Ei tää laukkaa!

Näin mennään tien yli kohti vaaroja!

Huusi tätiratsastaja

Kun uljaalla hevoisellaan yritti ottaa ns. kolmitahtista askellusta (ihan oikeesti ja vapaaehtoisesti! mitätäälläoikeintapahtuu?) toisen puten perässä hiekkatiellä. Ehei. Setämiesratsastaja laukkaili pollellaan hienosti edellä, mutta Jaska oli vissiin sitä mieltä, että vauhti on niin hidas että ihan hävettää. Eikä siis laukannut. Ravasi kyllä ja melkoisen pontevalla takapotkulla, ettei tätiratsastajan tarvinnut enää edes keventää. Riitti, kun seisoi jalustimilla ja nautti tuulen tuiverruksesta hiuksissaan. 

Mennäänkö ohi jooko? Saako mennä? Jooko?

Eipä autoilija hiljentänyt. Ehkä hän haluaa hirven tuulilasiinsa? Onneksi Naskali & Leevi ovat liikennevarmoja polleja. Jäis nimittäin joku rimpulahirvi kakkoseks.

Jaa, auto. Juuri jaksan kääntää korvaani ääntä kohti.

Vedet silmistä kirvoittava vauhti ei kuitenkaan ollut vielä edes hurjaa. Hölkkää, sanoisivat asiaan vihkiytyneet raviukot, mutta ratsain ja maastossa vauhti oli ihan tarpeeksi rivakkaa ex-maastokammoiselle tätiratsastajalle. Onneksi tilanne oli koko ajan hansikkaassa, eikä tapahtunut kuten silloin kolme vuotta sitten (aina se vauhko tätiratsastaja palaa siihen, melkoisen traumatisoiva kokemus siis! toim. huom.) että polle riistäytyy ihan käsistä. Jarrut toimivat (no hivenen viiveellä) ja onneksi edessä oli kuuliainen luottoratsu, mikä menee just mitä pyydetään, eikä lietsoudu pillastuksiin. Ei edes menty ohi (vaikka kerran oli vähän yritystä, kun kilpailuvietti iskostui hetkeksi Jaskan kupoliin!) ja ohjaus toimi (viittaan edelliseen) eli mentiin takaisin ns. selkään hölkkimään. Ravattiin jopa kaksi kertaa pitkä pätkä ja arvatkaapa, oliko tätiratsastaja onnensa kukkuloilla? No oli!

Eka ravipätkä suunnitteilla. Jaska oli aika virtava, mutta kuitenkin ns. lapasessa.

Hiihaa, me juostaan!

Rento poku korvat tötteröllä!

Maastoiluhan alkoi kovin lupaavissa merkeissä, kun Jasumus-Orhimus oli säikkynä kuin jänis kentälle mentäessä. Siinä tätiratsastaja sitten manaili piruja mielessään, että tommosella hermoheikollako sitä nyt sitten pitää lähteä itseään tappamaan liikenteen ja puiden sekaan. Onneksi Jaska kokosi nopeasti itsensä ja laski turvan maahan ihan omaehtoisesti (ei syödäkseen vaan rentoutuakseen! - jännittynyt hevonen ei laske päätään alas! toim. huom.). Siinä tädykän sydämen pamppaillessa Jaska ikäänkuin todisti, että chillaa hei vähän senkin vauhko bööna af, mä oon ihan rela. On se hassu kopukka!

Mitä! Ai me päästetään TOI edelle? Minkä takia, kysyn vaan? Nimim. Jaska.

Kohti uusia pettymyksiä?

Lenkin varrella kohdattiin autoja ja tätijasetämiesratsastajien onneksi hevoset viittasivat päristelijöille kintaallla ja lähinnä korvallaan seurasivat suurempia hevosvoimia. Horsmaa ahdettiin turpaan aina puskan kohdalle sattuessa. Saattoipa jäädä Jaskan suupieleen tuppo ns. pahan päivän varalle roikkumaan.

Omnomnom.

Otanpa tästä puusta huikopalaa. Naps. 
Lenti muuten komeassa kaaressa taaksepäin, onneksi setämiesratsastajan poku oli hidas :D

Suurin järkytys Jaskalle oli, kun erään talon pihassa kaksi koiraa riemastui nähdessään suuria kavioeläimiä. Koirat eivät pelottaneet, mutta auta armias, kun pusikosta nousi pinkkipaitainen täti huutaen vähintään yhtä kiihkeästi kuin turrensa. Jaska seisahtui kuin vetämättä jäänyt seinäkello ja käänsi toisen korvansa jo tulosuuntaan enteillen 180 asteen käännöstä. 

Kauhea säikähdys. Käänsin korvani pakosuuntaan.

