Rakkaat

Rakkaat

torstai 25. maaliskuuta 2021

Kevät tömisten tulevi

Tapahtui joskus maaliskuun alussa

Tätiratsastajan tallikaveri oli kovasti houkutellut (suorastaan painostanut) että lähdetään joku päivä maastoon, kun Vuokraajakin on muissa maisemissa. No, tätiratsastaja suostui sitten vihdoin, että lähdetään vaan, mutta jos kuitenkin ensin sinne radalle, että nähdään miten Jaska ja laidunkaveri Iso-Onni suhtautuvat ulkoilmaan ja avaraan maisemaan, varsinkin tuo laidunkaveri, koska sen verran lennokkaita liikkeitä on kaveri esittänyt maneesissa kerran jos toisenkin!

Tää on Jaskan "oon pieni ja söpö, melkein varsa vielä, saanko herkun"-ilme!


Päivä sovittiin ja tätiratsastaja sitten huristeli tallille aitojen wunderbaumien tuoksuessa takakontissa, naapurin täti oli saksinut kuusenoksia Nakkelille mutusteltavaksi. Hieman oli tädillä jännitystä pöksyissä, kun ei ole Jaskan kanssa aikoihin ollut ns. radalla, mutta reippain mielin oli menossa hakemaan polleaan tarhasta, kunnes muisti, että ainiin, ne kuuset! Ei muuta kuin takaisin autolle ja uudestaan kohti tarhaa. Eipä päässyt tätiratsastaja röökipaikkaa pidemmälle, kun alkoi senpäiväinen jytinä, kun lumet päättivät syöksyä kerralla alas maneesin katolta Jaskan tarhaan! 

Tässä on jo asennettu väliaikainen aitalanka,
se alkuperäinen sijaitsee jokusen metrin oikealla lumen alla...

Jaska oli onneksi tarhan peränurkassa (kuten yleensä), eikä siis ollut vaarassa jäädä lumivöryn alle, mutta sen verran oli dramaattista, että häntä tötteröllä piti juosta umpihangessa (tätiratsastajan puolireiteen oli lunta, kun täti kävi vapauttamassa lumesta aitalangan joku päivä sitten!). Eikä Jaska ollut ainoa kavioeläin, joka reagoi lumipolkalla tapahtuneeseen: lähes kaikki pollet vetivät hankirallia, paitsi Jaskan tarhanaapurit Salama (mielitietty) ja Onni. Vähän nostivat päätään ja totesivat, että jaa, ei toi tänne asti tuu ja jatkoivat heinänkorsien napsimista. Suomenhevoset! Varsinaiset sotiemme sankarit siis!
 
Jaskan ilme kertoo kaiken.
Hän on aivan järkyttynyt ja poissa tolaltaan,
koska taivas melkein putosi niskaan.


Hevoset alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua, kun taivas ei pudonnutkaan niskaan ja asettuivat niille sijoilleen. Tätiratsastaja tuijotti edelleen tönkkönä ja silmä pyöreänä Jaskan suuntaan ja sai vasta sitten liikettä töppösiin, kun tajusi, että Jaskan porttikin on lähes lumen alla ja hevonen siinä kuikuili puolipaniikissa pakoreittiä! Siihen jäi paperossin imeminen ja aika vauhdilla eteni täti Jaskan luo estämään potentiaalisen omatoimipoistumisen! Hetken aikaa siinä ihmeteltyään sai täti portin langat sen verran pois edestä, että oli turvallista siitä kulkea ja otti sitten kauhunsekaisin tuntein pää taivaissa tärisevän ja puhisevan hevoisensa kiinni. Reippaasti Jaska tulikin tarhasta ja kulki varsin mallikasta sidepassia eli täysin sivuttain tädin edellä pois tarhan läheisyydestä. Maneesin ovella piti jo pysähtyä kun alkoi olla hieman kuumottavat olot (vähän kuin viime kesänä laitumelle vietäessä), mutta kun päästiin maneesin ohi, niin Jaska silminnähden rentoutui ja käveli ihan muina hevosina huojentuneena turvaan talliin! 

