Kevättä ilmassa

 Vai tuleekohan sittenkin takatakatakatalvi?

Rauno, kevätaurinko ja jäätynyt lehti

Ai töihin! Siis loistamaan, jee!

Kevään varmoja merkkejä ovat:

a. Jaska alkaa luopumaan talvikarvastaan (tammikuun lopulla oli nähtävissä ensimmäiset merkit!) 

b. Kun menee tallille työpäivän jälkeen, näkee vielä päivänvalon ja hevonen on vielä tarhassa eikä menossa ns. yöpuulle (eli iltaheiniä rouskuttamassa)

c. Maneesin katolta tippuu lunta, mistä tulee aika kova ääni, mikä taas aiheuttaa tahattomia nytkähdyksiä tahi suurempia reaktioita sekä ihmisissä, että hevosissa riippuen mentaalisesta tilasta ja tömähdyksen voimakkuudesta sekä silloisen askellajin lennokkuudesta (joskus se ihminen säikähtää jopa enemmän kuin hevonen!)

d. Aurinko paistaa ja oikeasti lämmittää! Tätiratsastajan takapihan terassilla on ollut parhaimmillaan 29 astetta lämmintä! 

e. Tarhausajat pitenevät!  

Tätiratsastaja onkin saanut maistiaisia Jaskan osaamisesta, kun suorittaminen on ollut tasaisen varmaa koko alkuvuoden. Ja tässä puhutaan nyt siitä kuuluisasta myötäämisestä, avuilla olemisesta ja peräänannosta! Joko tätiratsastaja on oppinut jotain oleellista tai Jaska on hoksannut homman jujun, mutta lähes joka kerta, kun on pyydetty, on myös saatu, mitä on pyydetty! Kiitos tästä huimasta edistyksestä kuuluu tietenkin valmennukselle (Pake ja cr-Maria)! Väsymättä ovat he jaksaneet luoda uskoa ja keksiä keinoja, miten saada tuo umpivino, jäykkä, keskittymiskyvyton tätiratsastaja, joka ei erota oikeata vasemmasta, ratsastamaan edes hetkittäin niin, että ei häiritse hevosta antamalla sille edes mahdollisuuden kulkea oikeinpäin! Ja se oikealle punkeva, joka suuntaan kiero hevonen kulkemaan suoraan ja kantamaan itseään! Eihän tätä ollakaan väännetty Jaskan kanssa kuin viisi ja puoli vuotta. Hiljaa hyvä tulee, sanoisi joku. Saatanan tunarit sanoisi ehkä useampi! Kyllä tätiratsastaja tietää, että taitavalla ratsastajalla Jaska olisi jo yybersuperhyvä, mutta koska Jaska on vaan tätiratsastajan psyykelääke, ei kiirettä ole ollut ja ehkäpä kaikki tämä aika on vaan vaadittu siihen, että ollaan tässä pisteessä. Siis siinä pisteessä, että tätiratsastaja kuvittelee hetkittäin osaavansa ratsastaa ja Jaska kuvittelee olevansa kouluratsu! 

Varma kevään merkki: Nössö vahtaa lintuja huuli mutrulla.

