Rokotus ja sen seuraus

Eii! Taas näitä akkojen kaakatuksia, en kestä!

Siis oikeesti! 

Harmillinen juttu

Jaskalla oli vuosittainen rutiinitapaaminen eläinlääkärin kanssa marraskuun alkupuolella. Ohjelmassa oli pienet päiväkännit, että tohtorisetä pääsee katsomaan, onko legot ojennuksessa ja samalla tuikkaamaan rokotteen. Kaikki sujui, kuten pitääkin. Hampaissa ei ollut sanomista eikä juuri mitään toimepiteitä tarvinnut tehdä, vähän jotain etukoukkuja sipaistiin raspilla ja se siitä. Tätiratsastaja piti muutaman lepopäivän rokotuksen jälkeen ja koko viikko vähän kevyemmällä liikunnalla. Seuraavalla viikolla Jaska oli hieman outo ja raskas kädelle. Loppuviikosta oli valmennus ja tätiratsastaja sanoikin heti valmentajalle, että tää koko koni suorastaan makaa mun kädellä (tahtoo sanoa, että roikkuu koko jättimäisen päänsä kanssa kuolaimella ja sen kokeneet tietävät, että ei ole muuten kevyt hevosen pää, ei!). Jaska oli myös valmentajan silmään oudon tahmea eikä pyöristynyt niskastaan yhtään, vaan todellakin roikotti kaulaa ja päätä niin että tätiratsastajan selkä ja habat pääsivät tutustumaan maitohappoihin!. 

Apua! Eläinsuojelu! Minut on vangittu pakkokarsinaan!
Vapaudenriisto!

No, tehtiin mitä saatiin tehtyä eikä sitten vaadittu enempää, kun Jaska ei selvästikään pystynyt parempaan. Jaska on aina ollut ns. työmyönteinen ja yritteliäs, joten hieman alkoi huolestuttamaan, että joku on nyt pielessä. Seuraavana päivänä heppa olikin sitten ihan pois pelistä, pää roikkui ja ilme oli apea. Tätiratsastaja sai suorastaan kuningasidean ja mittasi lämmön. No, sitähän olikin sitten vähän enemmän kuin olisi suotavaa, 39,2. Selkeästi siis kuumetta. Seuraavana päivänä lämpö oli ns. sallituissa rajoissa eli 38,3 ja sitähän tietenkin kuviteltiin, että kyllä tää tästä. Eipä se siitä. 

Nakkis-parka kipeänä :(
Vastoin tapojaan kävi makaamaan sisälle päästyään.

Pikkuhiljaa pollen vointi meni huonommaksi, söi kyllä ja joi, paskoi ja kusi, mutta yleisilme oli kipeä ja maasta syöminen alkoi vaatimaan jonkin sortin akrobatiaa. Kaulassa oli parin kämmenen levyinen kiinteä pahkura, ei aristellut, mutta turvoksissa oli, ihan silminnähtävästi. Jaskan vointi meni sitten sen verran huonoksi, että piti soittaa päivystävä eläinlääkäri katsomaan. Tietenkin sunnuntaina, kuinkas muuten! No, elli tuli paikalle ja tätiratsastaja antoi kattavan oirekuvauksen ja ehdotuksen diagnoosiksi (paise kaulassa rokotuksesta). Kun elli ei oikein alkanut mihinkään, täti ehdotti että jos vaikka ne verikokeet. Jaa, no mitäs niistä. No, vaikka tulehdusarvot ja hoobee, ehdotti täti. Aijoo, otetaan sitten. Ja kipulääkettä suoneen sekä pullossa myöhemmin suun kautta annettavaksi. Verikokeiden tulokset tulivat sitten parin päivän päästä ja tulehdusarvo olikin reilusti koholla. Ei muuta kuin apteekkiin antibioottikuuria hakemaan (kaksi lähes ämpärin kokoista purkkia lähti mukaan!). Noniin, kyllä nyt hepo paranee.

Ramones-asento!
Vähän vaikeeta tää syöminen...

