Esteen yli ja vähän vierestä

Tuuli pudotti laudan. Mitä teki Jaska? Pienen säpsähdyksen jälkeen piti heti mennä tutkimaan tilanne. Hyvä piirre hevosessa, kun paikalta pakenemisen sijaan haluaa tutustua epäilyttävään asiaan. Tätä on tätiratsastaja yrittänyt vahvistaa ja niinpä mentiin katsomaan, että mikäs lauta se siinä ja millä asialla.

 Ei oo helppo laji, miltei mahoton

Kommentoi tätiratsastajan kaveri, kun (varmaan silmiään pyöritellen ja päätään pudistellen) katseli tätiratsastajan postaamaa kuvasarjaa estehyppeyistä. Ei ole pyörälläajoa estehyppely, heti unohtuu kaikki, kun vähän pitää taukoa (esim. joitakin kuukausia tai vuoden) lajista. Eikä pyörällä ole omaa tahtoa ja ajatuksia, kuten hevosella. Pyörä menee just niin lujaa ja siihen suuntaan kuin kuski haluaa. Hevosen kohdalla ei aina välttämättä ole näin. Kuten tuli huomattua taas tänään!

Estehyppelyä edeltävänä päivänä Jaska sai vaan nauttia karsinan viileydestä, puurosta ja rapsutuksista. Ei kuulunut valituksia hevosen suunnalta.

Tällä kertaa tätiratsastaja itse ehdotti Uhrille, että pitäiskö hypätä joku päivä, tuutko jeesaamaan? Ja niin koitti se joku päivä ja tätiratsastaja oli intopiukeana (no ehkä vähän liioiteltu ilmaisu, semisti innoissaan ehkä), kun pääsee taas hyppäämään. Ei ollut perhosia vatsanpohjassa eikä täti keksinyt kaikenmaaliman tekosyitä välttyäkseen hyppäämiseltä, kuten: 

a. jalka/selkä/käsi/pää/maha/mieli on kipeä

b. on liian kuuma/kylmä/tuulinen/sateinen/sopiva keli

c. satulavyö/ohjat/suitset/jalustinhihnat on poikki (itse käynyt tylsällä puukolla niitä nyrsimässä paniikissa)

d. jos sä vaikka hyppäät eka ja mä sit sen jälkeen, mutta enpäs hyppääkään, kun Jaska oli niin hyvä ettei voi mennä sitä nyt pilaamaan

Tätiratsastaja lähti suorittamaan siis hyvällä mielellä. Satulakaan ei aiheuttanut niin valtaisaa kulttuurishokkia kuin aikaisemmin, tosin istuntaa piti hetken hakea, koska alakerta esitti aika pian vastalauseen (liian iso tai vääränmuotoinen istumaväline suhteessa satulaan!). Hetken totuttelun jälkeen unohtui koko estepenkki!

Jaska jättää ilmavaraa ja kerää varmuuden vuoksi arvokkaat etusensa mahan alle. Panssarivyön hankinta alkaa käydä ajankohtaiseksi, talvella olisi kivat reiät mahassa...

Uhri oli luonut pikku radan, mutta aluksi mentiin esteitä ihan yksi kerrallaan. Alku sujuikin kohtalaisen hyvin, paitsi Jaska oli melko laiska ja laukka semmoista laahustamista, että täti ei eihan joka kerralla päässyt mukaan hyppyyn, mutta kyydissä pysyttiin ja yli päästiin! Paitsi sitten sen yhden kerran, kun Jaskalle iski paskahätä kesken lähestymisen, mikä tappoi laukan, jolloin täti oli jo ihan varma, että ei se tosta nyt mee. Vaan meni! Tai siis melkein meni. Etujalat ylitti esteen pudottaen puomit ja siitäkös herkkispolle sitten veti herneen nokkaan ja lähti vauhdilla pakittamaan, kun ensin oli tehnyt semmoisen sliding stopin (lännenratsastusta tuntevat tietävät termin: tullaan vauhdilla ja koni vetää liinat kiinni eli takajalat mahan alle ja luisuu kymmeniä metrejä eteenpäin kunnes pysähtyy). Jaska luisui noin kymmenen senttiä ja siltä seisomalta ponnisti taaksepäin niin voimakkaasti, että oli melkein istumassa. Hetken ehti tätiratsastaja jo peljästyä, että nyt se saatana kaatuu hevosen pyöriessä siinä perseellään, mutta onneksi Jaska sai kerättyä itsensä taas sekä henkisesti että fyysisesti, jalat löysivät oman paikkansa pollen alta ja siinä sitten hetki ihmeteltiin ja puhalleltiin, että mitätäälläoikeintapahtuu! 

Tältä sen piti näyttää...

Mutta tältä se sitten näytti.

Sekoilun jälkeen piti ottaa este tietenkin uusiksi ja jossain vaiheessa jopa ylitys oli tosiasia. Oli "radan" vuoro. Hyvin alkoi, ensimmäinen ja toinen este menivät oikein sujuvasti ja sitten olikin vuorossa viimeinen pysty, missä Jaska harjoitteli keilaamista ja istumista. Jaskan laukka muuttui sekametelisopaksi ja täti käänsi hepan pois. Uusi yritys. Ja uusi. Ja... Ei tullut mitään, piti tehdä pystystä ristikko ja erinäisten kannustus(kiro)sanojen siivittämänä Jaska pääsi yli. Uhri ehdotti jo, että jos hän kokeilee, mutta tätiratsastaja oli sen verran suivaantuneessa mielentilassa, että halusi selvittää ongelman itse. Ja tulihan se sieltä! Reipas ylitys, tätikin pääsi mukaan hyppyyn ja se oli sitten siinä! Ei viitsinyt kaivaa enää verta nenästään. Onnistumiseen on aina hyvä lopettaa. Ja oli ihan pikkuisen lämmin, maneesissa kun ei kierrä helteellä ilma, olivat sekä täti että heppa melko ryytyneitä. 

Jiihaa! Se tunne, kun hyppäät hevosen kanssa etkä ole perunasäkkinä satulassa!

Ötökkäsuihke

Tätiratsastaja teki itse ötökkäkarkoitetta ja on päässyt sitä nyt testaamaan. Aluksi hyvin varovasti, jos polle vaikka reagoisi siihen kovin voimakkaasti. Kun nahka ei kuoriutunut eikä pahkuroita hevoseen noussut, uskalsi täti jo ronskimmin suihkia tököttiä. Innoissaan täti esitteli tallikavereilleen suihketta. Ensimmäinen kommentoi, että haisee ihan makkaralle. Toinen kommentoi (tietämättä ekan kommentista!) että haisee ihan nakkikioskille! No sehän meni hienosti. Tätiratsastaja on kehitellyt makkaranhajuisen suihkeen karkottamaan vertaimeviä ötököitä. Jaska varmaan kiittää! Tätiratsastajan ja Uhrin mielestä ensimmäisenä tuli mieleen etikka tai ketsuppi eli laitumella patsastelee sitten vissiin griillinakki ketsupilla. Jonkun verran se toimii ihan oikeasti, kun tätiratsastaja on jäänyt vahtaamaan Nakkista laitumelle eikä ainakaan heti ole ollut öttiäisten peitossa hevonen, kaveri vieressä kyllä oli kuorrutettu pörriäisillä. No, halpaa se ainakin on ja helppo tehdä ja varmaan yhtä tehokasta kuin kalliit myrkyt. Ötökänpuremia on hoidettu nyt antiseptisellä ihovoiteella ja päälle nakkikioskisuihketta, ei Jaska ihan törkeän syöty ole. Mutta kutittaahan se kovasti, karsinassa polle oikein tyrkyttää ryntäitä tädille, että raavi tosta, kiitos. Ja kun täti raapii (varovasti ettei veri lennä!) niin Jaska nostaa pään korkeuksiin ja laskee sen tädin pään päälle (aika painava on hevosen pää!), venyttää ylähuulen ja vaipuu nirvanaan...

Olenko minä makkara? Vai nakki? Ehkä vähän myös las ketschup!

Nakkikioskisuihkeen resepti:

puoli desiä öljyä, jossa liotettu murskattuja valkosipulin kynsiä (n. 8 kpl) pari päivää

3 desiä etikkaa

20 tippaa hautatervaa, 10 tippaa sitruunaöljyä ja teepuuöljyä ja loput vettä, mitä suihkepulloon mahtuu

Ohje on kopsattu jostain netistä ei siis ole tädin oma keksintö!

Jaanensuikkulaiset veljet. Jaska ja Ossi ovat löytäneet toisensa ja ovat parhaat laidunkaverit. 
Brother from a different mother.

Jaska oli niin kovin rento ratsastuksen jälkeen, että piti taas sensuroida, ettei joku pahastu luonnollisesta asiassta. Ossin kanssa piti heti päästä rapsuttelemaan.

Kesä!

Laidunkausi 2021 täältä tullaan!
Laitumel eka laitumel vika!

Ja kärpäset (+ pari muutakin ötökkää!)

Toukokuu veteli viimeisiään, kun tallin ruunat (paria lukuunottamatta, tammat menivät keskenään omaan laitumeen miinus se, joka oli kantavana) kerättiin kasaan ja kelkottiin kohti vihreitä niittyjä. Viime vuonna tätiratsastaja taisteli henkensä edestä, että pääsi pollensa kanssa ehjin nahoin laitumelle. Leppoisa kävelymatka äityi taisteluksi sen pikkuseikan vuoksi, että Jaska the Johtaja joutui jonon hännille ja sehän ei käynyt sitten ollenkaan. Tänä vuonna täti olikin ovela ketku (kjeh kjeh!) ja ilmoitti heti muille, että Jaska menee ekana. Niinpä sitten lähdettiin ja voi, kun olikin leppoisaa viedä hevosta laitumeen. Tai siis oli ainakin ekat metrit, kunnes Jaska hokasi, että sieltähän tulee muitakin hevosia ja aina vaan lisää ilmestyi kaviokkaita nurkan takaa, kun matka eteni. Jaska teki stopin, kun sille valkeni, että tämä taitaakin olla vähän erikoisempi tilaisuus. Parin pysähdyksen ja taaksetuijottelun jälkeen alkoi Jaskallakin askel keventyä ja tihentyä, mutta mitään viime vuoteen verrattavaa teutarointia ei ollut havaittavissa. Muilla taluttajilla olikin sitten ihan kivasti töitä, että saivat puolivillit kopukat pidettyä kurissa ja herran sekä rouvain nuhteessa! Muutamia painokelvottomia karjaisujakin kaikui maaseudun ilmoilla, kun eräskin tilanteesta seonnut kavioeläin (omistajansa sanojen mukaan pölvästi) taittoi matkaa kahdella jalalla neljän sijaan. Hirveää draamaa, tätiratsastaja ei suostunut katsomaan taaksepäin vaan eteni vaan omassa onnellisessa kuplassaan kohti määränpäätä Vuokraajan henkisen tuen avulla.

Siis mitä? Tuolla tulee lajitovereita silmänkantamattomiin!

Hetkinen. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Pitääpä pysähtyä tuumimaan tätä tilannetta. Älä hosu ihminen nyt siinä!

Tätiratsastaja tajusi purjehtiessaan laitumen portista sisään, että oliko tää sittenkään paras idea tulla ekana. Nimittäin Jaska oli melkoisen täpinöissään ja vahtasi silmä kovana perässätulijoita, että ketäs sieltä oikein tulee ja millä asialla! Tuli hiki tätiratsastajallekin, kun jalat ja kädet täristen yritti hillitä hevoistaan pysymään paikalla ja odottamaan irtipäästön merkkiä. Pitkiä minuutteja! Onneksi Jaska pysytteli suurinpiirtein niillä sijoillaan jalat maassa, mitä nyt vähän oli sieraimet suurina ja koko keho värisi jännityksestä. AIka pieni olo tuli taas ihmisen lapselle siinä. Onneksi hevoset ovat viisaita ja nöyriä, ainakin suurin osa, muutenhan ne tekis kaksijalkaisista hakkelusta mennetullen ja palatessa...

Jaska: Kuka siellä ja millä asialla? 
Täti: Joo, mennäänpä kuule vähän tonne sivummalle, että muutkin pääsee...

Vihdoin oli kaikki porttien sisäpuolella ja pollet saatiin laskea irti. Ja voi sitä riemua, kun vapaus koitti! Kukkopoikien taistelu alkoi välittömästi! Vaviskaa luuserit! Pari ihmisraukkaa jäi  niin sanotusti hieman tapahtumien keskiöön, mutta onneksi kaikki pääsivät ehjinä pois jaloista! Tätiratsastaja oli valinnut pakenemispaikkansa hyvin: siinä tuulessa heiluvan ja naamaa lähentelevän sähkölangan ja syvän ojan välissä oli oikein hyvin tilaa, ainakin puoli metriä! Tanner tömisi ja täti hytkyi kuin aladoobi samaan tahtiin askelten kanssa, kun muutama tuhat kiloa jymisteli vierestä... Ei tullut sähköiskua eikä ojanpohjakaan kutsunut, sen verran on tädilläkin vielä kehonhallintaa jäljellä!

Ei mitään hätää, tilanne on täysin hallinnassa.
(vähän äkkiä nyt pois sieltä prkl!!!)

Jiihaa!

Kuka siinä ja millä asialla?

Ai sehän on Heikki!

Heikki: Kato, mä osaan antaa tassua!
Jaska: No niinpä osaat, vähänkö oot taitava!

Jaska: Joo, sori se viimevuotinen, kato oli noita naisasioita hoidettavana...
Heikki: Joo, ei se mitään, onneks ei oo vosuja nyt täällä sotkemassa pakkaa...

Moi, kukas sä oot? Ai velipoika! No kuule, tervetuloa peremmälle!

Hyvin huomasi, että vanhat kaverit moikattiin vaan nopeasti, mutta kaksi uutta lauman jäsentä otettiin tarkempaan syyniin. Ihmeen vähän oli kiljumista ja draamaa, Heikkiäkin jahdattiin kovin maltillisesti, vähän niinkuin muodon vuoksi. Jaskan ja velipoika Ossin ensikohtaaminen sujui yllättävän rauhallisesti, kovasti nuuhkutettiin mutta ei kiljuttu tai potkittu. Merkillepantavaa oli myös se, että kun mukana ei ollut tammaa, mitä Jaskan olisi pitänyt vahtia ja itselleen omia, sujui alkuriehat hillitymmin. Aika pian olikin näytös ohi ja pollet alkoivat keskittyä siihen olennaiseen eli syömiseen. Silloin laskettiin joukkoon vielä tallin nestori eli 29-vuotias poni. Niin sujahti mattimyöhänen porukkaan kuin norppa aurinkokiveltä saimaan aaltoihin; sulavasti ja huomiota herättämättä. Jätkät vaan totesivat, että jaahas, tänne tuli vanhus, tehdäänpä vähän tilaa sille.

Parisuhteita muodostuu

Parissa päivässä alkoi jo muodostumaan pareja, mutta kuten kunnon poikalaumaan kuuluu, eivät parit ole mitenkään kirkossa kuulutettu, vaan kaveria voi vaihtaa ja se on ihan ok rapsutella muitakin kuin sitä beeäfäffää. Tytöt ovat tarkempia sen suhteen, kenen kanssa saa hengata ja kaveerata ja jos osoitat ystävällisyyttä väärälle tyypille, voi olla ettet pääsekään enää sisäpiiriin. Jaska ja velipoika Ossi löysivät toisistaan sielunkumppanit ja jakavat usein saman ruohotupsun ja hoitavat toisiaan. Välillä on sitten vieressä joku toinen kaveri, ei se kuitenkaan ole niin justiinsa! 

