Keskikesän juhlaa

Tuonne johonkin se kenkä putosi...

Ja sieltähän se löytyi, mihin oli pudonnut!

Plussapallot pellossa

Ja niin koitti kesäkuun alkupuolella se päivä, että pollet pääsivät jälleen vihreään paratiisiin eli laitumelle! Tänä kesänä kokoonpano oli alkuun perin suppea eli Jaska ja Leevi. Myöhemmin Onni liittyi laumaan, tuttu kaveri edellisvuosilta, tamma (kaveri viime kesiltä myös) jäi kasvattamaan mahaansa, tuleva näyttää, onko siellä varsuli vai onko se vaan syömälihava! No, kuten aikaisempina laitumellelaskupäivinä, niin myös tänäkin vuonna oli pienimuotoista jännitystä ilmassa Siis ihmisillä, ei hevosilla, koska eihän ne yksinkertaisuudet mitään tienneet pian muuttuvasta tilanteestaan. Joka vuosi laitumelle talutus ja irtipäästö ovat aiheuttaneet jonkinlaista showta, joten siitä siis pieni täpinä. Täti- ja setämiesratsastajat varustivat siis hevoisensa asiaankuuluvasti naruriimuilla ja paksuilla köysillä, että on mistä kiskaista, jos pollet vallan hurjiksi äityvät äkättyään, että hetkinen, meillehän koittaa vapaus! 

Vihreää kultaa!

Pieni mutka tosin meinasi tulla laitumen ja talven yli juuri ja juuri hengissä riutuneiden, nälkäkuoleman partaalla hoipertelevien kopukoiden väliin, sillä laitumen lankoihin ei tullut sähköä! Paikalla oli aamusta sähkösetämiehiä kytkemässä kaapeleita taijotainsellaista ja yhdessä miehin Setämiesratsastajan kanssa siinä sitten testailivat, että onko langassa virtaa. Testaus tapahtui perinteiseen tyyliin ihan sormella,kun eivät uskaltaneet vettäkään laskea lankoihin (luuserit!). Setämiesratsastaja oli ensimmäinen rohkea testaaja ja kun lankaan kosku ei aiheuttanut Setämiehessä breakdancemaisia muuveja, tohtivat toisetkin tosimiehet sormensa laskea langalle vieretysten kuin pulut puhelinlangoille konsanaan! Äkkinäisempi maallikko olisi toki voinut kuvitella, että sähkösetämiehillä olis joku sähkönkuluntestausmittari sähkönkulun testaamiseen, kun nyt 2000-luvullakin elellään, mutta... No,hetken lankoja sormeiltuaan miehet totesivat, yhteen ääneen kuin eunukkikuoron pojat, että no ei kulje vähävirtanen. Aika pian sen jälkeen kuuluikin vaan tumpsahdus, kun sähkötyömiesrukkaset putosivat maahan ja sähköammattilaiset olkiaan kohotellen kurvasivat hiekkaa pöllytellen horisonttiin. Koska nou kän duu, minkäs sille voi jos on johdot ja kaapelit ja kaikki, mutta vain sähkö puuttuu!

Otanpa kivan kaverikuvan hepoista. Eiku...!

Paskakkelit jostain sähköstä, totesivat setäjatätimiesratsastajat hetken tilannetta tuumittuaan ja päättivät viedä pollensa peltoon. Sanoohan sen jo järkikin, että jos suomenahnehevosella on turvan alla ruokaa riittämiin, ei se koe tarvetta poistua paikalta. Ja olihan siellä kuitenkin langat, joita varsinkin varttuneemmat hevosyksilöt kunnioittavat kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja jos tulisi susihukkanen tahi muu uhka, mikä pakottaisi pollet karkuun, ei siinä paljon parit sähkölangat menoa estelisi. 

Jaska huomasi ruokakupissaan jotain ylimääräistä ja sille piti sitten puhista ja silmiä pyöritellä!
Pääskysen (eli pääsiäisen eiku päästäisen eiku...) muna oli noin etusormen pään kokoinen,
siis todellinen uhka hevoselle!

