Rakkaat

Rakkaat

torstai 28. huhtikuuta 2022

Kevättä pukkaa

 Keväthuoltoa


Jaska kuuntelee tarkkana, kun seinät puhuvat jälleen kerran.


Kevät tuli ja sit se meni eikä tullut. Sit se tuli uudestaan ja nyt voikin jännittää, että vieläkö se pirulainen vetää niinsanotusti maton jalkojen alta. No, kyllä se vetää...

No, kevät tarkoittaa Jaskan osalta sitä, että julmetun karvanlähdön lisäksi tehdään puolivuosittainen hammashuolto ja vuosittainen satulan tarkistus. Satulantarkistus pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa ja mieluummin vähän useammin ammattilaisen toimesta, jotta nährään, että penkki istuu, on ehjä ja hevonen ei ole kehittänyt mitään puolieroja tai muuta jännää. Tätiratsastaja ei olisi valveutunut tarkistukseen, ellei satula olisi alkanut pihisemään keventäessä ihan yks kaks yllättäen. Ääni oli niin selkeä, että sitä ei voinut sotkea tätiratsastajan toppaliivin suhinaan tahi iän myötä löystyneisiin "venttiileihin". Vielä kun Uusi vuokraaja kuuli äänen, oli homma selvä: yhteys satulaseppään oitis! Jaskan satulassa on ilmatäytteiset paneelit, joten tätiratsastaja oli lähestulkoon varma, että nyt on täyte mennynnä puhki. 

Joojoo, mulla riittää ruokaa, oo kuule ihan rauhassa vaan...


Seppä saapui paikalle ja puristeli toppauksia, vietiinpä ne jopa vesiämpäriin paineltavaksi mahdollisten ilmavuotojen selvittämiseksi, mutta ei, kaikki olivat ehjiä! Tulipahan täytteet pestyä. Seuraavaksi lähdettiin testaamaan satulaa tositoimissa eli tätiratsastaja kyytiin ja askellajit läpi. Eipä kuulunut enää suhinaa, satula oli ja pysyi siellä missä pitääkin ja Jaska liikkui rennon letkeästi läpi selän. Seppä otti satulasta kuvat lämpökameralla ratsastuksen jälkeen, mistä aika selkeästi näkee tyhmempikin, että miten se paino siinä istuimessa jakautuu (mitä lämpimämpi kohta eli vasten hevosta, sitä vaaleampi ja toisinpäin). Paino jakautui tasaisesti ja tätiratsastaja ei ainakaan omalla toiminnallaan sitä huononna (eli ole vinossa). Pientä fiksausta tehtiin (muokattava satula on tätiratsastajan aarre!) ja katsellaan sitten miten hevo kulkee. Jos alkaa ahistamaan, voi palat ottaa pois. 

Lämpökamerakuva: melko tasaista on.

Ei ole hevosta hampaisiin katsominen

Paitsi että on ja ihan syystä! Tiedättekö sen tunteen, kun jää maittavan piffiaterian jälkeen lihanpala ikävästi hampaiden väliin ja koska olet kylässä, et kehtaa kaivaa sitä sieltä pois. Seuraavana aamuna paine onkin melkoinen ja jos et omista hammaslankaa, niin etsit mitä tahansa lankaa, vaikka kalsareiden ratkenneen sauman lankaa saadaksesi ammu-vainaan lihamöykyn pois hampaittesi välistä! Ja aa että, miten euforinen tunne, kun se proteiinimötkäle sieltä ahtaasta hammasvälistä poistuu! No, tätiratsastajalla on aina hammaslankaa mukana, koska "diasteema".

Setämies pitelee hevosta, jotta tätiratsastaja saa ottaa kuvia

Jaskalla todettiin noinnikkään puolisen vuotta sitten melkoisen paljon diasteemoja eli niitä välejä hampaissa, joihin pakkautuu rehua ynnä muuta kovaa ainesta kuten porkkanaa. Niitä diasteemoja oli jopa 7. Tätiratsastajan päälaessa oli kylmä rinki, koska eihän se ole hyvä asia ollenkaan. Hoitamattomana jatkuu ja aiheuttaa tulehduksia ja voitte uskoa, että hevosen hampaan paikkaus tai poisto ei ole ihan halpaa ja ne paikat, missä niitä tehdään, ovat harvassa ja kaukana...
Rousk rousk, Kiitos ja näkemiin!

Tällä kertaa oli enää vain yksi diasteema ja kaikki oli muuten oikein hyvin suussa. Sama oli parilla muulla suokilla, joiden tilanne oli suorastaan huolestuttava viimeksi. Nyt oli huolestuksen aiheista enää rippeet jäljellä ja voitte uskoa, että sekä omistajat että eläinlääkäri olivat ihmeissään ja onnellisia! Tallinkäytävä suorastaan valaistui hymystä! Eläinlääkäri ehdottikin tallinpitäjälle, että mitä ikinä juotatkin tai syötät näille hevosille, laita sitä pulloon ja myy! Syitä tilanteen dramaattiselle parantumiselle on tietenkin monia:

a. hevonen ei saa enää joka päivä herkkuja (leipä, porkkana, sokeri, omena, melassi yms. sokerinamit)
b. satunnaiset yllämainitut herkut eivät toki haittaa
c. heinä sisältää vähemmän sokeria
d. elämän arpapeli, nyt kävi näin, ens kerralla taas toisin

Mutta olipa tätiratsastaja onnellinen (plus ne muut hevosenomistajat!) että tilanne oli kehittynyt parempaan suuntaan! Ja Nakkis sai ansaitut päiväkännit eikä tarvinnut esittää koulupollea tai muutakaan ratsuun viittaavaa...

