Kun keli viilenee niin heppa kuumenee

Sanoo uusi suomalainen sananlasku

Ja sehän pitää täysin paikkansa! Nimittäin astetta terävämpää on ollut Jaskan suorittaminen kaikilla osa-alueilla, niin kouluratsastuksen, estehyppelyn kuin maastoilun saralla. 

Kuva lihottaa. 

Koulu

Aloitetaan kouluratsastuksesta. Kesällähän oli niin, että se kuuluisa peräänanto oli haihtunut  ilmaan auringossa paahtuvan hevosen huokosista höyrystyneen hien mukana. Tahmeaa oli tekeminen, juuri ja juuri jaksoi polleparka kavioitaan maasta nostaa. Vähän samaa oli havaittavissa kyllä tätiratsastajassakin, ei vaan jaksanut.

No, nyt on taas tekemisen meininkiä ja on kuulkaa virtaa ja eteenpäinpyrkimystä jopa niin paljon, että alkaa välillä olla jarrut vähän öljyssä. Tätiratsastaja yrittää parhaimpansa mukaan hyödyntää tämän virtapiikin siten, että liike tulisi takaa eteen ja ylöspäin, jolloin Jaskan etupää kevenee ja takapää polkee paremmin alle ja sittenhän päästäänkin oikein oivaan lopputulokseen! Näitä satumaisia hetkiä on tullut taas yhä useammin ja varsinkin valmentajan haukansilmän alla on päästy suorastaan huikeisiin suorituksiin! Erään valmennuksen jälkeen sai ratsukko korviahiveleviä kehuja valmentajalta, kun hän totesi, että nyt ollaan valmennuksen alussa siinä tilanteessa, missä vuosi sitten oltiin valmennuksen lopussa! Ai että! Ja mikäs siinä on ratsastellessa, kun polle leijailee alla höyhenenkevyesti ja tekee annetut tehtävät lähes ajatuksen voimalla. Ainoa miinus tulee tätiratsastajan epätasaisuudesta, että kun sen hytkyvän tätivartalon saa vihdoin suurella vaivalla oikeaan asentoon ja Jaska kiittää menemällä hienosti, kosahtaa homma siihen, että se tätivartalo tekee jotain tyhmää. Kuten horjahtaa, puristaa perseellä tai reisillä tai kiertyy väärään suuntaan tai nostaa/laskee kättä väärin tai kallistuu hitusen tuonne/tänne/sinne jne. Tästä on siis seurauksena ns. paketin leviäminen jolloin kaiken saa aloittaa alusta. Mutta onneksi kehitystä on tapahtunut ja tätiratsastaja voi edes välillä olla tyytyväinen itseensä ja uskoa vilpittömästi, että jotain on tehty oikein tässä matkan varrella!

Rennosti taivutellen!

Estehyppely

Edellisen katastrofin jälkeen tätiratsastaja yritti kerran hypätä. Jaskahan ei suostunut ylittämään ensimmäistäkään estettä vaan kielsi uppiniskaisesti joka kerta, vaikka tätiratsastaja sanoi ruman sanan. Täti nosti kädet pystyyn ja antautui. Uhri kiipesi selkään itsevarmuutta uhkuen ja lähestyi pontevasti estettä. Kielto. Ja toinen. Ja tulikohan kolmaskin. Sinnikkyys palkitaan ja niin meni ratsukko esteen yli ja toisenkin. Ja vielä uudestaan. Sitten piti lopettaa, koska Jaskasta näki selvästi, että ei ole nyt kivaa tämä. (Kukkahattu)tätiratsastaja jäi miettimään syitä moiseen käytökseen, koska yleensä Nakkis on tykännyt hyppäämisestä. Että onko se kipeä (jokaisen hevosenomistan pahin painajainen!) vai onko tätiratsastaja vaan niin huono.

Jaska the Laaduntarkkailija (saattoi nukahtaa kesken toimen)..
Tehdäänkö tarhan siivous eu-direktiivien mukaan?
Onko noudatettu kaikkia paskanluomisen säädöksiä?
Krooh.

Noh, onneksi Vuokraaja on tätiä meritoituneempi estehyppelyn saralla, joten kokeiltiin sitten jälleen hyppelyä. Tällä kertaa laitettiin selkään oikea estesatula (missä koulusohvaan tottunut täti ei osaa istua ei sitten yhtään!) ja kas, Jaska hyppeli kuin aropupu korvat tötteröllä esteiden yli! Tätiratsastaja oli onnellinen että hevonen ei ainakaan ole kipeä. Syyt hyppyhaluttomuuteen olivat todennäköisesti a. koulusatula (mikä voi tuntua hypätessä epämukavalta sekä ratsastajalle sekä hevoselle ja b. tätiratsastajan paskuus. Varmaankin molemmat sekä a ja b. Tätiratsastaja sanoikin Vuokraajalle, että jospa sä hyppäät ja mä nostelen puomeja. Vuokraaja on niin kovin taitava esteosaaja, että pystyy tukemaan kokematonta hevosta hyppyihin valmistautumisessa eikä pelkää esteitä. Tällä kertaa Jaska hyppäsi jopa sen pahamaineisen okserin eikä tuntunut missään! Ilmaa jäi väliin vaikka kuinka (pidettiin kovin pienenä se okseri ettei vaan tuu pollelle paha mieli) ja vaikka isonnettiin estettä joka suuntaan, hyppäsi Nakkis yli leikitellen! Siistiä!  Ehkä tätiratsastajan pitää joskus kokeilla jotain pieniä esteitä sillä kamalalla estepenkillä ja jos edelleen tulee ongelmia, jättää ne hommat ammattilaisille ja keskittyy ihan vaan narunpyörittämiseen ja esikouluratsastukseen!

Maasto

Lähdetään maastoon, ne sanoi! Se on kivaa, ne sanoi! Hymyssäsuin läksivät tätiratsastaja ja Setämiesratsastajan Tytär suomenratsujensa kanssa maastoon kauniina syyspäivänä. Mielessä viipyilivät mukavan leppoisat maastoretket vauhdikkaine laukkapätkineen ja niin mentiin luottavaisin mielin kohti edessä häämöttävää tuhoa. Jo ensimetreillä kohdattiin ylitsepääsemätön este, kun pienen ojan päälle oli joku laittanut kuormalavan. Pollet sitä tuijottamaan tyrmistyneinä eikä kumpikaan suostunut kiertämään mokomaa viritystä (vaikka hyvin olisi voinut mennä siitä vierestä!). No, Tytär jalkautui ja siirsi lavan pois arvon sotaratsujen tieltä ja niin jatkui matka taas iloisesti lauleskellen.

Ei ollut enää kesän turvottama löllykkä maastossa.

