Ai kamala!

Uhka vai mahdollisuus?

Hyppää esteitä, ne sano

Se on kivaa, ne sano. Uhrin ja Vuokraajan suunnalta on tullut jo pidemmän aikaa ehdotuksia estehyppelystä, siis että tätiratsastaja kapuaisi ratsunsa selkään ja liitelisi esteiden yli. Aluksi vihjeet olivat hienovaraisia ja kannustavia, sitten sävy muuttui hieman vaativammaksi ja lopuksi olivat mokomat ketaleet jo päättäneet, että nyt se saatana hyppää tai itkee ja hyppää. Että Seban vuokraaja haluaisi hypätä kanssa jotain pientä ja matalaa sun kanssa. Joo, sille kävis ens viikolla, mikä päivä sulle sopii? Kjeh kjeh. Mene siinä nyt sitten kieltäytymään, kun on jo monta kertaa luvannut hypätä Vuokraajan hyppyjen jälkeen tai ennen tai... Mutta ei ole tullut hypättyä, koska

a. Jaska on hypännyt niin hienosti, että turha sitä on tämmöisen räpyläjalkaisen pullasorsan mennä sinne pilaamaan hyvää fiilistä

b. Jaska on mennyt niin huonosti, että turha sitä on tämmöisen syömälihavan täti-ihmisen  mennä sinne lisäämään paskaa fiilistä

c. Jaska on käynyt niin kuumana, että jopa Vuokraajaakin on melkein hirvittänyt, että turha sitä on tämmöisen omaa pieruaankin säikähtävän hermoheikon tätiratsastajan mennä konimus kaakkimusta lisää kuumentamaan 

d. Ai joo, kato mulla jäi nuo ratsastustamineet kotiin vahingossa (ihan tarkoituksella!), että turha sitä on tämmöisen heikkokalloisen tädin mennä ilman kypärää selästä maneesin seinään suistumaan ja terveydenhuollon kustannuksia kasvattamaan

e. Ei huvita, että turha sitä on silloin tehdä oikeastaan yhtikäs mitään. Koska ei h u v i t a (eli kauhukerroin on liian suuri!)

Kunnon pönötys. Koska satula.

Suurin syy tätiratsastajan hyppyhaluttomuuteen on tietenkin pitkä tauko, mikä taas johtuu siitä, että silloin viimeksi, kun tätiratsastaja yritti hypätä esteitä, teki Jaska tenän. Eli joskus reilut puolitoista vuotta sitten, syksyllä armon vuotta 2018. Silloin ei maistunut Jaskalle. Ei edes Urhi saanut kopukkaa hyppelystä innostumaan, koska (myöhemmin selvisi) Nakkis ei tykännyt hypätä koulusatula selässä, otti vissin jotenkin kiinni johonkin tai esti liikettä tai jotain muuta taivaankappaleiden asennosta johtuvaa. Mutta kun Jaska kieltäytyi tarpeeksi monta kertaa hyppäämästä, seurasi siitä sitten tätiratsastajan vakava traumatisoituminen. Eikä sen jälkeen ole paljon kiinnostellut hypätä. Ei, vaikka Jaskalle ostettiin uusi estepainotteinen satula juurikin hyppelyjä varten ja sen kanssa onkin estehevoisuus taas ollut muodissa ja Vuokraajan kanssa Raketti-Naketti on mennyt vaikka miten isoa okseria ja kaikkea korvat tötterollä vailla minkäänlaista viitettä epäröinnistä (eli satula taisi olla syy haluttomuuteen!). Mutta silti tätiratsastajan mielessä häilyi ne kieltämiset eikä hinku esteille ollut kovinkaan suuri, varsinkin kun täti jännitti jo touhua maan pinnalta katsottuna!

Tuumasta toimeen

Hyppelypäivä oli siis sovittu yhdessä Seban vuokraajan kanssa. Ehtona oli, että mennään pientä ja matalaa, mielellään ristikkoa ja suoralla linjalla. Muuten loppuu ennenkuin alkaakaan! Tallille huristellessaan tätiratsastaja rauhoitteli itseään ajattelemalla, että eihän tässä sentään maastoon olla lähdössä (trauma viimeisimmästä maastoilusta!). Ja sehän helpotti. Mikään ei ole niin kammottavaa ja henkeä uhkaavaa kuin maastoilu! Tätiratsastaja päätti, että jos polle alkaa yhtään kuumumaan tai lähtemään lapasesta, loppuu ne hyppelyt siihen paikkaan.

Laukkapuomit imatranajoasennossa. 

