Rakkaat

Rakkaat

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kesäloma, vihdoin!

Nössö ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun alkaa loma: vähän punkkua ja paljon Bodomia

Läskileirin kuulumisia



Kuusikko (eikä tässä tarkoiteta nyt metsähallituksen puolta) on asettunut olemaan kutakuinkin hevoisiksi ja jokaiselle on löytynyt oma pari, kenen kanssa saa syödä vieretysten ja huiskia ötököitä naamasta, jos on osannut asettua strategisesti oikein (eli kyljittäin pää vasten toisen perää). Välillä rapsutellaan mojovasti ja nautitaan hevoselämästä. Ja onhan se mukavaa heittäytyä reporangaksi pötkölleen, kun voi luottaa siihen, että kaveri vahtii petojen varalta. Ellei sekin sitten ole urvahtanut viereen kuorsaamaan. Pari ovat siis Jaska ja Salama, Onni ja Leevi sekä Iso-Onni ja Heikki. Parinvaihtoa tosin tapahtuu joskus, varsinkin jos hierarkia sekoittuu sillä, että yksi tai useampia (uhreja) luontokappaleita haetaan hetkellisesti työntekoon (riistoa!) Alkuun meni pakka jotakuinkin sekaisin, kun joku haettiin pois! Siinä juostiin edessä ja takana ja ihmisraukka sai pitää silmät auki ja selässä, ettei vaan jää kenenkään tallomaksi, koska kun hevonen väistää toista hevosta, ei siinä joku kaksijalkainen tunnu kuulkaa enää missään! Sitä ihmistä ei sillä hetkellä ole edes olemassa hevosen senhetkisessä maailmassa. Loogista, koska jos 500 kiloa olisi tulossa päälle, niin kyllä sitä itsekukin väistäisi, vaikka sitten itseään pienemmän yli. Onneksi tilanne on siltäkin osin rauhoittunut, eikä ketään voisi vähempää kiinnostaa, kun joku haetaan pois. Lähinnä huokailevat helpotuksesta, kun ei nalli napsahtanut omalle kohdalle (aatteleppa omille kohilles, ehe ehe). 
Joskus joutuu sensuroimaan Jaskan ja Salaman välisiä kohtaamisia...


Lauman järjestys pysyy hyvänä, kun pomo eli Jaska aina välillä muistuttaa alempiaan asemastaan. Muistutukseksi riittää yleensä tuima katse ja jos ei se tepsi, niin pari terävämpää askelta kohti alempiarvoista saa jo kummasti liikettä aikaan. Jaskaa tosin komentaa Salama, koska jokaisen vahvan miehen takana on nainen! Ja toki muutkin siirtelevät toisiaan tieltään pois jos siltä tuntuu. Ja kun joku on sitä mieltä, että nyt siirrytään tuonnepäin (yleensä Jaska tai Salama) lähtee possujuna tarkoitettuun suuntaan jo muodostuneita (ihmeellisesti mutkittelevia) polkuja pitkin. Ja sitten etsitään mieluisa paikka ja lasketaan turpa ruohoon. Pollet ovat päässeet pari kertaa uudelle alueelle syömään ja saaneet lisäheinää paalin muodossa, että suurempaa laihtumista ei ole tapahtunut, tosin ei enää myös hallitsematonta lihomista.
Leevi ja Onni
Iso-Onni ja Heikki. Onnea vaan sille, joka hakee jompaa kumpaa, ovat kuin kaksi marjaa!

Vähän sitä sun tätä

Tätiratsastajalla alkoi vihdoin loma ja sehän tarkoittaa sitä, että Jaska joutuu hommiin toden teolla. Työputken ollessa kuumimmillaan ei tätiratsastaja aina kerennyt (eli viitsinyt herätä niin aikaisin että olisi käynyt ennen iltavuoroa) tai sitten päässyt, koska oli koko päivän töissä tai sitten niin helvetin väsynyt, että turha silloin mennä äkkäilemään viattomalle luontokappaleelle omaa paskaa oloaan. Silloin oli parempi jäädä kotiin, koska laitumella polle saa väkisinkin liikuntaa ja tuskin edes kaipaa ihmistä näköpiiriinsä. Pelastavana tekijänä on ollut myös Vuokraaja, joka jaksaa tehdä monipuolisesti erilaisia juttuja Jaskan kanssa ja vieläpä tunteella (kerran tätiratsastaja todisti, kun Vuokraaja vei Jaskaa tarhaan ja jäi siihen portille vielä pitkäksi aikaa pussailemaan!). Oikein sydäntä lämmittää, kun joku muukin ymmärtää, miten hieno ja rakas Jaska on! 
Kiva heppa!
Törkyturpa! Kiss that!