Joten the grande finale! Tosin melkoinen pannukakkku olikin sitten koko laitumelle lasku: pollet kävelivät kuin unessa köysien päässä ja kun koitti irtipäästö, ei tapahtunut oikeastaan mitään. Kerran öhkäisivät kun kävivät turvat vastakkain ja Leevi veti muutamat ilopierupukit todettuaan, että tämähän on oikea ilon ja onnen päivä ja sitten alkoikin syöminen. Toisaalta kiva juttu, että kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, mutta olishan se ollut kiva nähdä vähän rallittelua ja saada kivoja kuvia ylväästi kaula kaarella liikehtivistä, korskuvista luontokappaleista. Tätiratsastajakin onnistui paskomaan sen ainoan aktiivisen hetken videoinnin nakkisormillaan kuvaten sitten vasta, kun pöly oli jo laskeutunut... No, pysyypähän kengät jalassa kun ovat jatkuvasti maata vasten. Rousk rousk.

Ja sähkötkin saatiin sitten seuraavana päivänä, ei sillä että plussapallot olisivat edes huomanneet niiden puuttumista!

Jaskan ja Leevin mielipide laitumelle pääsystä.

Valmentautumista ja maastoilua

Valmentautuminen on ehkä hieman hassu sana, koska tätiratsastajalla ei ole mitään kilpailullisia tavoitteita, kunhan yrittää oppia ratsastamaan ja työstää siinä sivussa Jaskaa paremmaksi ratsuksi. Mutta yksin köpötellessä ei oikein edisty ja senpä vuoksi on kiva käydä välillä valvovan silmän alla hytkymässä. Ja jännä onkin, miten niitä ahaa-elämyksiä tarttuu aina silloin tällöin umpiluupäähän! Ja pystyy tekemään semmoisina juttuja, mitä ei voisi edes kuvitella itsekseen tekevänsä, kuten vastalaukkaa kaarteessa ja muuta kivaa! Viimeisin oivallus oli semmoinen, että auttaa paljon, jos pitää ne istuinluut satulassa eikä hötky menemään miten sattuu ylös-alas-vasemmalle-oikealle! Kun täti on tasapainossa, pystyy hevonenkin esittämään tasapainoista laukkaa! Kumma juttu! Ne kuuluisat neljä hyvää askelta...

Valmennuksessa tulee hiki. Varsinkin kun on hellelukemat mittarissa. 

Maastoilu sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä, eipä Nakkis turhia hötkyile ja sitä kuuluisaa  kiitolaukkapätkää on menty ns. väärinpäin ja kävellen, ihan poisopetusmielessä. Kerran kokeiltiin mennä ojan yli metsäpolulle, mutta Jaskahan ei siihen kyennyt, ei sitten millään! Leevikin näytti esimerkkiä, että tuosta noin vaan, mutta ei. Paskarinkiä hetken siinä pyörittyään totesi Tätiratsastaja, että ei sitten mennä ojan yli metsään polulle. Toisen kerran sitten. Muuten sujui kyllä hienosti, laukattiin pitkä pätkä oikein kivasti ja rauhallisesti, paitsi että Leevi ei laukannut, Setämiesratsastajan tytär ei vissiin muistanut kertoa Leevi-paralle, että saa laukata, mutta kyllähän sitä reippaalla ravillakin perässä pysyy!

Kyntöruunalla valvovan silmän alla. Ihan kuin hevosella olisi ollut lyijypainot kavioissa...

Käytiin Setämiesratsastajan kanssa jussimaastossa ja muuten olisikin pitkästä aikaa kiitolaukattu, mutta Leevillä oli kenkä höllässä, joten katsottiin parhaaksi jättää hurvittelut väliin, Saatiin kuitenkin toisella tiellä mukavan rauhallinen laukkapätkä (koska pollet eivät ole oppineet (ainakaan vielä!) pinkomaan siinä miljuunaa!). Juhannuksen vietto alkoi siis perinteisissä merkeissä eli lähti ihan laukalle!!

Löytyi juuri sopiva kohta rapsutuksille, alkoi Jaskalla huuli venymään mukavasti!

Paarmoja olisi tosin voinut olla vähemmän, onneksi ne arvostavat enemmän hevosen lihaa, kuin selässä kiikkuvan kalvakan kaksijalkaisen höllyviä alleja. Tätiratsastaja kävi katsastamassa uusia reittejä, josko päästäis joku kerta ihan eri suuntaan maastoilemaan!

Näin se laitumen teko sujuu, kun on taitoa ja oikenalaiset välineet!

Ja kuka tarvii jotain goproota, kun kännykän voi sujauttaa kätevästi liiveihin ja laadukkaasti kuvailla maastoilua!

Että semmoista kesäkuulumista! Päivitelläänpä taas asioita jonkun ajan kuluttua! Heip heip!