Virstanpylväs saavutettu!

Arvaa, kenen synttärikakkukahvit! Vinkki: sankari täytti juuri 30 vuotta.

Ja aika hitokseen iso sellainen!

Lähes neljä vuotta on tätiratsastajan takaraivossa piipittänyt pesästä pudonneen linnunpojan pienellä äänellä surkeasti  toive siitä, että voitaisiin Jaskan kanssa käydä ihan yksin maastossa vailla huolen häivää ja perhosia vatsassa. 

Ja tänään se sitten vihdoin tapahtui! 

Leevin tytöt olivat rapsuttelemassa Jaskaa, kun menin hakemaan laitumelta.
Aika auvoinen olotila!

Otetaanpa ryhdikäs asento ja taputetaan käsiä hetki! 

Taputapu!

Maastoilukauden alkaessa tätiratsastaja uskalsi sanoa ääneen, että tänä kesänä tavoitteena on käydä yksin maastossa (kaikki muut ovatkin käyneet Jaskalla yksin maastossa, paitsi Paskajäykkätäti!). Ja nyt se sitten tapahtui! Kävihän täti esim. viime vuonna Jaskalla yksin lähimaastossa, mutta rentoudesta ei voi puhua, koska täti jännitti ja Jaska jännitti ja kaikenlisäksi tuli vastaan vielä monta jännää juttua, mitkä jännittivät vielä vähän lisää... Eipä tehnyt ihan heti mieli lähteä yksin maastoon.

Kokeiltiin taas korvahuppuja, viimeksi lähtivät sijoiltaan kesken valmennuksen...
Nyt pysyivät koko ratsastuksen ajan päässä, koska ei ollut niin paljon ravistelun tarvetta!

Mitenkä se maasto sitten meni? No ihan samalla tavalla kuin olisi oltu jonkun kaverin kanssa. Paitsi että oltiin YKSIN! Jaska pöristeli rentona, jäi välillä (vähän turhankin usein!) syömään ja alkumatkasta piti sitten jäädä niille sijoilleen tuijottamaan heiluvaa puskaa. Tätiratsastaja huusi heiluvalle pusikolle, että voitko sanoa jotain, ettei tää hevoinen pelkäisi ja sieltähän pulpahti esille papparainen, joka oli vastaksien tekopuuhissa. Kun heiluva puska paljastui ystävälliseksi ihmiseksi, ei Jaskankaan tarvinnut enää miettiä, pitääkö paeta (hei, tyypillä saattoi olla puukko!). Matka jatkui leppoisasti (hetken aikaa tosin papparaisen pyörää tuijotellen). Mentiin sitten sama lenkki kuin viimeksi ja sitä ennen (noin 5,5 km). Ihan ravattiin ja sillä uudella laukkapätkällä (ei kiitolaukka!) Jaska jo hieman ehdotteli, että jokos sitä sais mennä, mutta lähti laukalle vasta luvan saatuaan. Kaikki jarrutukset tapahtuivat äänellä ja istunnalla, ei ohjia kiristämällä! Ai että! Euforian tunne valtasi tätiratsastajan! Olemme yhtä, samaa universumia, luotamme toinen toiseemme, ymmärrämme toisiamme pienestä eleestä, rakastamme... Luottamus. Se kirosanan ryydittämä Luottamus!

Tätiratsastaja varasti Jaskalta pusun maastolenkin jälkeen.
Jaska on sitä mieltä, että pidetään ne hellyydenosoitukse piilossa muilta!

Takaisin tullessa oli tallin lähelle ojaan ilmestynyt liikennemerkkejä ja pätkä aitaa ja Jaskahan laittoi heti merkille tarkkana poikana olosuhteiden muutokset! Askel vaan tiheni ja roinan puoleinen kylki painui kuopalle, mutta niin vaan reippaasti päästiin siitäkin ohi, eikä tarvinnut jäädä edes tuijottelemaan! Asiaa saattoi auttaa se, että Jaskan turvasatama oli ihan siinä vieressä.

Gangsta-Jaska. Ei sitä aina jaksa huppariaan kantaa ja kas,
siihen onkin olemassa oiva teline!

Kun tätijaskaratsukko saapui talliin, katsoi Uhri silmät lautasen kokoisena huomioliiviin verhoutunutta tätiratsastajaa, että ootsä niinku ollut yksin maastossa?!? Ja kun täti sitten juhlavasti ilmoitti, että joo, kirkasti leveä hymy Uhrin naaman! Että jes, hyvä te, johan tätä onkin odotettu! 

Vähän vielä siitä oikealle...

Kun tätiratsastaja vei Kultakimpaleensa laitumeen, ei pollella ollut mikään kiire lähteä siitä luota pois (kuten ei yleensäkään), siinä vielä hetki rapsutusta ja pusumuiskuja (älkää kertoko kellekään, Jaskaa nolottaa olla semmoinen pussattava halinalle!), mikäs siinä on hevosen tuoksua haistellessa ja olla vaan, kun toinen nojaa päätään olkapäähän (koska ihminen on hyvä rapsutusalusta). Oih! 

Ai, nytkö sä jo meet, mua kutittais vielä vähän...

Sitten pitikin jo kiireenvilkkaa lähteä todistamaan, kuinka Uhri hyppää esteitä (ja kerran jaloilleen satulasta maahan heppansa sotkeuduttua omiin jalkoihinsa (koska paskahätä!), tätiratsastaja kuvasi ja jatkoi vaan filmaamista, vaikka toinen putoaa, koska ei näkynyt ruumiita ja eikös kaikki kuvaa onnettomuuspaikalla?). Onneksi ei sattunut ja homma jatkui!

Viesker

Tätiratsastaja, Uhri, Setämiesratsastaja perheineen sekä moni muu tallikaveri olivat kunnioittamassa kaikkien aikojen parhaan suomenhevosravurin syntymäpäiviä Killerillä. Ei voi uskoa edes, kuinka upeassa kunnossa hevonen on ja miten arvokkaasti se esiintyi, pääsipä Täti ja Uhri vähän koskettamaankin thö viisinkertaista Kuningasta! Todella hienot ravit ja mieleenpainuva kokemus!

Viesker-kuningas haluaa tavata alamaisiaan.

Tätiratsastaja on tavannut itse Ahokkaan Kaarlon ostaessaan häneltä ystävänsä kanssa hevosen (Meteor), siinä harjoitusradalla oli koeratsastus ja niin sitä vaan mentiin kiitolaukkaa muina ratsastajina (eikä pelottanut yhtään, koska täti ei silloin vielä ollut täti, vaan paljon nuorempi (ja nätimpi?) ja kuolemattomampi, eikä ollut sattunut vielä mitään traumatisoivia ratsastusonnettomuuksia!). Ja päästiinhän siinä kaupantekijäisten kylkiäisiksi tapaamaan myös herra Vieskeriä. Oli ihan yllätys, kuinka pieneltä se näytti sillon karsinassaan! Vaan oli suuri  kunnia tavata molemmat Suomen raviurheilun legendat, en ikinä unohda sitä hetkeä!

Miettikää, torstairaveissa oli lähes 5000 ihmistä!
Oli kyllä upeat ravit ja hieno tunnelma!

Kumma juttu, kun Viesker oli radalla esiteltävänä viimeistä kertaa, niin alkoi tuulla niin kovasti, että silmistä alkoi valua vettä ja tuli kylmät väreet...

Hattu päästä ja syvä kumarrus.

Viesker