Kuormalava helpotti hieman syömistä ja karsinassa oli heinäverkko.
Kaulalla näkyy dreeni.

Vaan eipä parantunut. Seuraavana päivänä tätiratsastaja kävi polleparkaansa katsomassa ennen töihin menoa ja taputti Nakkelia kaulalle. Normaalin taputapun sijaan kuuluikin ontto kumina kuin olisi bongorumpua paukutellut. Sen verran ammattilainen tätiratsastaja näissä asioissa on, että tajusi, että nyt on sitten kunnon paise kera nesteen ja kaasun. Että klinikalle ja heti, hevonenkin hengitteli tiheään ja näytti huonolta. Onneksi Uhri oli tallilla ja komppasi tätiä lähtemään ja tarjoutui matkaseuraksi. Seuraavaksi soitto pomolle, että en sit pääse ihan kohta töihin, kun hevonen tekee kuolemaa ja se pitää viedä hoitoon. Ihana pomo ymmärsi tilanteen ja antoi luvan mennä (niinkuin olisi lupia tarvittu! täti olisi ottanut vaikka potkut, ihan sama, mutta töihin ei vaan nyt pääse!). Täti lupasi tulla töihin heti, kun tilanne on ohi ja polle takaisin omassa karsinassaan, vapaapäivää ei saanut, kun sairaslomia oli jo enemmän kuin tarpeeksi työmaalla...

Lääkkeeks vaan.

Seuraavaksi alkoi kopin ja kuskin metsästys. Kummallakaan (täti ja Uhri) ei ole kopin vetämiseen oikeuttavaa korttia saatika taitoa vetää autolla muuta kuin jonoa perässään. Setämiesratsastaja oli ainoa toivo. Mutta. Eihän se vastaa puhelimeen! Varmaan 100 soittoa ja viestiä lähti. Mutta ei. Puhelinlangat eivät laulaneet. Naisissa sitten tiedettiin, että siellä se potee kankkusta, kun viime yön savustanut kalaa. Että semmoinen kaveri meillä. Siellä lepää, vaikka toisen hevonen tekee kuolemaa! Onneksi tallinpitäjät läksivät sitten kuskaamaan pollea klinikalle (ihan luksusta, että lähellä on yksi maan parhaista hevosklinikoista!). Jättivät vielä kopin klinikan pihaan, että jos saadaan kuski takaisin tai sitten tulevat hakemaan. Huh.

Pruits vaan, paha pois!

Jaska pääsi heti sisään ja pakkokarsinaan, ultrattiin kaula ja todettiin, että siellä sitä mätää on ämpärikaupalla. Polle unten maille, huulipuristin varmuudeksi vielä ja viilto nahkaan. Ja sieltä sitten alkoi tulla. Nimittäin mätää ja kaasua ja paljon. Ja hajua. Ihan karmeaa kuolonlöyhkää. Kaikki oli ihan että yök ja melkein oksennus ja burp, Uhri pakeni perähuoneeseen muka tutkimaan myytäviä rehuja. Tätiratsastaja oli ihan, että no joo, oon mä töissä pahempaakin haistanut ja hymyssä suin huuhteli vesikannulla eritettä viemäriä kohti ja katseli, kun paise pieneni kuin pyy maailmanlopun edellä.

Jaskan kaulaan jätettiin dreeni, jonka kautta onteloa piti huuhdella muutama päivä ja sitten dreeni pois. Jaska oli jo heti seuraavana päivänä pirteämpi. Päätettiin pitää hepo sisällä, kun märkää valui pitkin ryntäitä melko runsaasti. Seuraavana päivänä Jaska oli vielä pirteämpi ja täti päätti, että nyt riittää karsinassa seisominen! Koska pelkona oli, että seuraavaksi tulee joku ähky, kun ei liiku. Ja niin vei täti pollen tarhaan ja pollehan oli ihan että, prööh prööh, oikeestiko! Siistiä!

