Kevättä pukkaa

 Keväthuoltoa

Jaska kuuntelee tarkkana, kun seinät puhuvat jälleen kerran.

Kevät tuli ja sit se meni eikä tullut. Sit se tuli uudestaan ja nyt voikin jännittää, että vieläkö se pirulainen vetää niinsanotusti maton jalkojen alta. No, kyllä se vetää...

No, kevät tarkoittaa Jaskan osalta sitä, että julmetun karvanlähdön lisäksi tehdään puolivuosittainen hammashuolto ja vuosittainen satulan tarkistus. Satulantarkistus pitäisi tehdä vähintään kerran vuodessa ja mieluummin vähän useammin ammattilaisen toimesta, jotta nährään, että penkki istuu, on ehjä ja hevonen ei ole kehittänyt mitään puolieroja tai muuta jännää. Tätiratsastaja ei olisi valveutunut tarkistukseen, ellei satula olisi alkanut pihisemään keventäessä ihan yks kaks yllättäen. Ääni oli niin selkeä, että sitä ei voinut sotkea tätiratsastajan toppaliivin suhinaan tahi iän myötä löystyneisiin "venttiileihin". Vielä kun Uusi vuokraaja kuuli äänen, oli homma selvä: yhteys satulaseppään oitis! Jaskan satulassa on ilmatäytteiset paneelit, joten tätiratsastaja oli lähestulkoon varma, että nyt on täyte mennynnä puhki. 

Joojoo, mulla riittää ruokaa, oo kuule ihan rauhassa vaan...

Seppä saapui paikalle ja puristeli toppauksia, vietiinpä ne jopa vesiämpäriin paineltavaksi mahdollisten ilmavuotojen selvittämiseksi, mutta ei, kaikki olivat ehjiä! Tulipahan täytteet pestyä. Seuraavaksi lähdettiin testaamaan satulaa tositoimissa eli tätiratsastaja kyytiin ja askellajit läpi. Eipä kuulunut enää suhinaa, satula oli ja pysyi siellä missä pitääkin ja Jaska liikkui rennon letkeästi läpi selän. Seppä otti satulasta kuvat lämpökameralla ratsastuksen jälkeen, mistä aika selkeästi näkee tyhmempikin, että miten se paino siinä istuimessa jakautuu (mitä lämpimämpi kohta eli vasten hevosta, sitä vaaleampi ja toisinpäin). Paino jakautui tasaisesti ja tätiratsastaja ei ainakaan omalla toiminnallaan sitä huononna (eli ole vinossa). Pientä fiksausta tehtiin (muokattava satula on tätiratsastajan aarre!) ja katsellaan sitten miten hevo kulkee. Jos alkaa ahistamaan, voi palat ottaa pois. 

Lämpökamerakuva: melko tasaista on.

Ei ole hevosta hampaisiin katsominen

Paitsi että on ja ihan syystä! Tiedättekö sen tunteen, kun jää maittavan piffiaterian jälkeen lihanpala ikävästi hampaiden väliin ja koska olet kylässä, et kehtaa kaivaa sitä sieltä pois. Seuraavana aamuna paine onkin melkoinen ja jos et omista hammaslankaa, niin etsit mitä tahansa lankaa, vaikka kalsareiden ratkenneen sauman lankaa saadaksesi ammu-vainaan lihamöykyn pois hampaittesi välistä! Ja aa että, miten euforinen tunne, kun se proteiinimötkäle sieltä ahtaasta hammasvälistä poistuu! No, tätiratsastajalla on aina hammaslankaa mukana, koska "diasteema".

Setämies pitelee hevosta, jotta tätiratsastaja saa ottaa kuvia

Jaskalla todettiin noinnikkään puolisen vuotta sitten melkoisen paljon diasteemoja eli niitä välejä hampaissa, joihin pakkautuu rehua ynnä muuta kovaa ainesta kuten porkkanaa. Niitä diasteemoja oli jopa 7. Tätiratsastajan päälaessa oli kylmä rinki, koska eihän se ole hyvä asia ollenkaan. Hoitamattomana jatkuu ja aiheuttaa tulehduksia ja voitte uskoa, että hevosen hampaan paikkaus tai poisto ei ole ihan halpaa ja ne paikat, missä niitä tehdään, ovat harvassa ja kaukana...

Rousk rousk, Kiitos ja näkemiin!

