Vihdoinkin juoksua metsässä!

Ehkä paras paikka katsella maailmaa. 

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle...

...mutta suuri askel tätiratsastajalle. Viime viikolla, kun lähdettiin poikain eli Leevin ja setämiesratsastajan kanssa maastoon, tapahtui ihan kummia. Me nimittäin otettiin Jaskan kanssa juoksuaskelia ja nimenomaan suunniteltuja eikä mitään tahatonta pakokäyttäytymistä. Siis ihan muina ratsukoina r-a-v-a-t-t-i-i-n. Ja kun kerran makuun päästiin niin kohtahan me jo LAUKATTIIN! Pyynnöstä! Ja ihan vaan sen verran, että sen laukaksi tunnisti. Mutta kuitenkin!!! Jaska oli niin rennonletkeä menopeli, että löysin ohjin saattoi tätiratsastaja nauttia hitaan vauhdin huumasta ja olla onnesta soikeana. 

Koska:
* Jaska ei lähtenyt kuin nappi housusta
* Tätiratsastaja määräsi vauhdin ja suunnan
* Sama pätkä juostiin toistamiseen, eikä silloinkaan tapahtunut mitään dramaattista
* Tätiratsastaja ei kuollut
* Jaska ei kuollut
* Kukaan osallistujista ei kuollut

Ihan sairaan siistiä! Jiihaa! 

Siinä sitä ravataan!

Loppulenkki menikin tätiratsastajan euforoidessa kokemaansa universumin toisella laidalla Jaskan lönkötellessä pitkin ohjin vailla ohjausta. Ai sitä auvoa, mikä suorastaan pakahdutti tätiratsastajan. Luottamus hevoseen kasvoi kertaheitolla potenssiin kymmenen ja mikä omituisinta, tätiratsastajahan alkaa tässä nyt suorastaan odottamaan, että pääsisi taas maastoon vähän hölkälle! Oho!

Setämiesratsastaja taltioi tätiratsastajan huippuhetket (sekä mahdolliset viimeiset hetket, kun eihän sitä voinut tietää, miten käy!)

Pillipiipari

Laitumelta haku on aina oma ohjelmanumeronsa. Viime kesänä Jaska tuli portille, jos ei nyt vauhdilla, niin ainakin määrätietoisesti, kun sitä vihelteli. No, tänä kesänä Jaska ei tod! tuu portille, vaikka Rauha kuinka viheltelisi. Ei. Sieltä laitumen perimmäisestä nurkasta se kurkkii heinän lomasta ja jatkaa tärkeintä tehtäväänsä eli keskikehon rakennusta. Muiden laidunten hevot kyllä tulivat pillipiiparia kohti laukaten! Eipä siinä muu sitten auta kuin lähteä tarpomaan kohti ratsua. Puolivälissä matkaa pari muuta pollea hoksaa, että tuohan aikoo varastaa Jaskan, joten ne ryhmittyvät Paskelotin lähietäisyydelle muka syömään, mutta visusti tarkkaillen lähestyvää tätiä. Noin kymmenen metrin päästä Jaska ikäänkuin huomaa, että ai, kato, sä tulit mua hakemaan! En yhtään huomannut! (tätiratsastajan huom. valehtelija!) No, tulenpa sitten sun luo kuten kunnon ratsun kuuluu. Riimut päähän naps ja kohti kaukana horisontissa siintävää porttia. Paitsi, että vartijat ovat blokanneet tien keskittämällä ruhonsa suoraan kulkureitille. Muka vahingossa; ai kato miten kiva ruohotupas tossa! Hmmm. Onneksi Rauha-täti on varustautunut piiskalla, jota heiluttelemalla (juuri sopivasti, ei hosumalla!) saa aikaan vastentahtoista sivuttaisliikehdintää vartijahevosten taholta. Tässä vaiheessa se viimeisinkin lauman jäsen keksii lähestyä pikkuryhmittymää. Possujunamaisessa muodostelmassa täti tuo sitten koko lauman portille kylmä hiki hiusrajassa helmeillen katastrofia (eli jonkun hevon hampaita Jaskan pehvastoon) odottaen... Onneksi portilla posse ymmärtää jättäytyä hieman takavasemmalle, jolloin täti ja Jaska sujahtavat ulos kuin paska lokista. Huh. Ja huh. 

Jaska ja toverit. Jaska ei ole nukahtanut, vaikka siltä näyttää.
Se haistelee.

Tällä logiikalla ja laskukaavalla ensi kesänä on sitten odotettavissa hevosen kalastelua pitkällä siimalla, koska viime kesänä- tuli portille, tänä kesänä- ei tule portille, mutta ei lähde karkuun, ensi kesänä- ei anna kiinni vaan lähtee karkuun? Toivottavasti jatkumo ei ole tämänsuuntainen. Senpä vuoksi aloitin oitis vihellykseen ehdollistamisen: vihelsin ja tuuppasin sokeripalan pollen suuhun. Kertaa kaksi. Pitää huomenna kokeilla toimiiko eli juokseeko uljas möhömahani portille vihellyksen kuultuaan sokeripalan toivossa. Kerron sitten myöhemmin miten kävi.

Valmennusta

Oli taas oikein mukava valmennus. Hienoja laukannostoja ja Jaska oli oikein odottavainen ja kuuliainen eikä Rauha-tätikään jäykistellyt vaan pysyi rentona ja mukavana. Oikein kieli keskellä suuta tehtiin toisen ratsukon kanssa tehtäviä eikä edes törmätty kertaakaan! Valmentaja tokaisi, että hienosti suoriudutte näin vaikeasta tehtävästä ja pystytte jopa väistelemään toisianne! Edistystä! Onneksi sanoi sen vaikea tehtävä vasta, kun olimme sen suorittaneet, koska jos oltais etukäteen tiedetty, että vaikeaa on luvassa, ei siitä olis mitään tullut. Koska vaikeaa! Kyllä Jaska on oikea kultakimpale! Pusi pusi!

Tätiratsastaja: aika kivat nää reisisuojaimet, ei kastunut!
Jaska: ihan kuin kiinnostaisi, krooh pyyh.

Tältä näyttää tätiratsastaja, kun se keskittyy.
Ja tältä näyttää harrasteputte, kun se EI keskity.

Äly ja väläys

Käytiin Uhrin kanssa kesäraveissa. Takaisintullessa Uhri innostui, että kato tuolla on noita varsoja! (oli vasikoita)
Hetken kuluttua uusi innostunut bongaus: noi on varmaan sonneja, kun niillä on niin isot sormet! 

Uhri: miksi otit maneesin pohjasta kuvan?
Tätiratsastaja: no ajattelin, kun siinä oli niin kivoja kavion kuvia.
(yrittänyt sammuttaa kameraa ja ottanut kuvan!

Uhri innoissaan: hei kato, täällä on mennyt niitä antilooppeja!

Tätiratsastaja löysi juuri oikean raaputuspisteen ja Jaska naatiskeli.