Miten meillä siis menee

Ne muutamat nanosekunnit, jolloin sekä hevonen että tätiratsastaja olivat täydellisesti ovat vaihtuneet jopa (jos ihan rohkeasti nyt heittää arvion) minuuteiksi! Huh! Siis selkokielellä se neljän askeleen taivas on vaihtunut jopa kokonaiseksi pääty-ympyräksi! Eihän Jaska jaksa vielä itseään niin hyvin kantaa, että koko ratsastuksen ajan liideltäisiin kevein askelin peräänannossa, tätiratsastajan kunnosta ja keskittymiskyvystä puhumattakaan! Mutta sanotaanko näin että suunta on oikea! Ja se, että tätiratsastaja nauraa enemmän kuin puree turhautuneena poskiaan, on oikein hyvä merkki! Ja että pääsee kehumaan ratsuaan hyvästä yrityksestä ja jopa onnistumisesta! Pitäisiköhän joskus kehua myös itseään hyvästä suorituksesta? Jaska on väläytellyt hyvyyttään myös muiden ratsastajien kanssa, sekä Uhrin että vuokraajien sekä satunnaisten ratsastajien, kuten #Matkalla maahan ja hänen jälkikasvunsa kanssa! Että ei kaikki hienous ja edistys ole vain tätiratsastajan kuvitelmaa, vaan ihan totta! Joskus tätiratsastajasta tuntuu vaan siltä, että uskooko kukaan haahkan höpinöitä, kun kukaan ei ole todistamassa. Mutta onneksi todistamassa on ollut satunnaisia tallikavereita sekä cr-valmentaja. Että eteenpäin ollaan menty, vihdoinkin! 

Vähänkö ollaan hyviä!

Ainiin! Jaskan tiimiin on tullut uusi vuokraaja Vuokraajan lisäksi. Tämä uusi (tuttu jo pitkältä ajalta) laittoi tätiratsastajalle viestiä, että olisko tiedossa ketään, kuka voisi vuokrata kilttiä ja rauhallista hevosta, olisi tarkoitus herätellä henkiin hevosharrastus pitkän tauon jälkeen. Tätiratsastaja oli jo vastaamassa, että ei kyllä ole tiedossa, mutta onneksi lamppu syttyi ja vastaus vaihtui muotoon: no itse asiassa... Siitä se ajatus sitten lähti! Käytiin yhdessä katsomassa Jaskaa ja Uusi vuokraaja tietenkin sai touhuta ja koeratsastaa polle ja laukan jälkeen ilon kyyneleet valuivat ratsastajalta! Koska sai taas tuntea sen laukan ihanuuden eikä tapahtunut mitään ikävää vaan Jaska oli luottoratsu! Yksi käänteentekevä asia taisi olla myös se, että kavioita putsatessa Jaska nostaa itse jalan valmiiksi, eikä sitä tarvitse kiskoa maasta, mikä on ikävää selkävaivaiselle! Tätiratsastaja voi taas suunnitella muitakin kuin aamuvuoroja, koska ei ole pakko päästä enää tallille joka päivä. Tai siis melkein joka päivä, Jaskalla pitää olla myös vapaata eikä se mene edes muutamasta vapaasta huonommaksi, päinvastoin! Mutta nyt Jaskan tiimissä on sitten kaksi samannimistä ja tätiratsastaja! Sekä tietenkin satunnaiset ratsastajat.

Älä siinä intoa hupakko, annaku vedän henkeä!

Tömps tömps

Maneesin katolla on lunta toisella puolella, eikä se perkele suostu tulemaan sieltä alas kertarysäyksellä, kuten Jaskan puolelta (taas oli tullut sen tarhaan lumet ja nyt on väliaikaiset tolpat ja langat kunnes lumi sulaa). Joka saatanan kevät sitä lumen tippumista jännitetään ja joka kerta todetaan, että jaahas, lunta tippui eikä tuntunut missään. Tai siis hevosella ei tuntunut missään, tätiratsastaja on kyllä saanut aina jonkunasteisen sätkyn, kun mätkähdys kuuluu. Hyvä niin. No. Tätiratsastaja meni maneesiin ja totesi matkalla, että sitä lunta roikkuu toista metriä reunan yli. Eihän se sieltä nyt mihinkään tipu, kun ei tippunut viimeksikään. Sen verran vanha kettu tätiratsastaja kuitenkin oli, että talutellessaan polleaan, asetti itsensä hevosen ja seinän väliin. Just in case. Koska, jos se lumi nyt sattuis tippumaan, olisi hevosella vapaata tilaa säikähdyksissään paeta seinästä elikkäs tädistä poispäin. 