Käymme yhdessä ain... Jaska ja velipoika

Laitumelta hakeminen on sujunut rauhanomaisesti. Yleensä portilla pörrää toiveikkaana useampi yksilö "ota mut, vie mut!", mutta pienellä huomautuksella ymmärtävät väistyä sivuun, kun portti avataan eikä kukaan ole tähän mennessä vielä yrittänyt luikahtaa samalla kertaa ulkopuolelle. Jaska sai muutaman päivän ihmisvapaata eli laidunlomaa ja kun sitten tätiratsastaja meni ekaa kertaa hakemaan polleaan, oli Jaskan reaktio hauska: se pönötti Ossin kanssa porukan takana ja alkoi nyökyttelemään päätään tädin nähtyään. Leevi ja Heikki olivat portilla ja täti rapsutteli niitä, kun ei omaa hevosta alkanut kuulumaan. Jaskan huomattua, että hänen oma ihminen koskettelee toisia hevosia, tulikin kiire portille ja hienovaraisesti se hätisteli toiset pois ja tyrkytti päätään riimuun! Vielä piti Ossi hätistellä hieman sivummalle, kun muuten se olisi varmasti tullut peesissä pois laitumelta, koska kaveri! Halukkuus päästä pois laitumelta selittynee älyttömällä määrällä ötököitä, kukapa ei haluaisi tulla viileään talliin pakoon verenimijöitä! Mutta oikein mukava ja sopuisa lauma kertakaikkiaan! 

Mennäänkö jahtaamaan Heikkiä?
Joo!

Täs laitumes on vaan yks seriffi ja se oon mä!

Kerran täällä eletään ja kuollaan

Tuumi tätiratsastaja, kun päätti lähteä yksin maastoon. Ajatus kentällä pyörimisestä ei houkutellut sitten pätkääkään ja mieli veti metsän siimekseen, joten tuumasta toimeen! Johan sitä oli jo kerran käyty maastossa tänä vuonna Leevin ja Setämiesratsastajan kanssa ja sehän meni niin hyvin kuin mennä voi! Pollet olivat rentoja ja senpä vuoksi uskallettiin laukata! Fiksu hevosihminen olisi käynyt ensin rauhaksiin katsomassa, onko tien kunto sopiva laukkaamiseen, mutta koska tallikaveri oli jo käynyt siellä ja sanoi että hyvä on tie, niin ei muuta kuin urku auki! Hyvin meni, paitsi että joku oli väsännyt puupinoja tien varteen, joita piti sitten ihmetellä ja suorittaa varmuudeksi pikku sivuloikka täydessä vauhdissa. Onneksi vauhti oli niin kova, että sivuloikka ei tuntunut missään paitsi Setämiehen nivusissa (oli kuulemma muutaman päivän hieman hankalaa olla), mutta kyydissä pysyttiin ja se on pääasia!

Kylläpä naurattaa, kun on uhmattu kuolemaa ja laukattu!

Leevi on unohtanut, että se ei pysty menemään ekana (ei kerrota sille!)!

Edellisestä kerrasta siis rohkaistunut täti puki huomioliivin päälle (mikä on Jaskalle varma merkki maastoreissusta) ja lähti takki auki henkseleitä paukutellen kohti tuttua lenkkiä. Alku menikin ihan hyvin, heti tien ylityksen jälkeen tuli bussi vastaan (kuski hiljensi huomaavaisesti, pointsit siitä!), mutta Jaskaahan ei jotkut bussit kiinnosta, joten ensimmäinen jännitysmomentti selätetty! Seuraavan tienylityksen kohdalla Jaska päättikin kääntyä ympäri, että "joo, tää olikin tässä, eikö?". No ei ollut. Täti vähän hällääntyi ensin moisesta asiainkäänteestä, mutta sai kuin saikin hoppansa jälleen menosuuntaan ja tien yli. Sitten tulikin seuraava stoppi ja peruuttelu ja seuraava ja ja ja... Neljännen jumittamisen jälkeen alkoi tädilläkin jo huumori loppua ja orastava paniikki hävisi mielestä aika tehokkaasti ja melko pontevasti käskikin suivaantunut täti ratsuaan menemään eteepäin (sekä elämässä että sitä perhanan polkua pitkin! juu kuule, on siinä märkää, ihan voi siitä kävellä, kato ite mihin astut *kirosana*!). Ja eipä pysähdellyt enää sen jälkeen Kehveli-Jaska vaan lompsi rennosti pitkin polkua ja malttoi odottaa seuraavaa tienylitystä, kun tuli monituisia autoja. Siinä linnunlaulua kuunnellen alkoi jo tädin mielessä siintää laukkapätkä, koska Jaskaa ei haitannut pyöräilijät, haukkuvat koirat tai suunnistaja. Kaikkia piti tietenkin vähän terävöityä ihmettelemään, mutta koska Jaska oli niin leppoisalla tuulella, eikä saanut ylimääräisiä kiksejä niistä, vaan totesi, että tylsä ja vaarattomia ovat nämä kohteet, oli täti valmis vauhdin hurmaan!