Esteitä!

Tätiratsastaja on tainnut jo pariin otteeseen toitottaa, että ei enää hyppää (siis esteitä hevosella), antaa Vuokraajan hoitaa se homma, kun kerta osaa. No, Uhri, joka on löytänyt uuden vuokrahevosen samalta tallilta, kyseli, että voitasko hyppiä. Tätiratsastaja innostui välittömästi ja ilmoittautui mukaan hyppykarkeloihin! Ei edes muistunut mieleen, milloin tätiratsastaja on edellisen kerran ylittänyt esteen hevosen selästä käsin...

Homma alkoi niin, että tätiratsastaja sanoi Jaskalle karsinassa, että "jos teet mitään tyhmää, niin Uhri tulee sun kyytiin!". Tästä päätellen Jaska ymmärtää puhetta ja oli maailman kiltein, rauhallisin ja kuuliaisin estepolle! Tätiratsastan tarvitsi vain kääntää polle esteelle ja Jaska hoiti loput. Estehyppelöhän on siitä helppoa, että lapsikin sen osaa:  

a. istu tukevasti satulassa
b. usuta hevonen mukavatempoiseen laukkaan
c. käännä hevonen kohti valittua estettä
d. laita silmät kiinni ja unohda hengittää
e. tartu kiinni kouristuksenomaisesti ohjista, hevosen harjasta, kauhukahvasta (jos sellainen sattuu löytymään) tahi ohuesta elämänlangasta 
f. kadu kaikkea maan ja taivaan väliltä, varsinkin senpäiväistä harrastusmuodon valintaa (eli estehyppely) ja vanno mielessäsi, että ei koskaan enää ikinä
g. hohota kuin jouko turkka aineissa onnistuneen hypyn jälkeen ja tunne kuinka äsken niin haaleat värit loistavat suuressa kirkkaudessaan, elä ja hengitä joka solulla, rakasta kaikkea ja kaikkia, koska selvisit hengissä (40 cm ristikon yli)!
h. hehkuta miten ihanaa ja kivaa on hypätä ja ala oitis suunnitella uutta kertaa

Jaskan mielestä puomi tolppien välissä on este


Tätiratsastaja käy suurinpiirtein yllämainitun tunteiden kirjon läpi joka kerta, kun erehtyy esteille. Tällä kertaa jännitys kipusi vain lukemaan 2 asteikolla 0-10, kun se yleensä on ollut 7-10 luokkaa. Parasta hommassa onkin se itsensä ylittäminen esteen lisäksi. Kun huomaa, että hei, mä osasin, en kuollut ja täähän olikin ihan kivaa, voi tunnetta voi verrata vaikka siihen, kuinka vapisevin jaloin kapuaa johonkin älyttömän korkeaan huvipuistolaitteeseen ja kiroaa syntymäänsä ja sitä perkelettä, joka siihen saatanan pirunvitkuttimeen sai houkuteltua. Mutta se tunne sen kauhun jälkeen on parasta, mitä voi olla! Semmoinen adrenaliinihyöky, että voisi vaikka juosta pitkin pystysuoraa seinää. Eipä ihme jos semmoiseen jää koukkuun... No, tätiratsastaja ei ole vielä jäänyt koukkuun, mitä estehyppelyyn tulee, mutta tuohan se mukavaa jännitystä elämään aina silloin tällöin!

Dreamlike
Jaska oli mallina tälle tätiratsastajan teokselle numero 2.


Kummatytön kanssa maalattiin: Kirkkovene (on myynnissä)


Uhrin hyppelöt menivätkin sitten vähän heikommin. Siis itse esteen ylitykset menivät hyvin, mutta siellä esteiden välissä ratsunsa kehkeili kaikenmaailman kevätjuhlaliikkeitä ja Uhri kävi pari kertaa tutkimassa, löytyykö hiekan seasta mynthoneita. Tätiratsastaja kannusti kuvatessaan kovasti, että pysy pysy... vittu, oisit pysynyt! Onneksi Uhri selvisi lievällä loukkaantumisella ja ratsuhevoinen oli hämillään aiheuttamastaan härdellistä hakien tädistä turvaa aina tilaisuuden tullen. Eihän se hevosen vika ollut, että tuli tahattomia sivulle-ylös-toiselle sivulle-pomppuja, vaan maneesin katolta tippuvat lumet nyt vaan sattuivat kutkuttamaan herkkiä pakoeläimen hermoja ja niihin oli tietenkin reagoitava asianmukaisesti.

Kesää odotellessa

Jaskan karvanlähtö kiihtyy, toiset hepat saivat kengityksessä kesäkengät alle, mutta Jaskalle jäi vielä nappulat alle, koska tarha on sen verran luminen ja jäinen. Lähiviikkoina tätiratsastaja (tai setämiesratsastaja) saa ruuvata hokit irti ja seuraava kengitys onkin sitten jo laidunkauden alkumetreillä, toivottavasti... 

