Kiitolaukkaa ja kisahuumaa!

Vihdoinkin tohon tätiin voi luottaa!

Tätiratsastaja hurmiossa

Ja syystäkin. Vastahan tätiratsastaja oli ihan mehuissaan, kun oli päästellyt pienen pätkän hallittua laukkaa Nakkelilla maastossa. Ja mitä sitten tapahtui? Iskikö paniikki? Piiloutuiko ristihuuli ratsipöksyyn? Että voiko sillä suikunsukuisella tosissaan laukata muka tolleesti, ettei se lähe lapasesta? Jaa. Nyt kaikki korvat tötterölle ja tussi käteen (että voitte piirtää sen kuuluisan rastin vaikka keskelle ääsmarketin seinään), tätiratsastajalla on erittäin tärkeää ilmoitusluontoista asiaa: edellistä seuraavalla viikolla maastolenkillä Uhrin ja Toivon kera tätiratsastaja antoi Jaakko-kullan mennä vähän lujempaa. Siis niin kovaa kuin hevosesta lähtee!!! IIK! Ja lähtihän siitä vauhtia, Toivokin sai tulla kiitolaukkaa perässä, kun Jaska hävisi mutkan taakse kiihdyttäessään vauhtia kuin Räikkönen ensimmäiseen shikaaniin vihreän valon syttyessä. Tätiratsastaja suorastaan lietsoi heppansa äärimmäiseen nopeuteen ja nautti hyvästä kyydistä! Ja mikä parasta, heti kun tätiratsastaja pyyti vauhtia hiljemmäksi, niin vauhti hiljeni. Vau. 

Jaska ja hänen Mielitiettynsä.
Viime kesänä puhjennyt romanssi kukoistaa yhä!
Muita ei samalle neliömetrille mahdukkaan, kun nämä rakastavaiset kihnuttavat toisiaan, oih.

Ette arvaakaan, mikä adrenaliinilataus pikataipaleen jälkeen valtasi tätiratsastajan! Sitähän olisi voinut vaikka nostaa auton vasemmalla kädellä tai kyntää kivisen pellon kuokalla, perkele! Hurjastelun jälkeen pollet ohjattiin kohti pahamaineista ojaa, mistä Jaska ei viimeksi pystynyt menemään yli ja sama venkulointi alkoi taas. Ettäkun tossa on tommonen syvä oja ja siinä on tommonen puusilta, että eihän siitä nyt millään muotoa voi mennä yli. Tadaa! Onneksi Toivo näytti rehdin suomenhevosen esimerkkiä menemällä ojapahasen yli pohjia myöten kuin vanha tekijä, jolloin Jaskalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä hirmuinen ryyd-loikka vallihaudan yli ja kas, niin päästiin rentouttavia polkuja pitkin kompuroimaan. Ja vain kerran vähän eksyttiin, mutta onneksi varmajalkaiset ratsumme veivät turvallisesti taas tielle (jos kompurointia olis laskettu, niin guinnesin ennätykset olisivat paukkuneet! "kuka näitä juuria, kuoppia ja oksia tänne tielle oikein laittaa? nimim. kysytään vaan, Jaska & Toivo"). Olipa kivaa!

Sekä Jaska, että tätiratsastaja ovat olleet tyytyväisiä näihin uusiin suitsiin!
Tuteistakin voitiin luopua, kun näillä ei hierry suupielet.

Väkisinkin herää ajatus, että olikohan vauhtia vähän liikaa tätiratsastajan makuun, että joko se alkaa taas panikoimaan, kun hevonen pinkoo mahanalus jalkoja täynnä. No, ei alkanut. Tänään kaverina oli Seba ja hänen vuokraajansa. Seba on Tamma ja naisillahan voi aina välillä olla vähän vaikeaa. Ja kun on vaikeaa niin se pitää hyvin selkeästi tuoda esille. Varsinkin muiden kanssa maastossa Seballa on joskus ollut hieman erilaisia liikkeitä kuin muilla hobusilla. Mutta tänään meni kaikki oikein hienosti, kun Jaska meni edellä mörönsyöttinä ja huokui zen-rentoutta. 

