Rakkaat

Rakkaat

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kisahuumaa!

Tallin koulukisat eli LIHIS

Takana on siis meidän ihka ensimmäiset koulukisat! Tapahtuma oli erittäin hienosti järjestetty, kiitos siitä tallin kisa-aktiiville! Oli oikea koulutuomari ja yleisöä! Sen verran venytettiin sääntöjä, ettei kuolainrajoituksia ollut, joten mentiin hackamorella. Ja tuomari rakasti blingblingiä, joten lähes kaikki koristelivat hevosensa parhaimpansa mukaan! Jaska tuntui (taas) nauttivan yleisöstä, herra oli niin ylväs ja tärkeä, mutta kuitenkin rauhallinen. Ja mikä tärkeintä, heppa toimi kuin ajatus ja saatiin melko ehjä rata suoritettua kaikkine askellajeineen! Voitimme oman luokkamme (helppo c 2:2000), prosentit 65,682 ja 144,5 pistettä ja sekös sai Rauhan suupielet venymään korviin! Tuomari kehui hyvää ja positiivista tunnelmaa tapahtumassa, mikä ei vissiin ole itsestään selvyys niinkin tärkeässä lajissa kuin kouluratsastus. Meidän tallilla on kyllä hyvä henki ja loistava porukka! Sen takia tämä harrastus tuntuu vielä paremmalta!
Ja arvatkaa, kuka odottaa innolla seuraavia kisoja? No kaikki!

Jaskan kisalook, blingiä piisaa!

Olenko minä nyt söpö?
Pitäähän sitä tätiratsastajan mätsätä pollen kanssa! 
Peräpäätä unohtamatta!

Tästä se lähtee, huomatkaa tätiratsastajan tiukka ilme!

Vauhtia riitti! Puolivälissä rataa tuli mieleen, että ainiin, ne kulmat!

Tuomarin kommentit: tahdikas, energinen suoritus :D
Ja "tarkkaa ratsastusta".

Aah, nyt se on ohi! Tätiratsastaja voi hengittää!

Palkintojen jako.
Kunniakierrokselle.


Luokan pääpalkinto :D

Matti(sika) sai erityismaininnan hienosta silinteristä!

Ruusuke.

Ja vielä koko suoritus. Eihän se ihan gp-tasoa ole, mutta kyllä me Jaskan kanssa ollaan tyytyväisiä, kun muistettiin rata, eikä mitään kardinaalimunauksia tullut!


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Valoa kohti!



Vinokas



Alkoi tässä kevään mittaan pikkuhiljaa mennä yksi asia toisensa jälkeen vihkoon. Jaska puski kuin jäänmurtaja aina vaan oikealle ja olikin sitten ihan vatun kivaa ratsastaa ja yrittää tehdä mukamas hienoja koulukiemuroita, kun evo (etvaanosaa). Sitten alkoi jäkitys. Eli Jaska ruuvasi jalkansa syvälle maneesin hiekkaan eikä hievahtanutkaan, vaikka kuinka annoin ensin heikompia ja sitten vahvempia signaaleja, että hop hop eteenpäin! Ei. Ei minkäänlaista vastakaikua. Kuin olisi mennyt yhteys poikki. Wlan ei käytössä. Syntax error (commodore64-sukupolvi tietää kyllä hihi!). Asiaahan piti alkaa selvittelemään ja kun hevonen ei kuitenkaan vaikuttanut kipeältä, niin aloin jälleen katsella tuota uskollista satulaani vähän tarkemmin. Itse asiassa vinossa istumisen tunne oli palannut ja huomasin sen ihan omin pikku simmuin, kun kaverini kävi ratsastamassa, että sä muuten istut ihan vinossa. Satulaseppä paikalle ja eihän siinä avaruusfyysikko tarvinnut olla, kun saattoi todeta selvän vinouden penkissä. Kiva. Uutta penkkiä sitten vaan etsintään (hyvästi äidin perintörahat!). Onneksi Jaska on sen mallinen, että sille on helppo löytää satula ja parin viikon kuluttua olikin uusi saddle koeajossa. 
Jos suljen silmäni....

