämiesratsastajan tytär ei vissiin muistanut kertoa Leevi-paralle, että saa laukata, mutta kyllähän sitä reippaalla ravillakin perässä pysyy!


Kyntöruunalla valvovan silmän alla. Ihan kuin hevosella olisi ollut lyijypainot kavioissa...
Käytiin Setämiesratsastajan kanssa jussimaastossa ja muuten olisikin pitkästä aikaa kiitolaukattu, mutta Leevillä oli kenkä höllässä, joten katsottiin parhaaksi jättää hurvittelut väliin, Saatiin kuitenkin toisella tiellä mukavan rauhallinen laukkapätkä (koska pollet eivät ole oppineet (ainakaan vielä!) pinkomaan siinä miljuunaa!). Juhannuksen vietto alkoi siis perinteisissä merkeissä eli lähti ihan laukalle!!


Löytyi juuri sopiva kohta rapsutuksille, alkoi Jaskalla huuli venymään mukavasti!
Paarmoja olisi tosin voinut olla vähemmän, onneksi ne arvostavat enemmän hevosen lihaa, kuin selässä kiikkuvan kalvakan kaksijalkaisen höllyviä alleja. Tätiratsastaja kävi katsastamassa uusia reittejä, josko päästäis joku kerta ihan eri suuntaan maastoilemaan!

Näin se laitumen teko sujuu, kun on taitoa ja oikenalaiset välineet!


Ja kuka tarvii jotain goproota, kun kännykän voi sujauttaa kätevästi liiveihin ja laadukkaasti kuvailla maastoilua!



Että semmoista kesäkuulumista! Päivitelläänpä taas asioita jonkun ajan kuluttua! Heip heip!

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Mahanalus täynnä jalkoja

Onnellinen tätiratsastaja!
Maastoilua jee!

Palataanpa ajassa pari vuotta taaksepäin aikaan, jolloin maastoilu sai tätiratsastajan mahansisäiset perhoset villisti rumbaamaan ja olemus oli kuin jäniksellä ajovaloissa: silmät kauhusta apposen ammollaan ja ei oikein osaa päättää, että väistääkkö vai jäädä alle. Siis puhdasta kauhua ja kuolemanpelkoa. Hypätäänpä sitten tähän päivään, jolloin tätiratsastaja oikein odottaa innoissaan, että pääsisi maastoon! Ja nythän sitä sitten taas pääsee, hip hip hurraa!
Nakkis erään onnistuneen valmennuksen jälkeen ansaitulla ruokatauolla!

Alkuviikosta oli suuret suunnitelmat lähteä Setämiesratsastajan kanssa "hautuumaan lenkille" eli sinne, missä se kuuluisa laukkapätkä on. No, suunnitelmat muuttuivat lennossa, koska tienylityspaikassa oli menossa joku putkikuorman purku eli oli traktoria ja rekkaa yms. meteliä, joten kävimmä sitten pikkumetsässä pyörimässä polkuja pitkin, mukavaahan sekin oli, siellä oli iso kaapelikela (Jaska pisti heti merkille, että toi ei muuten ollut tuossa viimeksi!) ja pitihän siitä vierestä mennä, koska heppasia on hyvä siedättää kaapelikeloihin. Ensimmäinen ohitus meni hieman kyttäilymeiningillä ja taipuneena kuin jousi, mutta koska kaapelikela ei syönyt hevosta, saattoi sen ohittaa seuraavan kerran ihan muina hevosina, että joojoo, toi on niin nähty. Seudulla tehdään jotain sähkökaapeleiden maahanasennusta ja polulta pikkutielle mentäessä oli lapottu hiekkaa. Siitä sitten menemään ja hupsista, kun Jaskan etujalka upposi polvea myöten hiekkaan! Siinä olisi äkkinäisempi saattanut livetä satulasta, kun etupuoli hevosesta häviää horisontista. Onneksi Jaska on viisas sotiemme sankarien jälkeläinen ja selvitti tilanteen hienosti pysähtyen ja varovasti asetellen kadonneen kinttunsa jälleen pitävälle pohjalle! Hyvä Nakkis! Leevillä upposi takajalat, mutta sekin onneksi selvisi kuivalle maalle. Hienoja ovat nuo suomenheboiset. No, se oli siis semmoinen käynti-syönti-maasto, varsinkin Leevin osalta, Jaskalla on sentään hyvä työmoraali toisin kuin Leevillä, jolla on Setämiesratsastajan sanoja lainaten hyvä syömoraali, heh!