Päästiin kohtaan, jossa otetaan letkeät alkuhölkät. Tätiratsastaja ehti sanoa, että mennään silleen rauhallisesti ja antoi Jaskalle merkin, että no ravaapa nyt vähän, kun polle kiihdytti itsensä nanosekunnissa kiitoraviin. Aha. Prrprr ja pidätettä. Ei vastausta. No, mennään sitten vähän reippaammin, kun kerta ei hölkkä kelpaa. Kappaleen matkaa pötkittyään Jaska huomasi tien varteen pysäköidyn auton ja teki lähes äkkipysäyksen. Tätiratsastaja haisteli hetken Jaskan korvia, kunnes sai tasapainonsa hallintaan (matka taittui nimittäin kevyessä istunnassa eli jalustimien varassa seisten koska singerin tahdissa ei vaan voi keventää!). Siitä sitten saatiinkin kätevästi vauhti alas ja ja matka jatkui metsäpolulle. Kesällä ojien ylitykset sujuivat lähinnä pohjien kautta kävellen, mutta nyt vauhdin hurmasta huumaantuneet pollet hyppäsivät isosti ojien yli ja ryöstivät laukalle aina hypyn jälkeen! Onneksi ryöstö kesti vain muutaman askeleen verran jonka jälkeen tie taittui taas nopeutetun kävelyn muodossa.

Muiskista vaan!

Sitten koitti se kuuluisa laukkapätkä. Pollet korskuivat malttamattomina ja hermostuneina askeltaen, että joko päästään? Milloin päästään? Ja noin puolikkaasta myönnytyksestä siirtyä laukkaan ottivat hepat neuvosta vaarin ja lähtivät kuin mummot peltikatolta kiihdyttämään kohti hillitöntä kurvia. Tätiratsastaja huuteli vanhempana ja viisaampana ohjeita takana porhaltavalle ratsukolle, että hidastetaan sitten hyvissä ajoin ennen kuin tie loppuu. Ja niin alkoi täti hyvissä ajoin antamaan Jaskalle hienovaraisia merkkejä, että nyt vois vähän himmailla vauhtia (kesällä toimi!). Sitten täti antoi vähän selkeämpiä merkkejä, että niin, nyt vois hidastaa, kun se tie loppuu kohta. Ja Jaska vaan paahtaa menemään kuin olisi tuli hännän alla. Sitten alkoikin tätiratsastaja jo miettimään, että hetkinen. Mitenkäs tämän ajoneuvon saikaan hiljentämään vauhtia, kun näyttää tuo kaasu hirttäneen kiinni. Vähän norsujarrun kokeilua - ei vaikutusta. Tien loppuun oli jo enää joitakin kymmeniä metrejä ennen ysikympin mutkaa ja tädin piti tehdä oikeasti jotain, ettei koko revohka ole kohta umpimetsässä. Yhden ohjan pysäytystähän on harjoiteltu hallituissa olosuhteissa, joten siitä sitten vaan kokeiluun. Ja kappas, kun toimi! Täti otti oikeaa ohjaa varovasti ja aavistuksen verran, jolloin Jaskan pää kääntyi ja vauhti putosi raviin. Leevi oli aikalailla Jaskan perberissä kiinni joten se hidasti (onneksi) samaan tahtiin, jolloin päästiin kääntymään jyrkkä vasen sentään ravissa ja hevoset pysyivät edes pystyssä! 

Minä, Jaska, mitä leppoisin maastopolle.

Kesti jonkin aikaa, ennenkuin pokut rauhoittuvat kävelemään muina hevosina ja sekä täti että Tytär hylkäsivät ajatuksen mennä vielä tien toiselle puolelle vähän laukkailemaan ihan yhteisymmärryksessä. Tallille päästyään ratsastajia jo vähän nauratti, kun olivat selvinneet hengissä moisesta kohkaamisesta. Että niin muuttuivat kuskit matkustajiksi ihan tosta noin vaan. Ei ole kiva tunne se. Ei auton ratissa (tätiratsastaja tietää) tai hevosen selässä (täti tietää senkin aiempien kokemuksien perusteella). 

Mitä? Mekö? Kysyivät lihapullat hämmästyneinä saatuaan rakentavaa palautetta hetkellisesti kuskeista matkustajiksi muuttuneilta ratsastajilta astetta reippaamman maastolenkin jälkeen. Molemmille tuli kuulemma ihan yllätyksenä semmoinen pikku juttu, että kun pyydetään hidastamaan erinäisillä merkeillä, se ei todellakaan tarkoita vauhdin ylläpitämistä saati kiihdyttämistä 😂 hengissä selvittiin ja olihan meillä kuitenkin kivaa!

Lisää maastoilua

Tätiratsastaja heittäytyi hurjaksi ja läksi Jaskan kanssa yksin maastoon. Ihan kävellen. Ja eri suuntaan, sinne missä ei ole opittu laukkaamaan tietyssä kohtaa. Pari viikkoa sitten täti kävikin erään tallilasen ja hänen suomenhevoisuutensa kanssa kävelemässä saman reitin ja hyvin meni. No, nyt hurjana yksinratsastajana täti päätti, että tulkoot mitä vain, siitä selvitään! Ja tulihan niitä. Alkumatkasta joku setä asensi autonrenkaita pöristimellä ja jaska pälyili epäilyttävää kohdetta eri tarkkana, mutta pystyi kuitenkin kävelemään eteenpäin. 

Juuri metsään päästyään Jaska pongasi epäilyttäviä maanmittaussetiä keppeineen ja tuijotti niitä herkeämättä syöden samalla sivuhuulella syksyn viimeisiä vihreitä lehtiä. Samaiset sedät olivat ovelasti vaihtaneet paikkaa takaisin tullessa, mutta onneksi tilanne ei eskaloitunut katastrofiksi vaan Jaska käveli pokkana ohi. Hieman oli ylivirittyneisyyttä ja jännitystä havaittavissa, kun Jaska olisi mielellään juossut, mutta kun ei saanut, niin päätti sitten protestoida asiaa heittämällä ahteria kohti pohjantähteä eli pukittamalla. 

Tästä selvittyään tätiratsastaja oli jo huokaista helpotuksesta, mutta eikö tienmutkasta pöristellyt traktori! Jaska oli ihan pörheänä, että ei juma, tommonen tulee, mutta tätiratsastaja oli cool as cucumber ja ohjaili pollensa peloittavan härvelin ohi kertoen Nakkelilleen, että olet kyllä nähnyt noita aika monta kertaa, että nou hätä. Ja niin mentiin ohi pienen taivutuksen ja passagen kera. Isot pisteet kuskille, joka pysähtyi kohtaamisen ajaksi! Muuten ei mitään, mutta vieressä oli kuitenkin aika syvä oja... 

Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Loppumatka menikin sitten aika letkeästi, kun täti alkoi laulaa varpusta jouluaamuna (Jaska oli niin kireänä, että jotain piti keksiä!) ja kun tilanne oli hallinnassa, ajatteli täti ottaa pari kuvaa Jaskan tuulessa hulmuavasta harjasta. Hanskan tarranauhan aukaisemisesta aiheutuva riips melkein suisti Jaskan juoksuun, että niin herkillä mentiin. Huoh. Känny toisessa ja ohjat toisessa kädessä tätiratsastaja hallitsi tilanteen zenmäisellä rauhallisuudella eikä polle koskaan lietsonut itseään pakopaniikkiin! Täytyy erikseen mainita, että tätiratsastaja ei pelännyt kertaakaan vaiherikkaalla reissulla, vaikka aihetta paniikkiin olisikin ollut vaikka kuinka monta kertaa! Pointsit tädille!

Hanska sanoi riips.

Tätä kirjoittaessa onkin ensilumi satanut maahan. Muutama päivä sitten täti fotografeerasi pihassaan jonkun harakankellon ja voikukan kukkimassa ja parempi puoliskonsa ajeli nurmikon. Jaska joutuu lipsumaan vielä hetken aikaa kesäkengissä, toivottavasti älyää pysyä pystyssä. Täti sai onneksi autoonsa nastat alle.

Ei kannata enää, the summer is over.

Mitä tuumasi kissa ensilumesta?

Psst. Kissa ulkoili koko viime talven ja kevään ja tutustui lumeen varsin kattavasti. Kissat, nuo tosielämän draamaqueenit... Huoh.

Okseri from Hell!

Onko näin hyvä? Vai yritänkö vielä lisää?
(tätiratsastaja sensuroitu pilaamasta kuvaa)

Estehyppelyä pitkästä aikaa

Paljon on pölyä noussut laitumen pinnasta sitten viime estevalmennuksen. Tällä kertaa tätiratsastajaa ei edes jännittänyt ennen sessiota, vaikka tähän mennessä on aina ollut vähän lepatusta rintalastan alla. Olikohan syynä edellisen viikonlopun vähiin jääneet unet, että ei edes jaksanut hermostua. Onhan noita hypätty. Esteitä rakenneltaessa tätiratsastaja pisti merkille, että tuohonpa näyttää muodostuvan okseri (eli tavallaan kaksi estettä ihan peräkkäin, semmoinen tupla), mutta ajatteli, että ehkäpä se on vain sitä toista ratsukkoa varten. Toinen parivaljakko oli Seba ja vuokraajansa (joka ensimmäisessä koeratsastuksessa poistui yllättäen hevosen selästä ja koko kentältä niin, että puskissa vaan rytisi!). No, alku sujuikin niin, että tätiratsastaja ihan hämmästyi, miten pysyi hypyissä hyvin mukana, ei kiljunut tai jäänyt takakaaren päälle tahi irtautunut jalustimista. Estevalmentajakin oikein kehui, että nyt sujuu! Esteethän olivat tuttuun tapaan pikkiriikksen pieniä, mutta juuri sopivia tämmöiselle aloittelijaratsukolle. Seballe ja Puskaansyöksyjälle ne olivat lähinnä vitsi. 

Jaska ja trumpin donaltti (ainakin mitä silmäpusseihin tulee!)

Siinä sitten hymyssä suin hypeltiin kuin speediä vetänyt aropupu, kunnes valkku sanoi, että seuraavaksi sitten tuo okseri. Whaat?!?! Tätiratsastaja oli heti, että eheii, ei tuota voi mennä, sehän on ihan liian suuri, suorastaan talon kokoinen! Että juuei, pois tuommoiset höpinät. No, valkku kiltisti sitten madalsi okserin sellaiselle tasolle, että siitä pääsisi yli keppihevosellakin. No niin, tuumasta toimeen. Vähän oli syketason nousua havaittavissa, mutta syvään hengittäen tätiratsastaja ohjasi urheasti Jaskan kohti estettä. Paitsi että eihän se mihinkään kääntynyt (oli kaareva linja esteelle), tätiratsastajan ulkojalka eli oikea koipi eli siis se, mikä kääntää hevosta vasemmalle oli ihan mykkä ja voimaton sekä yhtä jäntevä kuin kuminauha mummon virttyneissä alushousuissa. Ihan vinossa ja vielä kumpikin eri suuntaan lähestyttiin sitä vuorta ja Jaska päätteli tädin pyristelyistä, että tätä ei ilmeisesti ole tarkoituskaan ylittää eli väisti sujuvasti oikealle (sinne, missä se kuollut kanankoipi roikkui masentuneena eikä pystynyt estämään suunnanmuutosta). Dääm! Eikun uudestaan ja uudestaan ja... Eihän siitä mitään tullut, kun tätiratsastaja oli kehittänyt pienimuotoisen paniikin ja kaikki raajat roikkuivat velttoina kuin teinin kädet, kun pitäisi tehdä joku ratkaisu. Viimeisenä keinona lähestyminen tapahtui ravissa ja kuin ihmeen kaupalla Jaska kyllästyi vatulointiin ja päätti hypätä yli. Melkein paikaltaan. Ja aika pontevasti (jotta ei kolise!). Siinähän kävi tietenkin niin, että tätiratsastaja ja satula olivat hetken aikaa erillään ja jalustimet olivat ties missä ja kauhunsekainen kirkaisu kimpoili maneesin seinistä! Vaan eipä suistunut järkyttynyt täti kyydistä vaan nopeasti keräsi jalustimet töppösiin ja tarkisti, että on oikeinpäin satulassa.

Katsotaan samaan suuntaan (koska kuului pörinää jostain työkonevekottimesta).

Okseri from hell aiheutti sen, että tätiratsastaja menetti täysin kaiken kykynsä ylittää minkäänlaisia esteitä. Ainakin tilapäisesti. Parin kieltäytymisen ja ylikävelyn (kirjaimellisesti) jälkeen tultiin siihen tulokseen, että jos vaikka menette ton suhteutetun linjan ja jos se onnistuu, niin jätetään siihen. No, siinähän ei ollut mitään ongelmaa ja tätiratsastaja oli aivan haltioissaan, että ehkä sitä sittenkin vielä pystyy hyppäämään esteitä. Siis semmoisia pieniä ja söpöjä ja sillein, että saa tulla suoralla linjalla ja... Tätiratsastaja päätti, että nyt muuten treenataan sitä turkasen okseria, jotta voidaan ens kerralla näyttää valkulle, että miten niitä saatanan oksereita oikein hypätään! Ja pitihän sitä tietenkin ilmoittautua tallin estekisoihin! Että ei tässä kuulkaa mitään luovuttajia olla, perkele.

Nuuh nuuh. Mitäs sulla siellä kädessä?