No, tätiratsastajan mielikuvitus lähti välittömästi laukalle, kun suunnistajalla oli sama suunta kuin ratsukolla eli kohti laukkapätkää. Siinä nanosekunnissa tätiratsastajan pulleat paniikkitumakkeet olivatkin kehkeilleet jo mitä erinäisempiä kauhuskenaarioita:

a. Kesken kiihkeimmän laukan suunnistaja ryntää umpimetsästä tielle ja Jaska tekee maailman suurimman sivuloikan singoten tädin ilmojen teille.

b. Ilmassa lentävä täti päätyy korkealle puun oksalle "titityy" ja hevonen poistuu horisonttiin. Tätiratsastaja saatetaan alas korkeuksista palokunnan avulla ja seuraavan päivän lehdissä komeilee kuva salskean palomiehen (tai naisen) olkapäällä velttona roikkuvan tätiratsastajan berberiosasto hyvin edustettuna. Pelastusoperaatiota on kuvailtu hyvin seikkaperäisesti ja verrattu kissan pelastamiseen puusta: " Jouduimme laittamaan pyyhkeen pään päälle, koska pelastettava oli kovin sekavassa mielentilassa ja yritti purra pelastajiaan".

c. Ilmojen teiltä tätiratsastaja mäjähtää päin mäntyä kuin vuosia sitten päin maneesin seinää konsanaan ja tädiltä menee sijoiltaan ainakin olkapää, lonkka, polvi, nilkka sekä mieli, ambulanssin valot vilkkuvat iloisesti metsätiellä jonka vuoksi Jaska pakenee paniikissa kauemmas metsään.

d. Metsään sännännyt Jaska on uponnut pyöreää mahaansa myöten suohon paetessaan hälytysajoneuvon välkettä ja sen pelastamiseen tarvitaan palokuntaa sekä paikallisia traktorimiehiä ja taas on lehdessä juttua: Pillastunut hevonen upposi suohon, palokunta pelasti uupuneen ratsun jonka jälkeen raahasivat sekavassa mielentilassa olevan ratsastajan kuusen latvasta (miten helvetissä se sinne oli päätynyt?!?). " Sekavuus johtui ilmeisesti ilmalennon aikaisesta päähän kohdistuneesta iskusta, kypärä löytyi toisen puun latvassa.".

e. Ja se pahin, suunnistaja (jana x) ja Jaska (jana y) leikkasivat. Otsikko paikallisessa sanomalehdessä (sekä myöhemmin iltapäivälehdistössä): Mystinen onnettomuus Tikkakoskella: suunnistamassa ollut nainen jäi laukkaavan hevosen alle ja loukkaantui vakavasti. Ratsukon ja suunnistajan reitit kohtasivat surullisella tavalla metsätiellä ja yhteentörmäyksestä säikähtänyt hevonen karisti ratsastajan selästään ja pakeni metsään upoten syvälle suohon. Hevonen saatiin pelastuslaitoksen neuvokkaan toiminnan ansiosta nostettua nopeasti hetteiköstä ylös hyvävoimaisena ja toimitettua talliinsa, mutta ratsastajaa etsitään edelleen. Pelastustoimenjohtaja ihmettelee: "Suunnistaja oli varmuudella nähnyt ennen törmäystä, että hevosen selässä oli ollut vaaleatukkainen nainen, mutta törmäyksen jälkeen ei ratsastajasta ole saatu näköhavaintoja. Kuin maa olisi nielaissut. Maasto näillä main on kyllä todella petollisen soista, että pahinta tässä nyt pelätään ja maastoetsinnät on jo  käynnistetty, armeijalta on pyydetty virka-apua. Ruumiskoira on myös kutsuttu paikalle." 