Jaska etenee, Leevi on takavasemmalla turpa maassa.
Paras näkökulma!
Sitten urku auki

Ja niin koitti se päivä, kun päästiin samalla kokoonpanolle sinne kunnon lenkille! Ei ollut konehärveleitä tiemme tukkeena, aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti! Matka taittui letkeästi ja vähän oksia mutustellen (siis hevoset riipivät oksia kitusiin, ei me sentään, joskus voi vahingossa syödä otokän, kun ei osaa pitää suutaan kiinni!).Eka ravipätkä meni löysin ohjin hölkäten, joten täti päätti, että koska hevoisensa luonto on sinäpäivänä sopivan lunki, voidaan laukata myös. Mutta rauhallisesti, kuten täti setämiehelle vakavana toimitti. Että ei heti mitään kiitoa, koska edellisen kerran viime syksynä oli joku laittanut öljyä jarruihin, eikä tätiratsastaja halunnut kokea samaa uudelleen.
Jaska ja Tätiratsastaja Mutta kumpi on kumpi?
Taika paljastui!
Ensin käytiin vähän metsän siimeksessä polkuja tallaamassa ja se suuri kanjoni (siis pikkuoja) päästiin oikein hienosti yli, toisin kuin viime vuonna, jolloin ei hetken räpistelyn jälkeen sitten menty metsään ensinkään. Nyt Jaska oikein hinkui kohti ojaa ja loikkasi kuin hyppyantilooppi yli! Aikansa juuriin kompasteltuaan oppivat polletkin taas vähän katsomaan, mihin niitä kavioitaan asettelevat, ainakin välillä tai sitten ne meni vaan vahingossa juurakoiden ohi... Takaisinpäin tullessa se sama oja olikin sitten ilmeisesti vaihdettu astetta suurempaan ja peloittavampaan, koska Jaska oli sitä mieltä, että eihän tosta pääse ja vatuloi siinä hetken. Vaan tätiratsastaja oli tomerana ja komensi, että hop hop ja niin vaan uhmasi paksu polle jälleen painovoimaa ja teki jonkinlaisen levaden ojan yli. Leevi tylsänä käveli ojan pohjan kautta. Tätiratsastaja olisi mieluusti nähnyt korkean hypyn ja sen, että laskeutuuko Setämiesratsastaja oikeaan kohtaan länkkärisatulassaan vai kivuliaasti siihen nupin päälle. No, jännitysnäytelmä jäi tällä kertaa näkemättä, ehkä ensi kerralla sitten!
Nuppi, nuppi, länkkärisatulan nuppi!
Sitten alkoikin pollet virittyä, kun laukkapätkä lähestyi ja kun Jaska vihdoin sai luvan niin sehän lähtikin sitten kuin mummo peltikatolta! Eipä muuten menty viime vuonna noin lujaa, huh! No, turha sitä enää on pyristellä kun paskat on jo housussa joten tätimatkustaja tyytyi kohtaloonsa ja antoi heppansa pinkoa, koska näytti olevan tarvetta kiitolaukata. Hyvissä ajoin sitten alkoi jarruttaminen. Tai siis yritykset jarruttaa, ei ihan heti tullut vastetta mutta kyllä se vauhti sitten vähän hiljeni ja tipahti raviin, kun oikein pontevasti pyysi (pidä-päästä-pidä-päästä-ptruuuptruu-taktiikalla). Setämies oli suunnitellut kuvaavansa edessä menevää Jaskaa, mutta kun lähtö tapahtui niin yllättäen ja kun vauhti kasvoi nanosekunnissa valonnopeuteen, tulikin setämiehelle kiirus kerätä narut käteen satulan nupista ja keskittyä elossapysymiseen! Oli kuulemma Leevistäkin löytynyt pari uutta vaihdetta, kun se jäi pahasti jälkeen alkurytinässä. Että se siitä rauhallisesta laukkapätkästä (ajatushan oli tuhoontuomittu jo siinä vaiheessa, kun se syntyi)...Josko se toteutuisi sitten, kun pollet ovat syöneet itsensä mukaviksi laitumella.
Setämies on saanut ikuistettua harvinaisen hetken! (Leevin pää on ylhäällä)
Loppulenkki menikin sitten taas leppoisissa merkeissä, kunhan saatiin laukkaamisesta aiheutunut hetkellinen ylikuumeneminen sammutettua. Pystyttiin jopa hölkkäämään eikä Jaskallakaan ollut tarvetta  kiihdyttää vauhtia. Leevi se on semmoinen ketku, että kun Setämies keskittyi olennaiseen eli kännykkään ohjat nupissa taas sievästi rusetilla, poikkesi polle tieltä äkisti niitylle. Jaska ihmetteli että mihin se kaveri hävisi eikä pystynyt edes syömään, vaikka täti ohjasi sen päin kuusta. Pystyi se sitten hieman laiduntamaan, kun kaveri palasi syrjähypyltään. Setämies lanseerasi uuden termin: syönti-ravimaasto, Leevi pysähtyi joka viides metri syömään, juoksi Jaskan kiinni ja taas turpa ruohoon! Jaska sentään etenee määrätietoisesti ja syö, kun saa luvan (no, kyllä se napsii oksia yms. ohimennen, mutta ei sentään pysähdy, ainakaan kovin usein): Vaan kerran täällä eletään, joten pidetään touhu mukavana sekä itselle että hevosille, eikä pidetä otsaa rypyssä vaan annetaan hevosten syödä ja nauttia! Ihanaa oli ja mikä parasta: ei jännittänyt!!!! 
Ajatella, miten ihminen voi olla onnellinen, kun se on saanut lapioida paskaa tuntitolkulla!