Jaska jaksaa hämmästyttää tätiratsastajaa taidoillaan. Ennen oli saavutus, jos 45 minuutin tahkoamisen jälkeen sai hevosen myötäämään niskastaan ja kantamaan itsensä muutaman askeleen ajaksi. Nyt täti ja Nakkis ovat löytäneet vissiin sen kuuluisan yhteisen sävelen, koska jo melko alkuvaiheessa Jaska alkaa ottamaan tuntumaa kuolaimeen ja myötäämään ynnä kulkemaan ryhdikkäästi. Ei toki koko aikaa vaan pätkiä siellä täällä, mutta joka askellajissa! Jokaisesta hienosta askeleesta tätiratsastaja on ihan sanoinkuvaamattoman onnellinen! Harmi vaan, kun kukaan ei yleensä ole näkemässä näitä huippuhetkiä, jolloinka mieleen hiipii ajatus, että olikohan se nyt sittenkään niin hieno ja oikeinpäin. Onneksi maneesissa on peilit, niin tätiratsastaja saa ihan omin silmin katsoa edes pieniä pätkiä, että kyllä, tuo hevonen näyttää muuten tosi hyvältä! Tätiratsastajan mielessä kaikuu valmentajien ohjeet, kun yksin siellä maneesissa ratsastelee:

a. ole rento (puuh, huhhuhhuhhohhohhahhah)
b. ole jäntevä (änggh)
c. älä jännitä (phiuuh)
d. jännitä vatsalihakset (ängghh)
e. hengitä (piih, puuh)
f. pidätä hengitystä (änggh)
g. laske kättä/nosta kättä/siirrä kättä sivulle, keskelle, kaulaan (täh?)
h. käännä katse menosuuntaan/keskelle/ylös/alas/sinne/tänne/tuonne/missä on  vesipullo/kumpi on oikea ja vasen/missä on pohjantähti/monta kättä mulla on (pitäis tietää, kun ajaa volvolla: v vasen, o oikea)
i. käännä lantio/siirrä istuinluuta/pohjetta/jalkaa/hartialinjaa (vino lantio, kääntyy, mutta väärään suuntaan!)
j. peukut ylös, pikkurillit nyrkkiin (nyt ei olla juomassa teetä pikkukupista!)
k. rintakehä/alaselkä/polvi/reisi/käsi ylös/alas/sivulle/itään/länteen/kohti saturnusta
l. hymyile! 
Pusipusi!

Kaiken edellämainittujen muistettavien asioiden lisäksi pitää hoksata, että milloin hevosen mikäkin jalka on maassa tai ilmassa, ulkolapa tai sisälapa siellä täällä tai tuolla ja tokihan sekin pitää huomioida, että missä se peräpää liitelee puhumattakaan pään asennosta tai kaulasta tai rungosta! Ja edellämainittujen asioiden lisäksi pitää sitten pystyä ratsastamaan niitä tehtäviä ja istumaan siellä satulassa ilman, että häiritsee hevosta... Tätiratsastaja on jo vanha ovela kettu, että pistää nuoremmat tekemään tehtävät ensin (jos siis on kaksaritunnilla eli kaksi ratsukkoa samaan aikaan!) jotta jää aikaa vähän hengittää ja katsoa, että mitä piti oikein tehdä ja missä. 

Valmentajat osaavat myös olla ovelia, teettävät tehtäviä, joita tätiratsukko ei olisi ikinä kuvitellut osaavansa, mutta niin vain niitä suoritetaan hymyssä suin ja ryhdikkäästi! Yksin ratsastaessa ei tulisi ikinä mieleenkään kokeilla samoja asioita! Mutta kun oppilaat ovat kieli keskellä suuta suorittaneet annetut tehtävät onnistuneesti ja valmentaja sanoo, että hyvinhän se meni, ei mikään maailman murhe voi mennä sen onnen tunteen ohi. Koska me ollaan tässä ja nyt!

Matka jatkuu. Jaska on selvästi edistynyt kouluratsun urallaan: osaa myödätä ja kantaa itseään. Helppoa sen ratsastaminen e ole edelleenkään, koska se on niin herkkä ratsastajan avuille, mutta kuten Uusi vuokraajakin sanoi, kyllä se siitä!

Juu, otan aurinkoa. Ei tarvii tulla, kiitos!









perjantai 25. maaliskuuta 2022

Kevättä ilmassa

 Vai tuleekohan sittenkin takatakatakatalvi?

Rauno, kevätaurinko ja jäätynyt lehti

Ai töihin! Siis loistamaan, jee!


Kevään varmoja merkkejä ovat:

a. Jaska alkaa luopumaan talvikarvastaan (tammikuun lopulla oli nähtävissä ensimmäiset merkit!) 

b. Kun menee tallille työpäivän jälkeen, näkee vielä päivänvalon ja hevonen on vielä tarhassa eikä menossa ns. yöpuulle (eli iltaheiniä rouskuttamassa)

c. Maneesin katolta tippuu lunta, mistä tulee aika kova ääni, mikä taas aiheuttaa tahattomia nytkähdyksiä tahi suurempia reaktioita sekä ihmisissä, että hevosissa riippuen mentaalisesta tilasta ja tömähdyksen voimakkuudesta sekä silloisen askellajin lennokkuudesta (joskus se ihminen säikähtää jopa enemmän kuin hevonen!)

d. Aurinko paistaa ja oikeasti lämmittää! Tätiratsastajan takapihan terassilla on ollut parhaimmillaan 29 astetta lämmintä! 

e. Tarhausajat pitenevät!  

