Pimeyden ytimessä

On se vaan niin kaunis!

Ruska

Niin olivat nättinä kaikki puut ja puskat, että tätiratsastajaa ihan kutkutti saada ruskakuvia pollestaan. Onneksi tallilta löytyy yksi jos toinenkin innokas kuvaaja ja niin sovittiin treffit @vilmawilman kanssa kuvien ottamisesta. Tätiratsastaja kiilloitti hevoisensa niin hyvin kuin pystyi kuvaussessiota varten ja lastasi taskun täyteen porkkanoja. Jaska aseteltiin keskelle kenttää ja jätettiin siihen ihan oman onnensa nojaan. Täti siirtyi muutaman askeleen takavasemmalle ja heilutteli porkkanaa, että saadaan pokun huomio (eli korvat pystyyn) oikeaan suuntaan. Jaska osaa kyllä poseeraamisen jalon taidon ja onnistuu lähes joka kuvassa toisin kuin tätiratsastaja, joka näytti kuin kaurismäen leffasta repäistyltä pelätiltä. Mutta pääosaa esittikin komea Jaska, joten sivuosan esittäjällä ei ole niin väliä...

Sori Jaska, kun tulin pilaamaan sun kuvan!

Porkkanaa? Joo, voin olla söpö, jos saan porkkanaa!

Ja sitten taas sitä samaa

Eli hinkuti hinkuti perääntoon pyrkimystä ja sinne pääsemistä. Oli Paken valmennus ja samaan aikaan oli Iso-Onni ja vuokraajansa. Hyvin meni, kunnes piti tehdä pitkällä sivulla laukkavoltti. Siinähän kävi niin, että molemmat olivat samaan aikaan voltilla ja eihän siinä leveällä kentällä tila riittänyt koska molemmat kyttäsivät toisiaan eivätkä kyenneet kääntämään omia hevosiaan OMALLE VOLTILLE, jolloin törmäysriski oli kohonnut! Onneksi pahkiajamisilta vältyttiin ja tätiratsastaja sai ratsunsa kääntymään ihan 20 metrin laukkavoltille (kääntyy se pienemmällekin, jos ratsastaja vaan uskaltaa!) Tätiratsastajaa ei haitannut moinen sähellys, ihan itsekin olis voinut kääntää hevoisensa pienemmälle voltille, jos olis vaan tajunnut. Mutta kun ei sattuuhan näitä eikä kukaan päässyt lukemaan uutisia kuolemantapauksesta kahden ratsukon törmätessä hitaassa vauhdissa kentällä. Sitä vaan silmät naulittuna tuijotti pollensa niskavilloja tai omaa kengänkärkeään, jolloin on täysin mahdotonta havainnoida ympäristöä ja siellä muita liikkuvia! Mutta tehtävän edetessä ratsukot pääsivät jyvälle, eivätkä enää olleet törmäysvaarassa!

Sitten olikin cr-valmennuksen vuoro. Cr means centered riding eli keskitytään siihen tätiin, joka pönöttää selässä ja sitä kautta saadaan hevo toimimaan, No, aiheena oli tällä kertaa lantio ja sen kääntäminen. Kuinka ollakaan, ei käänny lantio oikealle kuten vasemmalle vaikka tätiratsastaja kävikin Kalevalaisella jäsenkorjaajalla, jonka jälkeen tätin lantio oli suora kuin insinöörin piirtämä viiva. Ehkä jonkin asteista vinoutumista oli havaittavissa eli oikealle kääntyminen oli astetta vaikeampaa kuin vasemmalle. Sitä siinä sit treenattiin ja saatiin jotain tulostakin aikaiseksi; hepo kulki itseään kantaen takajalat visusti alla polkien. Hieno oli se fiilis! Ja vähemmän hieno pari päivää valkan jälkeen, kun lonkka ärtyi moisesta vääntelehtimisestä niin, että piti pitää muutaman päivän tauko ratsastuksessa. Siitä se onneksi vertyi...

R niinkuin raippa

Joskus muinoin tätiratsataja kuvitteli, ettei Jaskalla voi käyttää raippaa, koska 

a.  se hermostuu (koska raviura)

b.  se hermostuu (koska ratsu)

c. raippa = eteenpäin

d. raippa = ylöspäin

e. lisäävauhtiakoskatädinraippaläpyttäävauhtia

f. hevon närkästys näkyy hännän viuhtaisuna sekä karatepotkulla sivulle

Välillä sataa...

Välillä paistaa!

Raippahan on vain merkinantoväline, että sillä vaan hipaistaan, jotta saadaan toivottu reaktio kyseiseen raajaan. Aiemmin raippa sai Jaskaan vauhtia jo pelkällä läsnäolollaan, huomio eli korvat olivat visusti kääntyneenä merkinantovälinettä kohti ja odottivat sitä pientä napautusta, mikä silloin alkuaikoina tarkoitti vielä ravihevosmoodissa olevalle Jaskalle vain yhtä asiaa: eteenpäin ja ihan helvetin kovaa! Ei ollut oikein kivaa sitten pitää sitä raippaa mukana. Niinpä raippa unohtui vuosiksi, kunnes koitti summer of 2020. Jaska oli todella laiska ja vetämätön ja jotain piti keksiä, kun ei kehdannut enempää nakuttaa kannuksilla kylkiin, koska vaarana oli, että hepo menee puhki. Joten raippa käteen ja menoks. Alkuun vaikutus oli kovin suuri: Jaska palasi jälleen muistoihinsa radalle ja oli heti kärppänä menossa eteenpäin, kun raippa vähänkin hipaisi pollea. Sitten alkoi vaihe siedättyminen: ei toi pyydäkään miljuunaa eteenpäin, näköjään riittää kun vähän pontevammin siirtelen jalkoja ylöspäin. Välillä Jaska pyöräyttää häntäänsä, mikä tarkoittaa sitä, että raipan kosketus hevoseen oli hevosen mielestä aavistuksen liioiteltu.Jos vielä tämän jälkeen julkeaa napauttaa raipalla saattaa tulla sivupotku takajalalla ja silloin ollaan jo todella tulenaralla alueella, mitä tulee voimankäyttöön. Seuraava vaihe olisikin "miten poistat häiriötekijän eli ratsastajan selästä". Eli raippaa tulee käyttää harkiten ja vain tarvittaessa ja niin kevyesti kuin suinkin. Ja jos kevyt hipaisu ei tuota tulosta, voi napauttaa hieman terävämmin, mutta ihan omalla vastuulla!

Naketti on semmoinen hyväntahtoinen höppänä,
että väkisinkin päivä pelastuu, kun sen kanssa touhuaa!

Hyvää raippa on tuonut siinä mielessä, että kannukset ovat jääneet oikeastaan vain valmennuksiin eli kun halutaan maksimaalinen teho vaikuttimiin eli pohjeapuihin eli kanankoipiin. Ja Jaskakin on tainnut sisäistää raipan merkityksen ratsastuksessa: ei täysillä eteen vaan ponnekkaammin eteen ja ylös! 

