Mihin se kesä meni?

Syys

Vähän koleaa, eikö? Minä kyllä pärjään, mutta
miten on Tätiratsastajan laita?

Siis mitä ihmettä just tapahtui? Vastahan sitä oltiin keskellä kukkeinta kesää ja lomaa ja ihmisen sekä hevosen parasta aikaa ja kohta on joulu. Jaska on toki viisaana kylmäverisenä tiedostanut tulevan jääkauden kasvattamalla itselleen jo varsin vaikuttavan talvikarvan aihion. Karvanvaihto alkoi jo hyvissä ajoin heinä-elokuun taitteessa. Pollet tosiaan palasivat laitumelta syyskuun alkupuolella ja olivat vielä pari viikkoa ns. ulkoruokinnassa, kunnes alkoi kylmyys ja ympärivuorokautiset sateet, jolloin alkoi taas hevosten kelkkominen sisään ja ulos. Eli elämme taas ns. normaalia arkea eli pitkää ja kylmää syys-talvikautta.

Kuolainkohun vuoksi jätettiin pois käytöstä sylinterikuolain
 ja palattiin takaisin vanhaan kolmipalaan,
mikä toimi kyllä hyvin, mutta vaatii tutit, ettei Jaskan herkät suupielet hankaudu!

Uusi vuokraaja on käynyt ahkerasti jaskailemassa ja varsinkin maastossa, jopa ihan yksin! Jaska on toiminut kuin uudenkarhea auto: ratti, kaasu ja jarrut toimivat ongelmitta! Tätiratsastajakin on päässyt nauttimaan metsän tuoksuista Jaskan kanssa, tosin aina on ollut joku kanssaratsukko mukana, on ollut jotenkin turvallisempi olo, kun ei ole yksin ollut uhmaamassa väistämätöntä kohtaloaan sivistyksen laitamilla. Nakkis on ollut kovin mukava maastopolle, vauhtia ei ole piisannut liikaa, pikemminkin joskus on joutunut oikein pyytämään lisää nopeutta ilman pelkoa ylinopeudesta ja joutumisesta kuskista matkustajaksi. Ihanaa, kun on voinut mennä rennosti löysin ohjin ja rantein eikä ole tarvinnut alkaa pidättämään yli-innokasta kopukkaa. 

Siis kehtaatko oikeasti kerätä minun vaivalla tekemiä paskapalleroita pois?
Niihin on kuules käytetty aikaa, vaivaa ja rahaa. Kunhan sanon.

Yhdellä maastoreissulla oli vähän jännät paikat, kun lähes tyhjästä alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Tätiratsastaja oli valmis lähtemään heti tallille, mutta Leevin vuokraaja halusi vielä ottaa pienen laukkapätkän. No, laukattiin pätkä ja käännyttiin sitten kohti kotia. Siinä tulomatkalla jyrähti sitten semmoinen ukkosen pamaus, mikä säikäytti sekä hevoset että ratsastajat. Jaska meni ihan viulunkieleksi ja säikkyi heti perään jotain puskalintua ja silloin tätiratsastaja ajatteli mielessään, että nyt jos vielä kuuluu jotain tai joku oksa heilahtaa, niin se on sitten moro ja terveiset kaipaamaan jääville, kiva kun  sai elää ja kuolla rakastamansa lajin parissa... Onneksi ei kuulunut enää muuta kuin akkain kaakatusta, kun tädit hermostuksissaan paapattivat kaikkea maan ja taivaan väliltä, että keskittyisivät kaikkeen epäolennaiseen eikä siihen, että kohta nää perkeleen luojanluomat aroeläimet ryntäävät paniikissa tuonne tielle ja tappavat kaikki ratsastajat, autokuskit, kanssamatkustajat sekä ohipolkevat marjastajat sekä satunnaiset koiranulkoiluttajat! Onneksi taktiikka selkeästi toimi, koska tädit rentoutuivat, jonka myötä heposet keräsivät itsensä ja jatkoivat löntystelyä korvat lörpällään kohti tallia. Huh! Taas selvittiin, jee!