Tätiratsastaja onkin saanut maistiaisia Jaskan osaamisesta, kun suorittaminen on ollut tasaisen varmaa koko alkuvuoden. Ja tässä puhutaan nyt siitä kuuluisasta myötäämisestä, avuilla olemisesta ja peräänannosta! Joko tätiratsastaja on oppinut jotain oleellista tai Jaska on hoksannut homman jujun, mutta lähes joka kerta, kun on pyydetty, on myös saatu, mitä on pyydetty! Kiitos tästä huimasta edistyksestä kuuluu tietenkin valmennukselle (Pake ja cr-Maria)! Väsymättä ovat he jaksaneet luoda uskoa ja keksiä keinoja, miten saada tuo umpivino, jäykkä, keskittymiskyvyton tätiratsastaja, joka ei erota oikeata vasemmasta, ratsastamaan edes hetkittäin niin, että ei häiritse hevosta antamalla sille edes mahdollisuuden kulkea oikeinpäin! Ja se oikealle punkeva, joka suuntaan kiero hevonen kulkemaan suoraan ja kantamaan itseään! Eihän tätä ollakaan väännetty Jaskan kanssa kuin viisi ja puoli vuotta. Hiljaa hyvä tulee, sanoisi joku. Saatanan tunarit sanoisi ehkä useampi! Kyllä tätiratsastaja tietää, että taitavalla ratsastajalla Jaska olisi jo yybersuperhyvä, mutta koska Jaska on vaan tätiratsastajan psyykelääke, ei kiirettä ole ollut ja ehkäpä kaikki tämä aika on vaan vaadittu siihen, että ollaan tässä pisteessä. Siis siinä pisteessä, että tätiratsastaja kuvittelee hetkittäin osaavansa ratsastaa ja Jaska kuvittelee olevansa kouluratsu! 

Varma kevään merkki: Nössö vahtaa lintuja huuli mutrulla.

Miten meillä siis menee

Ne muutamat nanosekunnit, jolloin sekä hevonen että tätiratsastaja olivat täydellisesti ovat vaihtuneet jopa (jos ihan rohkeasti nyt heittää arvion) minuuteiksi! Huh! Siis selkokielellä se neljän askeleen taivas on vaihtunut jopa kokonaiseksi pääty-ympyräksi! Eihän Jaska jaksa vielä itseään niin hyvin kantaa, että koko ratsastuksen ajan liideltäisiin kevein askelin peräänannossa, tätiratsastajan kunnosta ja keskittymiskyvystä puhumattakaan! Mutta sanotaanko näin että suunta on oikea! Ja se, että tätiratsastaja nauraa enemmän kuin puree turhautuneena poskiaan, on oikein hyvä merkki! Ja että pääsee kehumaan ratsuaan hyvästä yrityksestä ja jopa onnistumisesta! Pitäisiköhän joskus kehua myös itseään hyvästä suorituksesta? Jaska on väläytellyt hyvyyttään myös muiden ratsastajien kanssa, sekä Uhrin että vuokraajien sekä satunnaisten ratsastajien, kuten #Matkalla maahan ja hänen jälkikasvunsa kanssa! Että ei kaikki hienous ja edistys ole vain tätiratsastajan kuvitelmaa, vaan ihan totta! Joskus tätiratsastajasta tuntuu vaan siltä, että uskooko kukaan haahkan höpinöitä, kun kukaan ei ole todistamassa. Mutta onneksi todistamassa on ollut satunnaisia tallikavereita sekä cr-valmentaja. Että eteenpäin ollaan menty, vihdoinkin! 

Vähänkö ollaan hyviä!

Ainiin! Jaskan tiimiin on tullut uusi vuokraaja Vuokraajan lisäksi. Tämä uusi (tuttu jo pitkältä ajalta) laittoi tätiratsastajalle viestiä, että olisko tiedossa ketään, kuka voisi vuokrata kilttiä ja rauhallista hevosta, olisi tarkoitus herätellä henkiin hevosharrastus pitkän tauon jälkeen. Tätiratsastaja oli jo vastaamassa, että ei kyllä ole tiedossa, mutta onneksi lamppu syttyi ja vastaus vaihtui muotoon: no itse asiassa... Siitä se ajatus sitten lähti! Käytiin yhdessä katsomassa Jaskaa ja Uusi vuokraaja tietenkin sai touhuta ja koeratsastaa polle ja laukan jälkeen ilon kyyneleet valuivat ratsastajalta! Koska sai taas tuntea sen laukan ihanuuden eikä tapahtunut mitään ikävää vaan Jaska oli luottoratsu! Yksi käänteentekevä asia taisi olla myös se, että kavioita putsatessa Jaska nostaa itse jalan valmiiksi, eikä sitä tarvitse kiskoa maasta, mikä on ikävää selkävaivaiselle! Tätiratsastaja voi taas suunnitella muitakin kuin aamuvuoroja, koska ei ole pakko päästä enää tallille joka päivä. Tai siis melkein joka päivä, Jaskalla pitää olla myös vapaata eikä se mene edes muutamasta vapaasta huonommaksi, päinvastoin! Mutta nyt Jaskan tiimissä on sitten kaksi samannimistä ja tätiratsastaja! Sekä tietenkin satunnaiset ratsastajat.

Älä siinä intoa hupakko, annaku vedän henkeä!
Tömps tömps

Maneesin katolla on lunta toisella puolella, eikä se perkele suostu tulemaan sieltä alas kertarysäyksellä, kuten Jaskan puolelta (taas oli tullut sen tarhaan lumet ja nyt on väliaikaiset tolpat ja langat kunnes lumi sulaa). Joka saatanan kevät sitä lumen tippumista jännitetään ja joka kerta todetaan, että jaahas, lunta tippui eikä tuntunut missään. Tai siis hevosella ei tuntunut missään, tätiratsastaja on kyllä saanut aina jonkunasteisen sätkyn, kun mätkähdys kuuluu. Hyvä niin. No. Tätiratsastaja meni maneesiin ja totesi matkalla, että sitä lunta roikkuu toista metriä reunan yli. Eihän se sieltä nyt mihinkään tipu, kun ei tippunut viimeksikään. Sen verran vanha kettu tätiratsastaja kuitenkin oli, että talutellessaan polleaan, asetti itsensä hevosen ja seinän väliin. Just in case. Koska, jos se lumi nyt sattuis tippumaan, olisi hevosella vapaata tilaa säikähdyksissään paeta seinästä elikkäs tädistä poispäin. 