Alkulämmittelyinä mentiin ravi- ja laukkapuomeja. Tätiratsastaja on istunut koulupenkissä niin kauan kuin muistaa, joten estepenkki aiheutti pienimuotoisen kulttuurishokin, koska jalustimet olivat niin lyhyet, että tuntui kuin olisi ollut Imatran ajoissa, ainakin asennon puolesta. Kummasti siihen kuitenkin tottui, että istuu kuin nojatuolissa, jalat edessä. Ensimmäinen "este" tultiin ravissa, ettei vaan vauhti kiihdy liian hurjaksi! Jaskahan sitten juoksi esteen yli, ei vaivautunut edes teeskentelemään hyppäämistä. Seuraavaksi lähestyminen laukassa ja... Jaska "hyppäsi" esteen yli, tätiratsastaja ei kiskonut suusta ja pysyi kyydissä! Jeee! Uudestaan! Ja sitten iskikin helpotus ja pari päivää vellonut jännitys purkautui niinkin voimakkaasti, että täti meinasi oksentaa! Ja jalat menivät hyytelöksi. Madam Aladoobi, saanko esitellä! Onneksi täti sai kerättyä itsensä pian kuin Puppe ikään ja homma jatkui. Uhri oli väsännyt suhteutetun linjan eli kaksi estettä muutaman laukka-askeleen väleiin ja eikun sitä kohti sitten. Jaska tuli esteelle hienosti, jatkoi matkaa mutkittelematta ja kiihdyttämättä seuraavalle ja niin sitä vaan mentiin suhteutettu! Ilonkiljahdukset kimpoilivat maneesin seinissä, kun tätiratsastaja messusi kuin olisi astunut naulaan ja lapsenomainen riemu tarttui myös muihin läsnäolijoihin! Ja Jaska otti kaiken irti kehuista ja kiitoksista. Ja olihan se ne ansainnut!

Korvat tötteröllä estettä kohti!

Vaikka esteet olivatkin ns. maahankaivettuja (eli siis tosi noloja, semmoisia mitä kolmevuotiaat hyppää poneilla silmät sidottuin, ilman käsiä ja väärinpäin istuen ilman satulaa), oli tätiratsastaja niin onnellinen ja ylpeä itsestään, kun pääsi vuoren kokoisen henkisen esteen yli! Ja että se oli jopa kivaa! Kuvitella! Eikä se satulakaan niin kamala sit ollutkaan, itseasiassa täti totesi, että tällähän pystyy hyppäämään eikä joka kerta tule kiskottua suusta (koulusatulan polvituet ehkä hitusen haittaavat satulassa nousemista ja myötäämistä esteellä!). Videolta katsottuna touhu näyttää lähinnä säälittävältä, Jaska hädintuskin edes hyppää ja täti taas ylihyppää, mutta mitä välii! Pääasia, että tätiratsastaja uskalsi "hypätä" ja mikä parasta, Jaska pysyi niin rauhallisena koko ajan ja kuunteli pidätteitä ja kerran jopa pelasti ratsukon katastrofilta, kun lähestyminen meni pieleen, Nakkis meinasi ottaa vielä yhden askeleen, mutta viime hetkellä perui sen ja hyppäsi yli. Täti oli ihan onnellisen tietämätön asiasta, tuijotti vain vastassa olevaa seinää (ettei vaan tuijota estettä, koska se on rangaistuksen uhalla kiellettyä). Hyppyjen jälkeen täti oli niin helpottunut henkiinjäämisestä, että suorastaan heitti ohjat käsistä ja keskittyi pollen kehumiseen ja taputteluun hurmioituneena omasta suorituksestaan, onneksi Jaska meni aina suurinpiirtein oikeaan suuntaan ilman ohjausta, eikä törmännyt esim. seinään tai kuvaajaan.

Jihuu! Tässä liidellään esteen yli!

Ehkä ne, jotka ovat joskus traumatisoituneet jostain asiasta (kuten jos vaikka lentää maneesin seinään, suistuu satulasta metsässä jne.), ymmärtävät miten vaikeaa se itsensä voittaminen on. Vaikka kuinka joku toinen vakuuttaisi, että siitä vaan, hyvin se menee, pitää silti olla itse valmis kohtaamaan pelkonsa ilman yletöntä jännittämistä, varsinkin hevosen kanssa. Koska jännittäminen siirtyy suoraan siihen elikkoon ja sittenhän hommasta ei tule lasta eikä paskaa, kun paikalla on kaksi hätääntynyttä matkustajaa kuskin jäätyä parkkipaikalle kaivelemaan nenäänsä.

Ja taas uhmataan painovoimaa!

Kiitos ja kumarrus kuuluvat siis Uhrille ja Vuokraajalle, koska he sitkeydellään saivat tätiratsastajan jälleen estehyppelyn ihmeelliseen maailmaan. Ja kivaahan se oli, joten pitää ottaa uusiksi. Heti ensi vuonna taas!

Tässä videokooste tätiratsastajan maailmoja mullistavasta tapahtumasta:

Uhka vai mahdollisuus?