Uusi istuin

Ai että, miten erikoista olikin istua suorassa! Ja huomata että konikin puksuttaa (ainakin välillä) suoraan, eikä puske koko ajan sinne v*tun oikealle! Mutta jumitus jatkui edelleen. Siis totaalistoppi. Ja yritäpä nostaa laukkaa!  Moinen toiminta meni Hänen Herkkyydellään tunteisiin ja piti ihan protestiksi pukittaa. AAAAARGGGH! Valmennuskin tulossa ja kaikkee! Kehtaa mennä tommosella maahanliimatulla luuskalla mihinkään! Äkkiä piti keksiä jotain ja tidii! löytyihän se ratkaisu: kannukset ja raippa! Oli kuulkaatten ihan eri puusta veistetty hevoinen, kun oli kannustimet mukana! Raipalla riitti höyhenenkevyt kosketus kertomaan, että liiku (perkele)! Kannuksilla taas muistutus vain tarvittaessa, kyllä muuten löytyi liikettä eikä mulla mennyt hermo. Hyvillä mielin siis kohti opetussessiota!

Sessio meni hyvin, harjoiteltiin semmoista perusratsastukseen kuuluvaa käsitettä kuin puolipidäte (josta olen kyllä kuullut, mutta kuka sitä nyt käyttää?!). Ihan uusi maailma aukesi taas kerran, kun sain säädeltyä Jaskan kuuluisia menohaluja ja ratsastettua niitä takajalkoja paremmin käyttöön. Eihän se toki vielä kaunista ollut (vaikka näinkin itseni ihan kyyrana, kun samalla piti istua ryhdikkäästi koko tunnin ajan, siis omg oli rankkaa!). No, tuli sieltä muutama aika ryhdikäs askel, kun oli vuorossa laukannostot ja Jaska otti vähän kierroksia, oli oikeaoppisesti perse alhaalla ja etupää menossa ylämäkeen. Tuli semmoinen tunne, että tässähän istutaan ruutitynnyrin päällä ja tää räjähtää ihan kohta! Pari nostoa olikin astetta pinkeämpiä ja tulihan sieltä se pukkikin, kun saatoin koskettaa konin mielestä turhankin ponnekkaasti sillä kannustimella, kun pelkkä lantiolla "kuiskaus" olisi nähtävästi riittänyt. Mutta eihän sitä kaikkea pysty muistamaan, kun piti muistaa se ryhti ja kädet ja lavat ja jalat ja varpaat ja suunta ja maa ja valuutta ja ilmota nimes ja minä vuonna solmittiin Pähkinäsaaren oravien rauha! Vähemmästäkin menee tätiratsastajan pasmat sekaisin. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja tästä lähin mä teenkin sitten koko ajan niitä puolipidätteitä ja te kaikki pyörrytte, kun näette, miten tätiratsastaja on rantakunnossa kesällä! Nih! Olen suorastaan hylje kesällä!
Kivaa, kun menee hyvin!

Kas näin lähtee karva ja karva lähtee näin

Jos sama tahti karvanlähdön suhteen jatkuu, on hevoseni kalju tossa toukokuun tienoilla! Tammikuussahan karvakato alkoi antaa merkkejä itsestään ja siitä lähtien on karvaa pöllynnyt kiihtyvällä tahdilla. Alkukeväästä Jaskalla oli joku ihme hormonimyrsky, mutta nyt se on ollut aika raukeaa pollea. Eräänä päivänä mentiin kentällä, kun aurinko porotti ja koni oli läkähtyä, vaikka ei tehnyt juurikaan mitään. Maastoon ei olla vieläkään saatu aikaiseksi mennä. Kyllä täytyy nyt ryhdistäytyä asian tiimoilta, kunhan tuo pahin peilijää antautuisi! Kato, jos tulee niin paha tilanne, että pitää jalkautua, niin eihän tuolla pysy kukaan kaksijalkainen pystyssä ilman nastoja! Olishan se tietysti näky, kun tultais kohti tallia vauhdilla minä Jaskan tukassa roikkuen ja lumipölly vaan tulisi kengistä! Hiihtoratsastusta ilman ratsastusta ja suksia! 

Kriisistä kriisiin kuljen kevein askelin

Kevät onkin ehtinyt jo pitkälle. Tätiratsastaja on ollut jokseenkin kiireinen työn sekä vapaa-ajan aiheuttamien velvoitteiden takia, ettei raapustus meinannut nähdä ikinä päivänvaloa. Tai sitten olen vaan laiska. No enivei, mikään ei juurikaan ole muuttunut: polle on ohentunut sekä karvan että vatsan suhteen, maastossa ei olla vieläkään käyty, vaikka tiet ovat jo sulaneet ja ratsastus on sitä sun tätä riippuen:

a) Jaskan mielialasta 
b) tätiratsastajan mielialasta 
c) säästä 
d) planeettojen asennosta 
e) hyllyvän massan eli tätiratsastajan asennosta 
f) niinkuin koff 
g) kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä
Nyt menee niin putkeen....