Ai, haluatko pusun? No en, kun tuota takaa tulee lastenvaunut!

Tätiratsastaja ilmoitti, että kohta laukataan ja vuokraaja odotti pahaa-aavistamattomana reipasta, mutta rauhallista laukkapätkää. Vähänpä tiesi (hihihi!)! Jaska oikein odotteli jo lähtölupaa (nopeasti oppivat mokomat ne paikat, missä mennään!) ja kun lupa annettiin niin sitten lähdettiin! Ja kun Jaska lähti kuin tuli perseen alla, niin tamma närkästyi sen verran, että piti pari kertaa heitellä ahteria taivasta kohti, kunnes ei enää joutanut tekemään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä, koska piti pinkoa kaverin perään miljuunaa! Vuokraaja ajatteli, että tuo hullu tätiratsastaja-akka on päästään sekaisin, kun menee noin lujaa, mutta oli spurtin jälkeen vähintäänkin yhtä tohkeissaan kuin täti! Että vähänkö mentiin lujaa! Ja tällä kertaa mentiin lujaa pidempään kuin edellisellä, koska tätiratsastaja oli niiiiiiiin hurmiossa! Sitten pitikin alkaa jo himmailemaan vauhtia, ettei mennä kyljellään ysikympin mutkaa! Ja niin vaan kuulkaa pollet tekivät taas, kuten pyydettiin ja vauhti putosi lähes  yhtä nopeasti kuin oli eskaloitunutkin. Ja sitten kuin ei mitään hurjastelua olisi ollutkaan,  lompsittiin rennosti ilman merkkiäkään kuumumisesta taas ojan yli rentoutumaan metsään. Maailman paras ja toimivin terapia! Kaikki on ruusunpunaista rennon maastolenkin jälkeen!

Kjeh kjeh, tätiratsastaja teki pikku källin, kun ei kertonut,
että mennäänkin sitten vähän astetta kovempaa vauhtia!

Kisahuumaa

Tallilla järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet kouluratsastuskisat historiansa toisen kerran putkeen. Valtaosa talliporukasta osallistui (osa on aktiivisesti kisaavia ja osa taas tämmöisiä puskaratsastajia) ja ohjelmia oli treenattu kieli keskellä suuta jo viikkoja (eli kaksi viikkoa) ennen kisoja. LIHIS (Leiviskä International Horse Show) poikkeaa hieman perinteisistä seurakisoista, joissa on kovin tarkat säännöt niin varustuksen kuin kaiken muunkin suhteen (tietyt suitset ja kuolaimet ovat sallittuja, ei saa olla liikaa koristelua ja kaikenlaisia muita tylsiä sääntöjä). Lihapiirakkakisoissa on kuitenkin vähän venytetty sääntöjä, vaikka paikalla olikin ihan oikea koulutuomari. Tallilla kävikin melkoinen kuhina, kun hevosia puunattiin ja laitettiin kisakuntoon. Tätiratsastaja väkersi Jaskalle jälleen työlään verkkoletin blinbling-rusetein ja teeman mukaisesti tehtiin myös sarvi otsaan. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!

Ai kiva, oon taas niin nättinä että!

Että tommosen sitten teit. En lähde mihinkään.
Eti joku toinen.

Suorituksen jälkeen on helppo hymyillä!