Hehe, eikö ollutkin hauska, kun vähän säpsähdin sen jyrinän jälkeen :D
Tyypit luuli, että me pelätään ukkosta! Voitko kuvitella, kjeh kjeh! 
Ne menee niin helposti paniikkiin, kun vähän pogoilee!
Tätiratsastajat 0 ja me 100!

Missä mennään noinniiku ratsastuksellisesti?

Jaska on ollut suorastaan erinomainen ratsu. Pyöreyttä, tuntumaa ja hyvää muotoa löytyy lähestulkoon itsestään. Tätiratsastaja on mennyt vähän fiiliksen mukaan ja välillä on harrastettu ns. tosissaan ja toisinaan sitten taas ei. Parhaita kertoja on ollut ne, kun ei ole ollut mitään odotuksia ja sitten Jaska on ollut kuin mikäkin ykkösluokan laaturatsu. Tätiratsastajan tavoitteena ei missään vaiheessa ole ollut kisata ikinä Jaskan kanssa mitään kouluratsastusta, esteratsastusta, pelleratsastusta tai vikellystä tai mitään muutakaan hevosen kanssa kilvoiteltavaa lajia pienimuotoisia ja leikillisiä tallikisoja lukuun ottamatta, joten kaikki harjoittelu perustuu vain ja ainoastaan siihen, että tätiratsastaja haluaa Jaskan kulkevan oikeinpäin itsensä kantaen, jolloin se ei rasita liikaa vääriä paikkoja, jotta laadukkaita harrastevuosia olisi tilastollisesti paljon jäljellä. Toki tämä tavoite tarkoittaa sitä, että tätiratsastaja joutuu koko ajan miettimään omaa ruhoaan, sen asentoa ja asennon muutosta sekä hengittämistä ja hengityksen pidättämistä ja pierun pidättämistä ja katseen suuntaa jne... 

Mutta siinähän tämän lajin viehätys piileekin: kukaan ei ole koskaan ns. valmis, vaan aina on parannettavaa, ihan kaikilla maailman huipuista tämmöisiin tätiratsastajiin. Tosin ne paranneltavat asiat saattavat hieman olla erilaisia maailman huipuilla kuin tätiratsastajilla, kun siinä, missä maailmanhuippu miettii pientä istuinluun hienosäätöä, miettii tätiratsastaja valmennuksessa, että kumpi suunta olikaan oikea vai vasen (volvo vee vasen ja oo oikea, hyvä neuvo silloin, kun ajoi volvoa, muta miten se toimii audin kanssa?). Mutta, kuten sanottu, meillä kaikilla on tämän lajin parissa kehityskohteita!  

Kun molemmilla on ollut kivaa!

Jaska on ollut tuntumaltaan kevyt kuin ohilentäneestä sorsasta pudonnut höyhen! Ei ole ollut sormet rakoilla ja hartiat jumissa ratsastuksen jälkeen, kuten edesmenneen Santun kanssa, joka tykkäsi lepuuttaa (ei niin kovin kevyttä) päätään ratsastajan käsivoimien varassa. Jaska ei onneksi roiku kuolaimella, vaan oikeasti kantaa itse oman päänsä eikä romahda, vaikka ratsastaja yhtäkkiä laskisi ohjat löysäksi! Tuntumakin on niin kevyt, että tätiratsastaja saa Valmentajalta usein kommenttia, että ei tässä olla missään hienostuneilla teekutsuilla (koska pikkurillit sojottavat ulospäin)! (tätiratsastajan puolustus: no, kun ei niitä ohjia tarvii pitää, kun ne vaan on siinä nimettömällä ja pikkurilli ei tiedä mitä tehdä!).

Tätiratsastaja ei halua olla liian kovakätinen, koska pollella on herkkä suu, joten silloin, 
kun Nakkis on kevyt kuin höyhen, alkaa tätiratsastajan pikkurillit harittamaan!
Ihan vaan siksi, kun tuntuu siltä kuin joisi teetä kuningatar Ellun kanssa sunnuntai-iltapäivänä 
eikä halua liikaa puristella nyrkkejä, ettei hauras perintöteekupponen rusennu!

