Laukkaa ja hävittäjiä!

Hip hip huraa!

Vähän jääneet maastoilut vähiin, ei toki Jaskan osalta, siitä ovat vuokraaja ja tallikaveri pitäneet huolen (täti lainasi Jaskaa ystävällismielisesti Leeviä vuokraavan tytön äidille, jotta pääsevät viettämään äiti-tytär-laatuaikaa maastoon!), mutta siis tätiratsastajan edellisestä maastoilusta on kulunut sen verran aikaa, että naama on kehittänyt itseensä maksaläiskät (vanhuus ei tule yksin, se tulee maksaläiskien kanssa!)! Ja hyvä niin, siis että on tullut väriä kalpeaan naamaan, sillä sehän kertoo vaan siitä, että aurinko on paistanut! Ja voi pojat, että onkin ollut ihan mukavat kelit, varsinkin kun tädykän kesäloma sattui oivallisesti tähän saumaan! 

Jaskan uudet suitset, ne kuuluisat rambomicklemit. Melko kivat!

Onneksi tallilta löytyy maastokavereita useampiakin, jos meidän luottosetämiesratsastaja ei pääse töiden (mitäneon?) takia. Tänään sitten korjattiin tämä maastoiluvaje ja lähdettiin Uhrin ja hänen uuden lainaratsunsa Toivon (nuori ravurinalku, joka on tänä keväänä opetettu kantamaan ihmistä selässään) kera henkselit paukkuen maastoon. Ihme kyllä, tätiratsastajaa ei etukäteen jännittänyt, vaikka tuntui että taivas putoaa. Siis kirjaimellisesti. Tulevana viikonloppuna on lähistöllä huikea tapahtuma, Ilmavoimat 100 vuotta ja tallilla on saanut vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää. On nimittäin ollut jos minkämoista hävittäjää ilmassa ja ääni vain kovenee, mitä tehokkaammaksi lentohärvelit käyvät. Uutisissakin oikein varoiteltiin melusta, että pitäkää nyt herranjestas sentään kaikki vanhukset, lapset ja eläimet sisätiloissa, ettei vaan kenenkään hauras psyyke pirstaloidu ja korvat ala vuotamaan verta! 

Äly ja Väläys urheiden sotaratsujensa kera maastossa.

Eli siis näistä lähtökohdista lähtivät Äly ja Väläys iloisina maastoon (lentojyly oli juuri tauonnut ja ajateltiin, että noni, nehän lopetti harjoitukset sitten tältä päivältä). No, mitäpä lottootte, lopettiko? Nimim. kysyn vaan. Juu, eivät lopettaneet. Oltiinkin juuri päästy ensimmäiset sadat metrit, kun yläpuolelta kuului semmoinen metakka että ihan kintuissa asti tuntui! Äkkinäisempi voisi veikata, että nyt tuli tätiratsastajalta ns. vetelät pöksyyn ja se rupes itkemään ja kapusi äkkiä alas ja juosten talutti heppansa talliin. Väärin. Tätiratsastaja on ehkä hieman innostunut (melkoinen under estimate) hävittäjistä (ja lentokoneista yleensä, ei meinaa tallissa pysyä, kun pitää vähän väliä rynnätä ulos katsomaan että mikäs se siellä tällä kertaa jylistelee) joten sehän oli ihan euforisessa tilassa ja pää pyöri kuin pöllönpoikasella, kun piti yrittää tähystellä, että missä ne ihanat helvetinkoneet menee! Jossain alitajunnan takanurkassa toki häivähti ajatus siitä, että mitä jos meteli ylittää heposten sietokyvyn ja lähtevät mokomat sinkoilemaan hallitsemattomasti joka suuntaan, mutta koska pollet eivät edes korvaansa kääntäneet metelin ollessa huumaavimmillaan, unohtui kauhuskenaario hyvinkin pian ja täti vaan naatiskeli (Uhri alkoi olla jo vähän kyllästynyt meteliin ja täti myötäili vaikka oikeasti hihkui innosta hiljaa mielessään ja toivoi, että lisää tätä, kiitos!). Onkohan tässä jopa käynyt niin, että tätiratsastaja alkaa pääsemään eroon maastoilukammostaan? Merkit viittaavaat vahvasti siihen suuntaan.

Lenkki sujui siis oikein kivasti, Jaska edellä ja Toivo perässä, välillä hampaat edelläkulkevan takalistossa, koska Jaskan piti vähän väliä pysähtyä ottamaan huikopalaa tai puremaan paarmaa ryntäistä. Jännä, että Jaska sieti kaveria niin hyvin, laitumella nuori herra saa kyllä heti huutia, jos erehtyy liian lähelle Jaskaa tai hänen mielitiettyään (kuten lenkin jälkeen huomattiin, Toivo-raukka meni innoissaan Jaskan luokse, että moii kaverii, just oltiin lenkillä, mä tuun nyt tähän sun kaa hengaamaan. Juu et tuu, tohon suuntaan mars, ipana!).

Infernaalinen jyly yläpuolella. Ei paljon purista.
Paitsi tätiä, koska se haluais nähdä ne koneet (miksi mulla ei oo silmiä päälaella?)

Tätiratsastaja oli siis ladattu täyteen adrenaliinia (koska hävittäjät iiks) ja sehän uskalsi pyytää pollensa raviin ja hetimiten alkoi jo ehdottelemaan laukkaamista (Uhri oli jopa etukäteen hieman epäillyt, että tohtiikohan tuo täti edes lähteä maastoon, kun on tuota meteliä). Ja sittenhän sitä laukattiin. Jaska osasi oikein odottaa, että joko joko ja kun sai luvan niin sehän lähti kuin mummo peltikatolta! Ja täti antoi löysät ohjat! Whaaat! Nipistäkää itseänne, tämä ei ole unta! Toivokin sai laukata, kun ei enää ravilla pysynyt perässä! Hetki mentiin vähän reippaammin ja sitten kun täti pyysi hidastamaan niin Jaskahan teki työtä käskettyä. Uhri ei onnistunut kuvaamaan laukkaa ekalla pätkällä, joten otettiin sitten perään vielä toinen, nyt vähän hillitymmin. Ai että sitä tunnetta, kun pystyi vihdoinkin luottamaan hevoseensa ilman, että on jännäkakka housussa! Ehanaa! Ei voi olla enää täydellisempää maastolenkkiä, laukkaa ja hävittäjiä!

Muutakin on toki tehty

Jaska on ainakin syönyt itsensä tanhupalloksi laitumella. Ja täti on hakenut inspiraatiota ratsastukseen, kun on välillä ollut niin kuuma (yhyy, voi kyynel) ettei ole huvittanut kuin haahuilla päämärättömästi ympäri maneesia. Mutta tähänkin asiaan tulee korjaus, sillä tallilla on piakkoin koulukisat ja täti ajatteli mennä helppo b-luokan, kun se c on jo kerran tehty (tätiratsastajahan oli jo aikonut mennä helppo c:n, mutta valmentajalta tuli melkoisen napakka käsky mennä se b, joten mitäpä sitä viisaampiaan vastaan pyristelemään). Eikös se niin mene, että sitten ensi kerralla a?  Kerran on jo treenattu ohjelmaa, mutta hätäkös tässä kun on reilu viikko aikaa! Ohjelma on jo melkein tädin muistissa, vähän ehkä pitää hioa joitakin juttuja, kuten reittejä, siirtymisiä ja taivutusta, asetusta ja sitä peräänantoa.  Eli pikkujuttuja. Muuten, miksi Jaska menee hienosti valmennuksessa, mutta sitten kun täti yrittää yksinään päteä, niin ei ole kuulkaa peräänannosta tietoakaan. Ihan kuin olisi sahapukin päällä istunut... Huoh. Mielen heikkoutta vissiin ja Jaskahan viisaana hevoisena tajuaa heti, milloin tehdään ns. totta ja milloin vaan humputellaan... Siitäkin huolimatta se on maailman ihanin polle, ainakin tälle tätiratsastajalle!

Ei tää niin vakavaa oo!

Alla vielä elävää kuvaa siitä, kun Jaska nauttii laitumen antimista ja joku tekee ihan tosissaan silmukkaa siinä yläpuolella ja lopuksi Urpo ja Turpo maastoilevat melussa.

Arvatkaapa, kuka menee huomenna katsomaan niitä hävittäjiä? Ja maksaa ihan käypästä valuuttaa siitä ilosta, vaikka näköjään noita näkee ilmaiseksikin :D Vi ses!