Tanssin askelin

Miehistä pullistelua

Jaska on selvästi kesähevonen. Tai ainakin parhaimmillaan silloin tätiratsastajan mielestä, koska sen pään päällä roikkuu teksti "peace & love". Polle on kesällä tyyni kuin järven salaperäinen peilipinta kesäyöllä, kun ilma ei värähdäkään eli seisoo. Jaska on kesällä vähän semmoinen "kaikki käy"-hevonen eikä juuri mikään saa sitä kiihtymystilaan. Sen puolesta maailma voisi vaikka romahtaa ympäriltä, kunhan vain hänen ruokapöytänsä eli laidun säästyy ultimaattiselta tuholta.

Jaska the alpakka.

Mutta toisin on näin kevään kynnyksellä. Aistit ovat ylivirittyneet maksimitasolle, jolloin voi ja pitää reagoida kaikkiin asioihin ISOSTI! Esimerkiksi johonkin mystiseen peloittavaan juttuun ulkona. Siis turvallisten sähkölankojen eli tarhan ulkopuolella. Ja sitten sille kamalalle hevosilla herkuttelevalle asialle pitää pörhistellä uudestaan. Ja uudestaan. Teletapit jee jee.
Sit pitää myös elvistellä tammalle naapuritarhassa ja asettaa pienimuotoinen kärmesnäyttely esille. Ja keikaroida kuin mikäkin auervaara kaula paksuna niin orhina että. 
Ratsastettaessa pitää myös tehdä erikoisia kevätjuhlaliikkeitä tai kieltäytyä välillä tekemästä yhtään mitään. 

Ei oo kesä ei.

En osaa sanoa, mistä moinen käytös johtuu. Veikkaan vahvasti lisääntyvää valon määrää, mikä pistää olemattomat hormonit hiukkaskiihdyttimeen ja sen seurauksena herneaivot ihan sekaisin. Tai sitten sillä iskee haamusärky palleihin. Tai siis sinne, missä ne joskus killuivat. Ja se tekee elämisen sietämättömän kevyeksi. Mene ja tiedä. En voi kysyä, kun en puhu hevosta.

Yksi askel eteen ja kaksi taakse

Tammikuu oli taukoa valmennuksista, joten treenit jäivät Rauha-tätiratsastajan omalle vastuulle ja sehän ei tunnetusti edistä kumpaakaan, ei tätiä eikä hevoista. Kunhan puksutellaan menemään. Onneksi tallikaveri on välillä käynyt ratsastamassa kopukan ruotuun. Ollaan menty vaihtelevasti satulalla ja ilman, maastakäsin ja trailia eli erilaisia tehtäviä. Suureksi hämmästyksekseni sain juuri pari päivää sitten todeta pitkän tauon jälkeen, että onneksi sentään ne asiat on jääny Jaskan mieleen! Saatiin avattua "portti" (eli tolppien välissä juoksutusliina) molemmista suunnista ja sujuvasti peruuteltiin törppöjä pujotellen ja neliön ympäri ja kaikki muukin  kävi Jaskalle. Jopa ravista vou-pysähdys! 

Jaskan talvivarustukset kintuissa.

Maastoilu sen sijaan on jäänyt ihan minimaalisen vähälle. Syitä siihen löytyy monia!
- on pimeää
- on liukasta (ihmiselle, jos se joutuu vaikka jalkautumaan kesken lenkin jostain syystä!)
- on kylmä
- tätiä jännittää, kun ei olla käyty pitkään aikaan
- hevosta jännittää, kun ei olla käyty pitkään aikaan
- suurin osa maastoreiteistä on talvella moottorikelkkareittejä, eikä sinne saa mennä ratsastelemaan
- että syitä kyllä löytyy, kysy vaan multa, jos et ite keksi!

Jaskan talvivarustukset naamassa. Vois melkein letittää ton parran.

No. Eräänä kauniina, aurinkoisena päivänä teki sitten niin maan kauhiasti mieli lähteä kiertämään harjoitusrataa ainaisen maneesissa vääntämisen sijaan (kenttäkin on ollut pääosin käyttökelvoton lumen puutteen takia). Ei muuta kuin polle pihalle ja täti selkään. Mentiin pari kierrosta kentällä ihan vaan testimielessä, että voiko täällä ulkona noinniinku edes olla. Kyllä voi, korvat lörppönä polle tallusteli ja siitä rohkaistuneena sitten ohjasin uljaan ratsuni kohti suurta seikkailua. 

Nöyrä piirakka.

Tehtiin matkaa noin puolisen kilometriä, kun Jaskalle tuli virtapiikki. Ihan kuin joku olisi tökännyt siihen aimo satsin piriä perberiin, siksi äkisti polleni käytös muuttui villiksi. Aluksi Jaska yritti vaan lähteä hölkälle, mutta määrätietoisesti kerroin sille, että juuei, me kävellään. No, koska hänen suuri ahdistuneisuutensa ei saanut toteuttaa viettiään, piti alkaa nostelemaan sitä piriperberiä vähän ilmaan. Että puks vaan, tosta saat, kun en saa tehdä mitä haluan!. Rauha-täti otti zen-moodin käyttöön ja naureskeli vaan pomppivalle kyydille. Seuraava peliliike Jaskan taholta oli, että jos mä tästä lähden vähän äkkiä, niin toi urpo tuolla kyydissä ei ehdi edes kissaa sanoa, kun ollaan kadottu horisonttiin. Mutta zen-Rauhapa kerkesi sanoa enemmän kuin naukueliön, hän ehti sanoa että (sensuroitu) koni, sä (sensuroitu) tapat meidät vielä! Ja siihen tipahtivat kuulkaa zenit kuin paska perseestä. Yhden ohjan pysäytys sai Jaskan sen verran seisahtumaan (ennenkuin ehti edes lähteä mihinkään) että Rauha-täti katsoi parhaaksi jalkautua ennenkuin jää 600-kiloisen möhkäleen alle metrisen ojan pohjalle, koska konimus oli alkanut tekemään myös sivuttaisliikkeitä kohti tien reunaa kiukuspäissään.

Kukaan ei usko, että olin juuri äsekn tuhma,
kun otan tämmöisen söpistelyilmeen!

Siitä sitten apostolinkyytiä takaisin tallille. Meni ihan hyvin, kun piti kyynärpäätä koko ajan Jaskan kaulalla, ettei se helvetin sotanorsu jyrää yli suuressa kiihtymystilassaan. Päästiin jo lähemmäs tallia, kun herra keksi, että hänen takanaan on satavarmasti tappaja. Jaska kiepsahti ympäri katse tiukasti kohti tulosuuntaan ja puhalsi kivasti kaikki räät meitsirauhan naamalle. Kiitos. Sen jälkeen meno muistuttikin enemmän joutsenlampibalettia kuin kävelyä. Jaska ei vaan kertakaikkiaan voinut kävellä eteenpäin, koska tappaja puolimetrisine kulmahampaineen oli varmasti sen takana. Niinpä teimme matkaa iloisesti pyörien. Ja joka pyörähdyksellä päästiin ainakin metri lähemmäs turvaa elikkä tallia. Hetken kuluttua Jaska sai vihdoin itsensä hallintaan ja alkoi laskea päätään paikalla seistessään. Tämän jälkeen loppumatka sujuikin taas kuin kesällä. Vain kärpäset puuttuivat. Mentiin kyllä uudestaan kentälle ja käppäiltiin siellä muina ratsukoina eikä kukaan yrittänyt tappaa enää Jaskaa. Huoh.

Parin päivän päästä mentiin uudestaan radalle. Varustuksena tällä kertaa naruriimut ja taluttaja. Jaskallahan ei ollut luonnollisesti mitään ongelmaa kävellä siellä. Ilmeisesti hevosen logiikalla ihmisen kanssa on turvallista kävellä, koska sapelihammastiikeri syö ensin sen hitaan ihmisen ja sillä välin avuton pikku saaliseläinhevonen pääsee pakenemaan.

Mikäs tässä, aurinko paistaa ja kaikki on okei!
Ja syöttikin on mukana, tsihihii!

Sitten oli valmennus

Tosiaan pitkän tauon jälkeen oli valmennusta. Alkuhan oli ihan hanurista, kun Jaska kyseenalaisti kaikki pyynnöt, mitä vain keksin esittää. Mutta kun saatiin asiat keskusteltua hänen suuruutensa kanssa, alkoi homma luistamaan. Viimeisenä tehtävänä oli laukata uraa pitkin ympäri maneesia valitsemassaan suunnassa. Koska oikea suunta on meille helppo, valitsin tietenkin vasemman kierroksen, missä Jaska on punkenut ruhoaan uralta sisällepäin ja mennyt ihan mutkalla. Kiitos Valmentajan tehtävien, tällä kertaa ei ollut tietoakaan mutkittelusta vaan porhallettiin menemään pitkin uraa kolme kierrosta varsin kelvollista laukkaa ja ai että oli kivaa!!! Kaiken taistelun jälkeen oli aika palkitsevaa, kun saatiin niinkin huikea onnistuminen!

Rasti seinään: laukataan vasemmassa kierroksessa suoraan!

Hevoskuiskaaja

Ystäväni lähti eräänä päivänä mukaan tallille ammentamaan itseensä hevoshajua ynnä muita terapeuttisia ainesosia. Vakaa aikomuksemme oli lähteä maastoon ja ystis olisi ollut turvanamme maassa eli syöttinä petoeläimille. Aluksi kuitenkin kentälle testaamaan arvon pollen mielenlaatua. Ja se kävikin aika nopeasti selväksi: tappaja oli jälleen palannut maisemiin ja Jaska ryntäsi portista sisään kuin heikkomielinen. Moinen käytöshän ei Rauhalle käynyt, joten otimma uudestaan pari kertaa ja kolmannella kerralla ryntäys oli niin voimallinen, että hevonen pääsi irti! Helvetin hyvin menee! Nyt ei kerinnyt edes sitä kuuluisaa kissaa sanoa. Ohja meni tietenkin heti ensitöikseen jalan alle, mutta kuin ihmeen kaupalla ei katkennut vaikka pienimuotoista temmellystä tapahtuikin! Onneksi Jaskan luottofrendi Leevi oli samaan aikaan tullut kentälle, joten polleni kurvasi heti toista kaviokasta kohti lähikontaktiin. Leevi ei tosin arvostanut näinkin äkillistä lähentymistä ja ilmoitti mielipiteensä vinkumalla ja nostamalla etustaan. Jaska viittasi moisille vihjeille kintaalla ja jäi siihen kaverin luokse hengaamaan ja antoi (onneksi) ottaa itsensä kiinni tosta noin vaan. 

Mikäs tuolla? Onkohan se vaarallinen?

Sen jälkeen olikin taas pörinää korvien välissä ja vähän päästä piti tehdä äkkikäännöksiä tappajaa hämätäkseen. Hyvä puoli tässä on, että ystis sattuukin olemaan vähän kokeneempi hevoskäsittelijä ja saikin Jaskan rauhoittumaan kotvan päästä. Sitten Rauha täti kyytiin ja vähän sulkeisia kentällä. Aina silloin tällöin tuli jos jonkinmoisia asiaankuulumattomia liikkeitä kuten pukkisarjaa tai muuta niskurointia (koska ihminen käveli jossain tai kuului ehkä joku ääni tai tuli haju sieraimeen), mutta loppujen lopuksi ratsastus sujui hyvin. Tosin kieltäydyin jyrkästi maastoilusta moisella kahjolla, koska siellä olisi taas kuitenkin alkanut sen päiväinen poukkoilu taluttajasta huolimatta, että oltais taas päädytty ojan pohjalle kerroksittain ja kuoltu kaikki sinne. Että kiitti, mulle riitti ihan tää rodeo tässä. 

Päivän fiilikset.

Että semmoista se lähestyvä kevät tekee hevoselle. Onneksi nää hankalat hetket ovat kuitenkin ohimeneviä ja lyhytkestoisia, pääosin Jaska on kuitenkin edelleen se sama mukava ja nöyrä itsensä. Minkä toinen itselleen voi? 

Voi kun olis kesä ainainen...

Ilman satulaa on jo ihan jees- juttu, no problem!