Jaska, tänään mennään sitten kouluratsastusta peräänannossa ja ryhdikkäästi!

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Kesä kolkuttelee!

Maastoilukausi korkattu!

Olemme maastossa! Jippii! Uhri ja tätiratsastaja, Äly ja Väläys!
Vuokraajan tyyilnäyte okserilla! Helppoa kun osaa!
Pahaa-aavistamaton tätiratsastaja meni eilen tallille tarkoituksena hioa vähän kouluratsastuksellisia kuvioita ennen tämänpäiväistä valmennusta (koska edellisestä ratsastuksesta oli jo melkein viikko!), mutta toisin kävi. Tätiratsastaja livisti töistäkin pari tuntia ennen aikojaan, että ehtii hyvin ratsastaa, mutta ei sitten muistanut, että maneesi on varattu. Ja siitäkös Uhri innostui, että joo, mennään tonne tielle ottamaan pienet alkukävelyt ja sitten maneesiin kun valppa loppuu. No, eihän siinä, kai sitä voi pätkän tietä mennä, vaikka edellinen kerta tätiratsastajan tielläköpöttely-yritystä päätyikin passagepiaffiin. Nimittäin, tätiratsastaja läksi henkselit paukkuen joskus alkuvuodesta Nakkelilla kiertämään rataa. Tai eihän sinne päässyt, kun siellä oli traktori. No, tietä pitkin sitten. Jaska oli jo hyväksynyt traktorin ja sen luona heiluvan ihmisen, kun peltoa pitkin huristi moottorikelkka. Ei muuta kuin ympäri ja takaisin. Jaska kasvoi ainakin puoli metriä ja oli ihan hilkulla lähteä laukalle, koska se hemmetin kelkka huristeli jo kohta toisella puolella peltoa. Tultiin sitten tallille niinkin korkeassa muodossa, että sille olisi kalvennut jopa maailman huiput ja sen verran hienoa passagea ja piaffia mentiin, että jos Valmentaja olisi sen nähnyt, hän olisi voinut ristiä kätensä ja kuolla onnellisena siihen paikkaan. Että niillä fiiliksillä. Ainiin, moottorikelkkapelkäilyn jälkeen Jaska oli tarhassaan syömässä ja kelkkoja meni sen tarhan vierestä oikein isosti pöristen ja mitä teki kelkkoja pelkäävä hevoinen? No, jos oikein tarkkaan katsoi, niin saattoi hieman kääntää korvaa melun suuntaan. Hmph.

