Virstanpylväs saavutettu!

Arvaa, kenen synttärikakkukahvit! Vinkki: sankari täytti juuri 30 vuotta.

Ja aika hitokseen iso sellainen!

Lähes neljä vuotta on tätiratsastajan takaraivossa piipittänyt pesästä pudonneen linnunpojan pienellä äänellä surkeasti  toive siitä, että voitaisiin Jaskan kanssa käydä ihan yksin maastossa vailla huolen häivää ja perhosia vatsassa. 

Ja tänään se sitten vihdoin tapahtui! 

Leevin tytöt olivat rapsuttelemassa Jaskaa, kun menin hakemaan laitumelta.
Aika auvoinen olotila!

Otetaanpa ryhdikäs asento ja taputetaan käsiä hetki! 

Taputapu!

Maastoilukauden alkaessa tätiratsastaja uskalsi sanoa ääneen, että tänä kesänä tavoitteena on käydä yksin maastossa (kaikki muut ovatkin käyneet Jaskalla yksin maastossa, paitsi Paskajäykkätäti!). Ja nyt se sitten tapahtui! Kävihän täti esim. viime vuonna Jaskalla yksin lähimaastossa, mutta rentoudesta ei voi puhua, koska täti jännitti ja Jaska jännitti ja kaikenlisäksi tuli vastaan vielä monta jännää juttua, mitkä jännittivät vielä vähän lisää... Eipä tehnyt ihan heti mieli lähteä yksin maastoon.

Kokeiltiin taas korvahuppuja, viimeksi lähtivät sijoiltaan kesken valmennuksen...
Nyt pysyivät koko ratsastuksen ajan päässä, koska ei ollut niin paljon ravistelun tarvetta!

Mitenkä se maasto sitten meni? No ihan samalla tavalla kuin olisi oltu jonkun kaverin kanssa. Paitsi että oltiin YKSIN! Jaska pöristeli rentona, jäi välillä (vähän turhankin usein!) syömään ja alkumatkasta piti sitten jäädä niille sijoilleen tuijottamaan heiluvaa puskaa. Tätiratsastaja huusi heiluvalle pusikolle, että voitko sanoa jotain, ettei tää hevoinen pelkäisi ja sieltähän pulpahti esille papparainen, joka oli vastaksien tekopuuhissa. Kun heiluva puska paljastui ystävälliseksi ihmiseksi, ei Jaskankaan tarvinnut enää miettiä, pitääkö paeta (hei, tyypillä saattoi olla puukko!). Matka jatkui leppoisasti (hetken aikaa tosin papparaisen pyörää tuijotellen). Mentiin sitten sama lenkki kuin viimeksi ja sitä ennen (noin 5,5 km). Ihan ravattiin ja sillä uudella laukkapätkällä (ei kiitolaukka!) Jaska jo hieman ehdotteli, että jokos sitä sais mennä, mutta lähti laukalle vasta luvan saatuaan. Kaikki jarrutukset tapahtuivat äänellä ja istunnalla, ei ohjia kiristämällä! Ai että! Euforian tunne valtasi tätiratsastajan! Olemme yhtä, samaa universumia, luotamme toinen toiseemme, ymmärrämme toisiamme pienestä eleestä, rakastamme... Luottamus. Se kirosanan ryydittämä Luottamus!

Tätiratsastaja varasti Jaskalta pusun maastolenkin jälkeen.
Jaska on sitä mieltä, että pidetään ne hellyydenosoitukse piilossa muilta!

Takaisin tullessa oli tallin lähelle ojaan ilmestynyt liikennemerkkejä ja pätkä aitaa ja Jaskahan laittoi heti merkille tarkkana poikana olosuhteiden muutokset! Askel vaan tiheni ja roinan puoleinen kylki painui kuopalle, mutta niin vaan reippaasti päästiin siitäkin ohi, eikä tarvinnut jäädä edes tuijottelemaan! Asiaa saattoi auttaa se, että Jaskan turvasatama oli ihan siinä vieressä.

Gangsta-Jaska. Ei sitä aina jaksa huppariaan kantaa ja kas,
siihen onkin olemassa oiva teline!