Onneksi täti-ihminen ei äitynyt suurempiin kevätjuhlaliikkeisiin ja Naska sai hillittyä pakoviettinsä. Hyvä niin, koska säikähdys tapahtui juuri, kun ratsukot olivat ylittäneet tien ja äkkikäännöksen seuraukset olisivat voineet olla vähintääkin epämiellyttäviä (auto, rekka, katujyrä, panssarivaunu... you name it!). Tätiratsastaja toimi viisaasti, kuten kunnon hevosnaisen kuuluukin: löysää naruihin ja kannnustusta etiäpäin ja hirrween paljon kehuja, kun polle liikkui haluttuun suuntaan. Valovuosia sitten kauhun kangistama täti olisi vetänyt narut niin tiukalle kuin haukkareista lähtee ja suorastaan pakottanut hevosen kääntymään tai peruuttamaan omalla toiminnallaan, paniikin lietsomisesta puhumattakaan! Mutta nytpä tätöinen oli cool as cucumber. Onkotämäedesmahdollista? Mitatkaa äkkiä tätiratsastajan kuume! Ottakee syränvilimi! Varmistakaa henkinen tila! Aivosähkökäyrä kehiin asap!

Hautausmaalla on PUNAISIA kukkia!

Helppoo, sanoi Jaska, kun risuesteen yli käveli.

Kypäräkamera messissä

Rauhalla on ollut jo monta kertaa tarkoitus ottaa elävää kuvaa kypäräkameralla maastoilusta. Tiedättekö sillein kivasti että hevon kaula ja pää siinä etualalla keikkuu ja maisemat kivasti vaihtuu. Alkuviikosta lähdettiin oikein kolmen ratsukon voimin tallin lähelle pikkumetsään. Jaska etunenässä ja tammat perässä. Lenkki meni oikein mukavasti ja tätiratsastaja oikein muikeili mielessään, miten kivaa matskua nyt tulee juutubeen laitettavaksi ja vanhoille päiville muisteltavaksi. 

Mitä hirviä tuolla? Ihmetteli tätiratsatajan jälkikasvu, kun bussilla ohi huristeli" 

Tammat ja naiset kuvissa!

Kauhea pettymyksen kanahäkki, kun tietomasiinalla avasi datan: kamera kuvaili juu kivasti puita ja teitä yms yms ja vilahtihan ne Jaskan korvatkin siellä pari kertaa, kun tätsy katseli alaspäin. Hieman yläkanttiin oli siis suuntima. Onneksi asian sai korjattua seuraavana päivänä, kun tätiratsastaja teki siippansa kera uuden suuntauksen (sehän näyttää ihan alaspäin! no niin pitääkin! daa! asia koetestattiin siten että täti istui tuolilla kuin satulassa ja demonstroi kädellä heppansa kaulaa!). Ja kyllä tätiratsastaja tiesi, kamera oli juuri oikeassa asennossa, jotta saa katsella hevoisensa kaulaa ja korvia sekä suusta roikkuvaa horsma/oksatuppoa sekä vähän maisemaa. Kylla me tätiratsastajat tiedetään! (armas siippa laittoi kerran kypäräkameran lätkäpeliin itselleen. Ekat minuutit oli ihan jees, mutta sitten vähän tärähti isomman pelurin kera ja loppufilmi olikin sitten jäähallin katosta thihi!)

Ai mikä bussi? Sori, ei jaksa nyt hätääntyä kun on horsmaa tarjolla.

Sattuipa muuten somasti, että juuri silloin, kun tätsyllä oli kypärä (kameroineen) päässä hevoista laitumelta hakiessa, Jaska tuli kuuliaisesti portille! Pääsääntöisestihän hänen suuri heinämahaisuutensa on pitänyt noutaa juurikin sieltä laitumen perukoilta. Kiitos Paskelotti!

Nauttikaa pollen niskanäkymistä kuin tätiratsastaja ikään!

Citykoni!

Sivistyksen pariin

Tätiratsastaja-Rauhallahan oli tunnetusti ja itsensä paljon esiintuoma maastoilukammo. Eli vapaasti suomennettuna: kuolemanpelko. Tämä näkyi esimerkiksi siten, että Rauha haaveili ja puhui paljon maastoilusta, että pitäis ja pitäis, mutta kun olisi sitten oikeasti pitänyt, niin jopas alkoikin löytyä syitä, miksi ei voi. Siis mennä maastoon. Suurin syy taustalla lienee kuitenkin oli se maastokammo eli halu elää. Koska maastoillessa voi kuolla vaikka kuinka monella tavalla ja monta kertaa. 

Näinhän se menee: kun yhtä menee hakemaan, niin koko lauma tulee.
Jos tulee.
Ja se yksi tietenkin viimeisenä.
Jos saa pirttihirmulta luvan.

