Rakkaat

Rakkaat

perjantai 4. syyskuuta 2020

Paluu arkeen

 Kuka voisi kellot seisauttaa

Mikä ihme siinä on, että kun on kivaa, niin aika tuntuu menevän tuplanopeutta ja sitten kun ei ole kivaa (kuten vaikka töissä) niin jumaleisson, kun kellon viisarit tuntuvat suorastaan jämähtäneen paikoilleen. Tai onhan töissäkin joskus kivaa, mutta kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, ei sitä käy kiistäminen. Eli paluu arkeen on koittanut sekä tätiratsastajalla että Jaskalla. Täti palasi töihin pitkin hampain ja Jaskan hevosenmyötäinen elämä eli laidunkausi päättyi ja hepat siirtyivät pönöttämään omiin tarhoihinsa veden ja leivän.. eiku kuivan heinän ääreen. Jaskaa ei muutos tainnut v*tuttaa niin paljon kuin omistajaansa, koska hevonen on yksinkertainen elikko ja elää vain tässä ja nyt eikä se osaa pohtia, että MIKSI MINÄ?, vaan tyytyy kohtaloonsa sen kummempia vastaan pyristelemättä. Kyllähän tätiratsastajakin hyväksyi kohtalonsa ja orientoitui töihinmenoon jo niinkin varhain kuin sinä aamuna, kun piti iltavuoroon mennä, että jaahas, sinne sitten taas leikkimään sosiaalista ja ihmisystävää ja repimään tekohymyä ja kiroamaan sitä, että tämänkin ajan voisi viettää tallilla tai kotona heavya kuunnellen. Ihan kamalaa, kun joutuu suunnittelemaan, että milloin voi mennä tallille ja kuinka kauan siellä voi olla. Jokainen heppaihminen tietää, että se "käyn pikaisesti tallilla" voi yllättäen venyä useamman tunnin hengailusessioksi, koska siellä on kivaa ja voi olla aidosti sosiaalinen ja nauttia eikä tartte teeskennellä viihtyvänsä. No, äkkiä sitä ihminen taas tottuu siihen, että vapaa-aikaa on rajallisesti elikkäs ihan liian vähän ja ajautuu taas ns. normaaliin rytmiin ja elää taas sitä seuraavaa lomaa varten, mikä onkin jo heti joulukuussa!! Dääm. 

Nii, oliko sulla omenaa?

Onneksi on vapaapäivät! Kun herää kukonpierun aikaan niin ehtii vaikka mitä ja tallillakin voi hyvällä omallatunnolla olla niin kauan kuin sattuu huvittamaan, kuten esmes tänään. Ensin ratsastelin ihan rennosti tunteroisen sitä ennen Jaskan kiillottamiseen meni tietenkin oma aikansa. Sitten pesin Nakkiksen, koska sata kerrosta mutaa ja kun nyt kerran oli niin lämmin keli, että varmasti ehtii kuivua ennen yötä. Sitten piti pestä juomakuppi ja suolakiviteline ja siivota tarha kakkapalleroista. Jaska oli syömässä, kun operaatio paskankeräys alkoi. Naketti tuli heti kärppänä tarkistamaan välineet (ai ahne suomenhevonen, kun lähtee kesken syömisen?!) ja seurasi kuin liimattuna joka askeleen ja pönötti tärkeänä kottareiden vieressä vahtien, että homma tehdään tasan tarkkaan niinkuin se kaikkien säädösten mukaan pitää tehdä. Välillä tarkkailu saattoi hieman herpaantua, kun ylimmäisen työnvalvojan silmät lupsuivat kiinni, mutta kun kottikärryt lähtivät liikkeelle, oli Nakkis heti valppaana. Hauskinta on se, että Jaskan pää sattui tällä kertaa sijaitsemaan juurikin siinä kottareiden päällä, joten tätiratsastajan piti taiteilla talikon kanssa, ettei vaan osu piikki silmään. Yleensä koni on vaan seissyt kottareiden vieressä antaen työläiselle tilaa. Välillä työnjohtajan toki piti saada asianmukaisia rapsutuksia juuri oikeista paikoista, jotta sai tehtyä tärkeitä ylähuulen venytyksiä. Sitten oli tätiratsastajalla taas lupa jatkaa arvolleen sopivaa työtä eli paskan keruuta. Tämähän ei ollut siis eka kerta, kun Jaska tulee tarkkailemaan työtä, vaan aina, kun tarhaa siivotaan, on se siinä vieressä tarkkailemassa. Aiemmin se on yrittänyt estää poistumisen täyden kärryn kanssa, mutta tällä kertaa hän armollisesti päästi alamaisensa tyhjentämään kärryt ilman sen suurempaa draamaa. Toki hän saatteli kuljetuksen visusti portille, ettei vaan hölmö akka eksy väärään suuntaan!

Odota, tarkistan, että tämä kärry on oikeassa asennnossa!

Odota, tarkistan että kärryn koostumus on oikeanlainen,

Dressagea (wannabe)

Koko kesän ajan oli vähän motivaatio hukassa sekä tätiratsastajalta että hevoselta mitä tulee kouluratsastukseen. Jaska oli kovin laiska ja vetämätön laitumella olon takia ja tätiratsastaja oli laiska ja vetämätön töiden vuoksi eikä sitä motivaatiota löytynyt edes lomalla, koska Jaska oli edelleen löysä kuin aamupäivällä herätetty teini. Palaset olivat niinsanotusti levällään ja hukassa, eikä oikein meinannut tulla sitä samaa fiilistä kuin keväällä, kun täti pääsi vähän jyvälle siitä, miten pitää ratsastaa, että saa hevosen peräänantoon. Ja kun kerta toisensa jälkeen peräänannosta ei ollut tietoakaan, lopahti into. Oli kivempaa tehdä kaikkea muuta, ettei tule pettymyksiä.

Loman loppupuolella tätiratsastaja meinasi suorastaan hermostua jälleen ah! niin vetelään hevoseensa, että meni manaamaan poniratsastajan läsnäollessa, että perkele, kun olis raippa (tätiratsastaja ei ole käyttänyt raippaa, koska Jaska (muka) kiihtyy aina siitä, että tädillä on piiska!). No, poniratsastaja ojensi auliisti keppinsä tädille ja kas, kun tulikin hepoon liikettä ja elämää. Ja tarkennukseksi kerrottakoon, että tätiratsastajan tarvitsi vain hipaista Jaskan kuvetta raipalla, kun jo kummasti alkoi löytymään vähän reippaampaa askellusta! Jaska siis heräsi laidunkoomastaan! Tästä inspiroituneena täti onkin pitänyt raippaa mukana silloin, kun haluaa harjoitella dressagea eli kouluratsastusta. Ja kun on raippa, ei tarvitse edes kannuksia! Ja edelleen, raipalla ei tarvitse kuin hipaista tai joskus riittää, kun heiluttaa sitä vähän siinä melkein hevosessa, koska Jaska on herkkä ja tarkkaavainen ja osaa ennakoida piiskaniskuja (siis hipaisua)! Ravurin uralla on varmaan saanut vähän kovempiakin napautuksia, siitä lienee raippaherkkyys.

Siis jotain rajaa! Mä oon just tullut suihkusta eikä
mulla oo mitään päällä!


Ilolla mielin mentiin valmennukseen! Hyvissä ajoin lämmittelemään ja hakemaan oikeita säätöjä ja Jaska olikin kivan pehmeä niskastaan ja käveli ryhdikkäästi, kun Valmentaja saapui. Seurana oli astetta edistyneempi ratsukko, joten tätijaskaratsukko sai tehdä hieman helpompia tehtäviä ja voi että kun olikin kivaa! Tätiratsastaja ei tiennyt, että Jaska osaa tehdä niinkin lennokkaan raviväistön kun täti lakkasi puristamasta reisillä Valmentajan ohjeiden mukaan! Siis se tunne, kun hevonen liitää ratsastajan alla sivulle niin pienillä avuilla, huh! Valmentaja sanoi, että kun se väistää noin mielellään niin pitää alkaa jo ulkopohkeella vähän jarruttelemaan. Että mitä! Tässä mitään jarrutella, kun me liidellään kuin perhonen! Kertakaikkiaan paras fiilis tänä vuonna hevosen selässä! 

Kunnes tuli laukkatehtävä. Valmentaja ihmetteli suu pyöreänä, että miksi se noin kovaa menee, kulmasta ja voltilta lähtee kuin ammuttuna. Hetken siinä pähkäiltyään, päätyivät sekä Valmentaja että tätiratsastaja tulokseen, että koska raippa. Eli Jaska otti kierroksia siitä, että tätiratsastajan hervottomina lerppuvat allit aiheuttivat jatkumoonsa eli raippaan aaltomaista liikettä eli vatkausta kosketellen hevoisen herkkiä kyljyksiä, jolloin virittynyt hepo tulkitsi joka viuhahduksen merkiksi lisätä vauhtia. Ja kyllä sitä vauhtia sitten piisasikin! Kun raippa jäi pois kuvioista, oli laukka asteen jos toisenkin verran hallitumpaa ja ratsukko pystyi suorittamaan annettuja tehtäviä jotakuinkin sinnepäin.

  Aa, että omena voi olla hyvää!
Ei se hevosenkaan 
suu tuohesta ole!



Valmennuksen jälkeen onkin käynyt semmoinen vahinko, että tätiratsastaja on ihan itse, omin avuin saanut työstettyä ratsunsa peräänantoon. Eikä se tarkoita sitä, että Jaskalla on vaan kaula kaarella vaan sitä, että käynti muuttuu keinuvaksi, kun "hevonen kulkee selän läpi itseään kantaen tasapainossa" ja siis että tuntuma Jaskan suuhun on höyhenekevyt ja korvat heiluvat koko ajan taaksepäin odottaen ohjeita. Tarkoittaa sitä, että kun tätiratsastaja ajattelee väistöä ja siirtää hieman painopistettä niin Jaska väistää ponnekkaasti! Ei tarvitse kuulkaa paukuttaa pohkeilla tai hivutella raipalla, vain ajatus suunnasta riittää! Ooh, nirvana! Meneehän siihen toki vielä aikaa, että Jaska on tuossa tilassa, mitä tavoitellaan, mutta suunta on oikea jo alusta asti: Jaska ei vastustele kuolaintuntumaa vaan on heti rento niskastaan, mutta kestäähän siinä, että sekä ratsastaja että hevonen lämpiävät.

Mikä tähän tuplaonnistumiseen oikein on sitten syynä? 

a. laidunloma loppui, jolloin Jaskalla on energiaa muuhunkin kuin eloonjäämiseen

b. tätiratsastaja kävi kalevalaisessa jäsenkorjauksessa, missä saatiin erittäin vino lantio suoraksi (minkä jälkeen eka kerta satulassa oli vallan ihmeellinen: ai, tältäkö se tuntuu, kun istuu lantion päällä ja tuntee molemmat istuinluut? Ja ai, mä pystyn kääntämään lantion myös oikealle, oli nimittäin niin vasemmalle kääntynyt, että vasemmistoliiton jäsenetkin olisivat olleet kateellisia!)

c. Jaska sai uuden kuolaimen (Neue Schule Turtle Top), mikä on tuntunut parhaimmalta tähän mennessä, Jaska oikein imee kuolainta ja hyväksyy tuntuman aiempaa paremmin (kuolain on tehty 3D-tekniikalla hevosen suuhun sopivaksi, ei käänny kitalakeen eikä paina ikävästi mistään)

d. Kuu, tähdet ja planeetat ovat asettuneet suotuisasti

e. moukan tuuria

f. ei mitään selittävää tekijää, näitä sattuu ja tapahtuu

g. tätiratsastaja on oppinut ratsastamaan (kiitos Valmentajan sitkeän työn!) ja Jaska on kehittänyt               itselleen kouluratsun lihakset sekä henkisen moodin (epätodennäköisin vaihtoehto!)

h. ihan sama, ny rillataan!

    
       Jaskan taikatemppu: ei omenaa kädessä,katson pois,
 katson takaisin ja kas! omena kädessä! 
Ananasakäämä!  

Muisteloita

Aina välillä tätiratsastaja palaa muistikuvissaan menneisyyteen kavioliitossaan Jaskan kanssa. Kaikkihan alkoi siitä, kun Santtu ei enää herännyt eräänä aamuna...

a. facebookin ilmoituksen perusteella Jaska vaikutti kiinnostavalta (sopivan ikäinen, ex-ravuri, liinaharjatukkajumala!, mutta etäisyys: Rovaniemi n. 600km täältä, oli hieman liikaa (löytyyhän niitä hevosia lähempääkin!)

b. no ei vittu löydy, viestiä menemään Rovaniemelle

c. no perskules, kai se on lähdettävä katsomaan sitä hevosta sinne Rovaniemelle 

d. aa että, olikin ihan superihana heppa, niin lempeä silmä (hevosihmiset tietää lempeän silmän merkityksen!) ja satulakin sopi selkään, kättä päälle ja kiitos!

e. noni, nyt se tuli tänne Nykäskylän kupeeseen, aika viriili tapaus (kääk!)

f. pikkuhiljaa opeteltiin ratsun tavoille erinäisten ammattilaisten avulla (ratsuttaja, "hevoskuiskaaja")

g. pikkuhiljaa opeteltiin keskinäistä viestintää

h. pikkuhiljaa opeteltiin luottamusta (tätiratsastajan särkynyt luottamus hevosiin onnettomuuden vuoksi)

i. luottamus alkoi rakentua (erinäisten takapakkien kautta, mutta hengissä ollaan!)

j. oppimista alkoi tapahtua molempien taholta (miten ollaan ratsu ja ratsastaja)

k. kumpikin ymmärsi toisiaan pienistä eleistä ja toisen vierellä oli hyvä olla

l. nykyhetki, vähän osataan jotain ja molemminpuoleinen läsnäolo on semmoista, mitä ei voi selittää 

m. Jaska on painonsa arvosta kultaa, niin herkkä ja viisas, koskaan ei voi vääryydellä kohdella, koska se särkisi luottamuksen ikiajoiksi! Todellakin käsittelijänsä peilikuva!

Ehkä tätiratsastaja on sittenkin oppinut elämään hetkessä, koska osaa nauttia täysin siemauksin pienistäkin onnistumisista sekä siitä, että kaikki hyvä on tässä ja nyt (kokemusta on siitä, miten kaikki hyvä voi loppua tosta noin vaan). Pitää elää niin, kuin tämä päivä olisi se viimeinen, koska mistä sitä voi tietää, milloin tähdet kääntyvät epäsuotuiseen asemaan...

Etiäpäin, sano mummo lumessa

Jaska oli pötköllään aamuheinien jälkeen, kun täti eräänä päivänä säntäsi tallille kiireessä ennen iltavuoroa. Täti sai mennä rapsuttelemaan ja viereen kyykistelemään ilman, että Jaskalla oli elettäkään nousta ylös. Onneksi tädillä oli omena taskussa, että sai houkuteltua ratsunsa jalkeille! Miettikää nyt, miten palveluattiita ja nöyriä nuo otukset ovatkaan, jos 500 kiloa lihaa päättäisi, että en muuten nouse tästä, niin vähissä olis heiveröisen syömälihavan tädin keinot saada koni ylös! Viekkautta ja oveluutta sekä sopivassa määrin lahjontaa pitää silloin tädin käyttämän, että saadaan taas luontokappale yhteistyökykyiseksi ( eli omena). 

Ei kuule just nyt huvita, tuuppa joku toinen kerta.


Summa summarum: just nyt on kivaa ratsastaa, heppa toimii, täti toimii ja ilmeisesti universumissa kaikki toimii! Että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, eiks ni! Miinusta tässä syksyssä on se, että polle terävoityy, joten tätiratsastaja ei taida enää hirveästi maastoilla (viime syksyn katastrofi väikkyy mielessä kovin kirkkaana), mutta Vuokraaja saa maastoilla sitten senkin edestä. Plussaa on se, että polle on taas virkeämpi ja silloin hommat sujuvat paremmin ilman jatkuvaa muistuttelua eteenpääin liikkumisesta! 

Hetki vielä, katson tän unen loppuun.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti