Rakkaat

Rakkaat

tiistai 31. toukokuuta 2016

Yli esteiden!


Jaska ennen istuntavalmennusta. Voiko rennommaksi enää mennä?

Tehoviikko

Viime viikolla osallistuimme kahteen valmennukseen! Melko tehokasta, kyllä nyt kehitytään niin, että heikompia hirvittää! Ekaksi oli uusi valmentajatuttavuus. Ensikosketuksen jälkeen jäi oikein positiivinen olo ja yhteistyömme tulee jatkumaan. Koska Jaska on raaka ja mä vaan huono, oli kivaa, että tehtävätkin olivat ihan peruskauraa, joista molemmat pystyimme ainakin edes teoriassa selviämään. Selvittiin kyllä käytännössäkin ihan jees ja opin (ehkä Jaskakin oppi?) taas uusia asioita. Ja mikä tärkeintä (asia, mitä korostan nykyään jokaiselle valmentajalle, apuopelle tai neuvonantajalle), Jaska pysyi rentona ja mukavana, mikä on lähtökohta yleensä kaikelle koko touhussa. Pingottuneella kaakilla ei oikein voi ratsastaa. Tai siis voi, mutta ei siitä mitään tule, koska koni ei kuuntele mitään apuja ja mennä kohkaa vaan pää pilvissä suuntaan X vauhtia Y ja siellä tätiratsastaja sitten matkustelee turhautuneena poskiaan purren. Emme halua palata enää niihin tunnelmiin.
Väistöä yrittämässä.
Tätiratsastajaa korjataan.
Jaska kävi nukkumaan, koska tylsää.
Toinen valmennus oli istuntapainotteinen. Viimeksi Jaska oli kyseisellä tunnilla semmoinen hermokimppu, että mihinkään istuntaan ei päästy keskittymään, joten odotukset olivat melko suuret! Ope sanoi alkuun, että ei ole mikään suuri fani hackamoren suhteen, mutta lopuksi myönsi, että juuri Jaskan kohdalla taitaa olla paras ratkaisu tällä hetkellä! Jaska oli tosi rento ja päästiin tekemään väistöjä (onhan niitä aiemminkin yritetty huonolla menestyksellä) ja tällä kertaa ne jopa onnistuivat, kun saatiin täti kyydissä oikeaan asentoon. Istuntavalmennus on siitä hassua, että kun kuvittelet olevasi suorassa ja hyvin satulassa, niin sitten tulee ope ja korjaa asentoa ja sanoo että nyt. Ja itestä tuntuu, että on ihan kierossa kuin savolainen, mutta kappas kummaa, kun se hevonen siellä alla kertoo, että kato, ai säkin vihdoin tajusit, miten siellä pitää olla, no sitten mäkin oon vähän ryhdikkäämpi ja helpommin ohjattava. Olispa aina joku sanomassa, miten pitää olla, kyllä olis ratsastaminen helppoa! Mutta jäi ihan yyberpositiiviset fiilikset!
Se hetki, kun istut oikein satulassa!

Hevonenhan on siitä jännä kapistus, että se tykkäis mieluiten vaan olla. Ja syödä. Ja silloin se on rennoimmillaan. Tai ehkä silloin, kun se oikaisee itsensä pötkölleen heinien päälle maha täynnä. Joka kerta, kun se otetaan hommiin, se ehkä pikkuisen stressaantuu (koska silloin ei saa enää vaan olla ja syödä). Tarkoitus on säilyttää stressitaso kuitenkin sopivan matalana, että hevonen kuitenkin pysyy rentona ja voi nauttia työskentelystä. Jaskalla meni jossain vaiheessa ns. tunteisiin koko touhu ja se oli kireänä kuin viulunkieli jo heti kättelyssä. Epäilen vahvasti, että sudenhampailla oli jotain tekemistä asian kanssa, koska kuolaintuntuman vastustelu oli niin voimakasta. 
Jaska oli tähtiainesta. Mä olin tätiainesta.
Nyt kun suussa ei ole rautaa ja sudenhampaat etäinen muisto vain, on Jaska niin leppoisa ja nöyrä polle ratsastaa, että! Ja tyytyväinen! Toki se välillä innostuu ja hätäilee ja joskus protestoi pienellä pukilla, kun ei pääse mielestään tarpeeksi nopeasti laukkaamaan (koska se tietää, että kohta laukataan, koska mä ajattelen sitä!) ja sekös harmittaa. Mutta. Rauha-täti on käynyt läpi henkisen kasvun prosessin, eikä enää hermostu tai jännitä, vaikka Jaska vähän mieltään osoittaisikin. Ehei! Zen-tyynenä Rauha-täti vaan tyynnyttelee korskeaa hevoistaan ja uskokaa tai älkää, mutta TOIMII! Eli rentoudesta lähdetään liikkeelle. Sehän ei tarkoita sitä, että Jaskalta ei vaadittaisi mitään, että kävele kuule ihan minne vaan tai seiso vaikka keskellä kenttää, jos siltä tuntuu, kato ettet vaan nyt ressaannu. Kyllä siltä vaaditaan, mutta pieniä ja helppoja asioita (koska silloin menee kuppi nurin, kun ei osaa/ymmärrä). Sitten ovelana kettuna voinkin pyytää taas vähän lisää ja vaikeampaa, mutta jos menee ns. yli ymmärryksen, niin sitten palataan taas vähän taaksepäin. Hiljaa hyvä tulee, ainakin siltä näyttää tällä hetkellä.
Onnistunut väistö. Huomaa Jaskan rento, mutta jäntevä olemus!
Estehyppelyä