No. Mitäs sitä on sitten tehty? Vähän sinnepäin ratsastusta, haahuilua, maastoilua ja estehyppelyäkin jopa! Oli myös valmennus, mikä meni vähän sinnepäin. Jaska oli tosi hyvä ja rento ennenkuin valmentaja tuli ja tehtävät alkoivat. Silloin kiristyi täti selässä, koska oli niin vaikeaa ja sehän korreloitui suoraan hevoseen, koska oli niin vaikeaa. Siinä sitten hauikset kireänä kammettiin ja ei yhtään auttanut, kun naapurisetä tuli raivausvehkeellä kentän vierelle elämöimään ja puskassa piileksimään. Periaatteessa Jaska ei välittänyt puskasedästä, mutta sen verran keskittyminen aina sillä sivulla herpaantui, että korva (eli huomio) oli kääntyneenä häiriötekijään ja tietenkin myös tädin huomio kiinnittyi puskaperttiin ja siihen, ettei se hevonen nyt vaan säikähdä mitään ja sitten unohtuikin rennosti ratsastaminen ja jäykkänä vaan pönötti akkaihminen selässä kuin tönkkösuolattu muikku ja sittenhän Jaskakin oli tönkkönä, koska joku saatanan valopää ratsasti sen tönköksi. Aargh! No, mutta parani loppua kohden ja Jaska oli parhaimmillaan laukassa, kun täti sai hyvät ohjeet taas, miten olla häiritsemättä suoritusta. Päällimmäinen fiilis oli kuitenkin plussan puolella, joten ihan hyvin siihen nähden, että edellisen viikon sisään täti oli ratsastanut kaikki kaksi kertaa ja niistäkin toinen maastossa!
Temppuradalla. Jaska: saanko levätä hetken tätä hyrrää vasten?
Leevi ja Jaska parkissa, kun temppurataa kerätään pois. Leevi etualalla.
Mikäs tämä on? 

Tallille on tullut uusia asukkeja ja tätiratsastaja ilmoitti, että voi mielihyvin lähteä Jaskalla näyttämään maastoreittejä, koska Jaska on rauhallinen, kulkee edellä eikä pelkää (yleensä) mitään, kunhan kyseinen poni vaan osaa käyttäytyä, eikä ole mikään "loose cannon", koska Jaska voi imeä vaikutteita pöllöilystä maastossa ja silloin ei tätiratsastajasta ole mitään hyötyä hevosen rauhoittelussa ja hillitsemisessä, koska: 
a. hevoisen vauhkoontuminen aiheuttaa tätiratsastajan vauhkoontumisen 
b. vaikka tätiratsastaja kuinka teeskentelisi olevansa ihan cool, niin kehonkieli ei petä (sydän läpättää kuin lampaansaparo ja adrenaliini tihkuu jokaisesta ihohuokosesta leijuen hevon nokkaan, josta se saa lisää pelon aihetta (olette varmaan kuulleet, että pelon voi haistaa?)
c. kun molemmat ovat vauhkoina ja varmoja siitä, että nyt vähintään kuollaan (hevonen tietenkin pedon hampaisiin, koska on niin yksinkertainen, että se ei voi ymmärtää kuolevansa jotenkin muuten, mutta tätiratsastaja on ehtinyt jo keksiä monta erilaista tapaa kuolla hevosen kanssa: selästä suistumalla ja taittamalla niskansa tai iskemällä päänsä kiveen, puuhun, taloon, tielle parkkeerattuun autoon, peräkärryyn tai polkupyörään, jäämällä ojaan kaatuvan hevosen alle tai kosteaan suomaastoon kaatuvan hevosen alle, saamalla sydärin, tukehtumalla nielaisemalla kielen tai männynkävyn tai jonkun kurkunpään kokoisen koppakuoriaisen hevosen kiitäessä pakoon uhkaa, törmäämällä hevosen kanssa päin autoa, puuta, taloa, hirventähystystornia tai toista hevosta. You name it!)
d. että kyllä voidaan lähteä maastoon, jos toinen ratsu on ihan lunki!
Erään leppoisan maastolenkin jälkeen...