Kun tätijaskaratsukko saapui talliin, katsoi Uhri silmät lautasen kokoisena huomioliiviin verhoutunutta tätiratsastajaa, että ootsä niinku ollut yksin maastossa?!? Ja kun täti sitten juhlavasti ilmoitti, että joo, kirkasti leveä hymy Uhrin naaman! Että jes, hyvä te, johan tätä onkin odotettu! 

Vähän vielä siitä oikealle...

Kun tätiratsastaja vei Kultakimpaleensa laitumeen, ei pollella ollut mikään kiire lähteä siitä luota pois (kuten ei yleensäkään), siinä vielä hetki rapsutusta ja pusumuiskuja (älkää kertoko kellekään, Jaskaa nolottaa olla semmoinen pussattava halinalle!), mikäs siinä on hevosen tuoksua haistellessa ja olla vaan, kun toinen nojaa päätään olkapäähän (koska ihminen on hyvä rapsutusalusta). Oih! 

Ai, nytkö sä jo meet, mua kutittais vielä vähän...

Sitten pitikin jo kiireenvilkkaa lähteä todistamaan, kuinka Uhri hyppää esteitä (ja kerran jaloilleen satulasta maahan heppansa sotkeuduttua omiin jalkoihinsa (koska paskahätä!), tätiratsastaja kuvasi ja jatkoi vaan filmaamista, vaikka toinen putoaa, koska ei näkynyt ruumiita ja eikös kaikki kuvaa onnettomuuspaikalla?). Onneksi ei sattunut ja homma jatkui!

Viesker

Tätiratsastaja, Uhri, Setämiesratsastaja perheineen sekä moni muu tallikaveri olivat kunnioittamassa kaikkien aikojen parhaan suomenhevosravurin syntymäpäiviä Killerillä. Ei voi uskoa edes, kuinka upeassa kunnossa hevonen on ja miten arvokkaasti se esiintyi, pääsipä Täti ja Uhri vähän koskettamaankin thö viisinkertaista Kuningasta! Todella hienot ravit ja mieleenpainuva kokemus!

Viesker-kuningas haluaa tavata alamaisiaan.

Tätiratsastaja on tavannut itse Ahokkaan Kaarlon ostaessaan häneltä ystävänsä kanssa hevosen (Meteor), siinä harjoitusradalla oli koeratsastus ja niin sitä vaan mentiin kiitolaukkaa muina ratsastajina (eikä pelottanut yhtään, koska täti ei silloin vielä ollut täti, vaan paljon nuorempi (ja nätimpi?) ja kuolemattomampi, eikä ollut sattunut vielä mitään traumatisoivia ratsastusonnettomuuksia!). Ja päästiinhän siinä kaupantekijäisten kylkiäisiksi tapaamaan myös herra Vieskeriä. Oli ihan yllätys, kuinka pieneltä se näytti sillon karsinassaan! Vaan oli suuri  kunnia tavata molemmat Suomen raviurheilun legendat, en ikinä unohda sitä hetkeä!

Miettikää, torstairaveissa oli lähes 5000 ihmistä!
Oli kyllä upeat ravit ja hieno tunnelma!

Kumma juttu, kun Viesker oli radalla esiteltävänä viimeistä kertaa, niin alkoi tuulla niin kovasti, että silmistä alkoi valua vettä ja tuli kylmät väreet...

Hattu päästä ja syvä kumarrus.

Viesker 

Keskikesän juhlaa

Tuonne johonkin se kenkä putosi...

Ja sieltähän se löytyi, mihin oli pudonnut!

Plussapallot pellossa

Ja niin koitti kesäkuun alkupuolella se päivä, että pollet pääsivät jälleen vihreään paratiisiin eli laitumelle! Tänä kesänä kokoonpano oli alkuun perin suppea eli Jaska ja Leevi. Myöhemmin Onni liittyi laumaan, tuttu kaveri edellisvuosilta, tamma (kaveri viime kesiltä myös) jäi kasvattamaan mahaansa, tuleva näyttää, onko siellä varsuli vai onko se vaan syömälihava! No, kuten aikaisempina laitumellelaskupäivinä, niin myös tänäkin vuonna oli pienimuotoista jännitystä ilmassa Siis ihmisillä, ei hevosilla, koska eihän ne yksinkertaisuudet mitään tienneet pian muuttuvasta tilanteestaan. Joka vuosi laitumelle talutus ja irtipäästö ovat aiheuttaneet jonkinlaista showta, joten siitä siis pieni täpinä. Täti- ja setämiesratsastajat varustivat siis hevoisensa asiaankuuluvasti naruriimuilla ja paksuilla köysillä, että on mistä kiskaista, jos pollet vallan hurjiksi äityvät äkättyään, että hetkinen, meillehän koittaa vapaus! 

Vihreää kultaa!

Pieni mutka tosin meinasi tulla laitumen ja talven yli juuri ja juuri hengissä riutuneiden, nälkäkuoleman partaalla hoipertelevien kopukoiden väliin, sillä laitumen lankoihin ei tullut sähköä! Paikalla oli aamusta sähkösetämiehiä kytkemässä kaapeleita taijotainsellaista ja yhdessä miehin Setämiesratsastajan kanssa siinä sitten testailivat, että onko langassa virtaa. Testaus tapahtui perinteiseen tyyliin ihan sormella,kun eivät uskaltaneet vettäkään laskea lankoihin (luuserit!). Setämiesratsastaja oli ensimmäinen rohkea testaaja ja kun lankaan kosku ei aiheuttanut Setämiehessä breakdancemaisia muuveja, tohtivat toisetkin tosimiehet sormensa laskea langalle vieretysten kuin pulut puhelinlangoille konsanaan! Äkkinäisempi maallikko olisi toki voinut kuvitella, että sähkösetämiehillä olis joku sähkönkuluntestausmittari sähkönkulun testaamiseen, kun nyt 2000-luvullakin elellään, mutta... No,hetken lankoja sormeiltuaan miehet totesivat, yhteen ääneen kuin eunukkikuoron pojat, että no ei kulje vähävirtanen. Aika pian sen jälkeen kuuluikin vaan tumpsahdus, kun sähkötyömiesrukkaset putosivat maahan ja sähköammattilaiset olkiaan kohotellen kurvasivat hiekkaa pöllytellen horisonttiin. Koska nou kän duu, minkäs sille voi jos on johdot ja kaapelit ja kaikki, mutta vain sähkö puuttuu!

Otanpa kivan kaverikuvan hepoista. Eiku...!

Paskakkelit jostain sähköstä, totesivat setäjatätimiesratsastajat hetken tilannetta tuumittuaan ja päättivät viedä pollensa peltoon. Sanoohan sen jo järkikin, että jos suomenahnehevosella on turvan alla ruokaa riittämiin, ei se koe tarvetta poistua paikalta. Ja olihan siellä kuitenkin langat, joita varsinkin varttuneemmat hevosyksilöt kunnioittavat kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja jos tulisi susihukkanen tahi muu uhka, mikä pakottaisi pollet karkuun, ei siinä paljon parit sähkölangat menoa estelisi. 

Jaska huomasi ruokakupissaan jotain ylimääräistä ja sille piti sitten puhista ja silmiä pyöritellä!
Pääskysen (eli pääsiäisen eiku päästäisen eiku...) muna oli noin etusormen pään kokoinen,
siis todellinen uhka hevoselle!

Joten the grande finale! Tosin melkoinen pannukakkku olikin sitten koko laitumelle lasku: pollet kävelivät kuin unessa köysien päässä ja kun koitti irtipäästö, ei tapahtunut oikeastaan mitään. Kerran öhkäisivät kun kävivät turvat vastakkain ja Leevi veti muutamat ilopierupukit todettuaan, että tämähän on oikea ilon ja onnen päivä ja sitten alkoikin syöminen. Toisaalta kiva juttu, että kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti, mutta olishan se ollut kiva nähdä vähän rallittelua ja saada kivoja kuvia ylväästi kaula kaarella liikehtivistä, korskuvista luontokappaleista. Tätiratsastajakin onnistui paskomaan sen ainoan aktiivisen hetken videoinnin nakkisormillaan kuvaten sitten vasta, kun pöly oli jo laskeutunut... No, pysyypähän kengät jalassa kun ovat jatkuvasti maata vasten. Rousk rousk.

Ja sähkötkin saatiin sitten seuraavana päivänä, ei sillä että plussapallot olisivat edes huomanneet niiden puuttumista!

Jaskan ja Leevin mielipide laitumelle pääsystä.

Valmentautumista ja maastoilua

Valmentautuminen on ehkä hieman hassu sana, koska tätiratsastajalla ei ole mitään kilpailullisia tavoitteita, kunhan yrittää oppia ratsastamaan ja työstää siinä sivussa Jaskaa paremmaksi ratsuksi. Mutta yksin köpötellessä ei oikein edisty ja senpä vuoksi on kiva käydä välillä valvovan silmän alla hytkymässä. Ja jännä onkin, miten niitä ahaa-elämyksiä tarttuu aina silloin tällöin umpiluupäähän! Ja pystyy tekemään semmoisina juttuja, mitä ei voisi edes kuvitella itsekseen tekevänsä, kuten vastalaukkaa kaarteessa ja muuta kivaa! Viimeisin oivallus oli semmoinen, että auttaa paljon, jos pitää ne istuinluut satulassa eikä hötky menemään miten sattuu ylös-alas-vasemmalle-oikealle! Kun täti on tasapainossa, pystyy hevonenkin esittämään tasapainoista laukkaa! Kumma juttu! Ne kuuluisat neljä hyvää askelta...

Valmennuksessa tulee hiki. Varsinkin kun on hellelukemat mittarissa. 

Maastoilu sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä, eipä Nakkis turhia hötkyile ja sitä kuuluisaa  kiitolaukkapätkää on menty ns. väärinpäin ja kävellen, ihan poisopetusmielessä. Kerran kokeiltiin mennä ojan yli metsäpolulle, mutta Jaskahan ei siihen kyennyt, ei sitten millään! Leevikin näytti esimerkkiä, että tuosta noin vaan, mutta ei. Paskarinkiä hetken siinä pyörittyään totesi Tätiratsastaja, että ei sitten mennä ojan yli metsään polulle. Toisen kerran sitten. Muuten sujui kyllä hienosti, laukattiin pitkä pätkä oikein kivasti ja rauhallisesti, paitsi että Leevi ei laukannut, Setämiesratsastajan tytär ei vissiin muistanut kertoa Leevi-paralle, että saa laukata, mutta kyllähän sitä reippaalla ravillakin perässä pysyy!

Kyntöruunalla valvovan silmän alla. Ihan kuin hevosella olisi ollut lyijypainot kavioissa...

Käytiin Setämiesratsastajan kanssa jussimaastossa ja muuten olisikin pitkästä aikaa kiitolaukattu, mutta Leevillä oli kenkä höllässä, joten katsottiin parhaaksi jättää hurvittelut väliin, Saatiin kuitenkin toisella tiellä mukavan rauhallinen laukkapätkä (koska pollet eivät ole oppineet (ainakaan vielä!) pinkomaan siinä miljuunaa!). Juhannuksen vietto alkoi siis perinteisissä merkeissä eli lähti ihan laukalle!!

Löytyi juuri sopiva kohta rapsutuksille, alkoi Jaskalla huuli venymään mukavasti!

Paarmoja olisi tosin voinut olla vähemmän, onneksi ne arvostavat enemmän hevosen lihaa, kuin selässä kiikkuvan kalvakan kaksijalkaisen höllyviä alleja. Tätiratsastaja kävi katsastamassa uusia reittejä, josko päästäis joku kerta ihan eri suuntaan maastoilemaan!

Näin se laitumen teko sujuu, kun on taitoa ja oikenalaiset välineet!

Ja kuka tarvii jotain goproota, kun kännykän voi sujauttaa kätevästi liiveihin ja laadukkaasti kuvailla maastoilua!

Että semmoista kesäkuulumista! Päivitelläänpä taas asioita jonkun ajan kuluttua! Heip heip!