Mun piti mennä puomeja, mutta sainkin kuningasidean matkalla tallille, että tallikaverihan voisi hypätä Jaskalla jotain pientä ja matalaa. Olis kyllä tehnyt vähän mieli itekin hypätä (vaikka se onkin ylipeloittavaa!), mutta koska olen vielä järjissäni, päätin jättää sen touhun näin alkuun jollekin, joka sen osaa. Koska: Jaska on ihan keltanokka, mitä hyppäämiseen tulee eikä mun kannata mennä silloin sinne kyytiin vaappumaan ja jännittämään, jolloin vaan häiritsen hevosta ja tartutan jännityksen siihenkin. Lopputulos olisi todennäköisesti jotain paskan ja kusen väliltä eli ei kovin hyvä. Siksi turvaudun apukuskiin eli Uhriin!
Meeks mä tällein kyykkyyn? 
Jaskalla on vissiin ratsu-uransa alkumetreillä hypätty joitakin kertoja + Uhrin suorittama "ristikkoluokka" eli ei kovin merkittävää kokemusta sillä saralla. Irtohypytyksen (lue: kaahotuksen) perusteella odotin tulikuumaa hepoa, joka säntää esteiden jälkeen päin seiniä vaahto suupielistä roiskuen ja silmät päässä pyörien ja näin jo sieluni silmin Uhrin sinkoutumassa ilmojen teille. Että ihan hyvä, notta pysyin maassa ihan omilla jaloillani, enkä Jaskan selässä näine mielikuvineni. Joskus liian vilkas mielikuvitus ei vaan oo hyvä juttu.
Taas hymytään kun ollaan niin onnellisia!
Itse akti eli estehyppely sujui oikein mainiosti. Alkuun oli vähän ravipuomeja ja sen jälkeen innari kahdella ristikolla ja ponnistuspuomilla. Eli siis ennen ekaa ristikkoa on puomi, joka auttaa heppaa hakemaan oikean ponnistuskohdan ja sitten on ne esteet niin pienellä välillä, ettei siihen väliin tule laukka-askelia vaan alastulosta suoraan ponnistus seuraavalle. Se miksi päädyimme tähän tehtävään oli verkkokalvoillemme ikuisiksi ajoiksi palanut kuva luotijunan lailla esteiden läpi kiitävästä Jaskasta irtohypytyssessiossa. Eli haluttiin säädellä vauhtia. Ja lopputulos oli ihan super! Eikä esteiden jälkeen ei tapahtunut villiintymistä, vaan Jaska laukkaili ihan muina hevosina ja pysyi niinsanotusti hanskassa. Polle sai kovasti kehuja ja oli ihan järkyn onnellinen! Ja niin oli myös Uhri ja tietenkin minä!! Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua ja ehkä mäkin joskus tohdin hypätä Jaskalla. Kunhan oon siihen henkisesti valmis.

Videolla Jaskan hyppelyä!




Jaskan hyvää mieltä lisäsi tietenkin vielä urakan jälkeen kunnon pesu sekä pussillinen (kotoa keräsin!) herkkuja eli vihreää turvan eteen. Pitää totutella sitä vihreään ennen laidunkautta ja en ole periaatteen vuoksi syöttänyt sitä lenkkiteiden varrella, koska äkkiäkös tuommoinen herkuille perso suomenhevonen oppisi, että ahaa, nyt mennään tonne eli syömään! Siinä ei kuulkaa yksi täti paljoa paina narunpäässä, kun suokki menee vihreälle. Siis jos sen siihen opettaisi. Jaskaa ei ole onneksi opetettu, vaan se syö juuri siellä, missä annetaan lupa ja juuri sen aikaa, kun minä sanon. Viisas heppa mulla!