Ai, nyt saa leipää ilman että luopuu herkusta? En ymmärrä, mutta maistuu kiitos.

Tätiratsastajan loppuverrytellessä Seba ja Puskaansyöksyjä liitelivät esteiden yli (joita oli toki korotettu sen verran, että kehtaa edes puhua esteratsastuksesta) kuin olisivat syntyneet sitä tekemään. Hienoa oli kyllä katsella, kun homma toimii (onneksi Puskaansyöksyjälläkin oli haasteita ohjien pitämisessä määrätyssä pituudessa "ei mun kädet riitä" ja muuta vikinää, vähän lohdutti tätiä)!

Tässä edellinen kerta (mistä traumat!), kun tätiratsastaja hyppäsi okserin. Kuvanauhalla esiintyy jo edesmennyt Santtu eli Kulta-Pantteri, joka kovasti epäröitsi mokoman härpäkkeen ylitystä. Noin kymmenen kiellon jälkeen mentiin yli. Vähän samantapainen oli suoritus Jaskan kera.

Otetaan kuvia

Tätiratsastajan ja muidenkin tallilaisten onneksi porukkaan on eksynyt valokuvausta opiskeleva tyyppi. Sitähän pitää hyödyntää aina kun on mahdollisuus! On vähän eroa ammattilaisen ottamiin versus kännykällä räpsittyihin otoksiin. Tätiratsastaja oli oikein panostanut ja sutinut naamaansa väriä ja vieläpä laittoi rokkikeikkakuteet päälle. Että nyt tulee hienoja otoksia ja pääsee esittelemään itsestään vähän toistakin puolta. Oli mukavan tuulinen päivä eikä edes niin kuuma. Ja sehän terävöitti tietenkin Jaskan siten, että laitumelta tuotaessa piti pelätä vähän kaikkea olematonta ja pyöriä ja puhista. Täti piirsi hiljaa mielessään ruksin "istun selässä pellolla ilman satulaa eteerisenä kaukaisuuteen haaveilevasti katsoen"- kohdan päälle. Ja sitten sen "ollaan pellolla kivoissa maisemissa katsoen tukka hulmuten horisonttiin"- kohdan päälle. Hyvä ettei tarvinnut rastittaa koko "otetaan kivoja kuvia tänään"- kohtaa, kun taivas päätti yhtäkkiä laskea vedet niskaan. Pilvet onneksi rakoilivat sen verran, että päästiin kentälle ja tielle ottamaan kuvia. Kuvaaja teki hyvää työtä, mutta herranjestas, mikä turvokki noihin kuviin tuon kauniin otuksen viereen oli eksynyt! Eikä nyt puhuta laitumesta kantavaksi tulleesta ruunasta. Silmät olivat turvoksissa kuin trumpilla ja muutenkin habitus kertoi, että parasta ennen- päiväys muuten meni jo. Ei kuulkaa täti-ikäiset palaudu enää railakkaista viikonlopuista kuten silloin hamaassa nuoruudessa. Ensi kerralla pitää muistaa, että pitää nukkua hyvin ja vältellä suolaista ruokaa ja sihijuomaa. Toisaalta, oli kyllä hauska viikonloppu: Pelle Miljoona livenä paikallisilla markkinoilla ja siitä sitten reippaana kolmen tunnin unilla katsomaan maastoesteratsastusta! Ehkä se edeltävä hauskuus välittyy kuvista (ainakin elähtäneisyyden muodossa)...

Tästähän vois vaikka keikalle lähteä. Siis katsomaan jotain kuolometallia tai muuta kivaa!

Saatiin muuten vihdoin joku pönöttämään tienposkeen filmaamaan laukkahurjastelua maastossa, lämmin kiitos Leevin vuokraajan äitykälle! Näitä on sitten mukava katsella kiikkustuolissa!

Täähän on ihan helppoo. Kato, oot vaan.
No, yritä ite olla näitten silmäpussien kanssa, hyvä kun näkee jotain!

Kun tätiratsastaja sai säärikarvat

Bulgarialaisen moukarinheittäjättären sääri? 

Kesä on hevosen parasta aikaa

Ellei olis niin pirusti paarmoja ja muita öttiäisiä. Viime kesänä Jaskan ötökkämyrkkynä oli kookosrasva ja tänä kesänä tervarasva (Niilo Ylivainio tervasi potkukelkkani jalakset, hihi!) On toiminut hyvin, ei ole kovin syöty heppa. Tosin heppa itse on kovin syönyt, koska ruokaa on tarjolla 24/7. Kunhan vaan laskee turpansa alas niin pöytä on katettu. Onneksi Jaska ei ole laitumen ainoa plussapallo, kyllä näkee, että on maistunut toisillekin...

Kyllä se sokeri vielä ruunankin suussa sulaa! (kuva sensuroitu)
Jaskaa on elävä kiimanilmoituskone.

Kesä ja laidunkausi on ihanaa aikaa, koska heppaset saavat olla ulkona yötä päivää ja sehän tarkoittaa sitä, että ylimääräisiä virtapiikkejä tai muuta ihme kohellusta ei esiinny (vrt. kevään kirkastama hevoisen mieli). Mikä taas on hyvä juttu tätiratsastajan kannalta, varsinkin maastoillessa. Kouluratsastus voi olla välillä hieman tahmeaa, koska ei vaan jaksa. Kumpikaan. Onneksi valmentajat käyvät säännöllisesti patistelemassa vetelyksiä, ettei ihan alkulimoiksi muututa. Viimeisin valmennus olikin melko rankka, kun pääasiassa laukattiin sinne ja tänne ja tuosta noin ja vielä vähän tonne. Huh. (Valmennettavat erehtyivät kehumaan hevosiaan laiskoiksi ja vetelyksiksi, virhe, ISO virhe!) Tätiratsastaja näytti valpan jälkeen siltä, että oli juuri tullut suihkusta, sen verran tippui vesi tukasta. Eikä Jaskakaan ihan tuoreelta näyttänyt. Mutta hienosti meni, varsinkin sen jälkeen kun tätiratsastaja sanoi pari taikasanaa (v*ttu, prrkele, stana!!!), kun ei meinannut sujua. Johan alkoi kuulkaa lyyti kirjoittamaan eli Jaska polkemaan laukkaa! Onneksi ei ollut sykemittaria, hätäisempi olisi jo soittanut piipaa-auton paikalle, sen verran tuplabasarina hakkasi täti-ikäisen pumppukone.

Jaska ja maastokaveri Toivo, jota pitää vähän muistutella asemastaan laitumella.
Tamman lähelle ei ole mitään asiaa silloin kun Jaska The Man on huudeilla.