Siinä sitten alkukävelyjä taaperrettiin ja eikö yhtäkkiä kuulunut perkeleellinen jysäys (katsoppas, se lumilippa tipahti sittenki!) ja heti perään toinen vähän isompi mötkähdys, minkä oikein tunsi kehossaan! Jaskalle se eka oli että mit! ja toinen että vit! ja sitten lähdettiin! Nakkis (oikeutetusti) säikähti moista mäiskettä ja lähti (tapojensa mukaisesti näemmä) puolipyörähdyksen jälkeen peruuttamaan tätiratsastajasta poispäin. Liikehdintää tapahtui sen verran kuin ohjissa oli mittaa plus muutama tätiratsastan askel perään. Vouu! Siihen pysähtyi Jaska ja tuijotti hetken seinää. Ei puhissut (mikä on hyvä merkki, ei ollut paniikissa!). Ei mennyt montaa sekuntia, kun Nakkis alkoi omaehtoisesti laskea päätään maata kohti merkiksi siitä, että nyt ollaan niin rento-Reiskoja kuin olla voi, ei tässä mitään! Tätiratsastaja kehui kovasti ja totesi, että nyt ollaan taas normaalisti ja saatettiin jopa kävellä uudestaan siitä kohtaa, eikä mitään tapahtunut! Ratsastus sujui oikein hyvin! Jaska ei noteerannut sitä kohtaa ja oli oikein kiva ja pyöreä ja tuntumalla ja vaikka mitä! Ihan uskomaton hevonen! Tätiratsastaja olikin niin kiitollinen siitä, että Jaska ei ole ns. helikopterihevonen, mikä sinkoaisi etu-ja takapäänsä korkeuksiin moisen maailmanlopun jyminän jälkeen, huolimatta siitä, oli siellä ihminen selässä tai maassa tai ylipäätänsä olemassa! Onneksi huumorintajuinen tallikaveri teki tätiratsastajan postaukseen oman editionin! 

Tältä näyttää suomenhevonen suuren järkytyksen jälkeen


Jotain hyötyä on ollut maastakäsittelukursseista! Siellä pyydetään (rentoa) hevosta laskemaan pää alas. Ja kun tarpeeksi monta kertaa pyytää (toistoja toistoja), niin samaa pyyntöä voi hyödyntää jännittävissä tilanteissa. Jos Jaska vaikka karsinassa tai maneesissa terävöityy ja huolestuu jostain, on tätiratsastaja pyytänyt päätä alas. Jos huolestumisen aste ei ole liian suuri, pystyy Nakkis laskemaan päänsä alas, eikä enää ole jännittynyt. Jos jännitys on liian suuri, ei pää laskeudu vaan pysyy korkeuksissa. Mutta niin monen kerran jälkeen on tätiratsastaja saanut todeta, että todellisen peljästymisen jälkeen Jaska alkaa itse laskea päätään ylikorostetun alas sen merkiksi, että okei, ei enää pelota ja olen rento ja olen taas läsnä tässä tilanteessa! Sitten onkin taas yhteys hevoseen saatu!

Tältä näyttää hevonen rentona. Päättele itse (vrt. edellinen kuva!)

Tätiratsastajan versio: 

Onneksi tätiratsastaja ennakoi, että maneesin katolta saattaa pudota lunta ja sijoitti itsensä kävelemään seinän ja hevosen väliin. Tietysti sitä lunta mäjähti oikein kahdesti peräkkäin ja toinen pamaus sai Jaskan säikähtämään! Liike suuntautui tätiratsastajasta pois päin ja niin kauas kuin ohjissa oli mittaa. Siihen se jäi hetkeksi tuijottamaan seinää, kunnes laski omaehtoisesti päänsä alas rentouden merkiksi 😍 on se vaan aika hieno heppa tuo Jaska!

Nii, mitä? Mä oon zen...


Tallikaverin (helikopterihevosen omistaja) versio: 

Olisikohan Onni edition: "Onneksi tätiratsastaja ennakoi, että maneesin katolta saattaa pudota lunta ja sijoitti itsensä kävelemään seinän ja hevosen väliin. Tietysti sitä lunta mäjähti oikein kahdesti peräkkäin ja heti ensimmäinen pamaus sai Onnin säikähtämään! Liike suuntautui tätiratsastajasta pois päin ja niin kauas kuin ohjissa oli mittaa. Siihen se jäi hetkeksi tuijottamaan seinää pää taivaassa puhisten kuin lohikäärme ja rentoutui kunnolla vasta karsinassa" 🤔😆
Nakkis tarkkaavaisena. Mutta ei helikopterihevosena.