Kuvista voi sitten kukin päätellä, onko voikukat syötäviä :D






sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Ihan kujalla

Laukkatreeniä

Kuulostan varmaan rikkinäiseltä levysoittimelta, kun jaksan edelleen paasata siitä laukasta. Mutta kun se vaan on niin superkivaa ja vihdoinkin koen meidän olevan siinä tilanteessa, että olen muuttunut matkustajasta ratsastajaksi kyseisessä askellajissa! Koipeni eivät muutu hyytelöksi ja pystyn jopa hengittämään ja puhumaan laukan lomassa. Kykenen miettimään istuntaani ja suunnittelemaan reittejä eli ohjaan Jaskan suoralle uralle ainaisen ympyrän sijaan. Pitkään haaveilin, että pystyttäis tekemään kahdeksikkoa eli vaihtamaan suuntaa aina ympyrän jälkeen ja arvatkaapa mitä! Mehän ollaan tehty semmoistakin ja melko menestyksekkäästi! Toki hienosäätöä pitää vielä harjoittaa, ei se laukka ihan suoraan käyntiin tipahda, mutta ripeästi nousee uusi laukka eri suuntaan ja sitähän me haettiin, jeejee! Ja mikä parasta, molemmat nauttivat touhusta täysin siemauksin! Minä ainakin! 

Irtohypytys

Reipas heppatyttökolmikko päätti eräänä kauniina päivänä, että nyt laitetaan Jaska kujalle. Eli hyppäämään esteitä irrallaan. Tarkoituksena oli, että Jaska hyppää rennon letkeästi esteet ja pysähtyy kujan jälkeen, jotta se voidaan kelkkoa taas uuteen suoritukseen toiseen päähän. Hyvältä näyttikin siihen asti, kunnes poni laskettiin irti! Kopu lähti kuin tykin suusta kujalle ja kujan jälkeen jatkui iloinen rallittelu. Onhan se toisaalta kivaa, että poni pääsee joskus irrottelemaan, mutta tällä kertaa oli ehkä vähän väärä tilaisuus. Esteetkin olivat aluksi Jaskan mielestä niin säälittävän pieniä (ns. maahankaivettuja, kuten meillä ratsupiireissä on tapana sanoa) ettei se kokenut tarvetta hypätä niiden yli. Esteet ylittyivät siis juosten läpi ja kerran se vaan käveli päin ja hokasi, että toi puomihan väistää mua. Tuli sieltä kuitenkin pari hyvää suoritusta, joten kunnialla selvittiin (rimaa hipoen). Tulipahan nähtyä ja koettua tämäkin, ehkäpä ollaan ens kerralla vähän viisaampia. Ja ehkä meidän pitää treenata irtojuoksutusta, ettei konilla mene heti maailma nurinpäin, kun hänen pieni sisäinen saaliseläimensä nousee pintaan ilman ihmisen välitöntä turvaa (lue: narua ja henkilöä toisessa päässä).

Voikukkia

Pari päivää sitten Jaskan ilme oli kohtuullisen hapan, kun menin sitä tarhasta kalastelemaan. Siinä sitten seisoskelin lähietäisyydellä ja odottelin, että suvaitseeko hänen hevoisuutensa tulla luokse. No, tulihan se kohta selän takaa vähän turvalla hipaisemaan. Antoi jopa koskeakin. Siinä sitten rapsuttelin mukavista paikoista antaumuksella ja hihittelin turpaansa venyttävälle ja ihme asentoihin vääntäytyvälle hepalle. Päätin jättää ratsastuksen väliin sillä kertaa, harjasin vain ja vein kultapalleron takaisin tarhaan ja kippasin kassillisen omin pikku kätösin poimimiani herkkuja eli voikukkaa yms. turvan eteen. Joskus näin. Aina ei tarvii treenata niin tosissaan...
Namnam, kyllä maistuu!
Ja kiitos vapaapäivästä!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Joko se kesä tuli?