Maastoilua

Tätiratsastaja on nyt virallisesti ihan kertakaikkisen hurahtanut maastoiluun! Voi kun onkin ehanaa päästellä täysiä vailla jännitysmomentteja. Mikä lie aivosolu nyrjähtänyt sijoiltaan. Jaska, Toivo ja Leevi ovat osoittautuneet oikein hienosti toimivaksi maastorykmentiksi eikä kenelläkään mene tunteisiin, vaikka olisi juuri menty vähän pikkusen lujaa! Tai kuten eräällä  lenkillä, kun oltiin juuri virittelemässä laukkaa ja jouduttiin ottamaan homma seis kun vastassa oli tienleveydeltä ihmisiä ja lastenrattaita! Mitä tekivät pollet, kun eivät saaneetkaan lähteä revittelemään? No, kävelivät tietenkin ohi muina hevosina. Leevi saattoi vähän taipua kyljestään mutkalle rattaista poispäin, mutta kun härvelit eivät välittömästi osoittaneet merkkejä hevosen kimppuun hyökkäämisestä, saattoi sekin suoristua ja naureskella turpajouhiinsa, kun oli jälleen kerran selvinnyt hengissä katsottuaan petoa suoraan silmiin! Hähä, hävisit!

Leevi, Toivo ja Jaska. Possujuna.

Tätiratsastajan haurasta itsetuntoa (siis hevosten parissa, muutoin itsetuntoa riittää niin, ettei välillä tahdo ovista mahtua!) hivelee, kun saa luovittua ratsunsa mitä erikoisimmista ja jännemmistä paikoista läpi, ohi tai yli. Muutaman kerran Jaska on pysähtynyt kyselemään, että ootko muikkeli ihan varma, että tosta voi mennä (koska siinä on oja, kuoppa, mutaa, vettä, kanto, auto, traktorinmuna, laudanpätkä ja mitänäitänytonkaan). Sitten tätiratsastaja on vain vähän rohkaissut herkistynyttä hepoistaan, että juu, kyllä voi mennä, se "oja" on ihan 10 senttiä leveä ja vähintäänkin yhtä syvä, että pääset kyllä. Tai että se kanto ei ole ainakaan tietääkseni syönyt hevosia tähän asti, auto on ihan parkissa (liikkuvat autot eivät ole the juttu!) ja sen laudanpätkän päälle ei tarvii astua, siitä vierestä kato vaan ja traktorinmuna on sun ruokaa! Ja niin on matka iloisesti jatkunut! 

No v*ttu kun kutittaa!
Onneksi setämiesratsastaja on virittänyt raaputusharjan takaseinään!

Elämässä pitää olla blingiä!

Kerran oli hauska episodi, kun mentiin possujunassa tosi jyrkkää alamäkipolkua pitkin (se ei polleja hirvittänyt, tätejä ehkä enemmän, kun piti olla melko räyheässä takakenossa satulassa, että pysytään pystyssä!) ja sen jyrkänteen pohjalla oli ihan hirveä juttu! Siis se 10cm leveä ja syvä "vuono". Eikä siinä vielä kaikki! Vieressä oli KANTO! Herranpieksut sentään! Että tostako muka?!? Muuten oliskin ollut ihan helppo nakki, mutta kun sen kanjonin vieressä oli iso kuusi, minkä oksat olivat juuri sopivasti tätiratsastajan pään yläpuolella eli hetikohta naamassa, kun urhea Jaska päätti hypätä sen helvetin viirun yli! Hetken aikaa kuusenkerkät vihmoivat hellästi tädin naamaa ja kappaleen matkaa sai tätiratsastaja kokea, miltä tuntuu mennä umpitunnelissa kohti tuntematonta (silmät kiinni, suu auki!). Kauhean kääkkymisen ja hihityksen jälkeen täti totesi, että polulla ollaan edelleen (oli siis ihan uusi reitti) eli turpa kohti uusia seikkailuita! Kyseisen reissun jälkeen tädin ahterin päältä löytyi havunneulanen, vaikka uimassakin oli jo käyty... Lappeellaan oli, ei pystyssä, jos joku jo ehti huolestumaan! Löytyi niitä myös hanskasta ja satulahuovan alta sekä rintavaosta... Kyllä metsässä on kivaa!

Eräällä maastoretkellä kohtasimme suuren kanjonin...

Vähän temppuja maastakäsin

Setämiesratsastaja on sen verran näppärä kaveri, että kädessä pysyy kuulkaa onkivavan ja grogilasin lisäksi vasara ja nauloja ja niinpä hän tekaisikin haasteita maastakäsittelyä varten: oli kuormalavaa ja hirsipuuta, mistä roikkui (lapset ja anoppi, vaimo ehti karata, ehhehhee, vitsivitsi!) kuormaliinan ja sisäkumin pätkiä. Tarkoitus oli siis mennä toisen ali ja toisen päältä. Voitte itse päätellä miten mistäkin.

Hirsipuu ala Setämiesratsastaja.

Jaska nuuhkaisi kuormalavaa ja käveli siihen kun kerta pyydettiin. Että aha, tästäkö mennään, no mennään sitten. Mitä vielä? Tanssinko kahdella jalalla unkarilaisia kansantansseja ja vihellän samalla käkisalmen valssia? Hapsujen ali kävely ei ollutkaan ihan niin helppo homma, mutta muutaman kerran ohikävelyn jälkeen Nakka pystyi menemään siitäkin, fiksu polle ratkaisi ongelman niin, että juuri roikkuvien kohdalla se oli huomaavinaan maassa jotain tosi mielenkiintoista, jolloin härpäkkeet eivät osuneet päähän. Ja kohta mentiinkin jo pystyssäpäin läpi. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?Tulta ja papatteja? Naruhyppelyä?

Tätiratsastaja ja nuutunut Jaska. Mentiinkin ihan puoli tuntia kävelyä.

Huhhellettä


On ollut viime aikoina sen verran hikevää, että ratsastus on koostunut lähinnä maastoilusta ja ilman satulaa köpöttelystä, vähän taivutuksia, avoja ja väistöjä. Puoli tuntia ja sitten polle sisälle ottamaan pienet tirsat ennenkuin joutuu takaisin laitumeen paarmojen kiusattavaksi... Onneksi ruoka tuo lohtua kärsimykseen... 
Vaikka onkin ihan infernaalisen kuuma, kyllä tämä kesä voittaa muutamat edelliset mennentullenjapalatessa, kerrankin on kunnon kesä! Tästä on tätiratsastaja haaveillut pitkän ja pimeän talven aikana... Ensi talvena näpit ja varpaat syväjäässä on sitten niin mukavaa muistella, miten oli niin kuuma että hiki tuli pelkästään ajatellessa! 

Lämpötila varjossa + 30. Vielä jaksaa poseerata.
Paitsi että ei.