Sitä kuusta maistaminen, jonka vierellä seisot.

No, käytiin sitä sentään pari kertaa sen kelkkapaniikkiepisodin jälkeen vähän tiellä käpsyttelemässä Seban kanssa ja ihan ok meni, mitä nyt tamma aiheutti pieniä paniikinpoikasia omalla showllaan, mutta kaikesta selvittiin kunnialla ja hengissä! Ja ilman, että täti olisi saanut hyperventilaatiokohtauksen! Tätiratsastaja on ollut ovela ja usuttanut Vuokraajan maastoilemaan että Jaska siedättyy taas sivistykseen ja kovaan pohjaan ja Vuokraaja onkin tehnyt työtä käskettyä ja käynyt viikon sisään jo kaksi kertaa, joten tätiratsastajakin pystyi lähtemään ihmisten ilmoille. "Alkukävelyt" (45min) menikin sitten oikein mukavasti, aluksi ihmeteltiin pellolla olevia joutsenia (ainakin 50!), sitten pyllistelevää setää (kuulemma kengitti autoaan) ja isoja kaapelikeloja. Niiden kohdalla Jaska yritti huijata, että ne on pelottavia, mutta tätiratsastaja tiesi, että ne oli siinä viimeksikin, kun Vuokraaja kävi maastossa, joten ei auttanut pullikointi, eteenpäin piti mennä, koska täti määrätietoisesti niin kertoi. Ja voi ettien että, kun oli mahtavaa! Niin oli lämmintä että ilman takkia tuli hiki ja pollet pysyivät rauhallisina! Eipä sitten viitsinyt enää sen jälkeen mennä maneesiin vääntämään, koska oli niin hyvä mieli. Ja toisaalta, lahjattomat treenaa, joten reippain mielin valmennukseen!


Uhri ottaa kuvaa!
Kehitystä

Eipä siitä niin kauaa ole, kun sana vastalaukka sai tätiratsastajan niskavillat pystyyn ja vatsan kihelmöimään. Että sehän on semmoista, missä tarvitaan tasapainoa ja hallintaa ja mielenrauhaa. Mutta niinpä vaan sitäkin harjoitellaan ihan tosta noin vaan. Asiaa ehkä helpottaa se, että Jaskalla on jo sitä kuuluisaa tasapainoa, jolloin se ei ole kaatumassa syrjälleen joka mutkassa ja kaarteessa eikä sen tarvitse kaahottaa miljuunaa aina, kun laukataan että pysyy oikeassa askellajissa. Katsokaas, kun nykyään sitä vauhtia voi jopa säädellä! 
Jaska on äkäinen, koska Seba menee läheltä.
Ikiviha koska Seba yritti ohittaa maastossa laukatessa.
Tänään tehtiin valmennuksessa pieniä pätkiä vastalaukkaa ja valmentajan huulilta kirposi mairittelevia kommentteja! Että kuinka hän on niin onnellinen, kun ollaan edistytty niin paljon! No kuule, kiitos vaan itsellesi, ilman Sinua, ei oltaisi tässä! Ei se riitä, että saa hyviä neuvoja ja korjauksia, vaan myös rohkaisua ja kannustusta ja vaikeustaso nousee kuin varkain, ettei tätiratsastaja edes tajua sitä! Eka valmennuksessa tätiratsastaja ilmoitti, että me ei sitten laukata, koska kammo, mutta silti laukattiin ja täti melkein parkui onnesta! Ja enää ei riitä että laukataan, vaan tehdään täsmälliset nostot ja tehtäviä! Miettikää, tehtäviä! Ihana Valmentaja, joka ymmärsi heti alusta lähtien, että väkisin ei voi tehdä semmoista, mihin ei pysty vaan pikkuhiljaa, pala palalta rakentaen. Sama koskee ihan kaikkia valmentajia, jotka ovat meitä auttaneet! Ihan tässä tätiratsastaja meinaa herkistyä, koska Teidän avulla itse omalla tekemisellään on tähän tilanteeseen päässyt. Toki on myönnettävä, että Jaskan potentiaalilla se olisi paljon pidemmällä ja taitavampi paremmalla ratsastajalla, mutta toisaalta, yhdessähän tässä opitaan ja omaksi ilokseen täti tätä harrastaa, ei ole edes tarkoitus häikäistä kisakentillä! 

