Pakkaspäivää

Vieläkö on villiponiineja?

Valetalvi

Tänä "talvena" tuntui jo tammikuussa keväältä, kun oli lämpöasteita, linnut kukersivat onnessaan eikä lumesta ollut tietoakaan. Kuulemma jossain oli pajuihin ilmestynyt pieniä pehmoisia kissukaisia. Ei siis kovin talvista. Harva jäi toki kaipaamaan metrisiä lumikinoksia ja rään puikoiksi jäätävää pakkasta. Mutta täytyy myöntää, että aamutuimaan tontun persiin pimeydessä koirien kanssa kompastellessa tuli vähän ikävä talvea. Ja lunta. 

Fysiikan lait. Mitä ne on?

No vihdoin se talvikin tuli, oikeastaan yhdessä päivässä ja yössä vaihtuivat maisemat, enkä tarkoita nyt vauhdin hurmaa. Poniinitkin varmaan tykkäävät, kun saavat piehtaroida lumessa ja Jaskan talvipörröllekin tuli vihdoin käyttöä, kun lämpötilat kääntyivät pakkasen puolelle. Tosin karvanlähtöaika on jo alkanut juuri, kun niille olisi käyttöä. No, vielä sitä karvaa on lämmikkeeksi asti, ei pelkoa, että polleraukka paleltuisi!

Kuulin selvästi porkkanan! 

Yksi askel eteen, toinen taakse ja kolmas sivulle

Kuvastaa aika hyvin tämänhetkistä edistymisen tasoa ratsastuksen suhteen. Loppuvuodesta tuntui, että ei osata ratsukkona sitten niin yhtään mitään! Hyvä, kun suoraan päästiin. Tai kun ei siis päästy edes suoraan, vaan Jaska mutkitteli kuin Jim Morrison ummetuksen kourissa. Välillä Jaska myötäsi kivasti, toisinaan sitten taas ei. Vähän oma motivaatiokin oli jäänyt jonnekin kauas sumuisten vuorten taa... Onneksi vaihtui vuosi ja tuli valmennus, missä Jaska näytti taas, että kyllä täältä pesee muotoa ja liikettä, kun saat siellä satulassa ittes ojennukseen! Ja onhan se helppoa ja eri hienoa, kun harmonia hevosen ja ratsastajan välillä koittaa, ohjattavuus on höyhenenkevyttä ja tahtotila on yhteinen. Mutta mites sitten sen jälkeen? Tätiratsastaja marssi kerta toisensa jälkeen tohkeissaan polle perässään maneesiin tekemään samat manööverit kuin valmentajan kotkan katseen ja viuhuvan ruoskan alla ja lopputuloksena oli jälleen se paskalla vääntelehtivä rokkikukko, minkä niska oli jäykkä kuin olisi seipään niellyt. Mihin katosi sisäinen kyyra? Mihin katosi upea kouluratsu? Kuka asensi mutkitteluohjelman hevoseen? Kuka laittoi perunasäkkiasetukset tätiratsastajaan? Miksi tätiratsastaja ei enää osannut? Miksi ratsastuksen jumalat ovat tätiratsastajaa vastaan? Sitä pettymyksen ja turhautumisen määrää, kun mikään ei suju. Tekisi mieli heittää hanskat paskakasaan ja päästää hevonen elämään metsään ihan keskenään. Sielläpähän mutkittelisi kun väistelisi puita. Olisikin kuin luotu sinne, säätänä!

Kyllä sitä nyt ollaan niin maireana, että!
Hyvähän se on siinä irvistellä, kun on ollut ammattilainen käskemässä,
että miten siellä selässä oikein pönötetään.

Seuraavalla kerralla tätiratsastaja menikin selkään ihan ilman mitään tavoitteita, kunhan tässä vaan hömpötellään huomatakseen, että on ärsyyntynyt taas siitä sisäänpäin kampeavasta konista ja taas vituttaa. Huoh. Mutta kas, sitten tuleekin päivä, jolloin Nakkis on tosi kiva ja yrittäväinen, ei mutkittele eikä kampea. Ja tätiratsastaja on rento ja onnellinen ja hymyää tyytyväisenä kuvitellen, että osaisi muka ratsastaa! Onneksi niitä päiviä tulikin paljon ja mitä paremmin meni, niin sitä rennommin tätsy ratsasti, mikä taas huokui hevoseen, mikä taas palautui tätiin ja niin edelleen. Positiivisuuden kierre oli valmis!

