Nelijalkaiset terapeutit: Ruskaa pakkasella

Ihana syysaurinko ja Pörrö-Jaska

Syksyn satoa

Eli omenoita! Niistä Jaska tykkää ja tätiratsastaja onkin jakanut armaansa kanssa noita punaisia, mehukkaita herkkupalleroita jopa siinä määrin, että Jaskan mielestä tätiratsastajalla on aina kädessään omenaa ja kerran koni ahneuksissaan jo haukkasi hampaillaan kalvakkaa kämmenselkää! Prrkl! Ei sattunut, hämmästytti lähinnä!

Leevi ja Jaska maastossa lempipuuhassaan eli syömässä.
Hyvin ollaan saatu opetettua pojat ottamaan hiukopalaa aina matkan varrella.
Eikä ollut edes vaikeeta opettaa! Mehän ollaan siis suorastaan hevoskuiskaajia!

Tässähän onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi sitten viime runoilun...

Tätiratsastaja on nyt ravihevosen omistaja!
Meni ostamaan osuuden JYP-raviliigan varsasta, hiihaa!
Juliane De Veluwe, olkaa hyvät.

Laidunkausi loppui, pollet siirtyivät säännölliseen elämään ja nukkumaan sisälle laiskanlöpseästä kesäpollesta alkoi kuoriutua jälleen virtava ja pörröinen poku. Laidunkauden lopulla tamma kävi miehelässä ja ruunapojat viettivät varsin seesteistä elämää ilman draamaa, kunnes tokavikana laidunpäivänä tamma saapui riiuureissultaan takaisin ja epäjärjestys laskeutui hetkeksi maan päälle. Jaska oli nimittäin ollut sitä mieltä, että tämä nainen on hänen ja muilla eunukeilla ei ole sitten mitään asiaa naikkoseen! Kukkopojan tavoin oli polle ilmaissut mielipiteensä, eikä muilla ollut siihen vastaan panemista. Ja niin laskeutui taas sees ja Jaska vietti vielä yön mielitiettynsä kera rapsutellen ja muuten vaan nyhjäten, kuten ujostelevat teinit. Tamma oli ilmeisesti päättänyt myös olla uskollinen Jaskalle, eikä ollut antautunut pelehdintään maksullisen kumppanin kera, joten jos keväällä alkaa masu somasti pyöristymään (muustakin kuin ylensyönnistä) ei isäehdokasta tarvitse kaukaa hakea... (ja siinä vaiheessa alankin kyselemään eläintohtorilta, että mitenkä meni ruunaus noin niinku omasta mielestä!).

Jaska ja Leevi tekivät tuttavuutta keppareihin. Pojat toimivat myös kepparityttöjen talutusratsuina oikein mallikelpoisesti (kyllä oli tytöillä hymy herkässä!).
Jaska oli heti hyvää pataa kepparin kanssa, mutta Leeviä alkoikin jännittää ja
sen piti mennä setämiesratsastajan selän taakse pakoon moista petoa!

Pitää vähän maistaa huulilla, kuten asiaan kuuluu hevosten tutustuessa!

Pörheyttä havaittavissa

Sekä sisäistä, että ulkoista laatua. Jaskahan alkoi vaihtamaan karvaa jo elokuussa ja kasvatti nopeasti itselleen soman pörröturkin. Pään sisälläkin tapahtui pörhistymistä, johtunee liiasta vapaa-ajasta ja ruuan tarjoilusta turvan eteen. Silloinhan sitä ehtii keräämään pöllöenergiaa korvien väliin oikein kivasti! Muuten ei haittais yhtään, kivahan se on, että hevonen liikkuu omalla moottorillaan, mutta jos liike suuntautuu väärin (eli esim. sivulle laukatessa, jolloin tulee kyllä hienoa laukkaväistöä, mutta kun ei pyydetty!) tahi ylenpalttisena ympäristön kyttäämisenä, jolloin jalat menevät solmuun ja koko koni on mutkalla ja ratsastajasta tulee matkustaja kuskin sijaan, niin silloin ei ole enää yhtään kivaa.

Ihan kuulkaa hypättiin eikä jännittänyt vaan oli kivaa!

Onneksi tilanne on tässä syksyn mittaan hieman tasaantunut, vaikkakin se unelias, ihana maastolöppänä onkin enää muisto vain...

Täällä sataa, satuitko huomaamaan?
Ootko tosissas, että jätät mut tänne yksin sateeseen?
Haloo pirkko! Siis oikeesti!
Eikä mulla ole edes loimea! Hevoseläinrääkkäystä!
Haepa ämpärillinen omenia, niin jätän tän tähän!

Moi, olen Jaska. Tämmöinen tavallinen korvaton, talvikarvassa oleva suomenhevonen.

Moi! Olen kebabeläin! KVG jos et tiedä, mikä se on.

Treeniä treeniä

Ollaan käyty muutamat kouluvalmennukset ja pari kertaa hypätty ihan omaksi iloksemme. Jaskalla kävi myös hieman parempi ratsastaja, joka pitää meille cr-(eli istunta) valmennusta. Alkuun oli vaikeaa, kun koko hevonen oli eri suuntiin kierossa, mutta arvatkaapa, näyttikö vähän eri hevoselta, kun paketti suoristui ja Jaska löysi niin sanotusti keskivartalonsa ja alkoi kulkemaan kuin paraskin koulupolle! Kylläpä siinä silmä lepäsi ja epätoivo iski, kun tätiratsastaja tajusi, että sehän on ihan helppoa, kun ratsastaa vaan suoraksi ja ehkä vähän sisäistuinluuta vasten ja vähän tonne merkkiä ja aavistus ehkä ulkoreidellä ja sisäpolvella ja korvanlehdellä suuntaa tuonne ja ranteet lukkoon tai löysäksi ja mielikuvituspallo kaksi senttiä pään päällä vasemmalle ja älä vaan pieraise, ettei mene fengsuit syrjälleen! Herranmunjee että on vaikea laji! Kaikki näytti niin eleettömältä ja ihan kuin ratsastaja ei olisi tehnyt mitään ja silti tapahtui ihan ällistyttävä muutos. Että mitä ihmettä se oikein teki siellä? Voodootako? Silmäkääntötemppuja? Kertokaa heti mulle niin teen perässä! Että miksi tuo vähän parempi ratsastaja näytti kuin nukelta Jaskan selässä, kauniilta ja hauraalta, ilmekään ei värähtänyt ja asento pysyi samana kuin olisi pysäytyskuvaa katsonut? Tätiratsastaja taasen on kuin perunasäkki, yhtä muhkurainen ja epämuotoinen ja velloo ties mihin suuntaan. Hmph. Ehkäpä salaisuus piilee siinä! Siis perunassa!

Lähtötilanne.

Mainitsin kyllä (se oli vitsi!), ettei mulla mene läheskään noin kauan päästä tohon samaan (eli täydellisyyttä hipova muoto ja peräänanto) ja toinen otti vielä ihan tosissaan! Että ei kai, kun tää hevonen on sulle tuttu. No vissiin päästään samaan. Ei edes sinnepäin. Mutta tuupa kattomaan, jos haluat nähdä miten monesta eri kohtaa kierossa olevaa hevosta ratsastetaan, niin siinä oon ihan ekspertti! Parasta on, ettei tämä tätönen edes tajua hevoisensa olevansa tästä vino tonne ja tosta tänne. Eikun mennä puksutetaan vaan eteenpäin ja sitten kiristellään hammasta, kun ei suju. Huoh.

Tässä vaiheessa (eli alkumetreilä) tätiratsastaja oli jo menettänyt toivonsa,
että ei tosta mitään tuu,
eihän tuo hevonen osaa edes kävellä suoraan ja kauniisti!

Tätiratsastajat ovat siitä jännä laji, etteivät ne ihan pienestä masennu ja anna periksi. Ehei! Tätiratsastajat ovat sitkeitä kuin ääsmarketista ostetut pihvit ja käyvät terrierin peräänantamattomuudella ongelmien ja haasteiden kimppuun. Rräyh! Ja niinhän siinä sitten kävi, että edellispäivästä valaistuneena ja kovin inspiroituneena tätiratsastaja päätti kokeilla, että toimiiko se suoraksi ratsastus muka oikeesti. Ja arvatkaa mitä! Toimi! Vuokraaja oli todistamassa sitä ihmettä, että Jaska tanssi ravia pehmeästi jousilla itseään kauniisti kantaen ja kädelle höyhenenkevyenä! Eikä vaan niitä kuuluisia neljää askelta vaan jopa pari kokonaista pääty-ympyrää! Ja uudestaan! Ja toiseen suuntaan! Ja mikä laukka! Ihan kuulkaa valui pieni kyynel poskelle (mikä johtui kyllä enemmän siitä, että tädin silmät ovat vedolle arat kuin mielenkuohusta)! Ei sen nyt ehkä ihan niin hienosti mennyt kuin eilen, jos halutaan viilata pilkkua, mutta lähestulkoon, 89-prosenttisesti kuitenkin!

Tässä vaiheessa tätiratsastaja oli ihan haltioissaan ja ilmoittamassa ratsukkoa
herra ties mihin gp-luokkiin, koska sehän osaa kantaa itseään ja on niin nättiä niin nättiä että!

Että oli kuulkaa ehkä parasta ratsastusta tältä tädiltä ikinä! Ja valitettavasti hetkeen ei tule uusintaa, kun elämän telomaan polveen piti asentaa uusi ristiside, jotta muuten väistämätön sohvaperunoituminen ei tapahtuisi vaan tätiratsastaja voisi edelleen jatkaa aktiivista elämää ratsastuksen, jääkiekon, sählyn ja yleisen sähellyksen parissa... Onneksi vuokraaja pitää Jaskan liikutuksesta (niisk) huolta ja ehkäpä vielä tämän vuoden puolella pääsee tätöinen itsekin selkään fiilistelemään... Johan tässä saa ihminen vieroitusoireita, kun ei ole moneen päivään päässyt nuuhkimaan heppatuoksua ja upottamaan sormia talvipörröön, nyyh! Onneksi kotoa löytyy terapiakissa ja kaksi terapiaturrea. Tällä hetkellä on todellakin sohvaperunamainen olo, oikea kotisohvien kuningatar, rosamunda, kun ei tolla turvonneella pökkelöllä, jota myös jalaksi kutsutaan, pääse mihinkään. Mutta, kuntoutusta odotellen, motivaatio on ainakin ihan h**vetin kova! Vapise Jaska!

Tyytyväisyyttä tihkuva ratsukko. Jaskaa lainaten erään valmennuksen jälkeen:
kyllähän mä olisin parempi, jos sä et olis niin huono!

Seuraavassa rainassa elävää kuvaa estehyppelystä. Sattui hassusti, kun Jaska näytti siltä, että menee lävistäjällä olevan esteen ohi, mutta ei sit mennytkään vaan ponnisti ihan älyn kaukaa ja tätiratsastajan äänitehosteet menivät täysille (hihi)! Mutta pääasia että mentiin yhtämatkaa yli! Molemmilla oli kuitenkin kivaa ja Jaska on kuin koiran röhkiväpossulelu laukatessa, vähänkö söpö, iik!