Jaska ylittää kuormalavan ja alittaa hapsut:

Kiitolaukkaa ja kisahuumaa!

Vihdoinkin tohon tätiin voi luottaa!

Tätiratsastaja hurmiossa

Ja syystäkin. Vastahan tätiratsastaja oli ihan mehuissaan, kun oli päästellyt pienen pätkän hallittua laukkaa Nakkelilla maastossa. Ja mitä sitten tapahtui? Iskikö paniikki? Piiloutuiko ristihuuli ratsipöksyyn? Että voiko sillä suikunsukuisella tosissaan laukata muka tolleesti, ettei se lähe lapasesta? Jaa. Nyt kaikki korvat tötterölle ja tussi käteen (että voitte piirtää sen kuuluisan rastin vaikka keskelle ääsmarketin seinään), tätiratsastajalla on erittäin tärkeää ilmoitusluontoista asiaa: edellistä seuraavalla viikolla maastolenkillä Uhrin ja Toivon kera tätiratsastaja antoi Jaakko-kullan mennä vähän lujempaa. Siis niin kovaa kuin hevosesta lähtee!!! IIK! Ja lähtihän siitä vauhtia, Toivokin sai tulla kiitolaukkaa perässä, kun Jaska hävisi mutkan taakse kiihdyttäessään vauhtia kuin Räikkönen ensimmäiseen shikaaniin vihreän valon syttyessä. Tätiratsastaja suorastaan lietsoi heppansa äärimmäiseen nopeuteen ja nautti hyvästä kyydistä! Ja mikä parasta, heti kun tätiratsastaja pyyti vauhtia hiljemmäksi, niin vauhti hiljeni. Vau. 

Jaska ja hänen Mielitiettynsä.
Viime kesänä puhjennyt romanssi kukoistaa yhä!
Muita ei samalle neliömetrille mahdukkaan, kun nämä rakastavaiset kihnuttavat toisiaan, oih.

Ette arvaakaan, mikä adrenaliinilataus pikataipaleen jälkeen valtasi tätiratsastajan! Sitähän olisi voinut vaikka nostaa auton vasemmalla kädellä tai kyntää kivisen pellon kuokalla, perkele! Hurjastelun jälkeen pollet ohjattiin kohti pahamaineista ojaa, mistä Jaska ei viimeksi pystynyt menemään yli ja sama venkulointi alkoi taas. Ettäkun tossa on tommonen syvä oja ja siinä on tommonen puusilta, että eihän siitä nyt millään muotoa voi mennä yli. Tadaa! Onneksi Toivo näytti rehdin suomenhevosen esimerkkiä menemällä ojapahasen yli pohjia myöten kuin vanha tekijä, jolloin Jaskalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä hirmuinen ryyd-loikka vallihaudan yli ja kas, niin päästiin rentouttavia polkuja pitkin kompuroimaan. Ja vain kerran vähän eksyttiin, mutta onneksi varmajalkaiset ratsumme veivät turvallisesti taas tielle (jos kompurointia olis laskettu, niin guinnesin ennätykset olisivat paukkuneet! "kuka näitä juuria, kuoppia ja oksia tänne tielle oikein laittaa? nimim. kysytään vaan, Jaska & Toivo"). Olipa kivaa!

Sekä Jaska, että tätiratsastaja ovat olleet tyytyväisiä näihin uusiin suitsiin!
Tuteistakin voitiin luopua, kun näillä ei hierry suupielet.

Väkisinkin herää ajatus, että olikohan vauhtia vähän liikaa tätiratsastajan makuun, että joko se alkaa taas panikoimaan, kun hevonen pinkoo mahanalus jalkoja täynnä. No, ei alkanut. Tänään kaverina oli Seba ja hänen vuokraajansa. Seba on Tamma ja naisillahan voi aina välillä olla vähän vaikeaa. Ja kun on vaikeaa niin se pitää hyvin selkeästi tuoda esille. Varsinkin muiden kanssa maastossa Seballa on joskus ollut hieman erilaisia liikkeitä kuin muilla hobusilla. Mutta tänään meni kaikki oikein hienosti, kun Jaska meni edellä mörönsyöttinä ja huokui zen-rentoutta. 

Ai, haluatko pusun? No en, kun tuota takaa tulee lastenvaunut!

Tätiratsastaja ilmoitti, että kohta laukataan ja vuokraaja odotti pahaa-aavistamattomana reipasta, mutta rauhallista laukkapätkää. Vähänpä tiesi (hihihi!)! Jaska oikein odotteli jo lähtölupaa (nopeasti oppivat mokomat ne paikat, missä mennään!) ja kun lupa annettiin niin sitten lähdettiin! Ja kun Jaska lähti kuin tuli perseen alla, niin tamma närkästyi sen verran, että piti pari kertaa heitellä ahteria taivasta kohti, kunnes ei enää joutanut tekemään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä, koska piti pinkoa kaverin perään miljuunaa! Vuokraaja ajatteli, että tuo hullu tätiratsastaja-akka on päästään sekaisin, kun menee noin lujaa, mutta oli spurtin jälkeen vähintäänkin yhtä tohkeissaan kuin täti! Että vähänkö mentiin lujaa! Ja tällä kertaa mentiin lujaa pidempään kuin edellisellä, koska tätiratsastaja oli niiiiiiiin hurmiossa! Sitten pitikin alkaa jo himmailemaan vauhtia, ettei mennä kyljellään ysikympin mutkaa! Ja niin vaan kuulkaa pollet tekivät taas, kuten pyydettiin ja vauhti putosi lähes  yhtä nopeasti kuin oli eskaloitunutkin. Ja sitten kuin ei mitään hurjastelua olisi ollutkaan,  lompsittiin rennosti ilman merkkiäkään kuumumisesta taas ojan yli rentoutumaan metsään. Maailman paras ja toimivin terapia! Kaikki on ruusunpunaista rennon maastolenkin jälkeen!

Kjeh kjeh, tätiratsastaja teki pikku källin, kun ei kertonut,
että mennäänkin sitten vähän astetta kovempaa vauhtia!

Kisahuumaa

Tallilla järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet kouluratsastuskisat historiansa toisen kerran putkeen. Valtaosa talliporukasta osallistui (osa on aktiivisesti kisaavia ja osa taas tämmöisiä puskaratsastajia) ja ohjelmia oli treenattu kieli keskellä suuta jo viikkoja (eli kaksi viikkoa) ennen kisoja. LIHIS (Leiviskä International Horse Show) poikkeaa hieman perinteisistä seurakisoista, joissa on kovin tarkat säännöt niin varustuksen kuin kaiken muunkin suhteen (tietyt suitset ja kuolaimet ovat sallittuja, ei saa olla liikaa koristelua ja kaikenlaisia muita tylsiä sääntöjä). Lihapiirakkakisoissa on kuitenkin vähän venytetty sääntöjä, vaikka paikalla olikin ihan oikea koulutuomari. Tallilla kävikin melkoinen kuhina, kun hevosia puunattiin ja laitettiin kisakuntoon. Tätiratsastaja väkersi Jaskalle jälleen työlään verkkoletin blinbling-rusetein ja teeman mukaisesti tehtiin myös sarvi otsaan. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!

Ai kiva, oon taas niin nättinä että!

Että tommosen sitten teit. En lähde mihinkään.
Eti joku toinen.

Suorituksen jälkeen on helppo hymyillä!

Jaskan Vuokraaja aloitti kisat B-merkin kouluohjelmalla, mikä sujuikin hienosti (oli Vuokraajan ensimmäiset koulukisat!). Tätiratsastajan vuoro oli hetken päästä ja jälleen sujui oikein kivasti (tädin toiset koulukisat eli lähestulkoon ammattilainen!). Ihan semmoinen pieni yksityiskohta jäi molemmilta uupumaan läpi ohjelman eli peräänanto (mitä Jaska kyllä meni lämmittelyssä!) mutta tätiratsastaja oli hirmu tyytyväinen, kun laukat nousivat suurinpiirtein oikeissa kohdissa ja rata meni läpi hyväksytysti! Täti muisti jopa hengittää pari kertaa suorituksen aikana (veti siis henkeä kuin pitkänmatkansukeltaja päästessään jälleen pintaan) ja yhdessä kohtaa jopa muisti, että ainiin, pitää hymyillä (tallikaverin kommentti, että "vaikka kaikki menisi päin peetä, niin koko ajan pitää vaan hymyillä"). No, sanotaanko näin että tätiratsastajan "hymy"olisi saanut lapset itkemään, sen verran oli kuulkaa totinen paikka! Prosentteja tuli huikeat 55, mikä oli ihan jees, siihen nähden, että hevonen ei ollut vaaditussa muodossa (eli siinä himpskatin peräänannossa!) mikä laski roimasti pisteitä. Arvostelussa olikin monta kertaa lyhenne SP, minkä sitten tulkitsimme vapaasti että " saatanan paska" (olikin oikeasti Selkeämpi Peräänanto). 

Ai tätäkö haettiin? Helppoo kuin heinänteko. Et pyytänyt.

Tunnelma kisoissa oli suorastaan hippimäisen rakastava, tarjoilu suussasulavaa ja vielä kun kaikki palkittiin, oli hymy herkässä jokaisen osallistujan huulilla! Tätiratsastaja sijoittui luokkansa toiseksi ja Vuokraaja kolmanneksi, ero oli hiuksenhieno. Jaska teki kuitenkin kaikkensa ja sen mitä pyydettiin ja ratsastajien tason mukaisesti. Taisi se peräänanto lähteä valmentajan mukaan, kun viimeksi treenattiin (silloin meni kyllä peeässässä lähes koko valpan!). Erityismainintana sanottakoon vielä, että tallin seniori, Sipsi (29-vuotias mummoheppa) ja Pau menivät A-luokan urheasti ja veikkaan, että aika monen silmäkulmassa välkkyi pieni timantti...

Jaska ja Leevi. Team Unicorn
(ehkä ennemminkin popcorn, lihapullat massanhankintakaudella!)

Vastalaukkaa!

Eilen oli eräs kulminaatiopiste valmennuksessa: vastalaukka. Tähän asti täti on ollut sitä mieltä, että Jaskan tasapaino tai koordinaatio ei voi mitenkään riittää vastalaukkaan, mutta niin vain todistettiin vääräksi tämäkin luulo! Vihdoinkin päästiin kentälle valmennukseen (pölisee naapuriin) ja johan oli ketku valmentaja keksinyt varsin haastavan tehtävän tulla vastalaukassa suoralla ja heti perään päätykaarre ja seuraava suora. Ensireaktio tätiratsastajalla oli, että juuei, tämä ei onnistu hevosta kaatamatta mitenkään, mutta kuinkas kävikään? Kun oli tilaa ja hyvät ohjeet, niin siinä sitä sitten päästeltiin menemään ihan väärässä laukassa ympäri kenttää. Eikä Jaska edes kaatunut. Ilmeisesti Jaska pystyy vaikka mihinkä, kun saa oikeat ohjeet ja tuen sieltä satulan päältä. Eipä uskonut tätiratsastaja tätäkään päivää näkevänsä. Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Tai ainakin melkein... Mutta olipa huikea fiilis! Jälleen kerran ratsukko ylitti itsensä!

Ohessa liikkuvan kuvan todiste vastalaukasta. Huomatkaa tätiratsastajan innoittunut rääkynä! Perässä tulee Team Äly&Väläys päivän kevennys. Edellämainittu sekä muuta sekopäistä matskuu löytyy instasta nimellä alyvalays. Ole varoitettu!

Tätä ei rahalla saa. Siis onnea.

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini.

Vastalaukkatreenin jälkeen oli horsma paikallaan!

Laukkaa ja hävittäjiä!

Hip hip huraa!

Vähän jääneet maastoilut vähiin, ei toki Jaskan osalta, siitä ovat vuokraaja ja tallikaveri pitäneet huolen (täti lainasi Jaskaa ystävällismielisesti Leeviä vuokraavan tytön äidille, jotta pääsevät viettämään äiti-tytär-laatuaikaa maastoon!), mutta siis tätiratsastajan edellisestä maastoilusta on kulunut sen verran aikaa, että naama on kehittänyt itseensä maksaläiskät (vanhuus ei tule yksin, se tulee maksaläiskien kanssa!)! Ja hyvä niin, siis että on tullut väriä kalpeaan naamaan, sillä sehän kertoo vaan siitä, että aurinko on paistanut! Ja voi pojat, että onkin ollut ihan mukavat kelit, varsinkin kun tädykän kesäloma sattui oivallisesti tähän saumaan! 

Jaskan uudet suitset, ne kuuluisat rambomicklemit. Melko kivat!

Onneksi tallilta löytyy maastokavereita useampiakin, jos meidän luottosetämiesratsastaja ei pääse töiden (mitäneon?) takia. Tänään sitten korjattiin tämä maastoiluvaje ja lähdettiin Uhrin ja hänen uuden lainaratsunsa Toivon (nuori ravurinalku, joka on tänä keväänä opetettu kantamaan ihmistä selässään) kera henkselit paukkuen maastoon. Ihme kyllä, tätiratsastajaa ei etukäteen jännittänyt, vaikka tuntui että taivas putoaa. Siis kirjaimellisesti. Tulevana viikonloppuna on lähistöllä huikea tapahtuma, Ilmavoimat 100 vuotta ja tallilla on saanut vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää. On nimittäin ollut jos minkämoista hävittäjää ilmassa ja ääni vain kovenee, mitä tehokkaammaksi lentohärvelit käyvät. Uutisissakin oikein varoiteltiin melusta, että pitäkää nyt herranjestas sentään kaikki vanhukset, lapset ja eläimet sisätiloissa, ettei vaan kenenkään hauras psyyke pirstaloidu ja korvat ala vuotamaan verta! 