Fiktiivisiä esimerkkejä tavoista kuolla maastoillessa:

1. Hevoinen voi pillastua toistaiseksi tuntemattomasta tai tunnetusta syystä ja lähteä kiikuttamaan tätiä hurjaa vauhtia esim. tielle ja ratsukko jää tukkirekan ruhjomaksi tai syöksyä valtavien g-voimien saattelemana päin puuta, jolloin molemmilta katkeaa vähintään kaula ja muita tarpeellisia ruumiinosia puun lisäksi tai sitten koni voi hulluuspäissään holtittomasti kaahottaessaan sivuaskelin suistua syvään ojaan tädin päälle, jolloin täti rusentuu kuoliaaksi ja hukkuu kuoliaaksi ja aortta repee ja aivot tulevat pihalle haljenneesta kallosta. Että näin muutamia esimerkkejä mainitakseni.

2. Takaa- tahi vastaantuleva autoilija ei huomaa pientä ja söpöä ratsukkoa ja ajaa sen päälle, koska aurinko paistoi silmiin tai kännykässä oli jotain mielenkiintoista, naapuri vilkutteli ja piti vilkuttaa takaisin tai lintu oli kakkinut just siihen kohtaan tuulilasia, jossa ratsukko olisi näkynyt tai kuski oli vaan niin kännissä tai halusi tehdä pahaa ratsukolle/itselleen/koko maailmalle. 

3. Jne. Got the point?

Tai. Sitten on tietenkin sekin mahdollisuus, että mitään dramaattista ei tapahdu ja ratsukko palaa ehjänä ja varsin muikeana kotiin. Mutta tätä vaihtoehtoahan ei worstcasescenario-ajattelumallia harjoittava tätiratsastaja tietenkään voinut uskoa. Paitsi nyt.

Rauno-kaivuuterrieri.
Ei liity sitten millään tavalla tekstiin,
mutta oli niin hassu mudan peittämän nokkansa kanssa.

Citymaasto

Jaska ja Rauha läksivät kylille eli citymaastoon Vuokraajan ja Sipsi-mummon kanssa. Urhea Sipukka oli mörönsyöttinä ja Jaska varmisteli perähevosena. Niin sitä kuulkaa vain mennä lompsittiin pitkin asutusalueita kaviot asfaltilla kipikopittaen, tuli vastaan mopoa ja pyöräilijöitä, ambulanssi ja monta muutakin autoa, suojateitä (Sipsi säikähti kerran valkoisten viivojen päällä, että se tippuu sinne väliin, hih!) ja lopulta oltiin jopa marketin takapihalla. Välillä poikettiin metsään ja otettiin jopa pari pätkää ravia, eikä mitään kiihtymistä tapahtunut Jaskan osalta. Pari kertaa tuli pieni säpsähdys, kun kuusiaidan takaa kuului ääniä ja joku setä käynnisti ruohonleikkurin ratsukoiden takana (huomaavaisesti sammutti koneen siksi aikaa, kun mentiin ohi!!!). Ja kerran piti kävellä hyvin taipuneena puistonpenkin ohi, koska siinä päällä oli sanomalehti! Väkeä kertyi kadunvarsille hymyämään ja pienet tyttöset olivat varsin innoissaan, kun törmäsivät näinkin uljaaseen näkyyn. Säätiedotuksen lupaamia ukkosmyrskyjäkään ei tullut, joten tätiratsastaja hikoili turhaan takin alla. Sade alkoi vasta, kun pollet olivat karsinoissaan riisuttuina. 

Siinä sitä patsastellaan marketin kulmilla kuin kuka tahansa rohkea ratsukko.
Tätiratsastajakin hymyilee kilpaa auringon kanssa, niin kivaa oli!

Miten ihmeessä

Mitenkä tämä citymaastoilu sitten oli mahdollista monikammoisen tätiratsastajan osalta? Suuri kiitos kuuluu Vuokraajalle, joka on Jaskan kanssa käynyt vaikka missä ratsastelemassa eikä Jaska ole suurempia pelkotiloja näyttänyt. Hyvin siis siedätetty! Juuri sen vuoksi Rauhakin uskalsi luottaa mielitiettyynsä eikä edes ymmärtänyt jännittää. Hieno fiilis ja suuri yhteenkuuluvuuden tunne valtasi tätiratsastajan lenkin jälkeen. Ajatella, että jo näin kolmen vuoden jälkeen uskaltaa luottaa omaan hevoseensa! Vautsi, enpä olis uskonut, että näin pian (hihihi). Taisipa olla niin, että edesmenneen Santun kanssa meni suurinpiirtein sama aika, ennenkuin luottamus alkoi olla tosiasia. On tää laji vaan niin hieno!

Ihan paskaa, sanoi Vuokraaja, kun siivoili hevon tuotoksia kadulta.
Mutta mitäpä sitä ei ratsastajan maineen vuoksi tekisi!
Tärkeintä on sopu ja iloiset immeiset!