Jaskan Vuokraaja aloitti kisat B-merkin kouluohjelmalla, mikä sujuikin hienosti (oli Vuokraajan ensimmäiset koulukisat!). Tätiratsastajan vuoro oli hetken päästä ja jälleen sujui oikein kivasti (tädin toiset koulukisat eli lähestulkoon ammattilainen!). Ihan semmoinen pieni yksityiskohta jäi molemmilta uupumaan läpi ohjelman eli peräänanto (mitä Jaska kyllä meni lämmittelyssä!) mutta tätiratsastaja oli hirmu tyytyväinen, kun laukat nousivat suurinpiirtein oikeissa kohdissa ja rata meni läpi hyväksytysti! Täti muisti jopa hengittää pari kertaa suorituksen aikana (veti siis henkeä kuin pitkänmatkansukeltaja päästessään jälleen pintaan) ja yhdessä kohtaa jopa muisti, että ainiin, pitää hymyillä (tallikaverin kommentti, että "vaikka kaikki menisi päin peetä, niin koko ajan pitää vaan hymyillä"). No, sanotaanko näin että tätiratsastajan "hymy"olisi saanut lapset itkemään, sen verran oli kuulkaa totinen paikka! Prosentteja tuli huikeat 55, mikä oli ihan jees, siihen nähden, että hevonen ei ollut vaaditussa muodossa (eli siinä himpskatin peräänannossa!) mikä laski roimasti pisteitä. Arvostelussa olikin monta kertaa lyhenne SP, minkä sitten tulkitsimme vapaasti että " saatanan paska" (olikin oikeasti Selkeämpi Peräänanto). 

Ai tätäkö haettiin? Helppoo kuin heinänteko. Et pyytänyt.

Tunnelma kisoissa oli suorastaan hippimäisen rakastava, tarjoilu suussasulavaa ja vielä kun kaikki palkittiin, oli hymy herkässä jokaisen osallistujan huulilla! Tätiratsastaja sijoittui luokkansa toiseksi ja Vuokraaja kolmanneksi, ero oli hiuksenhieno. Jaska teki kuitenkin kaikkensa ja sen mitä pyydettiin ja ratsastajien tason mukaisesti. Taisi se peräänanto lähteä valmentajan mukaan, kun viimeksi treenattiin (silloin meni kyllä peeässässä lähes koko valpan!). Erityismainintana sanottakoon vielä, että tallin seniori, Sipsi (29-vuotias mummoheppa) ja Pau menivät A-luokan urheasti ja veikkaan, että aika monen silmäkulmassa välkkyi pieni timantti...

Jaska ja Leevi. Team Unicorn
(ehkä ennemminkin popcorn, lihapullat massanhankintakaudella!)

Vastalaukkaa!

Eilen oli eräs kulminaatiopiste valmennuksessa: vastalaukka. Tähän asti täti on ollut sitä mieltä, että Jaskan tasapaino tai koordinaatio ei voi mitenkään riittää vastalaukkaan, mutta niin vain todistettiin vääräksi tämäkin luulo! Vihdoinkin päästiin kentälle valmennukseen (pölisee naapuriin) ja johan oli ketku valmentaja keksinyt varsin haastavan tehtävän tulla vastalaukassa suoralla ja heti perään päätykaarre ja seuraava suora. Ensireaktio tätiratsastajalla oli, että juuei, tämä ei onnistu hevosta kaatamatta mitenkään, mutta kuinkas kävikään? Kun oli tilaa ja hyvät ohjeet, niin siinä sitä sitten päästeltiin menemään ihan väärässä laukassa ympäri kenttää. Eikä Jaska edes kaatunut. Ilmeisesti Jaska pystyy vaikka mihinkä, kun saa oikeat ohjeet ja tuen sieltä satulan päältä. Eipä uskonut tätiratsastaja tätäkään päivää näkevänsä. Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Tai ainakin melkein... Mutta olipa huikea fiilis! Jälleen kerran ratsukko ylitti itsensä!

Ohessa liikkuvan kuvan todiste vastalaukasta. Huomatkaa tätiratsastajan innoittunut rääkynä! Perässä tulee Team Äly&Väläys päivän kevennys. Edellämainittu sekä muuta sekopäistä matskuu löytyy instasta nimellä alyvalays. Ole varoitettu!

Tätä ei rahalla saa. Siis onnea.

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini.

Vastalaukkatreenin jälkeen oli horsma paikallaan!

Laukkaa ja hävittäjiä!

Hip hip huraa!