No, pitkästä aikaa oli valmennus ja olipa ilahduttavaa, kun valmentaja sanoi, että kun tämä perusratsastus sujuu, on aika siirtyä astetta haastavampiin asioihin. No, sehän koittikin nopeasti, kun piti mennä vastalaukkaa. Suoralla uralla ei mitään ongelmaa, kunhan sai sen vastalaukan nousemaan myötälaukan sijaan. Jaska kyllä teki mitä pyydettiin, eli jos nousi se ei-toivottu laukka, johtui se vain ja ainoastaan ratsastajasta. Sitten menikin mielenkiintoiseksi, kun piti tehdä kaareva linja kentän poikki vastalaukassa, jolloin tätiratsastajan aivoissa aiheutui pienimuotoinen oikosulku ja sitten menikin solmuun sekä ratsastajan raajat, istunta että hevosen jalat. Jokunen kerta tätä tahkotttiin, että vastalaukka alkoi hyvin, mutta mutkan eli seinän lähestyessä pudotti polle raviin ja tätiratsastaja ihmetteli asiaa selässä vääntyillessään, että miksi, oi miksi!  (koska täti oli väärin!) Sitten tapahtui ihme ja oivallus, kun tätiratsastaja ymmärsi, miten pitää olla ja mitä tehdä ja tärkeintä: mitä ei pidä tehdä ja kas! niin mentiin vastalaukkaa kaarevalla uralla! Ai että, mikä voittajafiilis! Ja merkillepantavaa oli, että pikkurillit pysyivät linjassa eivätkä pidelleet teekuppia! (kyllä, tätiratsastaja kuuntelee ohjeita ja yrittää noudattaa niitä yksin ratsastaessaan!)

Tätiratsastajan ja Jaskan ilme, kun Valmentaja ilmoitti,
että nyt mennään vastalaukkaa!

Pieniä muutoksia

Jaska on saanut uusia naapureita käytävän toiselle puolelle, nimittäin pupuja, jotka ovat muuttaneet talveksi sisäruokintaan. Viime talvena yksi pupunen asusti ulko-oven vieressä ja kerran Jaska lähti ovelta kuin mummo peltikatolta, kun pupu liikahti karsinassa. Jaskan ryntäykset ovat onneksi niin maltillisia että tätiratsastaja ei ehtinyt edes kissaa sanoa (ja miksi olisi sanonutkaan? ehkä mieluummin alatyylisen ilmaisun naisen värkeistä)) eikä riimunnaru kiristynyt, koska Jaska tietää, kuinka kauas saa mennä säikähdyksissään ilman, että riuhtoo ihmistä mukanaan. No, enihau, pupu peljästytti pollen, mutta nyt ei ole kanipopulaatio aiheuttanut Jaskassa ylimääräisiä reaktioita.

No, pupulasta kuuluu aina välillä ääniä, kuten vesipullon naputusta, kun puppe lipittää siitä tai pyrähdyksiä, kun vedetään pupurallia. Niitä sitten kuunnellaan silmä pyöreänä ja korvat töröllään hieman huolestuneena. Pari kertaa Jaska on meinannut lähteä katsomaan äänten lähdettä, kun karsinan ovi on ollut rakosallaan eli uteliaisuus voittaa kuitenkin pelon.

Vieläkö on kesää jäljellä? 
No ei, jos karvan paksuudesta voi jotain päätellä...

Toinen muutos on, että Jaskan tarhan aitaa on siirretty kauemmaksi maneesin seinästä, ettei lumet tipu katolta keväällä sen päälle, kuten joka vuosi tähän asti. Leevi on myös muuttanut tarhan toiselle puolelle, samasta syystä (kun lumet putoavat, ei siinä kasan päällä pysty oikein hevosta kuskaamaan). Jaska on tuntunut sopeutuvan muutokseen oikein hyvin tai näin tätiratsastaja on kuvitellut, että Naketti viettää leppoisia päiviä tarhassaan seisoskellen siellä täällä ja välillä syöden ja juoden. Tallikaverin kertoman mukaan se on oikeasti vetänyt kunnon ralleja jarrutusjäljistä päätellen ja tallikamun herkkis puoliverihevonen oli peljästynyt maneesissa, kun ulkoa oli kuulunut raskasta töminää! Äkkinäisempi olisi voinut kuvitella, että sieltä tulee vähintään lauma sotanorsuja tai biisoneita, mutta ei. Jaska se siellä vaan päästeli vähän höyryjä ja aukoi paikkojaan...