Näin hypätään maahankaivetun esteen yli!

Pörinää

Uhri kertoi, että Jaska oli eräänä iltana saanut mojovan paniikkikohtauksen juuri, kun hevosia oli alettu ottamaan sisälle (muut pollet olivat olleet rauhallisuuden perikuvia!). Oli kuulemma vetänyt tuomiopäivän rallia ja viheltänyt kuin teepannu (hevonenhan "viheltää", kun se puhaltaa suuressa uhassa ilmaa kukkanuuhkuttimistaan). Sitten Nakka-parka oli tärissyt portin edessä ja harkinnut yli hyppäämistä tai lankojen läpi tulemista. Selvästi oli kyse joko kuolemasta tai henkiinjäämisestä pakenemisen avulla. Sisälle vietäessä Jaska oli pyörinyt käkisalmen valssia Uhrin ympäri eikä matka oikein edennyt mihinkään. Paitsi paskarinkiä. Tallissa Jaska oli luistellut siihen malliin, että hokit iskivät kipinää ja savua nousi ja kaiken kukkuraksi Uhri oli rusentunut vauhkoontuneen metwurstin ja karsinan ovenpielen väliin (vähin vammoin, onneksi)! Joku tosi pelottava juttu oli siis ilmiselvästi saanut hevosen taistele tai pakene- tilaan. Pienen pienenä hevosparkana Jaska tietenkin valitsi pakene- vaihtoehdon. Liekö tarhan liepeillä oli lymyillyt kauris (tai antilooppi, kuten Uhri näitä sorkkaeläimiä nimitti) tai hirvi. Tai ehkä jopa susi! Tai torahammasrusakko. Tiedä näistä, mutta joku tosi henkeä uhkaava juttu siellä oli. Seuraavana päivänä Jaska oli onneksi ihan normaali, eikä kuvitellut olevansa kuolometallibändin keikalla moshpitissä. Tätiratsastaja päästi armaspollensa juoksemaan ratsastushallissa irti ja siitä saikin Uhri kuvattua oivaa materiaalia! Jaska suorastaan uhmasi fysiikan lakeja! Välillä pitää hevosenkin laskea höyryjä ulos, varsinkin kun ei pääse maastossa rallattelemaan kiitolaukkaa, sen aika on sitten taas kesällä... toivottavasti!

Jaska esittää ravin eri variaatioita.

Pääsi Jaska sentään maastoilemaan vuokraajan ja Leevi-hepan ja setämiseratsastajan tyttären kanssa, tätiratsastaja kuntoili maastakäsin, koska kynnys maastoiluun kasvoi giganttisiin mittasuhteisiin taannoisen rytäkän jälkeen! Ei haitannut, vaikka vastaan tuli moottorikelkkoja (tätiratsastajalla tosin pulssi kiihtyi, vaikka ei ollut edes hevosen selässä!). Jaska totesi vaan kylmän tyynesti, että jaahas, moottorikelkkoja ja matka jatkui lompsien (ja tätiratsastaja kipitti vieressä henki pihisten, kun oli niin reipas vauhti!). Onneksi vastaan ei tullut mitään pikkuhevosten maailmanjärjestystä mullistavaa (mitä nyt kerran tippui Leevin ohjaajan niskaan lunta, onneksi ei Leevin korvien väliin, mitä siitäkin olisi sitten seurannut...!) ja kävelymaasto meni hienosti. Jospa sitä tätikin joku kerta tohtisi maastoon (jos saa jonkun taluttajan vierelle varulta, ettei joudu taas tutkimaan maaperän koostumusta). 

Rohkelikot maastossa. Ja ihan sivistyksen keskellä, ei metsässä! 

Onneksi kevät tulee pian, aurinkoa alkaa olla jo vähän ikävä!

Älä peljästy, en ole lohj'kärmes, olen vain pieni, söpö, pörröinen hevonen pakkasessa!