Eli on ollut hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Ja pelkkiä päiviä. Uusi satula (Bates Innova + Sprenger bow balance jalustimet, jotka sisältyivät diiliin!) on ollut tosi hyvä! Meikätädin laardiahterikin mahtuu asettumaan siihen paremmin kuin edelliseen ja alkutotuttelun jälkeen osaan jopa välillä istua kuin ratsastaja konsanaan! Valmennuksiin ollaan menty aina "eimeosataenäämitääneiedeslaukata"- mentaliteetilla, kun Jaska on edeltävinä päivinä kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä eikä ole ymmärtänyt mitään apuja tai pyyntöjä ja Rauha-tädin ohut hermo on ollut katkeamispisteessä. No kas kummaa, kun joku komentaa kentän reunalla, alkaa tapahtua ( eli täti alkaa ratsastaa!). Laukka nousee kuiskaamalla. Jaska taipuu kuin spagetti ja ravaa itseään kantaen notta täti voi kuvitella jälleen olevansa vähintäänkin kyyra eikä pomppiva perunasäkki. Mutta voi sitä pilvilinnojen romahdusta, kun valpan jälkeen mennään omatoimisesti tekemään muka niitä samoja juttuja, mitkä eilen meni niin täydellisesti. Kattia kanssa, sanoi mummo, kun kissalla persettään pyyhki. Mikään ei onnistu, ei lähde käyntiin ravi tai laukka, ei taivu hevonen, ei pysy täti asennossa vaan jalustimet karkaavat kuin sonnilauma aidan kaaduttua. Ei ole helppo laji, ei. Ja kaikkihan johtuu vain ja ainoastaan siitä, että minä, Rauha(ohuthermo)-täti en osaa. En osaa istua. En osaa pitää käsiä. En osaa pitää jalkoja. En osaa hillitä hermoja. En osaa puolipidätteitä tai myödätä. En ole tarpeeksi nopea. Jaskahan tekee juuri niin kuin sitä pyydetään ja olen tullut siihen tulokseen, että silläkin on aika ohut hermo, koska jos pyyntö ei ole täsmällinen, se menee ns. tiloihin eikä osaa enää mitään, koska sen aivokapasiteetti on kovin rajallinen ja jos tulee kaksi samanaikaista ja ristiriitaista pyyntöä (joita tämä epätasainen täti viljelee jatkuvasti kuin siemenenheittokone), sille tulee oikosulku ja syntax error ja systeemi ylikuumenee. Psssht. Ja sit menee (se ohut) hermo. Molemmilta.
Krooh.Pyyh,

Ja sit se kuolainjuttu. Pääasiassa ollaan menty hackamorella (eli suussa ei ole rautaa). No, kokeiltiin taas normikuolainta (koska eräässä valmennuksessa Jaskalle ei mennyt läpi mitkään pidätteet ja sotanorsu vaan rynni menemään) ja sehän meni erittäin vaihtelevasti: yhdessä valmennuksessa Jaska keekoili pää pystyssä ja suuta aukoen (lopussa sentään rentoutui ja meni jees), toisessa taas kuin normaali hevonen. Yksi Ratsuttajakin kävi ( on käynyt ennenkin Jaskaa ratsuttamassa alkutaipaleella). Olin jo etukäteen ihan masentunut, että mitä jos Jaska meneekin superhienosti peräänantonyökyssä koko session (mikä tarkoittaa sitä, että mä en osaa mitään) jolloin se tarkoittaa sitä, että mä vaan kiusaan sitä ja lopetan koko lajin. Mutta ei hätää, Jaska ei pettänyt mua! Samanlaisena jännittyneenä, suuta aukovana pahvikirahvina pinkoi menemään puoliammattilaisen alla kuin tämmöisellä tätiharrastajaratsastajallakin!  Vaikka Ratsuttajalla on satavarmasti vakaa käsi ja ei vedä suusta kuten minä! Viimeisellä viisiminuuttisella Hänen Hermostuneisuutensa suvaitsi rentoutua hetkeksi, kun Ratsuttaja oli hokannut jonkun vasen käsi-oikea jalka-tyyppisen jutun, jolloin he saavuttivat nirvanan. Okei. Mun kvanttifysiikan ja hienomekaniikan taju ei ihan riitä muuttamaan omaa ratsastusta pienen vivahteen verran, jotta hevosella olisi tuki ja paino siellä tai täällä ja sitten on hyvä. Noup. Tulin siihen tulokseen, että jos se kuolain aiheuttaa noin paljon ahdistusta, voimme jatkossakin mennä ilman. Ja arvatkaapa, oliko Paskelotti hyvä seuraavana päivänä, kun mentiin hakkiksella? No oli! Niin rento ja tyytyväinen polle, että oksat pois! Mitä mä sitä kiusaan, jos kuolain aiheuttaa epämukavuutta ja kireyttä, kun ei olla mihinkään koulukisoihin (siis virallisiin) tähtäämässä! Mä haluan vain, että Jaskalla on hyvä olla ja se voi luottaa, etten tuota sille tarpeetonta kipua. Piste. Kokeillaan joskus jotain kuolainta, mutta jos ei toimi, niin ei toimi.