Tällä kertaa oli enää vain yksi diasteema ja kaikki oli muuten oikein hyvin suussa. Sama oli parilla muulla suokilla, joiden tilanne oli suorastaan huolestuttava viimeksi. Nyt oli huolestuksen aiheista enää rippeet jäljellä ja voitte uskoa, että sekä omistajat että eläinlääkäri olivat ihmeissään ja onnellisia! Tallinkäytävä suorastaan valaistui hymystä! Eläinlääkäri ehdottikin tallinpitäjälle, että mitä ikinä juotatkin tai syötät näille hevosille, laita sitä pulloon ja myy! Syitä tilanteen dramaattiselle parantumiselle on tietenkin monia:

a. hevonen ei saa enää joka päivä herkkuja (leipä, porkkana, sokeri, omena, melassi yms. sokerinamit)

b. satunnaiset yllämainitut herkut eivät toki haittaa

c. heinä sisältää vähemmän sokeria

d. elämän arpapeli, nyt kävi näin, ens kerralla taas toisin

Mutta olipa tätiratsastaja onnellinen (plus ne muut hevosenomistajat!) että tilanne oli kehittynyt parempaan suuntaan! Ja Nakkis sai ansaitut päiväkännit eikä tarvinnut esittää koulupollea tai muutakaan ratsuun viittaavaa...

Esteitä!

Tätiratsastaja on tainnut jo pariin otteeseen toitottaa, että ei enää hyppää (siis esteitä hevosella), antaa Vuokraajan hoitaa se homma, kun kerta osaa. No, Uhri, joka on löytänyt uuden vuokrahevosen samalta tallilta, kyseli, että voitasko hyppiä. Tätiratsastaja innostui välittömästi ja ilmoittautui mukaan hyppykarkeloihin! Ei edes muistunut mieleen, milloin tätiratsastaja on edellisen kerran ylittänyt esteen hevosen selästä käsin...

Homma alkoi niin, että tätiratsastaja sanoi Jaskalle karsinassa, että "jos teet mitään tyhmää, niin Uhri tulee sun kyytiin!". Tästä päätellen Jaska ymmärtää puhetta ja oli maailman kiltein, rauhallisin ja kuuliaisin estepolle! Tätiratsastan tarvitsi vain kääntää polle esteelle ja Jaska hoiti loput. Estehyppelöhän on siitä helppoa, että lapsikin sen osaa:  

a. istu tukevasti satulassa

b. usuta hevonen mukavatempoiseen laukkaan

c. käännä hevonen kohti valittua estettä

d. laita silmät kiinni ja unohda hengittää

e. tartu kiinni kouristuksenomaisesti ohjista, hevosen harjasta, kauhukahvasta (jos sellainen sattuu löytymään) tahi ohuesta elämänlangasta 

f. kadu kaikkea maan ja taivaan väliltä, varsinkin senpäiväistä harrastusmuodon valintaa (eli estehyppely) ja vanno mielessäsi, että ei koskaan enää ikinä

g. hohota kuin jouko turkka aineissa onnistuneen hypyn jälkeen ja tunne kuinka äsken niin haaleat värit loistavat suuressa kirkkaudessaan, elä ja hengitä joka solulla, rakasta kaikkea ja kaikkia, koska selvisit hengissä (40 cm ristikon yli)!

h. hehkuta miten ihanaa ja kivaa on hypätä ja ala oitis suunnitella uutta kertaa

Jaskan mielestä puomi tolppien välissä on este

Tätiratsastaja käy suurinpiirtein yllämainitun tunteiden kirjon läpi joka kerta, kun erehtyy esteille. Tällä kertaa jännitys kipusi vain lukemaan 2 asteikolla 0-10, kun se yleensä on ollut 7-10 luokkaa. Parasta hommassa onkin se itsensä ylittäminen esteen lisäksi. Kun huomaa, että hei, mä osasin, en kuollut ja täähän olikin ihan kivaa, voi tunnetta voi verrata vaikka siihen, kuinka vapisevin jaloin kapuaa johonkin älyttömän korkeaan huvipuistolaitteeseen ja kiroaa syntymäänsä ja sitä perkelettä, joka siihen saatanan pirunvitkuttimeen sai houkuteltua. Mutta se tunne sen kauhun jälkeen on parasta, mitä voi olla! Semmoinen adrenaliinihyöky, että voisi vaikka juosta pitkin pystysuoraa seinää. Eipä ihme jos semmoiseen jää koukkuun... No, tätiratsastaja ei ole vielä jäänyt koukkuun, mitä estehyppelyyn tulee, mutta tuohan se mukavaa jännitystä elämään aina silloin tällöin!

Dreamlike
Jaska oli mallina tälle tätiratsastajan teokselle numero 2.

Kummatytön kanssa maalattiin: Kirkkovene (on myynnissä)

Uhrin hyppelöt menivätkin sitten vähän heikommin. Siis itse esteen ylitykset menivät hyvin, mutta siellä esteiden välissä ratsunsa kehkeili kaikenmaailman kevätjuhlaliikkeitä ja Uhri kävi pari kertaa tutkimassa, löytyykö hiekan seasta mynthoneita. Tätiratsastaja kannusti kuvatessaan kovasti, että pysy pysy... vittu, oisit pysynyt! Onneksi Uhri selvisi lievällä loukkaantumisella ja ratsuhevoinen oli hämillään aiheuttamastaan härdellistä hakien tädistä turvaa aina tilaisuuden tullen. Eihän se hevosen vika ollut, että tuli tahattomia sivulle-ylös-toiselle sivulle-pomppuja, vaan maneesin katolta tippuvat lumet nyt vaan sattuivat kutkuttamaan herkkiä pakoeläimen hermoja ja niihin oli tietenkin reagoitava asianmukaisesti.