Minäkö vedän rallia?
Minähän olen rauhallisuuden ruumiillistuma!

Uusi vuokraaja kertoi, että oli liukastunut hakiessaan pollea tarhasta ja Jaska oli tietenkin ovelana kettuna käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja riuhtaissut itsensä vapauteen eli sinne, missä vihreää ruohoa vielä kasvoi. Sieltä oli sitten hetkessä villiintynyt ratsuhevonen antanut itsensä kiinni, mutta protestiksi vähän pukitellut, koska vapauden huuma oli ilmeisesti mennyt päähän. No, vuokraaja oli sanonut napakasti, että älä kehtaa! ja Nakkis oli tietenkin heti komentamisen jälkeen ollut nöyrä piirakka ja käyttäytynyt kuten hyvin koulutetun hevosen pitää. 

Mitä se Vuokraaja puhuu? Minähän olen aina tämmöinen nöyrä piirakka.
Että olisin käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja riistäytynyt vapauteen! 
Kaikkea kanssa!

Muutaman kerran tallilla on ollut irtipäässeitä heposia (hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu!) ja nepä ovatkin vetäneet melkoista rallia prööm prööm kuin rovanperä konsanaan pitkin pihoja ja tietenkin juuri silloin tätiratsastaja on ollut pari kertaa Jaskan selässä maneesissa tukanjuuri pystyssä, kun Nakkis on jännittynyt ulkopuolisista äänistä kuin tätiratsastaja teininä yläasteen laulukokeessa. Siinä on sitten törötetty tovi jos toinenkin keskellä maneesia ja harjoitettu mentaalivalmennusta: hengitelty syvään ja ajateltu yksisarvisia ja perhosia, koska kyllähän tätiratsastaja tietää, että eihän tässä ole mitään hätää, mutta selitäpä se mieleltään kiihtyneelle hevoselle, joka kuulee vain vaaraa pakenevien kavioiden töminän ja ihmisten huutamisen ja tulkitsee tilanteen niin, että tässä on nyt välitön hengen ja terveyden uhka. Ja siinä täti sitten istuu ruutitynnyrinsä päällä ja toivoo, ettei se räjähdä ja välttää kaikin mahdollisin tavoin eskaloimasta tilannetta. Hohottelee turkkamaisesti ja laskee hitaasti kymmeneen ja auummm... Ja PIM! niin vain tilanne ratkeaa kuin pihin, vähän lihoneen, sulhasen rippipuvun saumat hääpäivänä, kun saaliseläin-elintasoratsu on hokannut, että eihän tässä mikään ole (taaskaan) uhannut sen eloonjäämistä ja tässähän voikin taas jatkaa hommia ja olla taas kunnon kouluratsu. Tätiratsastajan syvä huokaus kaikuu vielä maneesin seinillä seuraavillekin sukupolville. 

Minä syön nyt heiniä.

Vuosihuolto

Ja niin taas koitti puolivuosittaiset tallibileet eli osa hevosista veti mojovat päiväkännit. Nämä ravit (eli reivit) olivatkin melko tylsät, koska kaikki osanottajat sammuivat heti ekoista shoteista. Eläinlääkärin näkökulmasta juhlat sujuivat juurikin käsikirjoituksen mukaan ja työ sujui kuin tanssi! 

Heii! Let's get this party started... ZZZZ

Rauhoitus sujui ongelmitta, ei muuta kuin hilataan se helvetin painava hevosen pää telineelle... Eläinlääkäri teki työtään ja kertoi, että Jaskalla oli vain yksi hammaspiikki ja muut aiemmat ongelmat ovat väistyneet! Jii Haa! Kerran Jaska sai sätkyn ja veti päänsä pois telineestä, mutta onneksi pää saatiin takaisin paikoilleen eikä tätiratsastajan naama ottanut osumaa tällä kertaa!  Painaa nimittäin jonkun verran tuo rauhoitetun hevosen pää. Enemmän kuin kuvittelet!