Ja onhan tässä taas kehitytty muillakin saroilla: valmennuksessa saatiin tehtyä kymmenen metrin laukkavoltit molempiin suuntiin! Valmentajalta tuli kehuja, miten Jaska otti hienoja kokoavia askelia ennen volttia ja miten laukka on ylipäänsä kehittynyt valtavasti. Pitkä matka on tultu siitä, kun maneesissa samaan aikaan olevat ratsukot käskettiin toiseen päätyyn ja olemaan hipihiljaa, kun tätiratsastaja laukkasi Jaskalla tönkkönä kauhusta ja hirveetä vauhtia ja hevonen vinossa kuin tätiratsastajan omenapuu. Mutta onneksi kehityksen suunta on eteenpäin eikä taaksepäin, jotain on varmaan silloin tehty oikein!

Sipsi-mummon näkövinkkelistä.
Huomaa tummat pilvet tätiratsastajan yllä!
Ettei nyt vaan sattuis mitään...

Kunkkarit ohoi

Tätiratsastaja syventyy nyt euforoimaan kokemaansa. Oikeasti tätiratsastaja alkaa pakkaamaan, kun kuninkuusravireissu häämöttää huomenna! Toivottavasti ei sada koko aikaa ja jos sataa, niin olis edes lämmin. Ja jos ei oo lämmin, niin toivottavasti edes voittaa totossa. Ja jos ei voita, niin olis ees hyvää olutta. Ja jos se on pahaa, niin ei olis matöfakin darra. Ja jos on darra, niin ainakin on ollut hauskaa! Son moro!

Elävää kuvaa elikkäs totistusaineistova laukkavoltista:

Vihdoinkin juoksua metsässä!

Ehkä paras paikka katsella maailmaa. 

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle...

...mutta suuri askel tätiratsastajalle. Viime viikolla, kun lähdettiin poikain eli Leevin ja setämiesratsastajan kanssa maastoon, tapahtui ihan kummia. Me nimittäin otettiin Jaskan kanssa juoksuaskelia ja nimenomaan suunniteltuja eikä mitään tahatonta pakokäyttäytymistä. Siis ihan muina ratsukoina r-a-v-a-t-t-i-i-n. Ja kun kerran makuun päästiin niin kohtahan me jo LAUKATTIIN! Pyynnöstä! Ja ihan vaan sen verran, että sen laukaksi tunnisti. Mutta kuitenkin!!! Jaska oli niin rennonletkeä menopeli, että löysin ohjin saattoi tätiratsastaja nauttia hitaan vauhdin huumasta ja olla onnesta soikeana. 

Koska:
* Jaska ei lähtenyt kuin nappi housusta
* Tätiratsastaja määräsi vauhdin ja suunnan
* Sama pätkä juostiin toistamiseen, eikä silloinkaan tapahtunut mitään dramaattista
* Tätiratsastaja ei kuollut
* Jaska ei kuollut
* Kukaan osallistujista ei kuollut

Ihan sairaan siistiä! Jiihaa! 

Siinä sitä ravataan!

Loppulenkki menikin tätiratsastajan euforoidessa kokemaansa universumin toisella laidalla Jaskan lönkötellessä pitkin ohjin vailla ohjausta. Ai sitä auvoa, mikä suorastaan pakahdutti tätiratsastajan. Luottamus hevoseen kasvoi kertaheitolla potenssiin kymmenen ja mikä omituisinta, tätiratsastajahan alkaa tässä nyt suorastaan odottamaan, että pääsisi taas maastoon vähän hölkälle! Oho!

Setämiesratsastaja taltioi tätiratsastajan huippuhetket (sekä mahdolliset viimeiset hetket, kun eihän sitä voinut tietää, miten käy!)

Pillipiipari

Laitumelta haku on aina oma ohjelmanumeronsa. Viime kesänä Jaska tuli portille, jos ei nyt vauhdilla, niin ainakin määrätietoisesti, kun sitä vihelteli. No, tänä kesänä Jaska ei tod! tuu portille, vaikka Rauha kuinka viheltelisi. Ei. Sieltä laitumen perimmäisestä nurkasta se kurkkii heinän lomasta ja jatkaa tärkeintä tehtäväänsä eli keskikehon rakennusta. Muiden laidunten hevot kyllä tulivat pillipiiparia kohti laukaten! Eipä siinä muu sitten auta kuin lähteä tarpomaan kohti ratsua. Puolivälissä matkaa pari muuta pollea hoksaa, että tuohan aikoo varastaa Jaskan, joten ne ryhmittyvät Paskelotin lähietäisyydelle muka syömään, mutta visusti tarkkaillen lähestyvää tätiä. Noin kymmenen metrin päästä Jaska ikäänkuin huomaa, että ai, kato, sä tulit mua hakemaan! En yhtään huomannut! (tätiratsastajan huom. valehtelija!) No, tulenpa sitten sun luo kuten kunnon ratsun kuuluu. Riimut päähän naps ja kohti kaukana horisontissa siintävää porttia. Paitsi, että vartijat ovat blokanneet tien keskittämällä ruhonsa suoraan kulkureitille. Muka vahingossa; ai kato miten kiva ruohotupas tossa! Hmmm. Onneksi Rauha-täti on varustautunut piiskalla, jota heiluttelemalla (juuri sopivasti, ei hosumalla!) saa aikaan vastentahtoista sivuttaisliikehdintää vartijahevosten taholta. Tässä vaiheessa se viimeisinkin lauman jäsen keksii lähestyä pikkuryhmittymää. Possujunamaisessa muodostelmassa täti tuo sitten koko lauman portille kylmä hiki hiusrajassa helmeillen katastrofia (eli jonkun hevon hampaita Jaskan pehvastoon) odottaen... Onneksi portilla posse ymmärtää jättäytyä hieman takavasemmalle, jolloin täti ja Jaska sujahtavat ulos kuin paska lokista. Huh. Ja huh. 

Jaska ja toverit. Jaska ei ole nukahtanut, vaikka siltä näyttää.
Se haistelee.

Tällä logiikalla ja laskukaavalla ensi kesänä on sitten odotettavissa hevosen kalastelua pitkällä siimalla, koska viime kesänä- tuli portille, tänä kesänä- ei tule portille, mutta ei lähde karkuun, ensi kesänä- ei anna kiinni vaan lähtee karkuun? Toivottavasti jatkumo ei ole tämänsuuntainen. Senpä vuoksi aloitin oitis vihellykseen ehdollistamisen: vihelsin ja tuuppasin sokeripalan pollen suuhun. Kertaa kaksi. Pitää huomenna kokeilla toimiiko eli juokseeko uljas möhömahani portille vihellyksen kuultuaan sokeripalan toivossa. Kerron sitten myöhemmin miten kävi.

Valmennusta

Oli taas oikein mukava valmennus. Hienoja laukannostoja ja Jaska oli oikein odottavainen ja kuuliainen eikä Rauha-tätikään jäykistellyt vaan pysyi rentona ja mukavana. Oikein kieli keskellä suuta tehtiin toisen ratsukon kanssa tehtäviä eikä edes törmätty kertaakaan! Valmentaja tokaisi, että hienosti suoriudutte näin vaikeasta tehtävästä ja pystytte jopa väistelemään toisianne! Edistystä! Onneksi sanoi sen vaikea tehtävä vasta, kun olimme sen suorittaneet, koska jos oltais etukäteen tiedetty, että vaikeaa on luvassa, ei siitä olis mitään tullut. Koska vaikeaa! Kyllä Jaska on oikea kultakimpale! Pusi pusi!

Tätiratsastaja: aika kivat nää reisisuojaimet, ei kastunut!
Jaska: ihan kuin kiinnostaisi, krooh pyyh.

Tältä näyttää tätiratsastaja, kun se keskittyy.
Ja tältä näyttää harrasteputte, kun se EI keskity.

Äly ja väläys

Käytiin Uhrin kanssa kesäraveissa. Takaisintullessa Uhri innostui, että kato tuolla on noita varsoja! (oli vasikoita)
Hetken kuluttua uusi innostunut bongaus: noi on varmaan sonneja, kun niillä on niin isot sormet! 

Uhri: miksi otit maneesin pohjasta kuvan?
Tätiratsastaja: no ajattelin, kun siinä oli niin kivoja kavion kuvia.
(yrittänyt sammuttaa kameraa ja ottanut kuvan!

Uhri innoissaan: hei kato, täällä on mennyt niitä antilooppeja!

Tätiratsastaja löysi juuri oikean raaputuspisteen ja Jaska naatiskeli.

Kesä ja pari kärpästä

Oikea värini on blondi.

Niin se aika rientää

Kun on mukavaa. Ainakin Jaskan mielestä. Polle on saanut nauttia laidunelämästä kolmen muun suokkiputen kanssa (valitettavasti yksi lauman jäsen on poistunut joukostamme ajasta ikuisuuteen, rip, nyyh) ja taitaapa olla pieni kesäromanssinpoikanenkin syntynyt Jaskan ja laidunporukan ainoan tamman kanssa. Muuthan ovatkin ruunia, paitsi Jaska on omasta mielestään ori, ainakin mitä herran elkeistä voi päätellä... Onkohan sen ruunaus mennyt ihan ns. putkeen? 

Badass Jaska in da house.