Jaska hoidettavana kotona. Kiltisti antoi huuhdella dreenin, vaikka taisi tuntua välillä ilkeältä.
On se vaan niin <3

Ai niin! Saatihan se setämiesratsastajakin vihdoin langan päähän ja pollea hakemaan. Eikä se missään dagen efterissä ollut vaan ihan rehellisissä töissä, palaverissa eikä voinut vastata. Varmaan sillä sydän muljahti muutaman kerran, kun katsoi puhelintaan, missä oli niitä satoja yhteydenottoyrityksiä sekä tätiratsastajalta että Uhrilta (hehheh). Että nyt on vähintäänkin talli tulessa ja kaikki hevoset kuolleet! Sori. Mutta hätä oli kuitenkin. 

Dreeni poistettu ja hyvältä näyttää!

Valoa tunnelin päässä

Reilun viiden viikon kuluttua rokotuksesta Jaska alkoi olla jo ihan oma itsensä. Pikkuhiljaa on päässyt polle töihin tädin ja Vuokraajan toimesta. Toki alkuun mentiin kevyemmin, olihan takana kuumeilua ja pitkä toipilasjakso. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti mennä pari viikkoa vain käyntiä ja ottaa ihan iisisti, mutta Jaska alkoi olla sen verran pörhäkkänä, että alettiin lisätä ohjelmaan ravia ja laukkaa. Pidettiin kuitenkin vielä maltti mukana ja ratsastettiin 30-45 minuuttia eikä hikeen. Sitten kun Jaska osoitti, että on muuten virtaa, palattiin ns. normaaliin liikutukseen että pysyy joku tolkku riekkumisessa! Nakkis oli niin innoissaan aluksi laukannostoista, että piti vähän pukkaista, mutta onneksi ei ole sitä jatkanut, koska tätiratsastaja alkoi heti epäillä että satula on taas kerran epäsopiva...

Klinikalla. Mua vähän väshyttäis, josh mää ottaishin pienet torkut... ZZZZ

Takaisin ruotuun

Parit valmennukset on jo takana. Viimeisimmässä valmentaja olikin sen verran ovela ketku, että sai höynäytettyä tätiratsastajan tekemään ihan mahdottomia! Nimittäin loivaa kaarretta laukassa, jolloin tulee pätkä vastalaukkaa. Kesällä tuota tehtiin kentällä, missä on enemmän tilaa. Silloin tätiratsastaja julistikin, että tää ei sit muuten onnistu maneesissa mitenkään, että seinään törmätään, jos yritetään! No, ei törmätty ja tätiratsastaja tajusi vasta suorituksen jälkeen, että eihän meidän tämmöistä pitänyt pystyä tekemään!

Huuru-Nakkis. Ei pienet pakkaset tunnu missään, kun ollaan tosissaan!

Jaska oli muutenkin kiva valmennuksessa, oikein innokas ja hyvin ratsastettavissa, jopa kuunteli mitä se selässä höllyvä massa yrittää vihjailla. Pakkastakin oli vain -18, joten Jaska veti ihan huuruun (siis kirjaimellisesti, ei päänsisäisesti!). Tätikään ei jäätynyt, ihme kyllä. Oli juuri tehnyt valtavan investoinnin ja sijoittanut vajaat 6 euroa lämpimiin työmieshanskoihin. Riitti sekä lämpöä että pitoa! 

Piti kokeilla uutta kampausta, aika hieno!

Kaikenkaikkiaan tämä vuosi on pitänyt sisällään enemmän hyvää kuin huonoa. Paljon ihania muistoja ja vuorovaikutus sekä luottamus ovat parantuneet molemminpuolin. 

Taas voi hymyillä, kun Jaska on toipunut!

Vielä kerran: KIITOS!

Uhri, Setämiesratsastaja, tallinpitäjät, Vuokraaja sekä kaikki ketkä ovat Jaskan hoitoon osallistuneet. Ilman teitä olisivat Jaska ja tätiratsastaja olleet pulassa. 

Kiitos!