Katso kenguru loikkaa

Tätiratsastaja haaveili radalle pääsystä (yksinhän sinne ei voi mennä, koska tätiratsastajan psyyke ei kestä). Onneksi nuori rohkea tallilainen ilmoittautui vapaaehtoiseksi seuralaiseksi tammansa kera ja niin lähdettiin rataa kiertämään. Aluksi meni oikein hyvin, Jaska lompsi menemään rennosti ja ravasi letkeästi. Saani-tamman mielestä mentiin mummoravia ja kovasti oli pyrkyä edelle. No, seuraavalla kierroksella Jaskakin sai ruhoaan sen verran liikkeelle, että enää ei voitu mummoravista puhua. Mutkaan hidastettiin asianmukaisesti ja seuraavan suoran alussa olisi ollut baana auki, mutta Jaskalle iski yllättäen peräpään keveys eli suomeksi sanottuna alkoi se saatanan perkele pukittelemaan niin maan perusteellisesti etenemisen sijaan! Tätiratsastaja oli vähintäänkin hämmentynyt yllättävästä käänteestä ja hihitteli vaan poukkoillessaan keinuhevoskyydissä! 

No, hevonperseen laskeuduttua maan tasalle jatkettiin ravia, mutta Jaskalla olikin aiemman löysäohja- letkeilyn sijaan toisenlaiset elkeet eli se pötki menemään kuin raviaikoinaan pää korkealla pidätteistä viis veisaten ja juuri siinä kintaalla, että onko kuski kuski vai matkustaja Siinä vaiheessä tätiratsastaja päätti viheltää peli piip ja siirryttiin kävelyyn. Siinä vaiheessa Nakkis vielä niskojaan nakkeli tuohduksissaan, mutta (kaikkien) onneksi tyytyi osaansa. Vaihdettiin suuntaa ja tätiratsastaja ilmoitti seuraksi uhrautuneelle kaverille (urhea nuori, joka maastoilee vaikka pimeässä otsalampun valossa! Ei siis ole vielä tiedostanut kuolemattomuuttansa, kuten ei kukaan meistä silloin siinä nuoruuden kukkeudessaan!), että eipä enää ravata, koska tuommoista lähes käsistä riistäytymistä ei nyt ollenkaan vahvisteta ja lähdettiin pois. Nuori ja tamma jäivät ottamaan vielä pari kierrosta reippaampaa ravia. Jaska äimisteli matkalla tallille pariin kertaan, että hetkinen, mihinkäs ne toiset jäi... Jos tätiratsastaja ei olisi niin tosissaan kuolevainen, niin varmasti oltais menty miljuunaa vaikka sata kierrosta, mutta koska... Niih. Ehkä ensi elämässä sitten.

Käytiinpä radalla myös Leevin kanssa ja otettiin kaverikuvat!
Ensin nössöratsastajat oli, että ei ravata. Sit ravattiin ja sen jälkeen mentiinkin
jo vähän reipasta!


Oikein mukavaa takatakatakatakatalvea kaikille! Vi sees!

Hyvää matkaa sinne vihreille laitumille suurista suurin kuningas!
Viesker





torstai 20. tammikuuta 2022

Kääk! Mihin tää aika menee?

Nössö on sitä mieltä, että voit painua vaikka v*ttuun kameras kanssa ja
tunkea tän kylmän valkoisen aineen vaikka p*rseesees.


Hupsistasaatana!

Hivenen on hikeä virrannut tätiratsastajan kypärän alla sitten viime postauksen! Syykin on selvillä: joku on laittanut atomia kelloon (jonkun ala-asteopettajani lempilausahdus, kun tunnit kuluivat hänen mielestään liian nopeasti) eikä tätiratsastaja ole enää pysynyt tahdissa mukana. Ei vaan, oikeasti kaikki johtuu siitä, että tätiratsastajaan on iskenyt vakava loinen eli laiskamato! Ei vaiskaan, oikeasti, jos ei tätiratsastaja ole ollut töissä, tallilla, tärykalvoja tuhoamassa heavymusiikkitapahtumassa tai sählypallon perässä juoksemassa, on tätiratsastajalla ollut tärkeä tehtävä kotona: lötköttää sohvalla viltin alla, koska Nössö-kissalla on tietty määrä sylikissa-aikaa viikossa ja jos ei joka päivä pääse sylikissaksi, pitää vahinko ottaa jonain päivänä takaisin. Kissan oikeuksia ei poljeta! Rauno-terrieri on myös alkanut leikkimään sylikissaa, joten siinäkin vierähtää tovi, jos toinenkin sohvalla... 

Moi! Näinkö ollaan sylikissa?


Nössön uusi ilme: viimeinen mohikaani

Nössön toinen uusi ilme: trumppi


Viimeksi oli kesä ja nyt onkin talvi!


No mitä kaikkea syksyn aikana sitten tapahtui hevosrintamalla? Eipä sen ihmeempiä, sitä samaa puurtamista ja toivomista, että kunpa me joskus osattais olla oikea kouluratsukko... Jaska aloitti talvikarvan kasvattamisen jo elokuussa, eli ensin vaihtoi karvaa jonka jälkeen alkoi vaihe pulista pörröksi. Onneksi niin, sillä talvihan se perkele yllätti tänä vuonna autoilijoiden lisäksi myös tätiratsastajan! Eipä muistu mieleen, milloin on viimeksi nähty marraskuussa lunta ja kireää pakkasta! Ei siinä mitään, kiva kun on lunta, kyllä se aina kurassa ja mudassa tarpomisen voittaa ja oli kivasti valoisaa ja piehtaroinut hevonen on säilyttänyt alkuperäisen värinsä tasaisen harmaan sijaan, mutta kun tuo ihmispoloisen ruumis tykkäisi hieman hitaammasta kylmenemisestä, että vähän muka tottuisi taas below zero lämpötiloihin...

Vuokraajan kanssa palauttavalla lenkillä estehyppelyn jälkeen


Onneksi saatiin tilsakumit marraskuussa, johan Jaskalle kerkeskin tulla vähintään vuorenkorkuiset lumipaakut kavioihin. Tallikäytävällä Nakkis käveli etukavioiden "varpailla" kuin kuplajuomasta hiprakoitunut balettitanssija ja tätiratsastaja ähisi hiki päässä vasaran kanssa, että sai napajäätiköt hakattua irti. Jaskahan ei varsinaisesti arvosta vasaralla kavionpohjan tai kengän paukuttelua (paitsi silloin kun on ammattilainen eli kengittäjä asialla), jolloinka se lisäsi tätiratsastajan tuskaa nykimällä jalkaa aina sopivassa välissä. Ei olisi tädistä kengittäjäksi, raskasta puuhaa on se!

Kyllä tarkenee! Kiva lämmittää sormia Jaskan turkissa!



Ollaanko opittu mitään?

Jaa-a. Mene ja tiedä. Varmaan jotain. Tai sitten ei yhtikäs mitään. Tätiratsastaja on kovasti pyrkinyt olemaan kyyra eli hyvä ryhti, pehmeät, mutta silti napakat ja joustavat sekä tasaiset kädet ja täsmälliset avut ja... Eli sitä samaa rataa kierretään edelleen. Jos oikein pinnistää mielikuvitusta, niin ihan kuin Jaska ottaisi paremmin kuolaintuntumaa ja myötäisi niskastaan paremmin sekä nopeammin eli ravurimainen pää pystyssä kaahotus on jo jäänyt pois (lähes) kokonaan... 

Valmentaja: käännä hartialinja sisälle.
Tätiratsastaja: joo (kääntää hartialinjan sisälle)
Video kertoo totuuden, kun tätiratsastaja on kääntävinään hartialinjaa (ei tapahdu mitään näkyvää!)
Prkl! On tämä laji saatanasta!

Jaska odottelee vuoden vaihtumista

Ja sitten vaihtui vuosi!

On tämä saatana perberistä, kun ei kerkeä edes kissaa sanoa, kun vuodet ne vaan vaihtuvat, mutta tätiratsastaja se vaan pysyy paikallaan...

Nössö ja Rauno jännän äärellä, kun naapurin koiralla oli painavaa sanottavaa.
Nössö keskittyi sanomaan niin suurella intesiteetillä, että ylähuulikin jäi ruttuun!

No mutta onhan tähän alkuvuoteenkin mahtunut iloisia asoita! Viime vuonna hevosestaan luopumaan joutunut Uhri on käynyt ratsastamassa Jaskalla satunnaisesti ja edellisen kerran jälkeen kehui kovasti, miten hieno ja pehmeä ja pyöreä (muutenkin kuin perusolemukseltaan) Jaska oli. Että saisiko kokeilla hetipian uudestaan, jotta voisi tehdä tieteelliset päätelmät siitä, oliko onnistuminen vaan vahinko vai oliko Uhri ymmärtänyt, miten Jaskaa ratsastetaan ja oliko jopa niin, että Jaska olisi jopa oppinut jotain näiden vuosien aikana! Uusintakerrasta tätiratsastaja sai jopa elävää kuvaa siitä, miten hienon pyöreässä muodossa Nakkis laukkaa, joten pakko se on uskoa, että Uhri on oppinut Jaskan säädöt ja/tai Jaska on oppinut kouluratsun alkeet! Hienolta näytti kyllä meno ja tätiratsastaja myhäili salaa mielessään, että hyvä, kun joku toinenkin kokee sen hienouden, ettei herää epäilys, että kaikki on vaan tätiratsastajan omassa päässä, varsinkin kun harvoin kukaan pääsee todistamaan sitä faktaa, että Jaska oikeasti osaa olla kouluratsu!

Pakkasta -21 tai jotain. Jaska oli vetänyt söpösti huuruun. 
Tätiratsastajalla veti vähemmän söpösti huuruun, koska kaikki äärielimet jäätyvät!

Annasku mä autan tässä paskankeruussa! No hupsis, mites se talikko tollein kaatu?
Oho, näitkö, lapiokin kaatu? Miten voi molemmat tollein kaatua?

Tiivistettynä: 
a. Jaska hyväksyy kuolaintuntuman
b. tätiratsastaja hyväksyy Jaskan kuolaintuntuman (ei voi vetää naruja kireälle, vaan hevosen myötäyksen mukaan ohjat lyhenevät, mutta tuntuma suuhun pysyy kevyenä)
c. Jaska osaa mennä peräänannossa 
d. tätiratsastaja osaa mennä peräänannossa
e. myös muut ratsastajat saavat Jaskan peräänantoon (ratsuttajat ym. ammattilaiset poislukien, koske nehän saavat Jaskan tanssimaan vaikka joutsenlammen soolon niin halutessaan eli hehän osaavat ratsastaa vaikka sahapukin peräänantoon!)
f. eipä oo mennyt rahat hukkaan, mitä valmennuksiin tulee!
g. hiljaa hyvä tulee, on ollut tätiratsastajan motto siitä lähtien, kun kavioliiton Jaskan kanssa solmi (osaavalla ratsastajalla Jaska varmaan olisi jo gp-tasolla!)
h. kun molemmat ovat aloittelijoita omalla sarallaan: Jaska ratsuna (silloin lähes 7 vuotta sitten) ja tätiratsastaja ratsastajana (entinen vannoutunut puskatäti) joten kehityskaari on syystäkin ollut loiva, mutta onneksi huippua ei ole vielä näköpiirissä!

Ei parta pahoille kasva, eikä turpajouhet joutaville

Kohti kevättä

Jaska kasvattaa aina muhkean talviturkin, joten loimitus on tarpeetonta, vaikka olisikin vähän enemmän pakkasta. Toki ratsastukset ajoitetaan niin, että ei tarvitse mennä enää ulos märkänä (koska hikisen hevosen kuivatus kestää sitten tovin jos toisenkin. Toki pikkupakkasella voi nakata vähän kosteammankin pollen pihalle, jos on heinää tarjolla, hevonenhan lämmittää itseään syödessään ja hiet on hyvä piehtaroida lumeen! 

Tässä tammikuun puolivälin lähellä tätiratsastaja teki havainnon, että Jaskastahan alkaa irrota karvaa! Tosin vasta leukaperistä ja kaulan alaosasta, mutta kuitenkin. Sehän tietää kevään tuloa! Ja onhan päivä jo selvästi pidentynyt!

Jälleen kerran yksi onnistunut ratsastuskerta takana!

Tätiratsastajan talvikauden maastoilut ovat olleet minimissä, koska:

a. yleensä on pimeää, kun tätiratsastaja menee tallille
b. pimeällä ei voi maastoilla (vaikka osa tallin porukasta maastoilee oikein sujuvasti pimeässä otsalampun valossa)
c. Jaska on kerran säikähtänyt otsalamppua edellisessä kodissaan ja vienyt kuskia kärryillä kuin vähäjärkinen, joten tätiratsastajan takaraivoon on iskostunut, että Jaska pelkää otsalamppua (vaikka ei pelkää ainakaan silloin, kun otsalamppu loistaa kävelevällä ihmisellä)
d. maastoilusta on aikaa ja kaikki näyttää erilaiselta, koska talvi, joten Jaska voi olla astetta pörhäkämpi ja tätiratsastaja taas ei siedä yhtään ylimääräistä jännitystä elämäänsä
f. maastoilukaveria on ollut vaikea saada (ja vielä vaikeampaa jos ei edes kysy ketään!)
g. vastaan voi tulla vaikka mitä kamalaa, kuten peuroja, moottorikelkkoja ja lumiauroja
h. talvella on kylmä ja jäätyneillä nakeilla on vaikea hallita villiintynyttä konia
i. kohta on kesä

Ai pitää poseerata? Oota kun otan asennan korvat ja naaman!

Vuokraajan kanssa on ollut puhetta, että totutetaan Nakkis siihen, että ratsastajan päästä loistaa valo ja pimeälläkin voi liikkua. Totutus tapahtuisi tietenkin niin, että Vuokraaja istuu valopäänä selässä ja tätiratsastaja saa sätkyjä maan pinnalla. Jaska ei todennäköisesti alkuhötkyilyn jälkeen olisi millänsäkään, tätiratsastajan rauhoitteluun menisi huomattavasti enemmän aikaa. Onneksi Vuokraaja on käynyt satunnaisesti tiellä köpöttelemässä ja kävivätpä kerran katsomassa uutta moottoritietä. Jaska oli kovin kiinnostunut, mutta ei suinkaan pelokas! Tätiratsastaja olisi suorastaan pyörtynyt kauhusta, jos olisi erehtynyt hevosensa kanssa lähelle valtaväylää! Hui sentään! 

Jaska ihmettelee uutta moottoritietä (jossain horisontissa).
Tätiratsastajan tallimatka lyheni melkein 10 minuuttia!

No, pääsi tätiratsastaja sentään kerran "maastoon" eli kengityksen jälkeen Setämiesratsastaja ja Leevi lähtivät henkiseksi tueksi rataa kiertämään. Setämiesratsastaja oli satuttanut häntäluunsa, koska oli vetänyt itsensä tonttiin omassa pihassaan. Joten kävelyä mentiin. Ja vähän ravia, josta Jaska meinasikin innostua ja vähän jo niskojaan alkoi nakkelemaan, kun siirryttiin takaisin turvalliseen käyntiin, että tässäkö tää nyt muka oli? Tahtoo mennä! Onneksi Setämiesratsastajan häntäluu oli sitä mieltä, että keventely ei ole nyt se juttu, joten Jaskakin rauhoittui taas lurppakorvaiseksi kävelijäksi. Onneksi ei näkynyt peuroja, moottorikelkkoja tai mitään muutakaan, mikä olisi voinut uhata pienten avuttomien saaliseläinten henkeä ja lenkki sujui varsin leppoisasti. Pahimman järkytyksen hepoille (tai Jaskalle) aiheutti metsässä pahalla äänellä rääkyvä mikä lie paskonärhi, mutta koska äänen aiheuttaja ei koskaan hyökännyt näkyvästi, totesi Jaskakin, että ehkä tuo ääni ei syö meitä...

Kuva ei valehtele: me ollaan ulkona!

Tästä jatketaan eteenpäin, työstetään edelleen sitä tuntumaa ja muotoa ja rentoutta ja pidetään sormet ristissä, että tähdet ja planeetat olisivat suotuisassa asennossa!

Tätiratsastajan pitkäaikainen haave toteutui uuden vuoden aattona, kun pääsi toteuttamaan itseään kuvataiteen muodossa! Viimeksi tätiratsastaja on maalannut joskus vuonna -80 kesäleirillä. 
Tämä teos "Haave" on toteutettu akryylimaaleilla ja aikaa tuherrukseen meni noin 1,5 tuntia. 
Inspiraation lähteenä toimi tietenkin Jaska (yllättäen).