Kolikonkuvia talvikarvassa rauhoituksen jälkeen.

Ja talvi tulee ja yllättää

No, ei ainakaan tätä hevosenomistajaa, sillä Jaskalle laitettiin nastat alle hyvissä ajoin, koska seuraavan 6-7 viikon aikana voi tapahtua yllättäviä asioita säätilan puolesta: voi tulla talvi lumen ja jään kera tai sitten ei. Mutta eipä paljoa naurata viikon kuluttua kengityksestä, jos hevonen on laitettu vielä kesäkenkään ja maa kimmeltää peilikirkkaana jäästä. Ja hommahan toimii samalla kuin autoilijoilla: ne jotka pystyy, vaihtaa itse ja ne jotka ei, tarvitsevat ammattilaisen. Ja kun se talvi sitten yllättää, niin eipä niitä ammattilaisia saa, koska on vähän ruuhkaa. Joten valveutunut hevosenomistaja laitattaa hevoiselleen hokkikengät silloin, kun kengittäjä on paikalla sovitun kengitysaikataulun mukaan talven kintaalla, oli säätila sitten mitä tahansa helteen ja pakkasen välillä. Pienempi paha olla hokeilla mudassa kuin luistella kesäkengissä jäällä ja toisaalta ne hokit pitävät paremmin mutaisessa tarhassa, kun heposelle iskee äkillinen tarve tehdä spurtteja ja äkkijarrutuksia! Siispä Jaska sai hokit alleen muiden tallikavereiden tavoin jo hyvissä ajoin! Jaskaa ei hokit haittaa onneksi, suojia on laitettu jalkoihin vain esteille ja maastoon ja juoksutukseen, koska silloin monesti lentää peräosasto. 

Amatimies hoitaa homman.
Jaska on helppo kengitettävä,
Kengittäjä kutsuu Nakkista nimellä Jasumussukka <3

Seuraavan kengityksen yhteydessä laitetaankin tilsakumit (kenkien malliset kumit, mitkä tulevat vähän kengän yli kavion sisälle, jolloin lumi ei tartu kavioon ja jäädy koppuraksi tai jos on jäätynyt, lähtee helpommin irti!), koska Jaskalle tulee vaaksanmittaiset ja ylösalaisin olevan pyramidin muotoiset lumijääkoppurat kavioiden pohjiin ilman tilsakumeja! Niiden kanssa kävely on vähintäänkin haastavaa ja koppuroiden  vasarointi on melko syvältä, koska Jaska inhoaa sitä, että joku muu paukuttaa Hänen kavioitaan vasaralla kuin Kengittäjä the Man eikä tätiratsastajan kunto kestä minuuttien paukuttamista (sisältää hevosen jalan kiinni pitämistä yli-inhimillisessä asennossa ja asennon säilyttämistä hevosen rempoessa koipeaan!). Siksi I <3 tilsakumit! Terveisin Tätiratsastaja.

Tässä mä olen ammattilaisen käsittelyssä. 
Luotan tähän ihmiseen (kengittäjä). 

Hyvä kengittäjä on kultaakin arvokkaampi! Heti aluksi, vuosia sitten, kun Nakkis tuli asiakkaaksi, hän huomasi, että Jaskalla on aika pitkät kaviot, toki peruja raviuralta, joten muutosta tehtiin pikkuhiljaa. Aina jos on ollut jotain erikoista, on Kengittäjä tuonut asian esille ja ehdotuksia sen korjaamiseksi. Yhteistyö on ollut loistavaa, ammattiatoinen ihminen, joka tekee työtään hevosen ehdoilla. Voi, kunpa hän kengittäisi yhtä kauan kuin Jaska tarvitsee kengitystä!  Kiitos Jari!

Tähti-Santeri eli Santtu eli Kulta-Pantteri
Tältä sen piti näyttää...

Mutta tältä se näytti...
Tätiratsastajan taiteellinen näkemys akryylimaaleilla.
(ei se kuulkaa oo niin helppoa!)

Kiitos ja anteeksi!

Lisää "taidetta" piisaa instagramissa @kaunokaneli