Kesää odotellessa

Jaskan karvanlähtö kiihtyy, toiset hepat saivat kengityksessä kesäkengät alle, mutta Jaskalle jäi vielä nappulat alle, koska tarha on sen verran luminen ja jäinen. Lähiviikkoina tätiratsastaja (tai setämiesratsastaja) saa ruuvata hokit irti ja seuraava kengitys onkin sitten jo laidunkauden alkumetreillä, toivottavasti... 

Jaska jaksaa hämmästyttää tätiratsastajaa taidoillaan. Ennen oli saavutus, jos 45 minuutin tahkoamisen jälkeen sai hevosen myötäämään niskastaan ja kantamaan itsensä muutaman askeleen ajaksi. Nyt täti ja Nakkis ovat löytäneet vissiin sen kuuluisan yhteisen sävelen, koska jo melko alkuvaiheessa Jaska alkaa ottamaan tuntumaa kuolaimeen ja myötäämään ynnä kulkemaan ryhdikkäästi. Ei toki koko aikaa vaan pätkiä siellä täällä, mutta joka askellajissa! Jokaisesta hienosta askeleesta tätiratsastaja on ihan sanoinkuvaamattoman onnellinen! Harmi vaan, kun kukaan ei yleensä ole näkemässä näitä huippuhetkiä, jolloinka mieleen hiipii ajatus, että olikohan se nyt sittenkään niin hieno ja oikeinpäin. Onneksi maneesissa on peilit, niin tätiratsastaja saa ihan omin silmin katsoa edes pieniä pätkiä, että kyllä, tuo hevonen näyttää muuten tosi hyvältä! Tätiratsastajan mielessä kaikuu valmentajien ohjeet, kun yksin siellä maneesissa ratsastelee:

a. ole rento (puuh, huhhuhhuhhohhohhahhah)

b. ole jäntevä (änggh)

c. älä jännitä (phiuuh)

d. jännitä vatsalihakset (ängghh)

e. hengitä (piih, puuh)

f. pidätä hengitystä (änggh)

g. laske kättä/nosta kättä/siirrä kättä sivulle, keskelle, kaulaan (täh?)

h. käännä katse menosuuntaan/keskelle/ylös/alas/sinne/tänne/tuonne/missä on  vesipullo/kumpi on oikea ja vasen/missä on pohjantähti/monta kättä mulla on (pitäis tietää, kun ajaa volvolla: v vasen, o oikea)

i. käännä lantio/siirrä istuinluuta/pohjetta/jalkaa/hartialinjaa (vino lantio, kääntyy, mutta väärään suuntaan!)

j. peukut ylös, pikkurillit nyrkkiin (nyt ei olla juomassa teetä pikkukupista!)

k. rintakehä/alaselkä/polvi/reisi/käsi ylös/alas/sivulle/itään/länteen/kohti saturnusta

l. hymyile! 

Pusipusi!

Kaiken edellämainittujen muistettavien asioiden lisäksi pitää hoksata, että milloin hevosen mikäkin jalka on maassa tai ilmassa, ulkolapa tai sisälapa siellä täällä tai tuolla ja tokihan sekin pitää huomioida, että missä se peräpää liitelee puhumattakaan pään asennosta tai kaulasta tai rungosta! Ja edellämainittujen asioiden lisäksi pitää sitten pystyä ratsastamaan niitä tehtäviä ja istumaan siellä satulassa ilman, että häiritsee hevosta... Tätiratsastaja on jo vanha ovela kettu, että pistää nuoremmat tekemään tehtävät ensin (jos siis on kaksaritunnilla eli kaksi ratsukkoa samaan aikaan!) jotta jää aikaa vähän hengittää ja katsoa, että mitä piti oikein tehdä ja missä. 

Valmentajat osaavat myös olla ovelia, teettävät tehtäviä, joita tätiratsukko ei olisi ikinä kuvitellut osaavansa, mutta niin vain niitä suoritetaan hymyssä suin ja ryhdikkäästi! Yksin ratsastaessa ei tulisi ikinä mieleenkään kokeilla samoja asioita! Mutta kun oppilaat ovat kieli keskellä suuta suorittaneet annetut tehtävät onnistuneesti ja valmentaja sanoo, että hyvinhän se meni, ei mikään maailman murhe voi mennä sen onnen tunteen ohi. Koska me ollaan tässä ja nyt!

Matka jatkuu. Jaska on selvästi edistynyt kouluratsun urallaan: osaa myödätä ja kantaa itseään. Helppoa sen ratsastaminen e ole edelleenkään, koska se on niin herkkä ratsastajan avuille, mutta kuten Uusi vuokraajakin sanoi, kyllä se siitä!

Juu, otan aurinkoa. Ei tarvii tulla, kiitos!