No, siinähän kävi sitten niin, että ratsukoita oli yhteensä neljä eli Leevi (kera Setämiesratsastajan), Iso-Onni ja Netta-poni. Aluksi isot hevoset tuijottivat kentällä valkoista ilmestystä, mutta todettuaan, että ai, toihan on meikäläisiä, päästiin matkaan hyvässä järjestyksessä, Jaska edellä ja Leevi ponin jälkeen viimeisenä varmistamassa nuoren ratsastajan turvallisuutta. Jo toisen tienylityksen kohdalla tulikin kuorma-auto mutkan takaa, mutta onneksi kuski oli havainnut kulkueen (puolet oli vielä tien toisella puolella) ja pysäytti auton ja kiltisti odotti, että saadaan kaikki tien yli! Ylistys hienosta toiminnasta kuskille!
Mikä toi on? ¨

Muuten retki sujui oikein mainiosti ja saatiin jopa yksi laukkapätkäkin mentyä ilman, että kukaan (hevonen tai ratsastaja) menetti järkensä! Mukavaa, kun on järkeviä hevosia ja toisaalta rauhalliset pollet tuovat turvaa semmoisille, jotka yksinään olisivat astetta säpäkämpiä. Jaska on hyvä veturi, korvat hörössä kopsuttelee eikä turhia kyttäile ja Leevi on hyvä perämies (välttelee vetohevosen osaa niin hyvin kuin osaa). Välissä on sitten muiden hyvä kulkea!
Letka etenee hyvässä järjestyksessä

Setämiehen ja Leevin kanssa käytiin ehkä kesän paras maasto, kun päästiin Jaskan kanssa yhden ojan yli (mistä pääsee kivalle metsäpolulle) vihdoin. Tänä vuonna ei jostain syystä ojan ylitys ole onnistunut ja tätiratsastaja kyllä tiesi, mistä johtuu, että Jaska alkaa tanssimaan ylityskohdan edessä käkisalmen valssia eikä mene sitten millään, vaikka kuinka tuuppisi! Täti on jo hyvissä ajoin alkanut vähän pidättelemään (niin, hevosta, ei kusta!) ja sehän riittää Jaskalle merkiksi, että nyt on joku ISO JUTTU ja ei silloin kykene. No tällä kertaa tätiratsastaja ilmoitti jo paljon ennen ojaa, ettei tee sitten yhtään mitään ja kas! Niin pujahti Jaska ojan yli kuin peruna kattilaan (itse asiassa käveli pohjan kautta) kuin olisi aina ennenkin tehnyt sitä. Tai siis onhan se tehnyt sen kymmeniä kertoja edellisvuosina. Ojassa on semmoinen puuhäkkyrä (silta?), mistä ihmiset kivasti pääsee yli, niin sehän se on, mitä pitää mulkosilmin tuijottaa (vaikka vieressä on ihan hyvin tilaa!). Ja sitten täti on alkanut sitä tuijottamaan, ettei se hevo nyt vaan tunge koipiaan sinne väliin ja ptruu, että älä nyt vaan hyppää ja siihen se sitten on jäänyt... Mutta nyt siis mentiin kuin ei mitään ja kivaa oli mennä polulla hevosen kompastellessa juuriin tyyliin sata kertaa... 

Meidän kiitolaukkapätkä on pilalla, tienhoidollisista syistä siihen on ajettu kiuaskiviä, jotka ikävästi pilkistelevät hiekan alta, joten maksimivauhti siinä on kävely. Ollaankin varmuuden vuoksi menty ns. väärinpäin sitä, ettei hevoset ala mitään kuvittelemaan, koska aika hyvin ne on opetettu siihen kohtaan, mistä saa lähteä kuin nappi housusta! Laukattiin sitten toisella tiellä mennen ja tullen. Pidempään ja kovempaa olisi saanut mennä, mutta hevosen ehdoilla mentiin ja juuri niin kovaa ja pitkään kuin heitä huvitti (no vähän joutui käskemään, ettei ihan alkumetreille hyydy meno). Kaikenkaikkiaan ihana maasto, hevoset olivat niin rentoja eikä tilanne riistäytynyt käsistä missään vaiheessa! Täti huudahtikin euforiassaan, että tästähän voisi jopa maksaa! Setämies myötäili leveä hymy huulillaan, kunnes molemmilla välähti, että niin, johan me tästä maksetaan... Mutta eihän näitä kokemuksia pysty edes rahassa mittaamaan!
Maailma on niin paljon parempi paikka hevosen korvien välistä katsottuna!