Rento polle metsässä.
Kukkuu

Kuulin tänään tallilla käkösen kukkuvan. Tallin kesäasukkaat eli pääskyt ovat myös muuttaneet takaisin harrastamaan lisääntymistä, ovia ei siis laiteta kiinni ennenkuin tirpat ovat syksyn tullen vaihtaneet maisemaa! Koirien kanssa aamulenkkeillessä tuoksui tuomi muhkeasti sateen jälkeen kuin hajonnut halpa hajuvesipullo. Jokohan sitä uskois, että kesä on, jos ei nyt ihan huulilla, niin ainakin nurkan takana? Jaskastakaan ei lähde enää sanottavasti karvaa, karvanvaihdonhan se aloitti hyvissä ajoin eli helmikuun lopulla ja viimeisiä tuppoja viedään. Johan tässä sitten saa nauttia pari kuukautta sileästä ponista, kunnes pörröytyminen taas alkaa...
Ääh. Onks pakko aina pysähtyä ottamaan kuvia?
Kävimmä Maastoratsastajan kanssa "maastoilemassa" eli kierrettiin pikku lenkki muualla kuin tallin välittömässä läheisyydessä ja kylläpä Jaska oli onnellinen. Lötköpötkönä kävellä löntysteli rennon letkeästi eikä mikään aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä, varsinkin kun Rauha oli apostolinkyydillä ja selässä pönötti varma ratsastaja, joka ei turhaan maalaile worst case scenario-mielikuvia kuten eräs nimeltämainitsematon arka puskatätiratsastaja. Mukavaa oli, Jaska sai mutustella aimo tukon vihreää lenkin päätteeksi ja kaikilla oli kivaa!
Tämä on vain harjoittelua laidunkautta varten.
Onko idyllisempää näkyä kuin sinitaivas,
vihreä nurmi ja ahne suomenpolle?
Kato kameraan! - No mutku tuolla on jotain...
Laukkaa ja laukkaa ja vielä kerran laukkaa

Laukkaaminen alkaa olla lähes arkipäiväinen juttu meille, vihdoinkin! Tähän asti ollaan laukattu visusti pääty-ympyrällä, koska Jaska jaksaa paremmin pitää itsensä ns. kasassa kaarevalla uralla ja mua on kertakaikkiaan hirvittänyt ajatus laukata suoraan (koska sehän voi lähteä käsistä ja sit mä lennän päin seinää ja vähintään kuolen!). Mutta. Tällä viikolla yksin puksutellessamme sain ihan hurjan päähänpiston: ohjasin Jaskelin ympyrältä kohti suoraa uraa ja siis laukassa ja sehän menikin ihan hienosti: ei lähtenyt koni lapasesta eikä kaatunut! Tänään mentiin jo vähän enemmän suoralla uralla ja Jaskahan paransi laukkaansa kuin sika juoksuaan! Ai että oli kuulkaa kivuuden huippua! Muutenkin Jaska on edelleen ollut ihan tosi mukava ratsastaa ja pysynyt pääosin rentona ja vaikka olisikin välillä vähän kiihtymyksen tilassa, on se pystynyt nopeasti sieltä laskeutumaan maan tasalle. Onhan se eri veikeä fiilis mennä ratsastamaan ilman että jännittää tai odottaa koko ajan jotain kamalaa sattuvaksi. Jaskakin taitaa tykätä siitä, että Rauha-puskatäti on rento ja kiva ja siihen voi luottaa. Ja kun Jaska luottaa niin Rauhakin luottaa ja sit taas Jaska luottaa enemmän ja niin edespäin!
Metsäneläviä.

Ps. Olin ahkeraliisa ja pesin maneesin peilit, koska en saanut suttujen takia otettua selfietä meistä. Jotain piti siis tehdä ja vähän äkkiä!
Epäonnistunut selfieyritys.
Joku niistänyt turpansa peiliin pari kertaa :P
Mitä täällä oikein tapahtuu? -Seba the laadunvalvoja-


Johan kelpaa posettaa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Vaikeuksien kautta voittoon


Loistava Jaska!

Superjaska

Olimma valmennuksessa pari päivää sitten, enkä voi muutoin kuvailla heppaa ja sen suoristusta kuin sanalla SUPER! Meni vaan niin hyvin! Edelleenkään emme esitä mitään maailmanluokan liikkeitä eikä meno aina hivele katsojan silmiä tai tuota vau-elämyksiä (muille kuin mulle!). Mikä siinä sitten oli niin ihmeellistä, että muistan varmaan, jos en ihan ikuisesti, niin ainakin tosi pitkään tämän käänteentekevän session? No miepä kerron:
Minä olen nyt päiväunilla, joten read my lips: get lost.
1. Jaska oli rento ja sen seurauksena kuunteli, mitä mä pyysin siltä
2. Mä olin rento mikä varmaan osaltaan myötävaikutti Jaskan olotilaan
3. Sain konin hidastamaan ravissa, josta seurasi hienoa ravia selkä ja niska pyöreänä
4. Tästä seurasi se, että mulla oli silmät ja huuli pyöreänä
5. Selvisimme kunnialla pienestä kiihtymyksestä, kun Jaskan mielestä oli laukkojen vuoro ja Open (ja mun) mielestä ei
6. Tehtiin useampi laukannosto eikä kuumumisesta näkynyt merkkiäkään
7. Jaskan ja mun yhteistyö sujui hyvin: Rauha hymysi taas kuin haljennut nauris ja Jaska huokui olemuksellaan tyytyväisyyttä ja sitä kuuluisaa rentoutta
8. Opekin kehui meitä kovasti
Silloin on hauskaa kun on kivaa!
Että semmoinen valmennus. Ihan huippufiilis ja suorastaan euforia sen jälkeen. Ja ihan helvetinmoinen jano, koska joku nimeltämaitsematon urpå ei ollut ottanut vesipulloa tallille (sama urpå, joka ratsasti ulkokentällä edellispäivänä infernaalisessa auringonpaahteessa fleecepusero päällä, koska flunssanpoikanen). No, onneksi tallilla on hana, josta tulee vettä, eli nou hätä. Ryys ryys.

Maistuis varmaan sullekin!
Valmennuksen jälkeen Jaska säikähti puomilla lepattavaa loimea niin, että piti kurvata mun selän taakse sille puhisemaan. Oli hauska katsoa, kun jo melkein samantien Jaska laski päätään alas ja rauhoitteli itseään. Sitten uteliaisuus voitti ja käytiin katsomassa ja nuuhkimassa (no mä en sentään nuuhkinut) peloittavaa kohdetta ja eipä se enää ollutkaan mikään mörkö. Hassu hevonen! Ehkä meidän maastakäsittelytreeneistä on ollut jotain hyötyä.

Muisteloa

Ulkokausi korkattu!
Rupattelin tässä yks päivä tallikaverille, että muistatkos, kun sanoin silloin viime kesänä, että olispa kivaa, kun tulis joskus se hetki että :

a. pääsis pollen kanssa maneesiin ilman, että jonkun pitää aukoo ja sulkee meille ovia
b. vois ratsastaa ihan muina täteinä maneesissa yksin tai muiden seassa
c. ei jännittäis koko ajan joku normaali asia (kuten edellämainitut)
d. uskaltaispa ravata
e. ehkä me sit ens kesänä jo laukataan


No, nytpä me eletään niitä hetkiä ihan livenä. Kyllä mä silloinkin tiesin, että asiat arkipäiväistyvät ja luottamus kasvaa puolin ja toisin. Mutta että näin pian! Pitää asettaa uusia tavoitteita pikapikaa. Ekana tulee mieleen maastoilu. Seuraavana maastossa liikkuminen muussakin askellajissa kuin käynnissä. Siis tarkoituksella ja hallitusti. Siinäpä sitä onkin Rauhalle taas jännitysmomentteja tarpeeksi. Mutta ehkäpä me jonain vuonna mennään rallatellen (vai rallitellen?) metsänsiimeksessä ja molemmilla on kivaa (eikä niin että koni kiitolaukkaa pillastuneena ja tätihenkilö pelkää henkensä edestä!!). Vaan sillein nätisti, niinku vauhdikkaasti, mutta kontrollissa. 

Puhtopolle

Helleaallon innoittamana pesin Jaskan oikein putipuhtaaksi ja taisipa polle nauttia hemmottelusta täysin siemauksin! Eikä mennyt edes heti piehtaroimaan, kuten tallikaverin heppa kiitoksena urakasta. Ehei! Jaska jäi herrasmiesmäisesti mutustelemaan heiniä ja antoi auringon hoitaa lopun kuivattelun. 
Hevonen kuivatuksessa.
Äitienpäivänä kävin tietenkin taas viettämässä laatuaikaa tallilla, laukkailtiin ja muuta kivaa. On se vaan niin hienoo omistaa tuommoinen kultakimpale! Kaikki rahathan siihen menee, mutta on se joka sentin arvoista! Ja sitäpaitsi, kissa on köyhien lemmikki (on mulla kissakin, köh köh)! 
Pesupaikalla.
Ps. Treenailtiin taas pitkästä aikaa trailia eli pujoteltiin ja peruuteltiin ynnä muuta länkkäritouhua. Hienosti sujui VOU-pysähdykset ja yhden ohjan pysähdykset ja sen semmoiset. Välillä on kiva tehdä jotain muuta kuin vääntää sitä "sileää" kyllästymiseen asti. 
Melkoinen huuliveikko tuo Jaska!