Vieläkö on villihevosia? 
Valmentajaa nauratti kovasti, kun tätiratsastaja niisti nokkaansa tukkijätkien tapaan (no kuka nyt alkaa jotain nessua kaivamaan kesken ratsastuksen?) ja sanoi, että jos tekisit ton eräässä nimeltämainitsemattomassa paikassa, missä on vähän hienompia hevosia ja parempia ratsastajia joilla on aina kaikki sävy sävyyn ja kaikki ratsastajan naamaa myöten  vimpan päälle, niin ne kaikki pyörtyis ja sit teidät suorastaan tuijotettaisi ulos sieltä (kai ne sit virkoaisivat jossain vaiheessa pyörryttyään äärivulgaarisesta toiminasta)! Mitä? Eikö muka muilla erity räkää, kun syketaso nousee? Mitä ne sit tekee? Imee sen takaisin? Laittaa korvatulpat sieraimiin? Tai minitamponit? Tai sit niillä on hihansuut jäykkänä räästä. Päivän parhaat naurut tuli siitä mielikuvasta, kun tätiratsastaja ja hänen pörröinen talvikarvaisuutensa tulisivat pölistelemään irtokarvoja pitkin lämmitettyä maneesia einiinperäänannossa kulmat oikoen ja lätkänpelaajatätiratsastaja niistäisi limat kaaressa kalliille maneesin kumirouhetaimitänäitänytonkaan-pinnalle! Hulvatonta! Vi skrattar på svenska!

Jaska treenaa huulennostelun MM-kisoihin.
Entäs sitten

Kesää odotellessa. Kovasti suunnitellaan pitkiä maastoretkiä ihan uusiin paikkoihin setämiesratsastajan kanssa, toivottavasti toteutuu! Piti jo viime kesänä, mutta... tekosyitä riitti, kun oli kuuma ja kaikkea...

Yhden onnistuneen talvimaastoilun jälkeen.
Sen verran oli hektistä, ettei otettu kuvia kesken lenkin.
Nakkis pääsi valmennuksen jälkeen vaahtokylpyyn ja oli ihan autuaassa mielentilassa, kun kaikki talven aikana kerätty kuona valui viemäriin. Toivottavasti se ei mene piehtaroimaan mutaan, kun huomenna on Vuokraajalla valmennus. Tai toivottavasti Vuokraaja varaa vähän extra-aikaa sillä ajatuksella, että parin sentin mutakerroksen irrottamiseen menee vähän enemmän aikaa kuin perusharjaukseen...

Suomen talvi.

Munarikasta pääsiästä itsekullekin! Nautitaan keleistä ja elämästä!

Miten niin älä leiki ämpärillä?
Ihan kuule itekseen on tonne keskelle tarhaa mennyt,
minä en oo tehnyt mitään.
Vähän noloo pussailla kun kaikki näkee!