Rakkaat

Rakkaat

maanantai 8. helmikuuta 2021

Unelmat vs todellisuus


Aavalla pellolla lumi pöllyää

Jaska laukkaa syvässä hangessa korskuen ja tätiratsastaja nauttii sydämensä kyllyydestä, viima kasvoilla saa vedet valumaan silmistä. Pellon reuna alkaa häämöttämään ja Jaska hiljentää vauhtia ja pysähtyy. Tätiratsastaja nauraa ääneen ja Jaska kääntyy katsomaan hömelöä akkaa ja hörähtää kysyvästi, että otetaanko uudestaan... Ja puff! Tätiratsastaja heräsi haaveistaan. 

Tänään se MELKEIN tapahtui. Siis hankilaukka pellolla. Mutta vain melkein. Koska tuli muuttuvia tekijöitä, mitkä estivät hankilaukan. Jaskahan on käynyt jo oikeasti laukkaamassa pellolla hangessa Vuokraajan kanssa ja kivasti oli mennyt, joten täti siitä innoittuneena suunnitteli, että kyllä sitä tätikin uskaltaa ja pystyy. Onhan sitä ennenkin hangessa laukattu. Siis edesmenneellä Santulla eli Kulta-Pantterilla ja ihan kuulkaa monta kertaa! Kerran kävi jopa niin, että Santtu meni hangessa polvilleen, kun oli ehkä liian syvää ja liian rankkaa... Tätiratsastaja ei edes muista, tuliko tahattomasti alas selästä silloin vai pysyikö kyydissä... Mutta kuitenkin matka jatkui sitten vähän rauhallisemmin!


Enks ookkin söpö?
Hankin tän kimaltavan kuorrutteen just sua varten!

Ei mua palele, ihan oikeesti! 

Muisteloita

Vuosia sitten Uhri sai houkuteltua tädin hankilaukalle Santun kanssa. Mentiin pellon päähän ja käännettiin hevoset kohti suurta aukeaa. Eipä tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun oltiin jo ns. sata lasissa. Santtu ei oikein tykännyt, kun Seba ketteränä tammana meni kovempaa ja silloin olikin vähän miettimistä, kun tila oli loppumaisillaan, mutta vauhti oli edelleen tapissa, että mitenkähän tästä... Mutta hyvin selvittiin! Muutaman kerran vedettiin täysiä ja sitten lähdettiin pois. Hepat kävi ihan pikkaisen kuumina ja matka tallille oli lievästi sanottuna kiihkeä. Kävelystä ei voinut puhuakaan, joten mentiin semmoista nöpöhölkkää ohjat kireänä soiden! Session jälkeen tallikaveri oli aivan pöyristynyt ja sanoi, että ootteko te hulluja, siellä on isoja ja syviä monttuja vaikka missä! Ai. No ei tiedetty. Onneksi ei osuttu monttuun! Jostain syystä ei sitten uusittu hankilaukkaa. Oliskohan montut kummitelleet mielessä?

Pakkasta ihan tarpeeksi.
Tätiratsastajan kylmänsieto heikkenee vuosien myötä!

Miksi sinulla on noin suuret korvat?

Ja paluu nykyhetkeen

Jaa, niin siitä tämänpäiväisestä... Tätiratsastaja keksi jo eilen, että nyt muuten mennään ulos ratsastamaan. Ainakin kentälle ja ehkä radalle ja pellolle, jos kaikki merkit ovat suotuisat. Täti oikein kertoi ääneen Vuokraajalle suunnitelmistaan ja kovasti tuli kannustusta siltä suunnalta, että joo, hyvin se menee!

Intoa puhkuen täti meni tallille, valjasti ratsunsa ja laittoi huomioliivin päälle. Jaska pisti oitis merkille, että jaahas, maastoon ollaan siis menossa, jee! Tädillä oli suunnitelma, että ensin mennään kentällä hangessa (jotta hevonen väsyy eikä jaksa riekkua turhia) ja sitten lähdetään radalle ja siitä pellolle. Suunnitelmasta toteutui kolmasosa eli mentiin kentälle. Ja melkein radalle.

Kentällä Jaska oli sitä mieltä, että yäk, tämähän on raskasta ja pysäheteli tämän tästä kuikuilemaan portille, että eikö voitais mennä tonne, missä sivilisaatio on (eli auratut tiet), pois täältä lumi-infernosta... Tätiratsastaja tomerana patisteli laiskaa polleaan tarpomaan lumessa (siinä meni ihan edellisten ratsukoitten tekemät urat, että umpihangessa ei edes tarvinnut mennä kuin pieniä pätkiä!) ja usutti heppansa jopa raviin! Olihan siinä poljetulla urallakin tarpomista, mutta hienosti ponnisteli Jaska. Kerran jopa meinasi ihan vauhti kiihtyä, mutta se vaihe kesti noin kolme sekuntia ja sitten pitikin pysähtyä miettimään, että viittiskö enää liikkua mihinkään täällä suossa. 

Hevosta on rääkätty, sille on tullut hiki! 


Tätiratsastaja tuli siihen tulokseen, että tänään ei mennä pellolle laukkaamaan, koska Jaska selkeästi osoitti, että tää hankijumppa ei oo kivaa just nyt, joten eikun radalle! Kentän portilla piti Jaskan hetken aikaa miettiä, että viitsiskö sitä tuonnepäin lähteä, koska varmaan usuttaa tätiratsastaja polleraukan pellolle tarpomaan lumeen, mutta lähti kuitenkin korvat hörössä köpöttelemään tietä pitkin.

Hyvin menikin noin 100 metriä, kunnes tätiratsastaja kuuli moottorikelkan äänen! Välittömästi iski selkäpiitä karmiva flashback muutaman vuoden takaisesta kohtaamisesta kelkan kanssa (jännittynyt tätiratsukko lähti radalle: siellä oli traktori, jota Jaska tuijotti sydän pamppaillen, no tietä pitkin sitten, eikö sieltä kaukaa pellolta tulee kelkka kohti ja se olikin sitten liikaa molemmille ja tultiin takaisin erittäin korkeassa muodossa ravaten juuri ja juuri hengissä säilyen!). Joten näitä mielikuvia pikakelauksella läpikäyden tätiratsastaja teki ukarit ennenkuin tilanne ehtii eskaloitua selviämistaisteluksi.

Välillä Jaska on maailman mukavin kouluheppa
ja silloin aika kuluu kuin siivillä!
Huolestunut tallilainen tuli kerran jopa tarkistamaan,
ettei vaan ole sattunut mitään, kun tätiratsastaja ja
Jaska olivat viettäneet hyvän tovin maneesissa...

Jaskahan oli enemmän kuin tyytyväinen äkkikäännöksestä, sehän tarkoitti sitä, että sen ei tarvitse olla enää lumessakahlaaja ja innoikkaana pikakäveli puluna kohti tallia. Juuri tallin nurkilla pysähdyttin katsomaan, kun se jeevelin kelkka meni sieltä Jaskan tarhan takaa (mistä niitä menee vähän väliä). Jaska patsasteli ihan muina hevosina, eikä piitannut kelkasta tuon taivaallista. Silloin kävi tätiratsastajan mielessä pari rumaa ajatusta ja sanaa. Että ihan yhden v*tun kelkan takia käännyttiin ja ihan vaan sen takia, että tätiratsastaja oletti, että nyt on paha tilanne hevoselle, kun ei edes ollut! Ärräpää ja toinenkin!

Kato, ei toi lajitoverikaan pelkää kelkkaa!


No, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin! Tätiratsastaja oli oikein tyytyväinen itseensä, kun sai kuitenkin aikaiseksi ratsastaa ulkosalla ja jopa tiellä. Eikä edes jännittänyt. Paitsi silloin, kun se kelkan kimeä pärinä saavutti tädin tärykalvot. Mutta tästä on hyvä jatkaa taas kohti uusia pettymyksiä!

Ps. Vuokraaja oli käynyt maastoilemassa Jaskan kanssa ja kohdannut parikin moottorikelkkaa matkan varrella. Ei ollut Jaska sanonut niistä mitään. Hyvä tietää. Tätiratsastaja manasikin, että seuraavan kerran ei käänny ympäri, vaikka menisi joku saatanan panssariajoneuvo pellolla! No, ehkä kuitenkin siinä tapauksessa...

Tuolla se moottorikelkka menee.
Nii, mitä sit?

Pahinta, mitä voi tapahtua

Tehdäänpä vielä lista siitä, mitä voi tapahtua, kun ratsukko kohtaa moottorikelkan:

a. hevonen voi säikähtää nopeasti liikkuvaa saalistajakyklooppia

b. tätiratsastaja säikähtää varmasti, koska se pelkää, että hevonen saattaa säikähtää

c. hevonen todennäköisesti säikähtää, koska täti on säikähtynyt läpikotaisesti

d. kelkka voi tulla päälle, koska kuskilla on vetänyt huuruun (siis visiirin)

e. hevonen voi käydä kelkan päälle, koska joutuu puolustautumaan

f. hevonen poistuu paikalta ja heittää kuperkeikan/ uppoaa ojaan/ juoksee päin puuta, tolppaa    tai mitä tahansa yksittäistä esinettä keskellä ei mitään

g. tätiratsastaja tippuu vauhkona säntäilevän hevon kyydistä ja säälittävät jäännökset löytyvät     vasta lumen sulaessa, kun keltainen huomioliivi pilkistää silmiinpistävästi keskeltä peltoa

h. ratsukko jatkaa matkaansa kelkan kohdattuaan aivan normaalisti kuin olisi joka päivä            kohdannut kelkkoja

i. oispa kesä!
Ei muuten ihan heti jäädy nakit näillä tumpuilla!
Ja pitokin on parasta a-luokkaa!

Ps. Jaska on ollut tosi kiva kouluheppa! Tuleepahan treenattua sitä puolta, kun ei tuo maastoilu nappaa, kesällä taas ei aina niin jaksa olla kyra...

Et kehtaa pussailla, joku näkee!

Noni, nyt on parempi! Käyttäydy ihminen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti