Sivistys ohoi!

Terrierit, nuo koiramaailman einsteinit juuri komennettuna omenapuun alle varjoon, etteivät vallan läkähdy. Innoissaan siinä olivat, että ai joo, tää onkin hyvä ja pysyivät melkein minuutin siinä ja hakeutuivat aurinkoon. Huoh.

Pieni askel hevoselle, mutta suuri askel tätiratsastajakunnalle

Viime kesänä alkoi muhia ajatus elinpiirin laajentamisesta maastoilun saralla, eli uusia reittejä teki mieli lähteä katsastamaan. Mutta mitenkäs sinne muualle oikein pääsee ja missä se sijaitsee, tuumivat tätijasetämiesratsastajat oikein päät savuten. Ongelma ratkesi helposti, kun tätiratsastajan työkaveri asuu siinä "kylillä" ja tarjoutui auliisti näyttämään mistä pääsee minnekin ja myös sinne muualle. No, eräänä päivänä tätilöllykkä kävi työtoverinsa kera uusia reittejä patikoimassa (lähinnä siitä, mistä pääsee muualle ja siitä sitten eteenpäin vielä enemmän muualle jos kanttia riittää). Ja sitten tulikin päivä, jolloin saatiin toteuttaa suuri visio. Ei muutakuin huomioliivit päälle ja muualle! Tietoisuudessa oli, että paljon hyviäkin maastopolkuja on olemassa, mutta sinne päästäkseen on mentävä sivistyksen kautta.  

Jaskan harja on päättänyt alkaa kasvamaan molemmille puolille kaulan yläosassa.

Alkumatka sujuikin tuttua reittiä pitkin, siitä tulimma pian pyörätielle, sivistyksen laitamille. Tiedetään, pyörätiellä ei saa ratsastaa, mutta koska poliiseja ei näkynyt ja kaikille osapuolille on turvallisempaa mennä siellä eikä autotiellä, niin otettiin riski ja mentiin. Ja mahdollisille poliiseille oltais esitetty kovin herttaisia tätijasetämiesratsastajia ja hämätty niitä kehumalla hevosia ja saatu sitten lupa mennä siinä, koska tätiratsastaja olisi itkien maalannut kaikki tietämänsä kauhuskenaariot siitä, miten hevoset vauhkoontuvat ja sinkoutuvat auton tuulilasista läpi ja tuhoavat 8-lapsisen perheen tulevaisuuden.... Asiaan. Jaska oli jo vähän, että jaa, mikäs paikka tämä, joten Leevi otti rehvakkaasti vetohevosen tehtävät, koska oli käynyt samaisella väylällä alkukesällä parikin kertaa ja oli siis ihan sinut ympäristön kanssa ja Jaska tyytyi kopistelemaan perässä hämmästellen suurta maailmaa. Pian Jaska oli kuitenkin taas ekana, koska Leevi jaksoi tehdä vetotöitä n. 50 metriä, kunnes alkoi venkuloimaan, jolloin Jaskan oli vähän pakko mennä edelle tai matka olisi katkennut aikalailla siihen... Hetken päästä ylitettiin tie ja päästiin polulle, mikä meni teollisuusalueen vieressä. Arvata saattaa, että polun vieressä oli sitten vaikka mitä nähtävää, tavaroita, liikkuvia koneita ja erilaisia ääniä. 

Katsokaa, osaan hypätä erikoisesteen!

Teollisuusalueen ärsykkeet päästiin nätisti ohi, kerran piti Jaskan pysähtyä arvioimaan pystyyn nostettujen metalliaitojen vaarallisuutta, mutta koska niillä ei ilmeisesti ollut tuijottavia silmiä ja kuolaa valuvia torahampaita, pystyi niiden vierestä menemään muina hevosina hieman vaaran puoleinen kylki lontolla. Kohta tultiinkin vesitornin juurelle ja sekös sai Jaskan lähes suunniltaan! Nakkis tapitti outoa ilmestystä pää niin pystyssä, että hyvä kun ei korvat olleet tätiratsastajan suussa. Hetken tilannearvioituaan, päätti Jaska, että paljon se sietää, mutta lentävät lautaset ovat sentään sillekin liikaa ja kääntyi sitten takaisin sinne, mistä ikinä olikaan tullut. Emme siis menneet vesitornin juuren vierestä, kuten oli alunperin tarkoitus vaan kierrettiin se turvallisen matkan päästä ja päästiin kivoille poluille, missä oli jyrkkiä nousuja ja laskuja, joita tasamaahan tottuneet heppaset astelivat varovarovaisesti kieli keskellä suuta.

Pitäis kuulemma treenata valmennusten välissäkin niitä asioita.
Tai muuten tulee piiskaa!

Aikansa poluilla pyörittyään lähti ratsumuodostelma kohti ääsmarkettia ja jäi suojatien eteen odottamaan, että pääsee turvallisesti yli. Siinä tulikin vähän enemmän seisoskelua, kun autoja piisasi, vaan mikäpä siinä odotellessa, kun täti-ihmiset tulivat ihastelemaan polleja ja hepat seistä pönöttivät paikoillaan kuin patsaat (siis rennolla tavalla, ei kauhusta jäykkinä!) kuin katsellen, että joo, ei tästä vielä pääse, kun tuolta tulee auto ja tuolta ja tohon viereen pysähtyi tuo rekka ja kato, tosta menee kans rekka. Noni, nyt voi mennä, lomps lomps suojatien yli. Sitten mentiin ääsmarketin parkkipaikan kautta metsäpolulle ja edelleen asutusalueen poikki pitkin asvalttia kohti tallia rentomielisinä ratsukkoina. Olo oli kuin kuninkaallisilla, ja siinä melkein elluina vilkuteltiin, kun tien varsilla oli mummoa, setää ja lapsia vanhempineen silmät säihkyen uljasta kulkuetta katsomassa, tulipa pari tyttöstä kysymään lupaa, että saako silittää. No, tottakai ja pollet taas tärkeinä siinä patsastelivat, kun pienet kätöset paijasivat kaulaa ja turpaa. Yksi säikähdys tuli, kun puskan takana joku hyppäsi trampoliinilla jolloin outo ääni yhdistettynä yllättäen näkyviin pomppaavaan päähän sai Jaskan kääntämään korvat taaksepäin ja ottamaan jopa yhden nopeamman askeleen! Siis ihan yhden askeleen! Että paria tuijotusta ja yhtä askelta lukuunottamatta pollet toimivat kuin parhaimmat poliisihevoset ja suorastaan tihkuivat rauhallisuutta ja itsevarmuutta! Ja mikä parasta, tätiratsastajakaan ei jännittänyt yhtään! Jee! Taisi olla hevosille semmoinen ärsykeähky, että eivät jaksaneet enää piitata lähinnä mistään ja hyvä niin, tulipahan siedätystä oikein ämpärikaupalla!

Tuolla me käytiin. Metsässä pystyi jo ottamaan kuvia, kun ei tarvinnyt pelätä äkillisiä tilanteita.

Matkaa kertyi vajaa 8 kilometriä ja vaikka tahti oli rauhallinen, niin kuvia ei tullut otettua keskellä sivistystä, kun oli kuitenkin parempi varautua äkillisiin tilanteisiin ja toisaalta, piti kieli keskellä yrittää navigoida johonkin, kun ei oikeastaan tiennyt, missä oltiin! Mutta kivaa oli ja ehdottomasti pitää ottaa uusiksi ja ens kerralla gopro kypärään, jotta saadaan todistusaineistoa retkestä!

Nykyään pitää tehdä letti jo toisellekin puolelle!

Valmennusta ja maastoilua

Tai etupäässä maastoilua ja päämäärätöntä haahuilua, onpa Vuokraaja käynyt estehyppelemässäkin ja samalla testannut uutta satulaa juuri sitä touhua varten (koska koulusatulalla ei voi hypätä tai voi, mutta Jaska ei tykkää). Satula näytti sopivan hyvin, koska Jaska hyppeli epäröimättä esteiden yli kuin aropupu. Tätiratsastajakin kävi kokeilemassa, miltä tuntuu istua estepainotteisessa yleissatulassa ja ihan kauhealtahan se tuntui! Missä on polvituet? Missä on kuppi, johon tädin perätuhdon saa asennettua mukavasti? Hökötys tuntui perin kiikkerältä, mutta ehkä siihen tottuu... Pitää treenailla ihan rauhassa vaikka puomeja tai jotain, jos vaikka oppisi istumaan siinä. Ja keventämään. Jaskakin oli tätiratsastajan epämääräisestä vaappumisesta vallan ymmällään ja näytti siltä, että voitko pelle nyt häipyä sieltä muualle häiritsemään, että pääsen hyppäämään! Selvä.

Mitä sä siellä vaaput? 

Valmennukset nyt ovat menneet mitenkuten, paremminkin on mennyt. Vai onko vaatimustaso noussut? Tätiratsastaja postaili mietteitään someen, että pitäisköhän sitä kenties treenata kouluratsastusta myös valmennusten välissä, johon Valmentaja totesi lakonisesti, että pitäis, ehkä paristi viikossa jopa! Ja uhkaili vaikka millä ruoskimisella, jos ei ala tapahtumaan! Hui! Kunhan tämä käristyskupoli tästä väistyy, lupaa Tätiratsastaja treenata ainakin paristi viikossa jotain muutakin kuin taivaanrannan maalausta.

Pönöttäjä. Tätipönöttäjä.
Varmaan menossa kova keskittyminen johonkin tosi tärkeään.

Yhtenä päivänä tätiratsastaja kävi Uhrin hevosen kyydissä. Ihan loppukäyntejä ja raveja kokeilemassa ja olihan perin eksoottista! Ei ollut koulupenkki vaan ehta estesatula, missä tädin olikin hieman haettava sopivaa asentoa. Ohjeeksi tuli pitää tuntuma ja pohkeet kyljissä, mutta haloo! Missä kyljet? Ei taivu tätiratsastajan jalat kuin paatuneella cowboylla. Kyljet siis puuttuivat tai olivat ainakin tuhat kertaa ohuemmat kuin Jaskalla, joka on kuin tynnyri, minkä ympärillä jalat lepäävät vaikka eivät haluaisikaan. Alkujärkytyksen jälkeen tuli kuitenkin muutamia ihan kivoja pätkiä, kun löytyi hepan kanssa yhteinen kieli. 

Epämukavuusalueella estepenkissä.
Onneksi Seba on niin kiva polle, että antoi tätiratsastajalle mahdollisuuden.

Tosiaan, keli on tällä viikolla ollut lämmin kuin vastapaistettu pulla, joten tätiratsastaja sai kuningasidean kokeilla kuolaimettomia suitsia! Ja kaulanarua! Ja ilman satulaa tietenkin (koska ei jaksanut pukea ratsastushousuja ja laittaa satulaa)! Ja hyvinhän se Nakkelo toimi ilman kuolaimia (eri asia kuin hackamore, koska nyt ei ollut mitään vipuja vaikuttamassa ja antamassa painetta!). Kaulanarun kanssa pysähdykset meinasivat vähän venyä, mutta koska Jaska kuuntelee istuntaa niin hyvin, onnistuivat pysäytyksetkin, kun yhdisti tuttuihin apuihin uuden, eli kaulanarun paineen. Tätiratsastajallahan ei siis ole mitään käsitystä, miten jollain kaulanarulla ratsastetaan, kunhan laittoi narun kaulan ympäri ja ratsasti! Kai se naru on lähinnä sitä varten, että siitä voi pitää kiinni, ettei näytä ihan idiootilta ratsastaessaan tyhjät kädet 90 asteen kulmassa... Ens kerralla voikin mennä ilman mitään eli inkkarityylillä! 

Ei kuolaimia, ei vipuja. Vähän on naftit, mutta kyllä ne nyt kerran menee...

Tässä mennään lavan yli ilman kuolaimia.

Setämiseratsastajan kanssa oli sovittu maastopäivä. Käristyskupoli alkoi tiristä siihen malliin, että päädyttiin ihan vaan kävelyvauhtiin, varsinkin kun pollet (Leevi etenkin) raahustivat päät alhaalla sen näköisinä, että tuupertuvat ihan juuri kohta siihen paikkaan. Ja kerran Leevi meinasikin tuupertua. Tosin ei helteen takia vaan omaa koordinaatiokyvyttömyyttään. Eihän sitä tietenkään voi pysyä pystyssä jos menee polulla missä on ojia ja juuria ja poskessa on paarma ja keskittyy siihen paarmaan ja unohtaa liikutella niitä kinttujaan oikeassa järjestyksessä. Lopputulos oli turpeessa polvillaan könyävä pouni eli kyntöruuna! Hetken jo näytti siltä, että ei säätana, sehän kaatuu niinku ihan oikeesti kyljelleen, mutta onneksi ratsu sai pelastettua tilanteen viime hetkillä. Setämiesratsastaja istui ryhdikkäänä lännensatulassaan eikä edes tajunnut, että pitäisi luopua jalustimista, koska jos se kaatuu kyljelleen niin... Jälkikäteen tosin tuli tämmöinen asia mieleen, että mitä jos...

Maastossakin voisi jalat nousta vähän enemmän ilmaan, ettei kompastuisi joka juureen.
Jaskan ja Vuokraajan tyylinäyte okserilta.

Eipä siinä sitten onneksi muuta, matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi Leevi sentään heräsi ja muisti, miten kävellään. Eräs marjanpoimija peljästytti hevoset mennen tullen ja palatessa eli kaksi kertaa, koska vaani (samassa) puskassa ja aikoi selvästikin hyökätä sieltä avuttomien saaliseläinten jugularikseen! Kyllä semmoista verenhimoista petoa kannattaakin ihan säpsähtää ja aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä ratsastajilleen (koska kaikki olivat puolinukuksissa). Helteessä marinoidut pollet pääsivät viimeisillä voimillaan talliin, kylmään suihkuun ja karsinaan lepäämään ennen laitumelle vientiä... Jos kaviokkaat olisivat saaneet päättää, ne olisivat jääneet sinne koko päiväksi täysihoidolla, kiitos (voisin ottaa vaikka hieronnan ja kukkaiskäsittelyn) ja vasta yöksi ulos... 

Tätiratsastaja löysi tallin käytävältä oikein kivannäköisiä hattuja ja puki tallikaveritkin niihin!
Eivät kuulemma olleet hattuja. Höh.