Nyt kelien viiletessä, on ollut viisasta välillä jättää myös raippa pois, ihan hyvin näyttää kulkevan eteenpäin ilman apuvälineitäkin! Ja tulipahan koettua myös se hetki, kun tätiratsastaja pyysi laukkaa, mutta Jaska ei mielestään voinut laukata, koska kakkahätä, mutta tätin mielestä tehdään niinkuin pyydetään ja sitä pyyntöä sitten raipannapautuksella tehostamaan ja lopputuloksena olikin mojova pukkihyppy kera reippaan sivupotkun ja sitten laukkaa. Eli tätiratsastaja sai mitä tilasi, mausteita oli vaan vähän toivottua enemmän. 

Paras paikka maailmassa!

Huoltoa

Lokakuun lopulla osa tallin hevosista veti pienet päiväkännit. Siinä mielessä vähän epäonnistuneet bileet, että jokainen nuokkui omassa karsinassaan kuin olisivat vetäneet höpöhienää liian paljon liian nopeasti, jolloin normibileiden iloinen riehakkuus loisti vahvasti poissaolollaan. Jaska sai rokotuksen ja hampaat huollettiin. Pari vuotta sitten tulleen kaulapaiseen jälkeen täti on vaatinut, että pistokohta ajellaan paljaaksi ja desinfioidaan, ettei mene pöpöä polleen pistosta, kuten pari vuotta sitten. Ei ole paisetta näkynyt, joten jatketaan samalla linjalla.

ZZZZ. Onko meillä nyt hauskaa?

Ja rokotuksen jälkeen pitää seurata lämpöä. Löytyikin sopivasti kotona pyörinyt rasva kuumemittarin liukasteeksi. Tallilla kävi ilmi, että se olikin kynsinauhavoidetta, mutta toimii se näköjään myös hevonperseeseen :D

Ja sitten taas sitä samaa 

Vuokraajakin on havainnut, että Jaskastahan on tullut ihan kouluratsu, niin hienoa osaamista on polle väläytellyt! Jaska sai velipuolen tallikaveriksi ja oltiinpa yhtäaikaa valmennuksessa. Valmentaja oli sitä mieltä, että ihan on velikultasilla samanlaiset metkut ja elkeet, ihan isänsä poikia siis!

Isänsä poikia!

Nyt vain jatketaan treenaamista, odotellaan lunta ja oikeaa talvea. Jaska on ainakin varautunut talveen kasvattamalla muhkean karvan ja olisihan se sääli, jos koko talvi menee vesisateessa seisoskellessa. Paljon kivemman näköinen on polle pakkasella, kun on koko turkki pörheänä!

Hyvää itsenäisyyspäivää, toivottaa Vehnäpulla alias Jaska!

Kyllä tarkenee!

Paluu arkeen

 Kuka voisi kellot seisauttaa

Mikä ihme siinä on, että kun on kivaa, niin aika tuntuu menevän tuplanopeutta ja sitten kun ei ole kivaa (kuten vaikka töissä) niin jumaleisson, kun kellon viisarit tuntuvat suorastaan jämähtäneen paikoilleen. Tai onhan töissäkin joskus kivaa, mutta kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, ei sitä käy kiistäminen. Eli paluu arkeen on koittanut sekä tätiratsastajalla että Jaskalla. Täti palasi töihin pitkin hampain ja Jaskan hevosenmyötäinen elämä eli laidunkausi päättyi ja hepat siirtyivät pönöttämään omiin tarhoihinsa veden ja leivän.. eiku kuivan heinän ääreen. Jaskaa ei muutos tainnut v*tuttaa niin paljon kuin omistajaansa, koska hevonen on yksinkertainen elikko ja elää vain tässä ja nyt eikä se osaa pohtia, että MIKSI MINÄ?, vaan tyytyy kohtaloonsa sen kummempia vastaan pyristelemättä. Kyllähän tätiratsastajakin hyväksyi kohtalonsa ja orientoitui töihinmenoon jo niinkin varhain kuin sinä aamuna, kun piti iltavuoroon mennä, että jaahas, sinne sitten taas leikkimään sosiaalista ja ihmisystävää ja repimään tekohymyä ja kiroamaan sitä, että tämänkin ajan voisi viettää tallilla tai kotona heavya kuunnellen. Ihan kamalaa, kun joutuu suunnittelemaan, että milloin voi mennä tallille ja kuinka kauan siellä voi olla. Jokainen heppaihminen tietää, että se "käyn pikaisesti tallilla" voi yllättäen venyä useamman tunnin hengailusessioksi, koska siellä on kivaa ja voi olla aidosti sosiaalinen ja nauttia eikä tartte teeskennellä viihtyvänsä. No, äkkiä sitä ihminen taas tottuu siihen, että vapaa-aikaa on rajallisesti elikkäs ihan liian vähän ja ajautuu taas ns. normaaliin rytmiin ja elää taas sitä seuraavaa lomaa varten, mikä onkin jo heti joulukuussa!! Dääm. 

Nii, oliko sulla omenaa?

Onneksi on vapaapäivät! Kun herää kukonpierun aikaan niin ehtii vaikka mitä ja tallillakin voi hyvällä omallatunnolla olla niin kauan kuin sattuu huvittamaan, kuten esmes tänään. Ensin ratsastelin ihan rennosti tunteroisen sitä ennen Jaskan kiillottamiseen meni tietenkin oma aikansa. Sitten pesin Nakkiksen, koska sata kerrosta mutaa ja kun nyt kerran oli niin lämmin keli, että varmasti ehtii kuivua ennen yötä. Sitten piti pestä juomakuppi ja suolakiviteline ja siivota tarha kakkapalleroista. Jaska oli syömässä, kun operaatio paskankeräys alkoi. Naketti tuli heti kärppänä tarkistamaan välineet (ai ahne suomenhevonen, kun lähtee kesken syömisen?!) ja seurasi kuin liimattuna joka askeleen ja pönötti tärkeänä kottareiden vieressä vahtien, että homma tehdään tasan tarkkaan niinkuin se kaikkien säädösten mukaan pitää tehdä. Välillä tarkkailu saattoi hieman herpaantua, kun ylimmäisen työnvalvojan silmät lupsuivat kiinni, mutta kun kottikärryt lähtivät liikkeelle, oli Nakkis heti valppaana. Hauskinta on se, että Jaskan pää sattui tällä kertaa sijaitsemaan juurikin siinä kottareiden päällä, joten tätiratsastajan piti taiteilla talikon kanssa, ettei vaan osu piikki silmään. Yleensä koni on vaan seissyt kottareiden vieressä antaen työläiselle tilaa. Välillä työnjohtajan toki piti saada asianmukaisia rapsutuksia juuri oikeista paikoista, jotta sai tehtyä tärkeitä ylähuulen venytyksiä. Sitten oli tätiratsastajalla taas lupa jatkaa arvolleen sopivaa työtä eli paskan keruuta. Tämähän ei ollut siis eka kerta, kun Jaska tulee tarkkailemaan työtä, vaan aina, kun tarhaa siivotaan, on se siinä vieressä tarkkailemassa. Aiemmin se on yrittänyt estää poistumisen täyden kärryn kanssa, mutta tällä kertaa hän armollisesti päästi alamaisensa tyhjentämään kärryt ilman sen suurempaa draamaa. Toki hän saatteli kuljetuksen visusti portille, ettei vaan hölmö akka eksy väärään suuntaan!

Odota, tarkistan, että tämä kärry on oikeassa asennnossa!

Odota, tarkistan että kärryn koostumus on oikeanlainen,

Dressagea (wannabe)

Koko kesän ajan oli vähän motivaatio hukassa sekä tätiratsastajalta että hevoselta mitä tulee kouluratsastukseen. Jaska oli kovin laiska ja vetämätön laitumella olon takia ja tätiratsastaja oli laiska ja vetämätön töiden vuoksi eikä sitä motivaatiota löytynyt edes lomalla, koska Jaska oli edelleen löysä kuin aamupäivällä herätetty teini. Palaset olivat niinsanotusti levällään ja hukassa, eikä oikein meinannut tulla sitä samaa fiilistä kuin keväällä, kun täti pääsi vähän jyvälle siitä, miten pitää ratsastaa, että saa hevosen peräänantoon. Ja kun kerta toisensa jälkeen peräänannosta ei ollut tietoakaan, lopahti into. Oli kivempaa tehdä kaikkea muuta, ettei tule pettymyksiä.

Loman loppupuolella tätiratsastaja meinasi suorastaan hermostua jälleen ah! niin vetelään hevoseensa, että meni manaamaan poniratsastajan läsnäollessa, että perkele, kun olis raippa (tätiratsastaja ei ole käyttänyt raippaa, koska Jaska (muka) kiihtyy aina siitä, että tädillä on piiska!). No, poniratsastaja ojensi auliisti keppinsä tädille ja kas, kun tulikin hepoon liikettä ja elämää. Ja tarkennukseksi kerrottakoon, että tätiratsastajan tarvitsi vain hipaista Jaskan kuvetta raipalla, kun jo kummasti alkoi löytymään vähän reippaampaa askellusta! Jaska siis heräsi laidunkoomastaan! Tästä inspiroituneena täti onkin pitänyt raippaa mukana silloin, kun haluaa harjoitella dressagea eli kouluratsastusta. Ja kun on raippa, ei tarvitse edes kannuksia! Ja edelleen, raipalla ei tarvitse kuin hipaista tai joskus riittää, kun heiluttaa sitä vähän siinä melkein hevosessa, koska Jaska on herkkä ja tarkkaavainen ja osaa ennakoida piiskaniskuja (siis hipaisua)! Ravurin uralla on varmaan saanut vähän kovempiakin napautuksia, siitä lienee raippaherkkyys.

Siis jotain rajaa! Mä oon just tullut suihkusta eikä
mulla oo mitään päällä!

Ilolla mielin mentiin valmennukseen! Hyvissä ajoin lämmittelemään ja hakemaan oikeita säätöjä ja Jaska olikin kivan pehmeä niskastaan ja käveli ryhdikkäästi, kun Valmentaja saapui. Seurana oli astetta edistyneempi ratsukko, joten tätijaskaratsukko sai tehdä hieman helpompia tehtäviä ja voi että kun olikin kivaa! Tätiratsastaja ei tiennyt, että Jaska osaa tehdä niinkin lennokkaan raviväistön kun täti lakkasi puristamasta reisillä Valmentajan ohjeiden mukaan! Siis se tunne, kun hevonen liitää ratsastajan alla sivulle niin pienillä avuilla, huh! Valmentaja sanoi, että kun se väistää noin mielellään niin pitää alkaa jo ulkopohkeella vähän jarruttelemaan. Että mitä! Tässä mitään jarrutella, kun me liidellään kuin perhonen! Kertakaikkiaan paras fiilis tänä vuonna hevosen selässä! 

Kunnes tuli laukkatehtävä. Valmentaja ihmetteli suu pyöreänä, että miksi se noin kovaa menee, kulmasta ja voltilta lähtee kuin ammuttuna. Hetken siinä pähkäiltyään, päätyivät sekä Valmentaja että tätiratsastaja tulokseen, että koska raippa. Eli Jaska otti kierroksia siitä, että tätiratsastajan hervottomina lerppuvat allit aiheuttivat jatkumoonsa eli raippaan aaltomaista liikettä eli vatkausta kosketellen hevoisen herkkiä kyljyksiä, jolloin virittynyt hepo tulkitsi joka viuhahduksen merkiksi lisätä vauhtia. Ja kyllä sitä vauhtia sitten piisasikin! Kun raippa jäi pois kuvioista, oli laukka asteen jos toisenkin verran hallitumpaa ja ratsukko pystyi suorittamaan annettuja tehtäviä jotakuinkin sinnepäin.

  Aa, että omena voi olla hyvää!
Ei se hevosenkaan 
suu tuohesta ole!

Valmennuksen jälkeen onkin käynyt semmoinen vahinko, että tätiratsastaja on ihan itse, omin avuin saanut työstettyä ratsunsa peräänantoon. Eikä se tarkoita sitä, että Jaskalla on vaan kaula kaarella vaan sitä, että käynti muuttuu keinuvaksi, kun "hevonen kulkee selän läpi itseään kantaen tasapainossa" ja siis että tuntuma Jaskan suuhun on höyhenekevyt ja korvat heiluvat koko ajan taaksepäin odottaen ohjeita. Tarkoittaa sitä, että kun tätiratsastaja ajattelee väistöä ja siirtää hieman painopistettä niin Jaska väistää ponnekkaasti! Ei tarvitse kuulkaa paukuttaa pohkeilla tai hivutella raipalla, vain ajatus suunnasta riittää! Ooh, nirvana! Meneehän siihen toki vielä aikaa, että Jaska on tuossa tilassa, mitä tavoitellaan, mutta suunta on oikea jo alusta asti: Jaska ei vastustele kuolaintuntumaa vaan on heti rento niskastaan, mutta kestäähän siinä, että sekä ratsastaja että hevonen lämpiävät.

Mikä tähän tuplaonnistumiseen oikein on sitten syynä? 

a. laidunloma loppui, jolloin Jaskalla on energiaa muuhunkin kuin eloonjäämiseen

b. tätiratsastaja kävi kalevalaisessa jäsenkorjauksessa, missä saatiin erittäin vino lantio suoraksi (minkä jälkeen eka kerta satulassa oli vallan ihmeellinen: ai, tältäkö se tuntuu, kun istuu lantion päällä ja tuntee molemmat istuinluut? Ja ai, mä pystyn kääntämään lantion myös oikealle, oli nimittäin niin vasemmalle kääntynyt, että vasemmistoliiton jäsenetkin olisivat olleet kateellisia!)

c. Jaska sai uuden kuolaimen (Neue Schule Turtle Top), mikä on tuntunut parhaimmalta tähän mennessä, Jaska oikein imee kuolainta ja hyväksyy tuntuman aiempaa paremmin (kuolain on tehty 3D-tekniikalla hevosen suuhun sopivaksi, ei käänny kitalakeen eikä paina ikävästi mistään)

d. Kuu, tähdet ja planeetat ovat asettuneet suotuisasti

e. moukan tuuria

f. ei mitään selittävää tekijää, näitä sattuu ja tapahtuu

g. tätiratsastaja on oppinut ratsastamaan (kiitos Valmentajan sitkeän työn!) ja Jaska on kehittänyt               itselleen kouluratsun lihakset sekä henkisen moodin (epätodennäköisin vaihtoehto!)

h. ihan sama, ny rillataan!

    

       Jaskan taikatemppu: ei omenaa kädessä,katson pois,

 katson takaisin ja kas! omena kädessä! 

Ananasakäämä!  

Muisteloita

Aina välillä tätiratsastaja palaa muistikuvissaan menneisyyteen kavioliitossaan Jaskan kanssa. Kaikkihan alkoi siitä, kun Santtu ei enää herännyt eräänä aamuna...

a. facebookin ilmoituksen perusteella Jaska vaikutti kiinnostavalta (sopivan ikäinen, ex-ravuri, liinaharjatukkajumala!, mutta etäisyys: Rovaniemi n. 600km täältä, oli hieman liikaa (löytyyhän niitä hevosia lähempääkin!)

b. no ei vittu löydy, viestiä menemään Rovaniemelle

c. no perskules, kai se on lähdettävä katsomaan sitä hevosta sinne Rovaniemelle 

d. aa että, olikin ihan superihana heppa, niin lempeä silmä (hevosihmiset tietää lempeän silmän merkityksen!) ja satulakin sopi selkään, kättä päälle ja kiitos!

e. noni, nyt se tuli tänne Nykäskylän kupeeseen, aika viriili tapaus (kääk!)

f. pikkuhiljaa opeteltiin ratsun tavoille erinäisten ammattilaisten avulla (ratsuttaja, "hevoskuiskaaja")

g. pikkuhiljaa opeteltiin keskinäistä viestintää

h. pikkuhiljaa opeteltiin luottamusta (tätiratsastajan särkynyt luottamus hevosiin onnettomuuden vuoksi)

i. luottamus alkoi rakentua (erinäisten takapakkien kautta, mutta hengissä ollaan!)

j. oppimista alkoi tapahtua molempien taholta (miten ollaan ratsu ja ratsastaja)

k. kumpikin ymmärsi toisiaan pienistä eleistä ja toisen vierellä oli hyvä olla

l. nykyhetki, vähän osataan jotain ja molemminpuoleinen läsnäolo on semmoista, mitä ei voi selittää 

m. Jaska on painonsa arvosta kultaa, niin herkkä ja viisas, koskaan ei voi vääryydellä kohdella, koska se särkisi luottamuksen ikiajoiksi! Todellakin käsittelijänsä peilikuva!

Ehkä tätiratsastaja on sittenkin oppinut elämään hetkessä, koska osaa nauttia täysin siemauksin pienistäkin onnistumisista sekä siitä, että kaikki hyvä on tässä ja nyt (kokemusta on siitä, miten kaikki hyvä voi loppua tosta noin vaan). Pitää elää niin, kuin tämä päivä olisi se viimeinen, koska mistä sitä voi tietää, milloin tähdet kääntyvät epäsuotuiseen asemaan...

Etiäpäin, sano mummo lumessa

Jaska oli pötköllään aamuheinien jälkeen, kun täti eräänä päivänä säntäsi tallille kiireessä ennen iltavuoroa. Täti sai mennä rapsuttelemaan ja viereen kyykistelemään ilman, että Jaskalla oli elettäkään nousta ylös. Onneksi tädillä oli omena taskussa, että sai houkuteltua ratsunsa jalkeille! Miettikää nyt, miten palveluattiita ja nöyriä nuo otukset ovatkaan, jos 500 kiloa lihaa päättäisi, että en muuten nouse tästä, niin vähissä olis heiveröisen syömälihavan tädin keinot saada koni ylös! Viekkautta ja oveluutta sekä sopivassa määrin lahjontaa pitää silloin tädin käyttämän, että saadaan taas luontokappale yhteistyökykyiseksi ( eli omena). 

Ei kuule just nyt huvita, tuuppa joku toinen kerta.

Summa summarum: just nyt on kivaa ratsastaa, heppa toimii, täti toimii ja ilmeisesti universumissa kaikki toimii! Että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, eiks ni! Miinusta tässä syksyssä on se, että polle terävoityy, joten tätiratsastaja ei taida enää hirveästi maastoilla (viime syksyn katastrofi väikkyy mielessä kovin kirkkaana), mutta Vuokraaja saa maastoilla sitten senkin edestä. Plussaa on se, että polle on taas virkeämpi ja silloin hommat sujuvat paremmin ilman jatkuvaa muistuttelua eteenpääin liikkumisesta! 

Hetki vielä, katson tän unen loppuun.

Kesäloma, vihdoin!

Läskileirin kuulumisia

Kuusikko (eikä tässä tarkoiteta nyt metsähallituksen puolta) on asettunut olemaan kutakuinkin hevoisiksi ja jokaiselle on löytynyt oma pari, kenen kanssa saa syödä vieretysten ja huiskia ötököitä naamasta, jos on osannut asettua strategisesti oikein (eli kyljittäin pää vasten toisen perää). Välillä rapsutellaan mojovasti ja nautitaan hevoselämästä. Ja onhan se mukavaa heittäytyä reporangaksi pötkölleen, kun voi luottaa siihen, että kaveri vahtii petojen varalta. Ellei sekin sitten ole urvahtanut viereen kuorsaamaan. Pari ovat siis Jaska ja Salama, Onni ja Leevi sekä Iso-Onni ja Heikki. Parinvaihtoa tosin tapahtuu joskus, varsinkin jos hierarkia sekoittuu sillä, että yksi tai useampia (uhreja) luontokappaleita haetaan hetkellisesti työntekoon (riistoa!) Alkuun meni pakka jotakuinkin sekaisin, kun joku haettiin pois! Siinä juostiin edessä ja takana ja ihmisraukka sai pitää silmät auki ja selässä, ettei vaan jää kenenkään tallomaksi, koska kun hevonen väistää toista hevosta, ei siinä joku kaksijalkainen tunnu kuulkaa enää missään! Sitä ihmistä ei sillä hetkellä ole edes olemassa hevosen senhetkisessä maailmassa. Loogista, koska jos 500 kiloa olisi tulossa päälle, niin kyllä sitä itsekukin väistäisi, vaikka sitten itseään pienemmän yli. Onneksi tilanne on siltäkin osin rauhoittunut, eikä ketään voisi vähempää kiinnostaa, kun joku haetaan pois. Lähinnä huokailevat helpotuksesta, kun ei nalli napsahtanut omalle kohdalle (aatteleppa omille kohilles, ehe ehe). 

Joskus joutuu sensuroimaan Jaskan ja Salaman välisiä kohtaamisia...

Lauman järjestys pysyy hyvänä, kun pomo eli Jaska aina välillä muistuttaa alempiaan asemastaan. Muistutukseksi riittää yleensä tuima katse ja jos ei se tepsi, niin pari terävämpää askelta kohti alempiarvoista saa jo kummasti liikettä aikaan. Jaskaa tosin komentaa Salama, koska jokaisen vahvan miehen takana on nainen! Ja toki muutkin siirtelevät toisiaan tieltään pois jos siltä tuntuu. Ja kun joku on sitä mieltä, että nyt siirrytään tuonnepäin (yleensä Jaska tai Salama) lähtee possujuna tarkoitettuun suuntaan jo muodostuneita (ihmeellisesti mutkittelevia) polkuja pitkin. Ja sitten etsitään mieluisa paikka ja lasketaan turpa ruohoon. Pollet ovat päässeet pari kertaa uudelle alueelle syömään ja saaneet lisäheinää paalin muodossa, että suurempaa laihtumista ei ole tapahtunut, tosin ei enää myös hallitsematonta lihomista.

Leevi ja Onni

Iso-Onni ja Heikki. Onnea vaan sille, joka hakee jompaa kumpaa, ovat kuin kaksi marjaa!

Vähän sitä sun tätä

Tätiratsastajalla alkoi vihdoin loma ja sehän tarkoittaa sitä, että Jaska joutuu hommiin toden teolla. Työputken ollessa kuumimmillaan ei tätiratsastaja aina kerennyt (eli viitsinyt herätä niin aikaisin että olisi käynyt ennen iltavuoroa) tai sitten päässyt, koska oli koko päivän töissä tai sitten niin helvetin väsynyt, että turha silloin mennä äkkäilemään viattomalle luontokappaleelle omaa paskaa oloaan. Silloin oli parempi jäädä kotiin, koska laitumella polle saa väkisinkin liikuntaa ja tuskin edes kaipaa ihmistä näköpiiriinsä. Pelastavana tekijänä on ollut myös Vuokraaja, joka jaksaa tehdä monipuolisesti erilaisia juttuja Jaskan kanssa ja vieläpä tunteella (kerran tätiratsastaja todisti, kun Vuokraaja vei Jaskaa tarhaan ja jäi siihen portille vielä pitkäksi aikaa pussailemaan!). Oikein sydäntä lämmittää, kun joku muukin ymmärtää, miten hieno ja rakas Jaska on! 

Kiva heppa!

Törkyturpa! Kiss that!

No. Mitäs sitä on sitten tehty? Vähän sinnepäin ratsastusta, haahuilua, maastoilua ja estehyppelyäkin jopa! Oli myös valmennus, mikä meni vähän sinnepäin. Jaska oli tosi hyvä ja rento ennenkuin valmentaja tuli ja tehtävät alkoivat. Silloin kiristyi täti selässä, koska oli niin vaikeaa ja sehän korreloitui suoraan hevoseen, koska oli niin vaikeaa. Siinä sitten hauikset kireänä kammettiin ja ei yhtään auttanut, kun naapurisetä tuli raivausvehkeellä kentän vierelle elämöimään ja puskassa piileksimään. Periaatteessa Jaska ei välittänyt puskasedästä, mutta sen verran keskittyminen aina sillä sivulla herpaantui, että korva (eli huomio) oli kääntyneenä häiriötekijään ja tietenkin myös tädin huomio kiinnittyi puskaperttiin ja siihen, ettei se hevonen nyt vaan säikähdä mitään ja sitten unohtuikin rennosti ratsastaminen ja jäykkänä vaan pönötti akkaihminen selässä kuin tönkkösuolattu muikku ja sittenhän Jaskakin oli tönkkönä, koska joku saatanan valopää ratsasti sen tönköksi. Aargh! No, mutta parani loppua kohden ja Jaska oli parhaimmillaan laukassa, kun täti sai hyvät ohjeet taas, miten olla häiritsemättä suoritusta. Päällimmäinen fiilis oli kuitenkin plussan puolella, joten ihan hyvin siihen nähden, että edellisen viikon sisään täti oli ratsastanut kaikki kaksi kertaa ja niistäkin toinen maastossa!

Temppuradalla. Jaska: saanko levätä hetken tätä hyrrää vasten?

Leevi ja Jaska parkissa, kun temppurataa kerätään pois. Leevi etualalla.

Mikäs tämä on? 

Tallille on tullut uusia asukkeja ja tätiratsastaja ilmoitti, että voi mielihyvin lähteä Jaskalla näyttämään maastoreittejä, koska Jaska on rauhallinen, kulkee edellä eikä pelkää (yleensä) mitään, kunhan kyseinen poni vaan osaa käyttäytyä, eikä ole mikään "loose cannon", koska Jaska voi imeä vaikutteita pöllöilystä maastossa ja silloin ei tätiratsastajasta ole mitään hyötyä hevosen rauhoittelussa ja hillitsemisessä, koska: 

a. hevoisen vauhkoontuminen aiheuttaa tätiratsastajan vauhkoontumisen 

b. vaikka tätiratsastaja kuinka teeskentelisi olevansa ihan cool, niin kehonkieli ei petä (sydän läpättää kuin lampaansaparo ja adrenaliini tihkuu jokaisesta ihohuokosesta leijuen hevon nokkaan, josta se saa lisää pelon aihetta (olette varmaan kuulleet, että pelon voi haistaa?)

c. kun molemmat ovat vauhkoina ja varmoja siitä, että nyt vähintään kuollaan (hevonen tietenkin pedon hampaisiin, koska on niin yksinkertainen, että se ei voi ymmärtää kuolevansa jotenkin muuten, mutta tätiratsastaja on ehtinyt jo keksiä monta erilaista tapaa kuolla hevosen kanssa: selästä suistumalla ja taittamalla niskansa tai iskemällä päänsä kiveen, puuhun, taloon, tielle parkkeerattuun autoon, peräkärryyn tai polkupyörään, jäämällä ojaan kaatuvan hevosen alle tai kosteaan suomaastoon kaatuvan hevosen alle, saamalla sydärin, tukehtumalla nielaisemalla kielen tai männynkävyn tai jonkun kurkunpään kokoisen koppakuoriaisen hevosen kiitäessä pakoon uhkaa, törmäämällä hevosen kanssa päin autoa, puuta, taloa, hirventähystystornia tai toista hevosta. You name it!)

d. että kyllä voidaan lähteä maastoon, jos toinen ratsu on ihan lunki!

Erään leppoisan maastolenkin jälkeen...

No, siinähän kävi sitten niin, että ratsukoita oli yhteensä neljä eli Leevi (kera Setämiesratsastajan), Iso-Onni ja Netta-poni. Aluksi isot hevoset tuijottivat kentällä valkoista ilmestystä, mutta todettuaan, että ai, toihan on meikäläisiä, päästiin matkaan hyvässä järjestyksessä, Jaska edellä ja Leevi ponin jälkeen viimeisenä varmistamassa nuoren ratsastajan turvallisuutta. Jo toisen tienylityksen kohdalla tulikin kuorma-auto mutkan takaa, mutta onneksi kuski oli havainnut kulkueen (puolet oli vielä tien toisella puolella) ja pysäytti auton ja kiltisti odotti, että saadaan kaikki tien yli! Ylistys hienosta toiminnasta kuskille!

Mikä toi on? ¨

Muuten retki sujui oikein mainiosti ja saatiin jopa yksi laukkapätkäkin mentyä ilman, että kukaan (hevonen tai ratsastaja) menetti järkensä! Mukavaa, kun on järkeviä hevosia ja toisaalta rauhalliset pollet tuovat turvaa semmoisille, jotka yksinään olisivat astetta säpäkämpiä. Jaska on hyvä veturi, korvat hörössä kopsuttelee eikä turhia kyttäile ja Leevi on hyvä perämies (välttelee vetohevosen osaa niin hyvin kuin osaa). Välissä on sitten muiden hyvä kulkea!

Letka etenee hyvässä järjestyksessä

Setämiehen ja Leevin kanssa käytiin ehkä kesän paras maasto, kun päästiin Jaskan kanssa yhden ojan yli (mistä pääsee kivalle metsäpolulle) vihdoin. Tänä vuonna ei jostain syystä ojan ylitys ole onnistunut ja tätiratsastaja kyllä tiesi, mistä johtuu, että Jaska alkaa tanssimaan ylityskohdan edessä käkisalmen valssia eikä mene sitten millään, vaikka kuinka tuuppisi! Täti on jo hyvissä ajoin alkanut vähän pidättelemään (niin, hevosta, ei kusta!) ja sehän riittää Jaskalle merkiksi, että nyt on joku ISO JUTTU ja ei silloin kykene. No tällä kertaa tätiratsastaja ilmoitti jo paljon ennen ojaa, ettei tee sitten yhtään mitään ja kas! Niin pujahti Jaska ojan yli kuin peruna kattilaan (itse asiassa käveli pohjan kautta) kuin olisi aina ennenkin tehnyt sitä. Tai siis onhan se tehnyt sen kymmeniä kertoja edellisvuosina. Ojassa on semmoinen puuhäkkyrä (silta?), mistä ihmiset kivasti pääsee yli, niin sehän se on, mitä pitää mulkosilmin tuijottaa (vaikka vieressä on ihan hyvin tilaa!). Ja sitten täti on alkanut sitä tuijottamaan, ettei se hevo nyt vaan tunge koipiaan sinne väliin ja ptruu, että älä nyt vaan hyppää ja siihen se sitten on jäänyt... Mutta nyt siis mentiin kuin ei mitään ja kivaa oli mennä polulla hevosen kompastellessa juuriin tyyliin sata kertaa... 

Meidän kiitolaukkapätkä on pilalla, tienhoidollisista syistä siihen on ajettu kiuaskiviä, jotka ikävästi pilkistelevät hiekan alta, joten maksimivauhti siinä on kävely. Ollaankin varmuuden vuoksi menty ns. väärinpäin sitä, ettei hevoset ala mitään kuvittelemaan, koska aika hyvin ne on opetettu siihen kohtaan, mistä saa lähteä kuin nappi housusta! Laukattiin sitten toisella tiellä mennen ja tullen. Pidempään ja kovempaa olisi saanut mennä, mutta hevosen ehdoilla mentiin ja juuri niin kovaa ja pitkään kuin heitä huvitti (no vähän joutui käskemään, ettei ihan alkumetreille hyydy meno). Kaikenkaikkiaan ihana maasto, hevoset olivat niin rentoja eikä tilanne riistäytynyt käsistä missään vaiheessa! Täti huudahtikin euforiassaan, että tästähän voisi jopa maksaa! Setämies myötäili leveä hymy huulillaan, kunnes molemmilla välähti, että niin, johan me tästä maksetaan... Mutta eihän näitä kokemuksia pysty edes rahassa mittaamaan!

Maailma on niin paljon parempi paikka hevosen korvien välistä katsottuna!

No estehyppelyä sitten. Ideahan kuulosti oikein hyvältä ja tätiratsastaja innosti tallilla oikein muitakin, että tulkaa mukaan, se on kivaa se! Ja sitten iski taas kulttuurishokki, kun istahti alas siihen satulaan, missä polvet hölskyvät ilman mitään tukea, istuin on matala ja kova kuin kirkonpenkki! Ja ne jalustinhihnat oli vedetty niin lyhyelle, että tuntui kuin olisi polvet suussa! Sitä se on, kun wannabe kouluratsastaja istuu estesatulaan (ja tuokin on ns. estepainotteinen yleissatula, jos se jollekin jotain sanoo). Eli hyvin vahvasti oltiin epämukavuusalueella. Siinä sitten harjoiteltiin keventämään ravissa ja istumaan laukassa. No, ensimmäiset ylitykset meni ihan ok, sitten tuli tehtäväksi mennä ns. suhteutettu (eli 2 estettä muutaman laukka-askeleen välein) ja siinä vaiheessa tädillä unohtui käsijarru päälle. Jokaisen esteen yli päästiin, vaikka tyylipisteet tippuivatkin melko alas. Täti päätti sitten tulla yksittäistä estettä, koska:

a. käsijarru oli hirttänyt kiinni

b. mielessä kummitteli, että Jaska voi kompastua esteeseen, kun ei laukkaa kunnolla (ja siitähän seuraa se, että tätiratsastaja suistuu päin estettä tai maneesin seinää tai jää onnistuneesti hevosen alle ja muuta kivaa)

c. jarruttaminen johtui siitä, että täti ei osannut istua laukassa (kun jalat pyrkivät joko irtoamaan jalustimista tai menemään jalustimesta läpi johtuen lyhkäsistä jalustinhihnoista ja sitä kautta reisillä puristamisesta jolloin jalka nousee liian ylös jne.)

d. täti halusi, että saadaan edes yksi tai kaksi hyvää suoritusta ja lopetetaan sitten siihen, ettei Jaskalle tuu paha mieli (ja että tädille tulee hyvä mieli!)

Ja niin kävikin, että Jaska hyppäsi mielellään sen yhden esteen, vaikkakin hieman eri kohdasta kuin tätiratsastaja aka perunasäkki oli kuvitellut, jolloin hevonen ja ratsastaja eivät olleet ihan samassa rytmissä eli täti jäi jälkeen ja yllättyi, että ai, joko se hypppäs! Ja kun tätiratsastaja jää hypyissä jälkeen, niin siitähän seuraa armoton noituminen, kuten: perkele! V'ttu, mitä hyppyjä! Iik! Ääk! V'ttu, jee, hyvä hyvä! Jos ei muuta, niin katsojilla on ainakin hauskaa, kun perunasäkki elämöi ja ilakoi, kuin olisi voittanut maailmanmestaruuden ylitettyään 40 cm korkean ristikon hevosella. Mutta se on kuulkaa iso juttu! Siis se, että uskaltaa istua puolitoista metriä maan yläpuolella arvaamattoman saaliseläimen kyydissä ja vielä usuttaa se hyppäämään jonkun yli että ollaan vähän niinkuin vieläkin korkeammalla! Ei ole korkeanpaikankammoisen hommaa se. Mutta silti jälkeenpäin tuntui taas niin hyvältä, kun oli ylittänyt itsensä (eli esteen) ja tällä kertaa ei ollut etukäteispaniikki, kuten viime kerralla. Eikä myöskään välikäsi-tai jälkikäteispaniikki vaan fiilis oli hyvä alusta loppuun. Suuri kiitos kuuluu tietenkin Uhrille, joka tuli tekemään "radan" ja antamaan neuvoja ja vielä kuvaamaan. Mukana olivat myös Iso-Onni ja Leevi Emman kanssa. On se kivaa harrastaa (mitä vaan), kun on hyvä porukka ja loistavat puitteet ympärillä! Ja kaiken kruunaa maailman ihanin heppa Jaska, painonsa arvosta kultaa. 

Hei, me lennettiin! Tai ainakin kömmittiin! 

Katsotaan sitten, mitä syys tuo tullessaan, kun läskileiri loppuu... Todennäköisesti käy niin, että kouluratsastuksen osuus kasvaa ja Vuokraaja pääsee taas oikeasti hyppäämään virkeällä hevosella ja maastoilu vähenee (ainakin tätiratsastajalla), koska:

a. läskileirin jälkeen hevonen virkistyy

b. virkistynyt hevonen on valppaampi ympäristöä kohden

c. valpas hevonen reagoi enemmän

d. enemmän reagoiva hevonen aiheuttaa tätiratsastajan jännittymisen

e. jännittynyt tätiratsastaja saa aikaan hevosen jännittymisen

f. jännittynyt hevonen voi tehdä isoja sivuttaisliikkeitä

g. isot sivuttaisliikkeet saavat tädin suistumaan satulasta 

h. tädin suistuminen satulasta aiheuttaa kipua ja kärsimystä 

i. kipu ja kärsimys (sekä satulasta suistuminen) tekevät ison lommon luottamukseen

j. lommo luottamuksessa ei ole hyvä asia millään mittapuulla

Eli summa summarum: hevonen pelkää yhtä paljon kuin ratsastajansa (tädin omakeksimä slogan viime maastoreissulla!). Nimim. saako itsensä huumata, jos lähtee talvella maastoon?

Silloin, kun ei mene ihan putkeen, on hyvä, että on joku joka lohduttaa 💓

Läskileiri!

Minä olen kingi!

Läskileirille mars!

Ja niin koitti jälleen se odotettu kesäkuinen päivä, jolloin vihannat heinävainiot kutsuivat läskileiriläisiä ahmimaan mahat täyteen vihreää kultaa. Leiriin oli valmistauduttu laihduttamalla koko talvi ja kevät ja sitten mutustelemalla ruohoa asteittain, aluksi ihan maun vuoksi vaan ja sitten jo hieman pidempään. Pollet olivat tietenkin sitä mieltä, että mitä tuota harjoittelemaan, kyllä me vihreää osataan syödä, turhaa akkojen (ja setämiehen) kaakatusta. Mutta onhan siinä vinha pointti, harjoittelussa, kun ei tuo kaviokkaan suolisto pidä äkkinäisistä muutoksista, mitä ruokavalioon tulee. Eli omistajaparat yrittivät lähinnä vaalia kukkaronsa sisältöä ja olla rikastuttamasta eläinlääkäreitä turhilla ähkyillä, ripuleilla ja kaviokuumeilla ja sen vuoksi jaksoivat seistä narun jatkona armaansa ahmien hurmiossa sentin mittaista ruohikkoa kitusiinsa. 

Tätiratsastaja (punainen takki) ja hänen mahdottomuutensa

Läskileirin alkumetrit

No, kun the päivä koitti, oli tallilla jokaiselle läskileiriin osallistujalle oma taluttaja, että päästään hyvässä järjestyksessä kohteeseen. Heikki (vääränrotuinen sekä ruuna eli palliton) lähti johtamaan joukkoa, sitten Salama (tamma eli the bitch) ja Onni (ruuna) ja viimeisinä Jaska (ruuna?) ja Leevi (ruuna for sure). Kaikki muut heboiset siirtyivät kohti laidunta kävellen, mutta Jaska näytti unohtaneen moisen askellajin ja eteni hyvin ryhdikkäänä ja koottuna passagea (termiä tuntemattomille tyyliä voisi kuvailla "kroppa nipussa, säkä korkealla, perse matalana ja lähes paikallaan ravaten jalkoja näyttävästi nostellen". Kiirekin sillä oli, koska se oli pistänyt merkille, että hänen mielitiettynsä ja valittunsa (Salama) kulki edellä lähellä kilpakosijaa (Heikkiä). Eihän semmoinen käy, että toisen eukkoa aletaan vikittelemään, tuumi Jaska ja lisäsi pökköä pesään. Hienosti onnistui väistöliikkeetkin passagen tahtiin, kun tätiratsastaja oli Jaskan mielestä aivan turha hidaste. Tätiratsastaja yritti hiki päässä edes jotenkin hallita korskean hevosensa menoa ja taisipa kerran vähän ujosti narulla komentaa, että "olehan siinä kampeamatta minua ojaan" ja siitäkös Jaska riemastui! Piti oikein niskoja nakella, etupäätä nostaa ilmaan ja vähän korskua, että "mummo jumalauda, siähän et akka tässä nyt komentele vaan alahan nyt marssia tahdissa, jonka MINÄ määrään"! Eihän siinä muu auttanut, kuin pysyä kyydissä. Vihdoin ja viimein pollet olivat laitumella ja irtipäästöä vailla. Jaska oli niin täpinöissään, että pyöri ympyrää eikä tajunnut omaa parastaan: jos seisoo paikallaan, niin tätiratsastajalla on mahdollisuus riisua riimu ja vapaus koittaisi. Jossain vaiheessa Raketti-Naketti seisahtui juuri sen verran, että tätiratsastaja sai avattua naruriimun solmun viimeisillä voimillaan ja kaikki hepat olivat irti! Tätitratsastaja raahautui henkihieverissä turvaan sähkölangan toiselle puolelle ja sai kähistyä sen verran, että "kuvatkaa te, mä en pysty, puuh puuh!".