(tätiratsastaja yrittää kähistä kuusen latvassa: "mä oon täällä korkealla! Mua huimaa! Kato, oravanpesä, onpa söpöjä poikasia, ai saatana, älä pure... "

f. Tätitratsastaja kiitää tukka hulmuten Jaskalla pitkin metsätietä onnenkyyneleet silmistä valuen, koska mikään ei voita tätä fiilistä... mikä v'ttu tuolta metsästä rymyää (suunnistaja)?!?  KRIIK äkkijarrutus! Jaska pysähtyy, mutta täti jatkaa matkaa Nakkiksen pään yli, kunnes painovoimalaki voittaa ja täti kohtaa telluksen kyntäen naamallaan kovapintaista tietä fysiikan lakien vaatimat metrit pysähtyen jooganomaiseen asentoon, jolle ei vissiin ole vielä nimeä keksitty: leuka maassa ja jalat yläkautta pään vierelle molemmin puolin asettuen kivasti silleen että just jää äsken hulmunnut tukka paskaisten kengänpohjien alle. Nakkis viisaana hevosena siirtyi tien sivuun syömään ja suunnistaja meni menojaan kompassiaan tuijottaen ja tätiratsastaja miettii, että mitähän aktuaalista v*ttua just tapahtui ja miten tästä asennosta pääsee pois? 

g. Otsikko Laihian Sanomissa: Mopo rotkoon, seitsemän kuoli.

Suunnistaja: "Hevossuunnistus oliskin mukava laji...." Tätiratsastaja: " Joo, paitsi täällä on tosi soinen maaperä..."

*plop* tätiratsastajan mielikuvituskupla kaikkine variaatioineen puhkesi ja laukkapätkän sijaan täti käänsi pollensa määrätietoisesti kotia kohti ja antoi säikyttelijä-suunnistajan mennä menojaan. Loppumatkalla tätiratsastaja pystyi jopa ottamaan pienen pätkän instaan ja pari kuvaa, koska oli niin huojentunut siitä, että teki oikean ratkaisun jättämällä turhat tapaturma-alttiit laukkapätkät väliin ja pysyttelemällä turvallisella alueella eli käynti-syönti-maastoretkellä! Ensi kerralla sitten! (ellei tule suunnistajia tms. worstcasescenaarioita matkan varrelle!)

Kotiin päin ihan yhdessä, ei suossa eikä kuusen latvassa!

Tuunausta

Viime vuonna pahimpaan paarma-aikaan ei maastoilusta tullut juuri mitään, kun nämä jalot hevoseläimet meinasivat kompastua omiin jalkoihinsa metrin välein, kun piti ravistella tai purra itseään ryntäisiin tai kylkiin pirhanan ötököiden takia. Senpä vuoksi tätiratsastajalla on käynnissä projekti: ötökkäratsastusloimi! Uhri lahjoitti risan ötökkäloimen, johon täti teki satulanmentävän aukon ja laittaa hapsut helmoihin. Katsotaan toimiiko! Täti tekee myös ötökkäkarkoitinta valkosipulin ja eteeristen öljyjen avulla, saapa nähdä, onko mitään tehoa vai polttaako ihon rikki kuten pikiöljy taannoin. Ensin pitää toki testata omaan koipeen ja sitten vasta polleen ja siihenkin aluksi pienelle alueelle. Kovasti kehuttu paarma-ansa joskus vuosia sitten ei ollut maineensa veroinen, saaliina oli pari kärpästä ja onneton mehiläinen. Siihen peilaten odotusarvo on melko matala.

Jäämme odottelemaan tuloksia!

Laidunkuvista kuuluu kiitos Vilmalle @vilmawilma!

Aa että!