Alku oli tietenkin taas jännää, kun piti hakea silmäteräänsä muiden joukosta, varsinkin kun yksi porukasta ei ole niin kovin mieltynyt vieraisiin ihmisiin. Tätiratsastajalla olikin taktiikka, jossa joku lähti aina mukaan syötiksi ja itse sai sitten rauhassa hakea omansa pois. Mukana oli myös aina raippa, että jos nyt kävisi niin, että sattuisi kohtaamaan hevosmielistä vihaa tai vihamielisen hevosen, niin viuh vauh vaan ja uhka on häädetty. Aluksi hevosen tai kahden haku aiheuttikin jälkeenjääneissä pientä härdelliä ja takaisin tuonti vähän isompaa härdelliä. Eli vingahtelua ja jalkojen ojentelua. Onneksi kaikki elehtiminen jäi varsin pienimuotoiseksi eikä sen suurempia saippuaoopperan aineksia syntynyt. 

Olen poro?

Nyttemmin laitumelta haku onnistuu jo ihan soolona, koska muita ei enää kinosta (kuten tavataan vekkulisti sanoa). Paitsi tietysti joskus, niinkuin tänään. Lauma oli ahtautunut perimmäiseen nurkkaan ja sieltä pois tullessa kesäheila päätti vauhdittaa Jaskan menoa upottamalla hammaskalustonsa Jaskan muodokkaseen ahteriin. Kiva siinä on sitten olla narun päässä, kun kaakit alkavat toisiaan jahtaamaan! NOUP! Jaska oli kyllä eri viisas ja näytti kintullaan eukolle (siis tammalle) paikkansa eli ns. hellan ja kavion välin ja tätiratsastaja selvisi kuin selvisikin hengissä! Hetken aikaa tätiratsastajan teki mieli lähteä hevoisensa kanssa juoksemaan karkuun, mutta totesi pian sen melko järjettömäksi ideaksi ja hillitsi askeltensa vauhdin. Joskus sydän vaan sanoo muuta kuin järki. Bum bum bum.

Kopitus menee oikein hyvin, kun saan mennä itse koppiin!
T: Jaska "no bondage"

Erilaisia harjoitteita

Jaska ei saanut viettää kissanpäiviä kuin muutaman silloin laidunkauden alussa ja sen jälkeen treenit ovat jatkuneet normaalisti. Valmennuksia on ollut säännöllisesti ja valmentajien kommenttien perusteella suunta on ollut ylöspäin! On tehty laukannostoja käynnistä ja ravi-laukkasiirtymiä, avotaivutuksia ja väistöjä ja kerta kerran perään tulee uusia ahaa-elämyksiä ja onnistumisia! Parasta kaikessa on, että Jaska ei enää kuumu, kuten aikaisemmin ja sen herkkä miehinen psyyke kestää jo normaalia paineistamista (eli ihan tavallista ratsastamista) ja myös tätiratsastajan tunteiden vuoristorataa. Enää ei mene pollen maailmankirjat sekaisin, jos täti vähän ärähtää. Toki se menee kuuroksi ja jäykäksi eikä enää osaa mitään, mutta palautuu yhtä nopeasti kuin tätiratsastaja mielenkuohustaan taas normaaliin työmoodiin. Herkkyys ei siis ole kadonnut mihinkään vaan Jaska on edelleen ratsastajansa peili: kun olet itse rento ja kiva niin sekin on, mutta alappa kuule väkisin vääntämään niin tunne on sama kuin virkkaisi rautakangella. Ihan v*tun vaikeeta siis. Onneksi valmentajat osaavat myös psyykkaamisen jalon taidon ja saavat tätiratsastajan hengittämään ja rentoutumaan, kun asiat alkavat menemään päin sitä kuuluisaa seinää...

Joku laukannosto käynnistä. Pääasia että tukka hulmuaa!

Eilen Jaska teki aika hienon pelastuksen, kun se kompuroi valmennuksessa puomeilla ja tätiratsastaja roikkui kaulalla ja taisi vähän potkaista kannuksella lautaselle. Mitä teki Jaska? Hetken jo näytti siltä (korvien asento!) että nyt lähtee muuten poni laukalle, mutta ei! Ihan kuin se olisi tajunnut, että jos nyt tästä juoksen pois, niin toi mötkäle tuolta kaulalta tipahtaa pää edellä mun jalkoihin. Joten Jaska pysähtyi ja tätiratsastaja sai hilattua itsensä back to the saddle. Jaska oli silminnähden hieman järkyttynyt nopeasti eskaloituneesta tilanteesta, mutta kehujen ja taputaputusten jälkeen oli taas oma tyytyväinen itsensä. Oli muuten hyvä valppa, kaiken puomijumpan ja taivutusten ja avojen ja vääntelyn jälkeen loppuravissa

Säätänä kun tuo aurinko...

tätiratsastaja kokeili kevyessä ravissa melko löysällä tuntumalla raviväistöä ja mitä sieltä tuli? Taivas varjele! Niin hienoja raviväistöjä ei Jaskalta ole tähän päivään mennessä nähtykään! Polle kiisi sivusuuntaan kevyesti kuin höyhen ja jäntevästi kuin rusakko terrierin jahtaamana heinikossa. Ai että mikä fiilis! Siinä oli sekä valmentaja että tätiratsastaja hieman ihmeissään, että mitätäälläoikeintapahtuu?!?!?! No hei, hyvin verrytelty heppa on kuin keitetty spagetti!