Vähän jääneet maastoilut vähiin, ei toki Jaskan osalta, siitä ovat vuokraaja ja tallikaveri pitäneet huolen (täti lainasi Jaskaa ystävällismielisesti Leeviä vuokraavan tytön äidille, jotta pääsevät viettämään äiti-tytär-laatuaikaa maastoon!), mutta siis tätiratsastajan edellisestä maastoilusta on kulunut sen verran aikaa, että naama on kehittänyt itseensä maksaläiskät (vanhuus ei tule yksin, se tulee maksaläiskien kanssa!)! Ja hyvä niin, siis että on tullut väriä kalpeaan naamaan, sillä sehän kertoo vaan siitä, että aurinko on paistanut! Ja voi pojat, että onkin ollut ihan mukavat kelit, varsinkin kun tädykän kesäloma sattui oivallisesti tähän saumaan! 

Jaskan uudet suitset, ne kuuluisat rambomicklemit. Melko kivat!

Onneksi tallilta löytyy maastokavereita useampiakin, jos meidän luottosetämiesratsastaja ei pääse töiden (mitäneon?) takia. Tänään sitten korjattiin tämä maastoiluvaje ja lähdettiin Uhrin ja hänen uuden lainaratsunsa Toivon (nuori ravurinalku, joka on tänä keväänä opetettu kantamaan ihmistä selässään) kera henkselit paukkuen maastoon. Ihme kyllä, tätiratsastajaa ei etukäteen jännittänyt, vaikka tuntui että taivas putoaa. Siis kirjaimellisesti. Tulevana viikonloppuna on lähistöllä huikea tapahtuma, Ilmavoimat 100 vuotta ja tallilla on saanut vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää. On nimittäin ollut jos minkämoista hävittäjää ilmassa ja ääni vain kovenee, mitä tehokkaammaksi lentohärvelit käyvät. Uutisissakin oikein varoiteltiin melusta, että pitäkää nyt herranjestas sentään kaikki vanhukset, lapset ja eläimet sisätiloissa, ettei vaan kenenkään hauras psyyke pirstaloidu ja korvat ala vuotamaan verta! 

Äly ja Väläys urheiden sotaratsujensa kera maastossa.

Eli siis näistä lähtökohdista lähtivät Äly ja Väläys iloisina maastoon (lentojyly oli juuri tauonnut ja ajateltiin, että noni, nehän lopetti harjoitukset sitten tältä päivältä). No, mitäpä lottootte, lopettiko? Nimim. kysyn vaan. Juu, eivät lopettaneet. Oltiinkin juuri päästy ensimmäiset sadat metrit, kun yläpuolelta kuului semmoinen metakka että ihan kintuissa asti tuntui! Äkkinäisempi voisi veikata, että nyt tuli tätiratsastajalta ns. vetelät pöksyyn ja se rupes itkemään ja kapusi äkkiä alas ja juosten talutti heppansa talliin. Väärin. Tätiratsastaja on ehkä hieman innostunut (melkoinen under estimate) hävittäjistä (ja lentokoneista yleensä, ei meinaa tallissa pysyä, kun pitää vähän väliä rynnätä ulos katsomaan että mikäs se siellä tällä kertaa jylistelee) joten sehän oli ihan euforisessa tilassa ja pää pyöri kuin pöllönpoikasella, kun piti yrittää tähystellä, että missä ne ihanat helvetinkoneet menee! Jossain alitajunnan takanurkassa toki häivähti ajatus siitä, että mitä jos meteli ylittää heposten sietokyvyn ja lähtevät mokomat sinkoilemaan hallitsemattomasti joka suuntaan, mutta koska pollet eivät edes korvaansa kääntäneet metelin ollessa huumaavimmillaan, unohtui kauhuskenaario hyvinkin pian ja täti vaan naatiskeli (Uhri alkoi olla jo vähän kyllästynyt meteliin ja täti myötäili vaikka oikeasti hihkui innosta hiljaa mielessään ja toivoi, että lisää tätä, kiitos!). Onkohan tässä jopa käynyt niin, että tätiratsastaja alkaa pääsemään eroon maastoilukammostaan? Merkit viittaavaat vahvasti siihen suuntaan.

Lenkki sujui siis oikein kivasti, Jaska edellä ja Toivo perässä, välillä hampaat edelläkulkevan takalistossa, koska Jaskan piti vähän väliä pysähtyä ottamaan huikopalaa tai puremaan paarmaa ryntäistä. Jännä, että Jaska sieti kaveria niin hyvin, laitumella nuori herra saa kyllä heti huutia, jos erehtyy liian lähelle Jaskaa tai hänen mielitiettyään (kuten lenkin jälkeen huomattiin, Toivo-raukka meni innoissaan Jaskan luokse, että moii kaverii, just oltiin lenkillä, mä tuun nyt tähän sun kaa hengaamaan. Juu et tuu, tohon suuntaan mars, ipana!).

Infernaalinen jyly yläpuolella. Ei paljon purista.
Paitsi tätiä, koska se haluais nähdä ne koneet (miksi mulla ei oo silmiä päälaella?)

Tätiratsastaja oli siis ladattu täyteen adrenaliinia (koska hävittäjät iiks) ja sehän uskalsi pyytää pollensa raviin ja hetimiten alkoi jo ehdottelemaan laukkaamista (Uhri oli jopa etukäteen hieman epäillyt, että tohtiikohan tuo täti edes lähteä maastoon, kun on tuota meteliä). Ja sittenhän sitä laukattiin. Jaska osasi oikein odottaa, että joko joko ja kun sai luvan niin sehän lähti kuin mummo peltikatolta! Ja täti antoi löysät ohjat! Whaaat! Nipistäkää itseänne, tämä ei ole unta! Toivokin sai laukata, kun ei enää ravilla pysynyt perässä! Hetki mentiin vähän reippaammin ja sitten kun täti pyysi hidastamaan niin Jaskahan teki työtä käskettyä. Uhri ei onnistunut kuvaamaan laukkaa ekalla pätkällä, joten otettiin sitten perään vielä toinen, nyt vähän hillitymmin. Ai että sitä tunnetta, kun pystyi vihdoinkin luottamaan hevoseensa ilman, että on jännäkakka housussa! Ehanaa! Ei voi olla enää täydellisempää maastolenkkiä, laukkaa ja hävittäjiä!

Muutakin on toki tehty

Jaska on ainakin syönyt itsensä tanhupalloksi laitumella. Ja täti on hakenut inspiraatiota ratsastukseen, kun on välillä ollut niin kuuma (yhyy, voi kyynel) ettei ole huvittanut kuin haahuilla päämärättömästi ympäri maneesia. Mutta tähänkin asiaan tulee korjaus, sillä tallilla on piakkoin koulukisat ja täti ajatteli mennä helppo b-luokan, kun se c on jo kerran tehty (tätiratsastajahan oli jo aikonut mennä helppo c:n, mutta valmentajalta tuli melkoisen napakka käsky mennä se b, joten mitäpä sitä viisaampiaan vastaan pyristelemään). Eikös se niin mene, että sitten ensi kerralla a?  Kerran on jo treenattu ohjelmaa, mutta hätäkös tässä kun on reilu viikko aikaa! Ohjelma on jo melkein tädin muistissa, vähän ehkä pitää hioa joitakin juttuja, kuten reittejä, siirtymisiä ja taivutusta, asetusta ja sitä peräänantoa.  Eli pikkujuttuja. Muuten, miksi Jaska menee hienosti valmennuksessa, mutta sitten kun täti yrittää yksinään päteä, niin ei ole kuulkaa peräänannosta tietoakaan. Ihan kuin olisi sahapukin päällä istunut... Huoh. Mielen heikkoutta vissiin ja Jaskahan viisaana hevoisena tajuaa heti, milloin tehdään ns. totta ja milloin vaan humputellaan... Siitäkin huolimatta se on maailman ihanin polle, ainakin tälle tätiratsastajalle!

Ei tää niin vakavaa oo!

Alla vielä elävää kuvaa siitä, kun Jaska nauttii laitumen antimista ja joku tekee ihan tosissaan silmukkaa siinä yläpuolella ja lopuksi Urpo ja Turpo maastoilevat melussa.

Arvatkaapa, kuka menee huomenna katsomaan niitä hävittäjiä? Ja maksaa ihan käypästä valuuttaa siitä ilosta, vaikka näköjään noita näkee ilmaiseksikin :D Vi ses!