Siinä olikin sitten kiva harjailla, kun koni säpsyi kaikkea mahdollista ja tädillä oli jalat hyytelönä. Että juu, lähdetään vaan maastoon, siellä on kiva keli ja lisää lunta tippuu kaikenmaailman katoilta! Perkele! No, onneksi Jaska alkoi rauhoittua ja olla taas oma normaali itsensä. Päätettiin tallikaverin kanssa kuitenkin käydä ensin maneesissa ottamassa vähän hepoja "kuulolle" ennenkuin lähdetään radalle. Jaska olikin suorastaan laiska ja ylirauhallinen, varmaankin pienet hankirallit veivät ylimääräiset mehut hevosesta ja Onnikin oli suht rauhallinen, mitä nyt muutaman pakollisen sätkyn sai ties mistä. Täti yritti kyllä vielä vedota tallikaveriin, että ei meidän oo pakko mennä radalle (tarkoituksena olla myötämielinen, mutta muka harmissaan, jos ei toinen uskallakaan lähteä!). Mutta ei auttanut, toinen oli ihan nohevana menossa ja pakkohan sitä sitten oli.

Aa että!

Sitten lähdettiin peräkanaa maneesista ja jo heti tallin nurkilla Setämiesratsastaja säikytti Jaskan (eli tätiratsastajan!) raahatessaan kärryjä ulos tallista. Jaskahan vain hieman säpsähti, jos ollenkaan, mutta tätiratsastajan sydän vatkasi kuin mummo allit heiluen lettutaikinaa. Rataa lähestyessä täti bongasi kaukaa horisontista moottorikelkan, mutta oil ihan hiljaa, ettei tallikaveri säikähdä ja matka jatkui. Rata kierrettiin kaikessa rauhassa ilman mitään ylimääräisiä liikkeitä. No, Onni oli sen verran hidas kävelijä, että Jaska piti pari kertaa pysäyttää odottamaan, mutta sekin sujui hyvin eikä hevo kuumunut pysähdyksestä. Kierrettiin siis kerran rata ja poistuttiin hetimiten takaisin tallille, ennenkuin Setämies ehtii ajamaan radalle kärryillä hevosia (ratsastajia) säikyttelemään!

Jaskan maastokaverit siellä takana nauravat helpottuneina,
kun ei käynyt mitään!


Ja mikä siis oli kohtalon osuus tässä kaikessa? Jos tätiratsastaja ei olisi unohtanut niitä oksia autoon, olisi päässyt katsomaan lumien putoamista suoraan aitiopaikalta eli portilta jolloin:

a. Tätiratsastaja olisi jäänyt lumimassan alle joko kokonaan mutta todennäköisesti     osittain
b. Jaska olisi tallonnut tätiratsastajan jalkoihinsa paetessaan lumivyöryä ja repinyt        tätiratsastajan käden irti, koska se piti edelleen riimunnarusta kiinni
c. molemmat olisivat jääneet lumen alle joko kokonaan tai osittain
d. Jaska olisi päässyt karkuun koska täti olisi ollut verisenä muhennoksena joko        lumen tai Jaskan yliryntäämisen aiheuttamien vammojen vuoksi
e. Eli jotain hyötyä hajamielisyydestä ja paheiden harrastamisesta, ainakin säilyi        liikuntakyky ja henkikulta (tätä tapaa kuolla hevosten parissa en ollutkaan vielä        huomioinut!)

Summa summarum: ei pidä liikaa kiirehtimän ja välillä kannattaa katsoa ylös, ettei taivas putoa niskaan ja tähän aikaan vuodesta ei kannata laittaa huulirasvaa juuri ennen tallille menoa. Jos et tiedä miksi, niin tuu kokeilemaan! 

Moi! Mitä sulle kuuluu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti