Me ollaan me

Onks tukka hyvin, näkyyks kello?

Tunnin estevalmennuksen saldo.

Kehitystä niin, että heikompia hirvittää

Olimma Jaskan kanssa jälleen kerran valmennuksessa. Ai hitsi, mikä fiilis mennä oppiin, kun ei edes jännitä etukäteen. Eikä takakäteen. Tiäksä, kun voi vaan naatiskella. Ihan huiqeeta! Ja sithän mä hokasin, että mehän suoritettiin tehtäviä laukassa! Siis teh-tä-viä. Lau-kas-sa! Siis jotain muuta kuin laukkaa pääty-ympyrällä. Me kuulkaa nostettiin päädystä laukka ja mentiin suoraa uraa, jonka keskivaiheilla tehtiin laukkavoltti (edelleenkin siis ympyrä maata pitkin ei ilmassa toim. huom.) ja siitä sitten jatkettiin taas laukkaa suoralla uralla, jossa tietyssä pisteessä siirryttiin raviin jne. Jos mulle joku olis tullut sanomaan joskus viime syksynä tahi alkuvuonna, että mä suoritan Jaskan kanssa joskus tämänlaatuisia tehtäviä, olisin oitis leimannut väittäjän mieleltään epävakaaksi tai ainakin varttihulluksi. Valmentajakin iloisena muisteli, miten viime syksynä ei ollut puhettakaan, että laukattais. Tai että oltais tehty ylipäänsä mitään muutakaan, mikä vaati ohjausta ja jarruja. Kaasu meiltä kyllä löytyi. Vrumvrum!

Puomijumpalla. Suussa kuolaimet. Siis Jaskalla.
Mun suussa on kieli. Melko keskellä.

Anna mulle tarlviturkki, anna hiki kainaloon.
(voit laulaa katri helenan annamulletähtitaivasta mukaellen)

Toinen maininnan arvoinen juttu tapahtui tänään, vähän niinkuin vaivihkaa nurkan takaa hiipien, niin ettei tätiratsastajat ehtineet tajuta mitään. Siis mentiin ryhdikkään friisiläisen (sen saman, jota Jaska viime vuonna tuijotti kuin puhuvaa jänistä) kanssa samalla keskiympyrällä yhtäaikaa, toinen laukaten ja toinen ravaten. Ja arvatkaapa mitä tapahtui? No, toinen laukkasi ja toinen ravasi. Viime syksynä toinen olisi tehnyt vähintään pukkirodeosarjan jossain kohtaa ja tädit olisivat olleet lähinnä matkustajia, kun herrat pollet olisivat keskittyneet toisiinsa. Että semmosta. 

Jaska sijoittelee takajalkojaan.
Tämän esteen se juoksi läpi ilman hyppyä. Käyhän se noinkin.

Valmennuksen jälkeen Jaska käy suihkussa, sitten se piehtaroi.
Sit se menis syömään.
Tänks mään.

Hurlumheitä

Oltiinhan me myös estevalmennuksessa taannoin (siis jo toistamiseen hypättiin, hiihaa!). Meni ihan hyvin, vaikka Jaska tahtoikin välillä kuumentua elikkäs kiihdyttää vauhtia, jolloin ravilähestymiset olivat aika hankalia. Ainakin tädille päästä mukaan ns. rytmiin. Sit kun piti tulla laukalla, oli suoraa uraa liian pitkä pätkä ja Jaska pudotti raville. No siitä inspiroituneena kekkasin, että kappas, kun tämä ulkokenttä onkin sen verran iso ja pitkä, että tässähän voi ajaa pollensa laukassa semmoiseen vauhtiin, että ei varmasti putoa raville. Niinpä ollaan nyt useamman kerran menty ympäri kenttää aikas reipasta laukkaa. Ja vähänkö on kivaa! Jaskakin oli aluksi ihan, että siis meinaatko tosissas että mä menisin niinku kovempaa tässä? Ja mä olin ihan, että joojoo, anna mennä nyt! Ja sittenhän me mentiin ja parasta on, ettei Jaskalla ole mennyt edes kuppi nurin vaan kuuliaisesti aina jarruttelee kurveihin, kun pyydetään. Jotain hyötyä hurlumheilaukasta on ollut, koska sen jälkeen laukka suoralla uralla maneesissa onnistui myös valmennuksessa! Harjoitus tekee metsurin! 

Tässä on jo vähän yritystä. Tätiratsastajalla ehkä vähän liikaakin.

End of laidunkausi

Otettiin hyvin syöneet (eli suomeksi lihavat) pojat pois laitumelta ja laitettiin Jaska ja Leevi samaan tarhaan, koska olivat niin ystiksii laitsalla. Ja hyvin on näyttänyt sujuvan näin viikon kokemuksen perusteella. Jaska taitaa olla the boss, koska sen ei tarvii kuin katsoa tietyllä tavalla tarhakaveria niin toinen nöyränä piirakkana väistää heti pois portilta tai heinäkasalta tai missä se nyt milloinkin sattuu Jaskan mielestä olemaan väärässä paikassa. Hyvä niin, ei tule turhia nahinoita, kun toinen näyttää kaapin paikan ja toinen on se kaappi. Kivaahan se on, että on rapsutuskaveri päivällä, öisin pojat ovatkin karsinanaapureita, voivat sitten vaihtaa kaltereiden välistä hyvänyönpusut...

Ollaan kavereita, jookos. Ollaan ananas ja kookos.

Ei heti uskois, että Jaskan molemmilla puolilla on isot kasat vihreää heinää.
"Syön vain nämä tästä ensin alta pois, etteivät pilaannu" :D

Vielä ei olla menty maastossa juoksua. Viimeksi kiipeiltiin hiekkakasojen yli, kun ennen niin tuttu polku olikin kaivettu auki. Siinä oli Jaskalla ihmettelemistä ja äkkipysäyksen paikka. Leevi perähevosena antoi kuitenkin Jaskalle vähän vauhtia puraisemalla ahterista ja taas jatkui matka! Pellolla oli joutsenia. Niitä Jaska jaksoi tuijottaa tuijottamasta päästyään, ihan mutkalle vääntyi koni, kun jalat vei eteenpäin mutta katse piti säilyttää perin oudossa näyssä. Onneksi tirpat pysyivät siellä pellolla, eivätkä suorittaneet ylilentoa. Silloin olis ehkä menty juoksujalkaa, veikkaan mä. 

Ihana syysaurinko <3

Joku ihme stalkkaaja.

Jaskan rautajalanjälki.