Jotain positiivistakin


Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin! Jaska on palannut takaisin estehyppelyn ihmeelliseen maailmaan! Edellisen mahalaskun suorittanut Uhri uskaltautui kokeilemaan, miten käy, jos laitetaan puomi tolppien väliin. Siis maahan. No hyvinhän siinä kävi! Jaska hyppäsi varmuuden vuoksi reilusti, ettei vaan tolpat käy Hänen Saaliseläimyytensä kimppuun, mutta heppa suoritti pienet hyppelyt korvat hörössä ja mieluusti! Pidettiin homma helppona ja mukavana, jotta kaikille jäisi hyvä mieli ja siitä olisi sitten hyvä jatkaa harjoituksia. Saapa nähdä, milloin Ohuthermo-Rauha uskaltaa edes harkita esteiden yli hyppelyä hevosellaan. Ehkä saa aika paljon viiniä virrata hanasta, ennenkuin se hetki koittaa...

Kohti kisoja

Meidän tallilla on huomenna koulukisat! Ja me osallistutaan! Jee! Treenit aloitettiin aikalailla vajaa kuukausi sitten eli hyvissä ajoin, hihi. Minähän en ole koskaan ikinä tätä ennen ratsastanut minkäänsortin koulurataa lävitse, koska en ole ymmärtänyt niistä kirjaimista ymsyms yhtikäs mitään. Jaskasta nyt puhumattakaan. Onneksi Uhri auttoi meitä ja huuteli reitit ja ohjeet ja päästiin tositreenin makuun. Kisat piti olla ulkokentällä, mutta kevät päätti toisin, joten olemme maneesissa. Eihän siinä muuta, mutta joudumme kääntämään kentän ns. toisinpäin, jotta tuomari mahtuu sisälle (koska tila on rajallinen). No, tänään treenattiin sitten "uuteen suuntaan" ja mä unohdin heti, mihin piti mennä ja mitä piti tehdä, vaikka tehtävät olivat sinällään samat, vain toisesta suunnasta katsottuna. Laukkalävistäjätkin olivat menneet tähän asti kohtalaisesti, mutta nythän me tultiin eri suunnasta, joten ei päästy ihan uralle asti, kun polle rikkoi raville (koska täti selässä jollain toiminnallaan sen aiheutti). Mutta jospa se siitä. Valmistaudumme tosimielellä kisoihin, joten kävin ostamassa hienoja blingruusukekuminauhoja Jaskan tukkaan ja hienot bling-hanskat itselle. Tarkoitus on näyttää mahdollisimman hienolta, suoritus on sitten sivuseikka. Kisat ovat lähinnä treeniä koulutuomariksi harjoittelevalle sekä oikeisiin kisoihin treenaaville ratsukoille, joten koristelu on sallittua ja kuolainrajoituksiakaan ei ole. (Oikeissa kisoissa ei tod. loistettaisi kuin joulukuusi tai mentäisi hackamorella.) Mutta eihän me ollakaan menossa oikeisiin kisoihin! Mulla on kainona toiveena vain se, että saan Jaskan siirtymään oikeisiin askellajeihin edes lähellä sitä kohtaa, missä piti. Ja että mentäis edes oikeaan suuntaan (mikä voi olla haasteellista, koska rata on kääntynyt ympäri). Mutta tänään viimeistelytreeneissä Jaska oli oikein reipas (kannukset!!!) toisin kuin eilen, kun en saanut konia edes ravaamaan (ei kannuksia!). Jaska oli viettänyt siestaa sillä välin, kun Rauha-täti puursi hiki päässä hoitotyötä. Saapa nähdä, missä asennossa planeetat ovat huomenna. Sillä on suuri merkitys meidän suoritukseen!


Tuijotukisa :D