Yleistä härdelliä

Välien selvittelyä

Heikki oli ainut uusi laidunporukassa sekä ihan väärää rotua (ei suomenhevoinen) ja senpä vuoksi se joutuikin heti muiden silmätikuksi. Neljä suomenpollea moikkasivat nopeasti toisiaan, että " ai moi, säkin oot taas täällä läskileirillä, kiva nähdä!". Jaska otti jälleen päällepäsmärin roolin ja jakeli määräyksiä sinne sun tänne, lähinnä Heikille, että " sä et tuu siihen ja sä et sit leiki ton tai ton tai mun kaa" ja muutkin lähtivät mukaan, paitsi Leevi, joka juoksenteli päämärättömästi ympyrää häntä tötteröllä tärkeänä puhisten. Muutaman kerran Heikki jäi pinteeseen, kun muut jahtasivat sitä ja laitumet rajat tulivat vastaan. Hurjalta näytti pari kertaa, kun Heikki oli uponnut pehmeään kohtaan, eikä päässyt pakenemaan ja sotanorsulauma laukkasi korvat luimussa kohti. Jaska latasi alussa mojovan potkun Heikin hanuriosastoon, mutta onneksi hevoset ymmärtävät a. väistää ja b. kohdistaa potkun suunnan ja voiman niin, että YLEENSÄ toiseen ei oikeasti satu, vaikka se hirvittävältä näyttääkin. 

Ei se satu, vaikka siltä näyttää (Jaska vetää kakkosnelosen Heikin perberiin)

Ensimmäinen päivä sisälsi paljon juoksentelua ja hippaleikkejä (mikä läskileiri tää muka on, jos pitää juosta?) ja Ihmiset alkoivat jo miettiä, että pitääkö perustaa Pelastakaa Heikki ry, jotta toinen ei ihan stressaannu ja traumatisoidu ja joudu terapiaan lopuksi iäkseen kiusaamisen vuoksi. Seuraavana päivänä tilanne näytti jo vähän paremmalta, hepat olivat hokanneet, että "viddu, täällähän on ihan määrättömästi syötävää, mitä helvettiä me täällä juostaan?" ja rauha laskeutui lauman ylle ja tasainen ruohon rouskutus alkoi. Jaska oli liimautunut Salaman kylkeen, Leevi ja Onni laidunsivat lähistöllä ja Heikki sai syödä astetta kauempana. Ihmiset olivat tyytyväisiä, että rauha koitti vihdoin ja uskalsivat jälleen nukkua yönsä hyvin. 

Heikki, Jaska ja Salama 

Sama combo

Jaska ja Salama näyttävät, mistä päästä hevonen pissii

Traktori ja Ihmiset ovat merkkaamassa taivaan rajaa

Läskileirin ryhmädynamiikka löytyi siis, Jaska ja Salama olivat pari, Leevi ja Heikki rapsuttelivat toisiaan ja välillä Onni pääsi Jaskan suuresta armosta rapsuttelemaan Salaman kanssa (ovat viettäneet ikänsä yhdessä, sisaruksia). Jaska sieti Heikkiä, mutta näytti hyvin selkeästi sille, milloin pitää siirtyä takavasemmalle ja Heikki fiksuna kaverina totteli kyselemättä kaikkia hienovaraisia vihjeitä (korvan asento, pään asento, hampaat). Idyllistä!

Suuria muutoksia

Kävi ilmi, että Salama olikin pahamaineinen, kevytkenkäinen nainen (eikä nyt puhuta alumiinikengistä!). Ei toki omasta, vaan omistajansa tahdosta ja niin joutui tamma lähtemään vieraisiin miehiin. Se poikikin tallin uudelle tulokkaalle Iso-Onnille (ruuna, vääränrotuinen) mahdollisuuden päästä läskileirille. Tätiratsastaja ei ollut todistamassa tilaisuutta työvelvollisuuksiensa vuoksi, mutta sai onneksi raporttia, miten meni. Ja niinhän se meni, että pieni härdelli syntyi, kun uusi lapsi tuli leirille, mutta Jaska hoiti tilanteen johtajan ottein. Eli omi uuden tulokkaan itselleen ja kertoi muille ja tulokkaalle, että "homma menee niin, että sä et leiki muiden kuin mun kanssa ja muut ei leiki sun kanssa ja mä leikin kenen kanssa haluan". Ja niin sujahti uusi tulokas ryhmään kuin markka pajatsoon. 

Karvanoppa ja Heikki vaihtavat kuulumisia

Onni ja Salama liittyivät nuuhkimisklubiin

Jaska ja Heikki 

Tätiratsastaja on tyytyväinen, kun Jaskan kalastaminen laitumelta on ollut helppoa, tai siis ei se ainakaan ole karkuun juossut vaikka ei varsinaisesti ole tullut luokse sieltä sadan metrin päästä. Eikä kukaan ole tullut häiriköimään, jos jotakuta on haettu, että siinä mielessä helppoa kun Ihmisten ei ole tarvinnut väistellä hampaita tai kavioita vaan on voinut vaan käydä poimimassa oman läskileiriläisensä muiden joukosta ilman sen suurempaa numeroa.

Yleistä sekasortoa

Joutsenkaulat Jaska ja Heikki (Heikki voitti joutsenkaulamestaruuden)

Nii mihin mä meen, kuka mä oon?

Leevi ei tiedä, mitä täällä oikein tapahtuu ja miksi me ei syödä jo jotain?

Ja kyllähän läskileirin tulokset alkavat jo näkyä: 

a. kylkiluita ei enää tunne vaikka vähän kaivaisi

b. hevoset ovat tasaisen rauhallisia, jopa nuutuneita (mikä on suuri plussa maastoilua ajatellen, ei läskileiriläinen jaksa tehdä ylimääräisiä sivuttaisliikkeitä!)

c. ötökänpuremat kutiavat siihen malliin, että Ihmisen suoma rapsutus on taivaan mannaa ja sitä ei vaan voi saada tarpeeksi

d. hevoset saavat toteuttaa sitä kuuluisaa luonnonmukaista elämäänsä laumassa ilman Ihmisen häirintää

Että kyllä läskileiri on hevosen parasta aikaa niinkuin elämä on Ihmisen parasta aikaa!

Alkutilanne veti vähän naaman kireäksi, kun olisi joka paikkaan pitänyt ehtiä

Jaska ja hänen mielitiettynsä kirmaavat yhdessä läskileirillä

Psst. Kiitos kuvista, Vilma! (@vilma:kassu instassa) 

https://www.instagram.com/kaunokaneli/?hl=fi