No estehyppelyä sitten. Ideahan kuulosti oikein hyvältä ja tätiratsastaja innosti tallilla oikein muitakin, että tulkaa mukaan, se on kivaa se! Ja sitten iski taas kulttuurishokki, kun istahti alas siihen satulaan, missä polvet hölskyvät ilman mitään tukea, istuin on matala ja kova kuin kirkonpenkki! Ja ne jalustinhihnat oli vedetty niin lyhyelle, että tuntui kuin olisi polvet suussa! Sitä se on, kun wannabe kouluratsastaja istuu estesatulaan (ja tuokin on ns. estepainotteinen yleissatula, jos se jollekin jotain sanoo). Eli hyvin vahvasti oltiin epämukavuusalueella. Siinä sitten harjoiteltiin keventämään ravissa ja istumaan laukassa. No, ensimmäiset ylitykset meni ihan ok, sitten tuli tehtäväksi mennä ns. suhteutettu (eli 2 estettä muutaman laukka-askeleen välein) ja siinä vaiheessa tädillä unohtui käsijarru päälle. Jokaisen esteen yli päästiin, vaikka tyylipisteet tippuivatkin melko alas. Täti päätti sitten tulla yksittäistä estettä, koska:
a. käsijarru oli hirttänyt kiinni
b. mielessä kummitteli, että Jaska voi kompastua esteeseen, kun ei laukkaa kunnolla (ja siitähän seuraa se, että tätiratsastaja suistuu päin estettä tai maneesin seinää tai jää onnistuneesti hevosen alle ja muuta kivaa)
c. jarruttaminen johtui siitä, että täti ei osannut istua laukassa (kun jalat pyrkivät joko irtoamaan jalustimista tai menemään jalustimesta läpi johtuen lyhkäsistä jalustinhihnoista ja sitä kautta reisillä puristamisesta jolloin jalka nousee liian ylös jne.)
d. täti halusi, että saadaan edes yksi tai kaksi hyvää suoritusta ja lopetetaan sitten siihen, ettei Jaskalle tuu paha mieli (ja että tädille tulee hyvä mieli!)

Ja niin kävikin, että Jaska hyppäsi mielellään sen yhden esteen, vaikkakin hieman eri kohdasta kuin tätiratsastaja aka perunasäkki oli kuvitellut, jolloin hevonen ja ratsastaja eivät olleet ihan samassa rytmissä eli täti jäi jälkeen ja yllättyi, että ai, joko se hypppäs! Ja kun tätiratsastaja jää hypyissä jälkeen, niin siitähän seuraa armoton noituminen, kuten: perkele! V'ttu, mitä hyppyjä! Iik! Ääk! V'ttu, jee, hyvä hyvä! Jos ei muuta, niin katsojilla on ainakin hauskaa, kun perunasäkki elämöi ja ilakoi, kuin olisi voittanut maailmanmestaruuden ylitettyään 40 cm korkean ristikon hevosella. Mutta se on kuulkaa iso juttu! Siis se, että uskaltaa istua puolitoista metriä maan yläpuolella arvaamattoman saaliseläimen kyydissä ja vielä usuttaa se hyppäämään jonkun yli että ollaan vähän niinkuin vieläkin korkeammalla! Ei ole korkeanpaikankammoisen hommaa se. Mutta silti jälkeenpäin tuntui taas niin hyvältä, kun oli ylittänyt itsensä (eli esteen) ja tällä kertaa ei ollut etukäteispaniikki, kuten viime kerralla. Eikä myöskään välikäsi-tai jälkikäteispaniikki vaan fiilis oli hyvä alusta loppuun. Suuri kiitos kuuluu tietenkin Uhrille, joka tuli tekemään "radan" ja antamaan neuvoja ja vielä kuvaamaan. Mukana olivat myös Iso-Onni ja Leevi Emman kanssa. On se kivaa harrastaa (mitä vaan), kun on hyvä porukka ja loistavat puitteet ympärillä! Ja kaiken kruunaa maailman ihanin heppa Jaska, painonsa arvosta kultaa. 
Hei, me lennettiin! Tai ainakin kömmittiin! 

Katsotaan sitten, mitä syys tuo tullessaan, kun läskileiri loppuu... Todennäköisesti käy niin, että kouluratsastuksen osuus kasvaa ja Vuokraaja pääsee taas oikeasti hyppäämään virkeällä hevosella ja maastoilu vähenee (ainakin tätiratsastajalla), koska:
a. läskileirin jälkeen hevonen virkistyy
b. virkistynyt hevonen on valppaampi ympäristöä kohden
c. valpas hevonen reagoi enemmän
d. enemmän reagoiva hevonen aiheuttaa tätiratsastajan jännittymisen
e. jännittynyt tätiratsastaja saa aikaan hevosen jännittymisen
f. jännittynyt hevonen voi tehdä isoja sivuttaisliikkeitä
g. isot sivuttaisliikkeet saavat tädin suistumaan satulasta 
h. tädin suistuminen satulasta aiheuttaa kipua ja kärsimystä 
i. kipu ja kärsimys (sekä satulasta suistuminen) tekevät ison lommon luottamukseen
j. lommo luottamuksessa ei ole hyvä asia millään mittapuulla

Eli summa summarum: hevonen pelkää yhtä paljon kuin ratsastajansa (tädin omakeksimä slogan viime maastoreissulla!). Nimim. saako itsensä huumata, jos lähtee talvella maastoon?

Silloin, kun ei mene ihan putkeen, on hyvä, että on joku joka lohduttaa 💓

















2 kommenttia: