Kun keli viilenee niin heppa kuumenee

Sanoo uusi suomalainen sananlasku

Ja sehän pitää täysin paikkansa! Nimittäin astetta terävämpää on ollut Jaskan suorittaminen kaikilla osa-alueilla, niin kouluratsastuksen, estehyppelyn kuin maastoilun saralla. 

Kuva lihottaa. 

Koulu

Aloitetaan kouluratsastuksesta. Kesällähän oli niin, että se kuuluisa peräänanto oli haihtunut  ilmaan auringossa paahtuvan hevosen huokosista höyrystyneen hien mukana. Tahmeaa oli tekeminen, juuri ja juuri jaksoi polleparka kavioitaan maasta nostaa. Vähän samaa oli havaittavissa kyllä tätiratsastajassakin, ei vaan jaksanut.

No, nyt on taas tekemisen meininkiä ja on kuulkaa virtaa ja eteenpäinpyrkimystä jopa niin paljon, että alkaa välillä olla jarrut vähän öljyssä. Tätiratsastaja yrittää parhaimpansa mukaan hyödyntää tämän virtapiikin siten, että liike tulisi takaa eteen ja ylöspäin, jolloin Jaskan etupää kevenee ja takapää polkee paremmin alle ja sittenhän päästäänkin oikein oivaan lopputulokseen! Näitä satumaisia hetkiä on tullut taas yhä useammin ja varsinkin valmentajan haukansilmän alla on päästy suorastaan huikeisiin suorituksiin! Erään valmennuksen jälkeen sai ratsukko korviahiveleviä kehuja valmentajalta, kun hän totesi, että nyt ollaan valmennuksen alussa siinä tilanteessa, missä vuosi sitten oltiin valmennuksen lopussa! Ai että! Ja mikäs siinä on ratsastellessa, kun polle leijailee alla höyhenenkevyesti ja tekee annetut tehtävät lähes ajatuksen voimalla. Ainoa miinus tulee tätiratsastajan epätasaisuudesta, että kun sen hytkyvän tätivartalon saa vihdoin suurella vaivalla oikeaan asentoon ja Jaska kiittää menemällä hienosti, kosahtaa homma siihen, että se tätivartalo tekee jotain tyhmää. Kuten horjahtaa, puristaa perseellä tai reisillä tai kiertyy väärään suuntaan tai nostaa/laskee kättä väärin tai kallistuu hitusen tuonne/tänne/sinne jne. Tästä on siis seurauksena ns. paketin leviäminen jolloin kaiken saa aloittaa alusta. Mutta onneksi kehitystä on tapahtunut ja tätiratsastaja voi edes välillä olla tyytyväinen itseensä ja uskoa vilpittömästi, että jotain on tehty oikein tässä matkan varrella!

Rennosti taivutellen!

Estehyppely

Edellisen katastrofin jälkeen tätiratsastaja yritti kerran hypätä. Jaskahan ei suostunut ylittämään ensimmäistäkään estettä vaan kielsi uppiniskaisesti joka kerta, vaikka tätiratsastaja sanoi ruman sanan. Täti nosti kädet pystyyn ja antautui. Uhri kiipesi selkään itsevarmuutta uhkuen ja lähestyi pontevasti estettä. Kielto. Ja toinen. Ja tulikohan kolmaskin. Sinnikkyys palkitaan ja niin meni ratsukko esteen yli ja toisenkin. Ja vielä uudestaan. Sitten piti lopettaa, koska Jaskasta näki selvästi, että ei ole nyt kivaa tämä. (Kukkahattu)tätiratsastaja jäi miettimään syitä moiseen käytökseen, koska yleensä Nakkis on tykännyt hyppäämisestä. Että onko se kipeä (jokaisen hevosenomistan pahin painajainen!) vai onko tätiratsastaja vaan niin huono.

Jaska the Laaduntarkkailija (saattoi nukahtaa kesken toimen)..
Tehdäänkö tarhan siivous eu-direktiivien mukaan?
Onko noudatettu kaikkia paskanluomisen säädöksiä?
Krooh.

Noh, onneksi Vuokraaja on tätiä meritoituneempi estehyppelyn saralla, joten kokeiltiin sitten jälleen hyppelyä. Tällä kertaa laitettiin selkään oikea estesatula (missä koulusohvaan tottunut täti ei osaa istua ei sitten yhtään!) ja kas, Jaska hyppeli kuin aropupu korvat tötteröllä esteiden yli! Tätiratsastaja oli onnellinen että hevonen ei ainakaan ole kipeä. Syyt hyppyhaluttomuuteen olivat todennäköisesti a. koulusatula (mikä voi tuntua hypätessä epämukavalta sekä ratsastajalle sekä hevoselle ja b. tätiratsastajan paskuus. Varmaankin molemmat sekä a ja b. Tätiratsastaja sanoikin Vuokraajalle, että jospa sä hyppäät ja mä nostelen puomeja. Vuokraaja on niin kovin taitava esteosaaja, että pystyy tukemaan kokematonta hevosta hyppyihin valmistautumisessa eikä pelkää esteitä. Tällä kertaa Jaska hyppäsi jopa sen pahamaineisen okserin eikä tuntunut missään! Ilmaa jäi väliin vaikka kuinka (pidettiin kovin pienenä se okseri ettei vaan tuu pollelle paha mieli) ja vaikka isonnettiin estettä joka suuntaan, hyppäsi Nakkis yli leikitellen! Siistiä!  Ehkä tätiratsastajan pitää joskus kokeilla jotain pieniä esteitä sillä kamalalla estepenkillä ja jos edelleen tulee ongelmia, jättää ne hommat ammattilaisille ja keskittyy ihan vaan narunpyörittämiseen ja esikouluratsastukseen!

Maasto

Lähdetään maastoon, ne sanoi! Se on kivaa, ne sanoi! Hymyssäsuin läksivät tätiratsastaja ja Setämiesratsastajan Tytär suomenratsujensa kanssa maastoon kauniina syyspäivänä. Mielessä viipyilivät mukavan leppoisat maastoretket vauhdikkaine laukkapätkineen ja niin mentiin luottavaisin mielin kohti edessä häämöttävää tuhoa. Jo ensimetreillä kohdattiin ylitsepääsemätön este, kun pienen ojan päälle oli joku laittanut kuormalavan. Pollet sitä tuijottamaan tyrmistyneinä eikä kumpikaan suostunut kiertämään mokomaa viritystä (vaikka hyvin olisi voinut mennä siitä vierestä!). No, Tytär jalkautui ja siirsi lavan pois arvon sotaratsujen tieltä ja niin jatkui matka taas iloisesti lauleskellen.

Ei ollut enää kesän turvottama löllykkä maastossa.

Päästiin kohtaan, jossa otetaan letkeät alkuhölkät. Tätiratsastaja ehti sanoa, että mennään silleen rauhallisesti ja antoi Jaskalle merkin, että no ravaapa nyt vähän, kun polle kiihdytti itsensä nanosekunnissa kiitoraviin. Aha. Prrprr ja pidätettä. Ei vastausta. No, mennään sitten vähän reippaammin, kun kerta ei hölkkä kelpaa. Kappaleen matkaa pötkittyään Jaska huomasi tien varteen pysäköidyn auton ja teki lähes äkkipysäyksen. Tätiratsastaja haisteli hetken Jaskan korvia, kunnes sai tasapainonsa hallintaan (matka taittui nimittäin kevyessä istunnassa eli jalustimien varassa seisten koska singerin tahdissa ei vaan voi keventää!). Siitä sitten saatiinkin kätevästi vauhti alas ja ja matka jatkui metsäpolulle. Kesällä ojien ylitykset sujuivat lähinnä pohjien kautta kävellen, mutta nyt vauhdin hurmasta huumaantuneet pollet hyppäsivät isosti ojien yli ja ryöstivät laukalle aina hypyn jälkeen! Onneksi ryöstö kesti vain muutaman askeleen verran jonka jälkeen tie taittui taas nopeutetun kävelyn muodossa.

Muiskista vaan!

Sitten koitti se kuuluisa laukkapätkä. Pollet korskuivat malttamattomina ja hermostuneina askeltaen, että joko päästään? Milloin päästään? Ja noin puolikkaasta myönnytyksestä siirtyä laukkaan ottivat hepat neuvosta vaarin ja lähtivät kuin mummot peltikatolta kiihdyttämään kohti hillitöntä kurvia. Tätiratsastaja huuteli vanhempana ja viisaampana ohjeita takana porhaltavalle ratsukolle, että hidastetaan sitten hyvissä ajoin ennen kuin tie loppuu. Ja niin alkoi täti hyvissä ajoin antamaan Jaskalle hienovaraisia merkkejä, että nyt vois vähän himmailla vauhtia (kesällä toimi!). Sitten täti antoi vähän selkeämpiä merkkejä, että niin, nyt vois hidastaa, kun se tie loppuu kohta. Ja Jaska vaan paahtaa menemään kuin olisi tuli hännän alla. Sitten alkoikin tätiratsastaja jo miettimään, että hetkinen. Mitenkäs tämän ajoneuvon saikaan hiljentämään vauhtia, kun näyttää tuo kaasu hirttäneen kiinni. Vähän norsujarrun kokeilua - ei vaikutusta. Tien loppuun oli jo enää joitakin kymmeniä metrejä ennen ysikympin mutkaa ja tädin piti tehdä oikeasti jotain, ettei koko revohka ole kohta umpimetsässä. Yhden ohjan pysäytystähän on harjoiteltu hallituissa olosuhteissa, joten siitä sitten vaan kokeiluun. Ja kappas, kun toimi! Täti otti oikeaa ohjaa varovasti ja aavistuksen verran, jolloin Jaskan pää kääntyi ja vauhti putosi raviin. Leevi oli aikalailla Jaskan perberissä kiinni joten se hidasti (onneksi) samaan tahtiin, jolloin päästiin kääntymään jyrkkä vasen sentään ravissa ja hevoset pysyivät edes pystyssä! 

Minä, Jaska, mitä leppoisin maastopolle.

Kesti jonkin aikaa, ennenkuin pokut rauhoittuvat kävelemään muina hevosina ja sekä täti että Tytär hylkäsivät ajatuksen mennä vielä tien toiselle puolelle vähän laukkailemaan ihan yhteisymmärryksessä. Tallille päästyään ratsastajia jo vähän nauratti, kun olivat selvinneet hengissä moisesta kohkaamisesta. Että niin muuttuivat kuskit matkustajiksi ihan tosta noin vaan. Ei ole kiva tunne se. Ei auton ratissa (tätiratsastaja tietää) tai hevosen selässä (täti tietää senkin aiempien kokemuksien perusteella). 

Mitä? Mekö? Kysyivät lihapullat hämmästyneinä saatuaan rakentavaa palautetta hetkellisesti kuskeista matkustajiksi muuttuneilta ratsastajilta astetta reippaamman maastolenkin jälkeen. Molemmille tuli kuulemma ihan yllätyksenä semmoinen pikku juttu, että kun pyydetään hidastamaan erinäisillä merkeillä, se ei todellakaan tarkoita vauhdin ylläpitämistä saati kiihdyttämistä 😂 hengissä selvittiin ja olihan meillä kuitenkin kivaa!

Lisää maastoilua

Tätiratsastaja heittäytyi hurjaksi ja läksi Jaskan kanssa yksin maastoon. Ihan kävellen. Ja eri suuntaan, sinne missä ei ole opittu laukkaamaan tietyssä kohtaa. Pari viikkoa sitten täti kävikin erään tallilasen ja hänen suomenhevoisuutensa kanssa kävelemässä saman reitin ja hyvin meni. No, nyt hurjana yksinratsastajana täti päätti, että tulkoot mitä vain, siitä selvitään! Ja tulihan niitä. Alkumatkasta joku setä asensi autonrenkaita pöristimellä ja jaska pälyili epäilyttävää kohdetta eri tarkkana, mutta pystyi kuitenkin kävelemään eteenpäin. 

Juuri metsään päästyään Jaska pongasi epäilyttäviä maanmittaussetiä keppeineen ja tuijotti niitä herkeämättä syöden samalla sivuhuulella syksyn viimeisiä vihreitä lehtiä. Samaiset sedät olivat ovelasti vaihtaneet paikkaa takaisin tullessa, mutta onneksi tilanne ei eskaloitunut katastrofiksi vaan Jaska käveli pokkana ohi. Hieman oli ylivirittyneisyyttä ja jännitystä havaittavissa, kun Jaska olisi mielellään juossut, mutta kun ei saanut, niin päätti sitten protestoida asiaa heittämällä ahteria kohti pohjantähteä eli pukittamalla. 

Tästä selvittyään tätiratsastaja oli jo huokaista helpotuksesta, mutta eikö tienmutkasta pöristellyt traktori! Jaska oli ihan pörheänä, että ei juma, tommonen tulee, mutta tätiratsastaja oli cool as cucumber ja ohjaili pollensa peloittavan härvelin ohi kertoen Nakkelilleen, että olet kyllä nähnyt noita aika monta kertaa, että nou hätä. Ja niin mentiin ohi pienen taivutuksen ja passagen kera. Isot pisteet kuskille, joka pysähtyi kohtaamisen ajaksi! Muuten ei mitään, mutta vieressä oli kuitenkin aika syvä oja... 

Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Loppumatka menikin sitten aika letkeästi, kun täti alkoi laulaa varpusta jouluaamuna (Jaska oli niin kireänä, että jotain piti keksiä!) ja kun tilanne oli hallinnassa, ajatteli täti ottaa pari kuvaa Jaskan tuulessa hulmuavasta harjasta. Hanskan tarranauhan aukaisemisesta aiheutuva riips melkein suisti Jaskan juoksuun, että niin herkillä mentiin. Huoh. Känny toisessa ja ohjat toisessa kädessä tätiratsastaja hallitsi tilanteen zenmäisellä rauhallisuudella eikä polle koskaan lietsonut itseään pakopaniikkiin! Täytyy erikseen mainita, että tätiratsastaja ei pelännyt kertaakaan vaiherikkaalla reissulla, vaikka aihetta paniikkiin olisikin ollut vaikka kuinka monta kertaa! Pointsit tädille!

Hanska sanoi riips.

Tätä kirjoittaessa onkin ensilumi satanut maahan. Muutama päivä sitten täti fotografeerasi pihassaan jonkun harakankellon ja voikukan kukkimassa ja parempi puoliskonsa ajeli nurmikon. Jaska joutuu lipsumaan vielä hetken aikaa kesäkengissä, toivottavasti älyää pysyä pystyssä. Täti sai onneksi autoonsa nastat alle.

Ei kannata enää, the summer is over.

Mitä tuumasi kissa ensilumesta?

Psst. Kissa ulkoili koko viime talven ja kevään ja tutustui lumeen varsin kattavasti. Kissat, nuo tosielämän draamaqueenit... Huoh.