Siinä sitten alkukävelyjä taaperrettiin ja eikö yhtäkkiä kuulunut perkeleellinen jysäys (katsoppas, se lumilippa tipahti sittenki!) ja heti perään toinen vähän isompi mötkähdys, minkä oikein tunsi kehossaan! Jaskalle se eka oli että mit! ja toinen että vit! ja sitten lähdettiin! Nakkis (oikeutetusti) säikähti moista mäiskettä ja lähti (tapojensa mukaisesti näemmä) puolipyörähdyksen jälkeen peruuttamaan tätiratsastajasta poispäin. Liikehdintää tapahtui sen verran kuin ohjissa oli mittaa plus muutama tätiratsastan askel perään. Vouu! Siihen pysähtyi Jaska ja tuijotti hetken seinää. Ei puhissut (mikä on hyvä merkki, ei ollut paniikissa!). Ei mennyt montaa sekuntia, kun Nakkis alkoi omaehtoisesti laskea päätään maata kohti merkiksi siitä, että nyt ollaan niin rento-Reiskoja kuin olla voi, ei tässä mitään! Tätiratsastaja kehui kovasti ja totesi, että nyt ollaan taas normaalisti ja saatettiin jopa kävellä uudestaan siitä kohtaa, eikä mitään tapahtunut! Ratsastus sujui oikein hyvin! Jaska ei noteerannut sitä kohtaa ja oli oikein kiva ja pyöreä ja tuntumalla ja vaikka mitä! Ihan uskomaton hevonen! Tätiratsastaja olikin niin kiitollinen siitä, että Jaska ei ole ns. helikopterihevonen, mikä sinkoaisi etu-ja takapäänsä korkeuksiin moisen maailmanlopun jyminän jälkeen, huolimatta siitä, oli siellä ihminen selässä tai maassa tai ylipäätänsä olemassa! Onneksi huumorintajuinen tallikaveri teki tätiratsastajan postaukseen oman editionin! 

Tältä näyttää suomenhevonen suuren järkytyksen jälkeen

Jotain hyötyä on ollut maastakäsittelukursseista! Siellä pyydetään (rentoa) hevosta laskemaan pää alas. Ja kun tarpeeksi monta kertaa pyytää (toistoja toistoja), niin samaa pyyntöä voi hyödyntää jännittävissä tilanteissa. Jos Jaska vaikka karsinassa tai maneesissa terävöityy ja huolestuu jostain, on tätiratsastaja pyytänyt päätä alas. Jos huolestumisen aste ei ole liian suuri, pystyy Nakkis laskemaan päänsä alas, eikä enää ole jännittynyt. Jos jännitys on liian suuri, ei pää laskeudu vaan pysyy korkeuksissa. Mutta niin monen kerran jälkeen on tätiratsastaja saanut todeta, että todellisen peljästymisen jälkeen Jaska alkaa itse laskea päätään ylikorostetun alas sen merkiksi, että okei, ei enää pelota ja olen rento ja olen taas läsnä tässä tilanteessa! Sitten onkin taas yhteys hevoseen saatu!

Tältä näyttää hevonen rentona. Päättele itse (vrt. edellinen kuva!)

Tätiratsastajan versio: 

Onneksi tätiratsastaja ennakoi, että maneesin katolta saattaa pudota lunta ja sijoitti itsensä kävelemään seinän ja hevosen väliin. Tietysti sitä lunta mäjähti oikein kahdesti peräkkäin ja toinen pamaus sai Jaskan säikähtämään! Liike suuntautui tätiratsastajasta pois päin ja niin kauas kuin ohjissa oli mittaa. Siihen se jäi hetkeksi tuijottamaan seinää, kunnes laski omaehtoisesti päänsä alas rentouden merkiksi 😍 on se vaan aika hieno heppa tuo Jaska!

Nii, mitä? Mä oon zen...

Tallikaverin (helikopterihevosen omistaja) versio: 

Olisikohan Onni edition: "Onneksi tätiratsastaja ennakoi, että maneesin katolta saattaa pudota lunta ja sijoitti itsensä kävelemään seinän ja hevosen väliin. Tietysti sitä lunta mäjähti oikein kahdesti peräkkäin ja heti ensimmäinen pamaus sai Onnin säikähtämään! Liike suuntautui tätiratsastajasta pois päin ja niin kauas kuin ohjissa oli mittaa. Siihen se jäi hetkeksi tuijottamaan seinää pää taivaassa puhisten kuin lohikäärme ja rentoutui kunnolla vasta karsinassa" 🤔😆

Nakkis tarkkaavaisena. Mutta ei helikopterihevosena.

Katso kenguru loikkaa

Tätiratsastaja haaveili radalle pääsystä (yksinhän sinne ei voi mennä, koska tätiratsastajan psyyke ei kestä). Onneksi nuori rohkea tallilainen ilmoittautui vapaaehtoiseksi seuralaiseksi tammansa kera ja niin lähdettiin rataa kiertämään. Aluksi meni oikein hyvin, Jaska lompsi menemään rennosti ja ravasi letkeästi. Saani-tamman mielestä mentiin mummoravia ja kovasti oli pyrkyä edelle. No, seuraavalla kierroksella Jaskakin sai ruhoaan sen verran liikkeelle, että enää ei voitu mummoravista puhua. Mutkaan hidastettiin asianmukaisesti ja seuraavan suoran alussa olisi ollut baana auki, mutta Jaskalle iski yllättäen peräpään keveys eli suomeksi sanottuna alkoi se saatanan perkele pukittelemaan niin maan perusteellisesti etenemisen sijaan! Tätiratsastaja oli vähintäänkin hämmentynyt yllättävästä käänteestä ja hihitteli vaan poukkoillessaan keinuhevoskyydissä! 

No, hevonperseen laskeuduttua maan tasalle jatkettiin ravia, mutta Jaskalla olikin aiemman löysäohja- letkeilyn sijaan toisenlaiset elkeet eli se pötki menemään kuin raviaikoinaan pää korkealla pidätteistä viis veisaten ja juuri siinä kintaalla, että onko kuski kuski vai matkustaja Siinä vaiheessä tätiratsastaja päätti viheltää peli piip ja siirryttiin kävelyyn. Siinä vaiheessa Nakkis vielä niskojaan nakkeli tuohduksissaan, mutta (kaikkien) onneksi tyytyi osaansa. Vaihdettiin suuntaa ja tätiratsastaja ilmoitti seuraksi uhrautuneelle kaverille (urhea nuori, joka maastoilee vaikka pimeässä otsalampun valossa! Ei siis ole vielä tiedostanut kuolemattomuuttansa, kuten ei kukaan meistä silloin siinä nuoruuden kukkeudessaan!), että eipä enää ravata, koska tuommoista lähes käsistä riistäytymistä ei nyt ollenkaan vahvisteta ja lähdettiin pois. Nuori ja tamma jäivät ottamaan vielä pari kierrosta reippaampaa ravia. Jaska äimisteli matkalla tallille pariin kertaan, että hetkinen, mihinkäs ne toiset jäi... Jos tätiratsastaja ei olisi niin tosissaan kuolevainen, niin varmasti oltais menty miljuunaa vaikka sata kierrosta, mutta koska... Niih. Ehkä ensi elämässä sitten.

Käytiinpä radalla myös Leevin kanssa ja otettiin kaverikuvat!
Ensin nössöratsastajat oli, että ei ravata. Sit ravattiin ja sen jälkeen mentiinkin
jo vähän reipasta!

Oikein mukavaa takatakatakatakatalvea kaikille! Vi sees!

Hyvää matkaa sinne vihreille laitumille suurista suurin kuningas!
Viesker