Oma yksityinen lentonaytös a´la Midnight Hawks

Uusia tuulia

Jaska on saanut vuokraajan. Semmoinen löytyi kuin tilauksesta, kun erään tallilaisen ylläpitoponi lähti myytäväksi ja neiti-ihminen oli siis vailla ratsua. Yhteistyö on alkanut tosi mukavasti, Vuokraajahan on nuori, taitava ja peloton, joten sehän tarkoittaa sitä, että Jaska on päässyt laukkaamaan maastossa! Tätiratsastaja myhäilee tyytyväisenä, että hyvä kun joku muu ottaa riskin ja kokeilee, että lähteekö se käsistä vai ei ja jospa sitten jonain kauniina päivänä tätiratsastajakin päästelee laukkaa maastossa että jiihaa! Vuokraaja on käynyt myös valmennuksissa ja tarkoituksena on että laitetaan joku päivä esteitä, koska Vuokraaja on sata kertaa parempi hyppääjä kuin tätiratsastaja, mikä auttaa kokematonta Jaskaa myös hypätessä. Tätiratsastaja on oikein tyytyväinen, kun tämmöinen helmi löytyi, johon voi luottaa ja joka tuntee Jaskan sekä tallin ja seudun. Eihän sitä tiedä, vaikka nähdään Vuokraaja ja Jaska joskus kisaradoilla....

Olipa kerran havunneula Jaskan perberissä. Viime vuonna moinen aiheutti draamaa!

Mitä Ronaldo teki tallilla?

No v*ttu maalin! Tänään piti lähteä maastoon, mutta Leevi-heppa oli pudottanut kengän (aika kätevästi olikin juuri kengityspäivä!), joten aktiviteetti tapahtui sitten maneesissa. Eilisen valmennuksen jälkeen oli hyvä tehdä jotain ihan muuta, joten otettiin länkkäriasenne, vehkeet, jumppapallo ja vappuhuiska ja eikun menox. 

Pus ja kis.

Tätiratsastaja kaiveli innoissaan kännyä

että saa viideomateriaalia Jaskan ensikohtaamisesta pallon kanssa sillä välin, kun Leevi jo turvallaan tuuppi palloa eteenpäin (mikä sai sekä setä-että tätimiesratsastajat kohottelemaan kulmiaan, koska Leevihän on arka ja varautunut!). No. Jaska tuuppasi palloa kerran ja totesi sen hevosiasyömättömäksi esineeksi (ei siis ufo vaan hse). Sen jälkeen sitä saikin potkia pollen etusiin ja paukutella maahan eikä mitään aivokäyrän nousua tapahtunut. 

Suihku sisältyy hintaan?

Tehtiin vähän länkkäriratsastusta melko hyvällä menestyksellä, vou-pysähdys onnistuu ravista parin käyntiaskeleen jälkeen, yhden ohjan pysähdykset toimii ja näköjään hevonen kääntyy ilman ohjia törppöjen välistä myös ravissa! 

En tahdo olla enää blondi!

Setämiesratsastaja laittoi Leevin seisomaan puomineliöön ja lähti touhuamaan jotain. Siinä törötti hevonen hievahtamatta. Pitihän sitä kokeilla myös Jaskalla. Ja pim! Ihan kuin sille olisi joku joskus opettanut, että paikallaan voi seistä vaikka ihminen poistuu välittömästä läheisyydestä! Ai että, miten tätiratsastaja oli mielissään, kun hänen hevoisensa seisoi kuin halvaantunut keskellä neliötä. Vitsi, miten on kivaa kun on niin viisas hevo!

Sitten keksittiinkin, että mitä jos potkaisisi pallon pollen mahan alta. Potkis ja potkis. Homma toimi eli Jaska oli maali ja tätiratsastaja oli ronaldo! Koska Leevikään ei asiaa moittinut päätettiin, että joku kerta otetaan matsi niin, että pollet tekevät maalin virkaa ja setä- ja tätimiesratsastajat ottavat pikku mestareiden liigan! Köyhällä on tunnetusti halvat huvit, mutta pääasia että on kivaa!

Sitten videomateriaalia palloilusta:

No vähän kutitti.

Laidunkauden avajaiset

Ehkä paras päivä hevosen elämässä

On se päivä, kun hevoset pääsevät laitumelle. Viime vuonna oli melkoista säpinää ja draamaa, tänä vuonna kokoonpano oli erilainen: suomenhevoset Onni ja Salama (jotka muodostavat ruuna-tamma parin) sekä vanhat kaverit Jaska ja Leevi sekä Elmo, musta puoliverinen. Omistajansa pelkäsi, että ottavatkohan muut sen porukkaan, kun se on "värivammainen". 

Kaikenkaikkiaan lasku laitumelle sujui varsin sopuisissa merkeissä! Eniten pelkäsin, että alkaako Jaska jahtaamaan ainutta tammaa (kuten viime vuonna Sipsi-parkaa), mutta Onni piti huolen siitä, että hänen naiseen ei sitten kajota ja Jaska ymmärsi yskän herrasmiehen tavoin. Suuremmilta draamailuita vältyttiin, pari spurttia lauma otti ja muutama kiljahdus kuului, mutta sittenpä toverit asettuivat ja keskittyivät olennaiseen. Eli syömiseen. Antaa kuvien puhua puolestaan...

Kun tätiratsastaja henkisen esteen ylitti!

Tää leikkis lännenheppaa.
Siinä roikotettais päätä ja seistäis hiljaa paikallaan.
Ja tää olis paras siinä leikissä.

Olispa kiva hypätä...

...ajatteli tätiratsastaja kaihomielellä eräänä aamuna tehdessään lähtöä tallille. Viime kerrasta olikin vierähtänyt jo melkoinen tovi (marraskuussa -16), kun hyppyhommat alkoivat mennä päin pehvaa. Jaskahan alkoi kieltämään ja onnistui jopa pudottamaan Uhrin esteen päälle, joten tätiratsastaja kehitti tuota pikaa itselleen estekammon (taas!). Että ei tolla hullulla voi hypätä! Mä en ainakaan hyppää enää ikinä tolla! Kuoleehan siinä tai vähintäänkin neliraajahalvaantuu molemmat, sekä täti että ratsu. No, onneksi aika tunnetusti kultaa muistot ja tätiratsastajan mieleen hiipi salainen haave kokea jälleen se hurma, kun hevonen liitää ilmojen halki täti kyydissä.

Mitäs mitäs?
Tulenpa oitis tarkistamaan, että ei tehdä mitään vilunkipeliä!

Siitä se ajatus sitten lähti! Tavoitteena oli hypätä pari kertaa pienen pienen ristikon yli, jotta tätiratsastaja ylittäisi suuren suuren henkisen esteensä. Tätiratsastaja päätti varustaa Jaskan hackamorella, ettei tulisi ikäviä tuntemuksia suuhun kuolaimella, kun jäykkäkätinen täti nykäisee esteen jälkeen huonon kehonhallinnan seurauksena ohjaimista. 

Kerää sinä vaan niitä palleroita,
niin mä vahdin näitä kottikärryjä tässä... zzzz....

Alkuverryttelyt sujuivat kivasti ja sitten olikin aika nostaa puomit maasta esteeksi. Polvenkorkuinen ristikko ei yllättävää kyllä näyttänytkään valtavalta tätiratsastajan silmin eikä odotettavissa olevaa paniikkia tullutkaan. Ensimmäisen hypyn jälkeen tädin jalat vatkasivat hieman, mutta ei jännityksestä vaan helpotuksesta! Riemu oli rajaton! Henkinen este oli ylitetty! Kiitos siitä kuuluu ensisijaisesti Jaskalle, joka suhtautui hyppelyyn varsin rauhallisesti eikä eka hypyn jälkeen edes liioitellut pomppuja vaan hyppäsi kuten kuuluu. Eikä polle kuumunut ollenkaan vaan pysyi kuulolla ja oli eri mukava ratsastaa! Suorastaan varjeli kyydissä olevaa hermoheikkoa enemmiltä järkytyksiltä. Taisi täti-intoilijan hyvä fiilis tarttua hevoseenkin ja molemmat nauttivat onnistumisesta! Kylläpä oli kivaa. Suuri kiitos kuuluu myös Uhrille, joka loi uskoa tätijännittäjän tekemiseen. Ilman sitä olisi jäänyt varmaan hypyt hyppäämättä. Ja ilman Uhrin kieltäytymistä, kun tarjosin, että hän voisi hypätä Jaskalla. Oli tyypillä ketunhäntä kainalossa, kun ei suostunut. Ajatteli mokoma, että hyppää ite, johan se on aikakin!

Elävää kuvaa (naurettavan pienistä) hypyistä:

Enää ei tätiratsastaja vannonut ettei hyppää enää koskaan, taisipa tuo tokaista, että voisihan ne esteet olla vähän isompiakin. No ohoh! Ehkäpä euforia sai tätiratsastajan hourehtimaan omiaan.

Tämä oli pieni hyppy hevoselle,
mutta suuri hyppy tätiratsastajalle!