Äly ja Väläys urheiden sotaratsujensa kera maastossa.

Eli siis näistä lähtökohdista lähtivät Äly ja Väläys iloisina maastoon (lentojyly oli juuri tauonnut ja ajateltiin, että noni, nehän lopetti harjoitukset sitten tältä päivältä). No, mitäpä lottootte, lopettiko? Nimim. kysyn vaan. Juu, eivät lopettaneet. Oltiinkin juuri päästy ensimmäiset sadat metrit, kun yläpuolelta kuului semmoinen metakka että ihan kintuissa asti tuntui! Äkkinäisempi voisi veikata, että nyt tuli tätiratsastajalta ns. vetelät pöksyyn ja se rupes itkemään ja kapusi äkkiä alas ja juosten talutti heppansa talliin. Väärin. Tätiratsastaja on ehkä hieman innostunut (melkoinen under estimate) hävittäjistä (ja lentokoneista yleensä, ei meinaa tallissa pysyä, kun pitää vähän väliä rynnätä ulos katsomaan että mikäs se siellä tällä kertaa jylistelee) joten sehän oli ihan euforisessa tilassa ja pää pyöri kuin pöllönpoikasella, kun piti yrittää tähystellä, että missä ne ihanat helvetinkoneet menee! Jossain alitajunnan takanurkassa toki häivähti ajatus siitä, että mitä jos meteli ylittää heposten sietokyvyn ja lähtevät mokomat sinkoilemaan hallitsemattomasti joka suuntaan, mutta koska pollet eivät edes korvaansa kääntäneet metelin ollessa huumaavimmillaan, unohtui kauhuskenaario hyvinkin pian ja täti vaan naatiskeli (Uhri alkoi olla jo vähän kyllästynyt meteliin ja täti myötäili vaikka oikeasti hihkui innosta hiljaa mielessään ja toivoi, että lisää tätä, kiitos!). Onkohan tässä jopa käynyt niin, että tätiratsastaja alkaa pääsemään eroon maastoilukammostaan? Merkit viittaavaat vahvasti siihen suuntaan.

Lenkki sujui siis oikein kivasti, Jaska edellä ja Toivo perässä, välillä hampaat edelläkulkevan takalistossa, koska Jaskan piti vähän väliä pysähtyä ottamaan huikopalaa tai puremaan paarmaa ryntäistä. Jännä, että Jaska sieti kaveria niin hyvin, laitumella nuori herra saa kyllä heti huutia, jos erehtyy liian lähelle Jaskaa tai hänen mielitiettyään (kuten lenkin jälkeen huomattiin, Toivo-raukka meni innoissaan Jaskan luokse, että moii kaverii, just oltiin lenkillä, mä tuun nyt tähän sun kaa hengaamaan. Juu et tuu, tohon suuntaan mars, ipana!).

Infernaalinen jyly yläpuolella. Ei paljon purista.
Paitsi tätiä, koska se haluais nähdä ne koneet (miksi mulla ei oo silmiä päälaella?)

Tätiratsastaja oli siis ladattu täyteen adrenaliinia (koska hävittäjät iiks) ja sehän uskalsi pyytää pollensa raviin ja hetimiten alkoi jo ehdottelemaan laukkaamista (Uhri oli jopa etukäteen hieman epäillyt, että tohtiikohan tuo täti edes lähteä maastoon, kun on tuota meteliä). Ja sittenhän sitä laukattiin. Jaska osasi oikein odottaa, että joko joko ja kun sai luvan niin sehän lähti kuin mummo peltikatolta! Ja täti antoi löysät ohjat! Whaaat! Nipistäkää itseänne, tämä ei ole unta! Toivokin sai laukata, kun ei enää ravilla pysynyt perässä! Hetki mentiin vähän reippaammin ja sitten kun täti pyysi hidastamaan niin Jaskahan teki työtä käskettyä. Uhri ei onnistunut kuvaamaan laukkaa ekalla pätkällä, joten otettiin sitten perään vielä toinen, nyt vähän hillitymmin. Ai että sitä tunnetta, kun pystyi vihdoinkin luottamaan hevoseensa ilman, että on jännäkakka housussa! Ehanaa! Ei voi olla enää täydellisempää maastolenkkiä, laukkaa ja hävittäjiä!

Muutakin on toki tehty

Jaska on ainakin syönyt itsensä tanhupalloksi laitumella. Ja täti on hakenut inspiraatiota ratsastukseen, kun on välillä ollut niin kuuma (yhyy, voi kyynel) ettei ole huvittanut kuin haahuilla päämärättömästi ympäri maneesia. Mutta tähänkin asiaan tulee korjaus, sillä tallilla on piakkoin koulukisat ja täti ajatteli mennä helppo b-luokan, kun se c on jo kerran tehty (tätiratsastajahan oli jo aikonut mennä helppo c:n, mutta valmentajalta tuli melkoisen napakka käsky mennä se b, joten mitäpä sitä viisaampiaan vastaan pyristelemään). Eikös se niin mene, että sitten ensi kerralla a?  Kerran on jo treenattu ohjelmaa, mutta hätäkös tässä kun on reilu viikko aikaa! Ohjelma on jo melkein tädin muistissa, vähän ehkä pitää hioa joitakin juttuja, kuten reittejä, siirtymisiä ja taivutusta, asetusta ja sitä peräänantoa.  Eli pikkujuttuja. Muuten, miksi Jaska menee hienosti valmennuksessa, mutta sitten kun täti yrittää yksinään päteä, niin ei ole kuulkaa peräänannosta tietoakaan. Ihan kuin olisi sahapukin päällä istunut... Huoh. Mielen heikkoutta vissiin ja Jaskahan viisaana hevoisena tajuaa heti, milloin tehdään ns. totta ja milloin vaan humputellaan... Siitäkin huolimatta se on maailman ihanin polle, ainakin tälle tätiratsastajalle!

Ei tää niin vakavaa oo!

Alla vielä elävää kuvaa siitä, kun Jaska nauttii laitumen antimista ja joku tekee ihan tosissaan silmukkaa siinä yläpuolella ja lopuksi Urpo ja Turpo maastoilevat melussa.

Arvatkaapa, kuka menee huomenna katsomaan niitä hävittäjiä? Ja maksaa ihan käypästä valuuttaa siitä ilosta, vaikka näköjään noita näkee ilmaiseksikin :D Vi ses!