Mitä tekee hevonen, kun se on pesty? Kuva puhukoon puolestaan...
Eipä siitä vielä kauaa ole, kun tätiratsastaja sulloi välihousuja ratsihousujen alle ja nyt kärvistellään helteessä! Sattuipa tätiratsastajalle pikku lomakin sopivaan saumaan, ei ole tarvinnut palella. Tosin on ollut jo niin kuuma, että ratsastuskin on jäänyt vähemmälle, sillä vaikka hevonen kuumuutta kestäisikin, niin joku raja se sentään ihmisellä on! Mutta ei tässä valiteta, vielä sitä vettäkin varmaan saadaan niskaan ihan omiksi tarpeiksi!
Ei jaksanut muuta kuin vähän hömpötellä, kun oli niin helle...
Kalkkarokäärme pitää Jaskan visusti paikallaan!
Jaskaa ärsyttää, kun piti pysähtyä poseeraamaan ja olisi tehnyt mieli mennä tai syödä.
Käytiin maastossa setämiesratsastajan kanssa (vihdoinkin!) eikä tätiä edes jännittänyt! Mentiin tuttu lenkki ja päästiin vähän metsän siimekseen, pollet olivat rentoja ja olivat puolivälissä lenkkiä sitä mieltä, että kotiinhan tästä jo mennään, eikö? Oltiin rehvakkaina menossa ojan yli polulle (josta mentiin viime vuonna kyllä monta kertaa!), mutta polletpa tekivätkin tenän ihan kertakaikkiaan. Ei sitten menty sinne. Ensi kerralla sitten. Mutta olipa mukavaa löntystellä paitahihasillaan, kun ei ollut edes ötököitä vielä häiriöksi asti...
Maastolenkki ynnä eväsretki, siinähän tuli kätevästi syöteltyä heppoja ja totuttaa vihreään ennen laidunkautta!
Laitumelle
Nyt mennään! Paitsi yksi, joka haluaa olla erilainen hevonen. Tukevasti on jalat maassa ja katse eri suuntaan kuin muulla porukalla.
Muutama tilannekuva laitumelta.
Saatiin pollet laitumelle eilen. Muuten sama porukka kuin viime vuonna plus yksi uusi tulokas. Kauhea varustautuminen naruriimuin yms yms, että pysyvät possut ruodussa (ollut kohtalaisen villiä viedä viime vuosina hepoja laitumeen!), mutta tällä kertaa putet löntystelivät peräkanaa nätisti vihreälle. Kun saatiin hevoset irti ja syöksyttyä lankojen ali turvaan ja kamerat kuvausasentoon, alkoi spektaakkelin odottelu. Ja odotteluksi se sitten jäikin. Viime vuotiset kaverit nuuhkaistiin nopeasti, että aha, jaa sää vai? Ja porukan nuorin ja uusi jäsen piiritettiin ja sedät ja tädit olivat jo ihan tukka pystyssä, että mitenkähän se tosta tilanteesta selviää! Hyvin selvisi, taisi yksi possuvinkaisu tulla ja tilanne oli ohi. Ehkä jopa kaksi kertaa jaksoivat juosta n. 20 metriä ja taas turpa mättääseen. Ettei vaan kaveri syö enemmän. Mutta hyvä näin, toivottavasti sopu säilyy eikä sen ihmeempiä draamoja kehkeydy. Saapa nähdä, miten tänä vuonna saa koninsa kalastettua hirmu pitkältä laitumelta... Pitää mennä illalla harjoittelemaan!
Onko tämä nyt se kuuluisa puskaratsu?
Tätiratsastaja suuntaakin sitten seuraavaksi Elitloppettiin suuren maailman raviloihin. Toivotaan menestystä kaikille suomalaishevosille, Polara-paita on hankittuna!
Maastolenkin aikana Jaskan tarhaan oli ilmestynyt paskakukkula. Se olikin eri mielenkiintoinen juttu ja pitihän sen päälle yrittää könytä... Suokitko uteliaita, älä?
Kesää ja kärpäsiä!
Mä juoksen nyt 20 metriä, ota äkkiä se kuva ja möimöi!
Aika rientää! Edellisestä pakinoinnista on näköjään vierähtänyt melkoinen tovi. Tätiratsastajan laiskuutta vissiin. Työ vie mehut ihmisestä ja tyyny houkuttelee enemmän kuin koneen ääressä istuskelu...
Kyllä siinä vaan silmä lepää.
Mutta asiaan. Onhan tässä tapahtunut vaikka mitä näiden kuukausien aikana, kuten Jaskan ja tätiratsastajan kuperkeikka, hyppelyä ja maastoilua vuokraajan toimesta (mistä tätiratsastaja on kovin innoissaan, koska ei jännitä läheskään yhtä paljon, kun on itse tukevasti maan pinnalla!) ja tietenkin valmennuksia.
Komeat poskiparrat eli puliveivaimet!
Kuperkeikka Kuperkeikka säikäytti pahemman kerran tätiratsastajan, koska eihän sitä ollut osannut edes pelätä, että hevonen menee kesken kaiken kaatumaan (nytpä osaa!). Mutta niinhän se vaan meni. Tilannetta edelsi laukannosto ja ilmeisesti Jaska onnistui kamppaamaan itsensä ja teki pitkän kyntövaon maneesin pohjaan ennen kyljelleen menoa. Tätiratsastaja sukelsi hiekkaan herranjumalaa huutaen(sopii muuten pakanan suuhun kuin peruna maksalaatikkoon, huoh!)kuin hylje kiveltä Saimaan aaltoihin siinä vaiheessa, kun polle konttasi etupolvillaan. Salamannopea reagointi pelasti tätiratsastajan suuremmilta vammoilta, kuten esim. leikatun polven, lantion, kylkiluiden ja tärkeiden sisäelinten murskaantumiselta! Ohjat käsistä ja kädet edellä äkkiä pois ja kauas satulasta. Ihan niinkuin on opetettu. Eiku...? Onneksi ei käynyt pahemmin, Jaska keräili itsensä pystyyn suuren hämmennyksen vallassa, pienet vekit etupolvissa ja toisen silmän päällä. Huh. Jaskan jalat taivuteltiin ja vähän sitten juoksutusta ja takaisin selkään. Sen verran jäi itsesuojeluvaistoa jäljelle, ettei laukannostoa enää yritetty. Seuraavalla kerralla sitten.
Jaska-reppana ihan hämillään kaatumisen jälkeen. Ei voi käsittää, miten se sai vasemmanpuoleisen silmäkulman auki, kun kaatuminen tapahtui oikealle kyljelle!
Maneesin seinään oli ilmestynyt ERIVÄRINEN levy! Jaska pani moisen mullistuksen heti merkille ja oli ihan viittä vaille, ettei poistunut koko maneesista samantien. Uteliaisuus voitti ja levyä piti päästä heti tutkimaan! Tarkan nuuhkimisen ja maistelun jälkeen levy todettiin vaarattomaksi ja Jaska kykeni taas olemaan normaali.
Maastoilua
Ryhmämaasto. Huomatkaa Seban omat kuviot! Kuviokellumisen aiheutti tien sivussa ollut laatikko tms. Suomipollet eivät tapansa mukaan noteeranneet koko hökötystä.
Jaska on päässyt maastoilemaan, koska vuokraaja on normaalilla järjenjuoksulla varustettu (nuori) ihminen, eikä se ole vielä hoksannut, että maastoilu on tuiki vaarallista ja että siihen voi kuolla. Niinpä se ei myöskään lietso Jaskaa turhaan paniikkiin kaikilla kuoloajatuksillaan kuten tätiratsastaja ja maastoilu sujuu oikein leppoisasti. Tätiratsastaja on ollut mukana henkisenä tukena (kenelle? Ilmeisesti ihan itselleen!).
Tulipahan potkuteltua vajaat 6 km!
Kerran täti sai lainaksi potkurin ja siinä olisi kuulkaa james potkukelkkakin kalvennut, sen verran haipakkaa täti sätki menemään! Polletkin (Jaska ja Leevi) joutuivat ihan ravaamaan, että pysyivät silakkana suihkivan potkuritädin perässä! Lenkki ulottui sivistyksen keskelle, vastaan tuli mopopoika (tai siis takaapäin), joka kyllä hiljensi merkin saatuaan, mutta veti hevosten ohi komeasti sivuluisussa (vähän sohjoa tiellä). No, karaistuneet ja kaiken nähneet suomipollet eivät korviaan lotkauttaneet teinin esitykselle. Kuten eivät myöskään vierestä nousseelle hävittäjälle. Tai autoille. Tai millekään. Edes potkukelkka ei pelottanut tallin pihasta lähtiessä, Jaska tunki oitis turpansa häkkyrään ja vähän tuuppi sitä, koska se oli uusi ja mielenkiintoinen juttu! Hienoja hepoja! Jaska kuumui vähän ravaamisesta ja pukitti muutaman kerran mielenosoituksellisesti (mikä olisi saanut tätiratsastajan katatoniseen tilaan selässä!), mutta tämähän ei vuokraajaa haitannut, nauratti vain! Milloinkahan tätiratsastaja pystyy nauramaan yhtä huolettomasti katsoessaan lähestyvää kuolemaa silmiin?
Jaska, otetaan semmonen selfie! Jaska: ota vaan ihan keskenäs, mä syön näitä pajunkissoja.. eiku oksia.
Hyppelyä Vuokraaja on harrastanut satunnaisesti estehyppelyä Jaskan kanssa ja kehitystä on tapahtunut! Jaska alkaa taas päästä jyvälle hommasta ja tuntuu nauttivan kovasti. Joskus tulee pieniä huteja, kuten kerran, kun ensin oli kaksi ristikkoa peräkkäin ja sit toisesta tulikin yhtäkkiä pysty. Eihän sitä voinut hypätä, joten ratsukko sujahti sujuvasti esteen ja seinän välistä. Tätiratsastaja olisi taas saanut tilanteessa vähintään kolme sydäriä ja kaksi aivoinfarktia ja suistunut päin seinää. Mutta vuokraaja hallitsi tilanteen tyynesti kuin kurkku. Ja naureskeli vaan. Vähän niinkuin kusela. Se jean pierre.
Jaska ja vuokraaja estehyppelyn ihmeellisessä maailmassa.
Tätiratsastajan "tyyli"näyte!
Jaska pääsi taas vähän keikistelemään kameran edessä. Sen taidon se kyllä osaa. Toisin kuin tätiratsastaja, jonka naama muistuttaa usein kissanoksennusta ja siten pilaa hienot yhteisotokset uljaan hevosensa kanssa.
Mannekiini-Jaska. Ja sit joku ihme kuvanpilaajahärö.
Jaska on sisäistänyt, miten tätiratsastajan kanssa on parasta poseerata!
Niin joo. Kevät. Ja karvaa. Sitä irtoaa ihan huolella. Jaskasta siis. Eihän sitä olekaan pöllynnyt kuin tammikuun lopulta. Ja vielä on matkaa kesäkarvaan... Mutta eipä ole talvella palellut pollea (eikä ole loimitettu, toppaloimikin oli unohtunut tätiratsastajan kotiin koko talveksi!). Tätiratsastaja palasi muistojen tielle yhteiselon ensikuukausiin. Meno oli vähintäänkin huvittavaa (paitsi tätiratsastajaa ei huvittanut yhtään, hirvitti ennemmin!). Siitäpä sitten inspiroituneena kehkeytyi pieni video, jossa mennyt kohtaa nykypäivän, tässä:
Muutama kuva Jaskan ratsu-uran alkumetreiltä!
Jaska ikuistettuna pastelliväreillä! Kerrankin tätiratsastaja voitti jotain arvonnassa. Kuva odottaa kehystämistä ja pääsee paraatipaikalle olkkariin!
Mitä? Ihan kuin olisin kuullut PORKKANAN! Oliskos sitä? Ai pitää luopua eka. No tottahan toki!
Maastoilun ihanuutta
Siitäpä onkin vierähtänyt (luvattoman) kauan, kun tätiratsastaja on viimeksi maastoillut Jaskan kanssa (koska polvi ja muita hyviä tekosyitä). Tai ylipäänsä minkään muun hevoisen kanssa, koirien kanssa maastoilua tapahtuu päivittäin, eikä se jännitä yhtään, luonto on silloin ihan ystävä. Mutta auttakaa armias, kun tätiratsastaja tallille ajellessaan edes ajatteleekin sanaa maasto, silloin alkaa autonomisessa hermostossa tapahtua: sydän hakkaa kuin trashmetallibändin rumpali, vatsassa on umpisolmu, pupillit laajenevat, näkökenttä kaventuu, lihaksiin virtaa tuoretta, happirikasta verta, ruuansulatus pysähtyy ja elimistö valmistautuu taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Siis juokse tai pakene. (onneksi tätiratsastaja ei sentään pasko alleen kuten saaliseläin äärimmäisessä hädässä!!!)
Erään valmennuksen jälkeen. Kukkahattutädit vapiskaa! Hevonen on viety hikisenä ulos ILMAN LOIMEA!
Hevoisellahan tämä on ihan normaali ilmiö, mikä on mahdollistanut lajin selviämisen hengissä sapelihammastiikereiden jahdatessa heikoimpia yksilöitä. Hevosella tapahtuu juuri samat edellämainitut asiat, kun se näkee jotain, mikä voi mahdollisesti syödä sen. Kuten vaikkapa moottorikelkan tai postilaatikon. Tuulessa heiluvasta roskasta nyt puhumattakaan. Konista tulee kohokas, se jäykistyy, sydän pamppailee ratsastajan pohkeeseen tuntuvasti ja tilanne on seis. Mahdollista hevosilla herkuttelevaa kohdetta pitää tarkkailla ennenkuin päätös pakenemisesta tai paikalleen jäämisestä tehdään. Jaskalla on se hyvä puoli, että sen päätös kallistuu yleensä pakenemisen sijaan paikalleen jäämiseen ja siitä matkan jatkumiseen. Mutta. Kun tämmöinen hetki koittaa, siis kun Jaska muuttuu suolapatsaaksi, käy joku painamassa tätiratsastajan paniikkinappulaa ja PIM! Autonominen hermosto. Kaikki pahimmat kauhuskenaariot vilisevät elävien kuvien tavoin tätiratsastajan silmien edessä (kuten hevosen kaatuminen syvään ojaan tädin päälle tai ryntääminen nelostielle täysperävaunurekan alle). Hevostahan helpottaa, jos selässä matkusteleva ihminen pysyttelee rennon letkeänä vaikka mikä olisi, auttaen siten saaliseläinparkaansa myös rentoutumaan. Mutta tätiratsastajapa vaan lietsoo jo valmiiksi hälytystilassa olevan ratsunsa lähes paniikkiin. Siinä sitä sitten sydämet kilpaa pamppailevat. Että bum bum bum vaan. Bensaa liekkeihin. Kiva. Että lähdetäänpä maastoon!
Tällaista seesteisyyttä tätiratsastaja läksi maastolenkiltä hakemaan. Ei ihan toteutunut. Onneksi Jaska käyttäytyi kun vuokraaja pääsi rataa kiertämään (koska mukana oli pedonsyötti eli tätiratsastaja).
Koska hevosen on hyvä päästä maastoilemaan, lähtivät täti- ja setämiesratsastajat urheina hevoistensa hyvinvointia toteuttamaan. Jo matkalla tallille tätiratsastaja kehitti itselleen melkoisen paniikin (ajattelemalla sanaa maasto). Tallin pihassa ei yhtään auttanut, kun naapuri pesi autoaan painepesurilla ja sitä pollet äityivät tuijottamaan. Päästyään selkään, tätiratsastajan jalat vatkasivat kuin latinomiehen öljylanteet lambadan tahtiin, eikä satulavyön kiristämisestä tullut mitään. Onneksi setämiseratsastaja tuli hätiin. Sitten setä kapusi oman ratsunsa selkään (kunhan uljas ratsunsa ymmärsi, että ulkonakin pitää seistä paikallaan, kun ihminen asettelee kaakkia tuolin vierelle! hmph!) ja eikun matkaan. (kääk!) Jo parin metrin päästä alkoi tätiratsastajalla näkökenttä uhkaavasti kaventua ja sumentua ja hetken aikaa oli ihan hilkulla, että nytkö se perkele pyörtyy sinne selkään pelkästä jännityksestä! No, onneksi ei ja hetken kuluttua oltiinkin jo "rennosti" matkassa,tätiratsastaja pystyi jo hengittämään ja jalatkin herkesivät vatkaamasta. Huh.
Tältä sen piti näyttää...
Matka eteni rauhalliseen tahtiin vetovuoroa vaihdellen. Jos Leeville tuli ns. tenkkapoo, niin Jaska näytti hevosen mallia menemällä rohkeasti eteenpäin (suoraan pedon kitaan) ja niin sitä mentiin kohti pikkumetsää pitkin tietä, välillä lumikolan kanssa rehkivää setää, solisevaa puroa (joo, ei ollut pakkaset vielä paukkuneet) tai matkan päässä rymistelevää kaivinkonetta ihmetellen. Metsässä olikin sitten hankea, missä tarpoa. Takaisinpäin tullessa alkoi kuulua infernaalinen jylinä, mikä vain koveni ja jossain vaiheessa tuli jo vähän ikävä kuulosuojaimia. Hevoset olivat jo siinä kohtaa otettu seis ja kohta puiden lomasta näkyi, kun hornetti ampaisi taivaalle (tätiratsastaja unohti kaiken jännityksen hetkeksi, koska oli niin innoissaan nähdessään moisen kapistuksen!). Tilanne näytti jo vähintäänkin katastrofilta (koska hirveä meteli ihan oikeesti + näköhavainto metelin aiheuttajasta!), mutta mitä tekivätkään talvisodan käyneet putet? Vähän käänsivät korvaa melua kohti siinä talvisen maiseman keskellä törröttäessään. Piste. Aha. Pikkuisen pokut kyllä meinasivat kuumua hangessa kävelystä, kun heidän suomenhevoisuutensa mielestä parempi vaihtoehto olisi ilmeisesti ollut mennä kiitolaukkaa. Mutta ei tällä kertaa, kiitos. Ajateltiin ihan kävellä vaan tää lenkki.
Mutta tältä se usein näyttää...
Jaska alkoi olla jo sen verran kuumana, että pebanterin päällä olisi pizza paistunut, joten pistimmä Leevin tulpaksi eteen. Homma toimikin oikein kivasti, tätiratsastaja huuteli välillä takaa, että "nyt on paniikki, tää lähtee ihan justiinsa, en hallitse enää, mee hitaammin, no nyt se törmäs Leeviin ja säikähti - ja taas!". Asiaahan ei tietenkään helpottanut jossain pellolla horisontissa inisevä moottorikelkka, Jaskan mielestä se oli tuhatmiljuunaa kertaa suurempi uhka kuin joku hornetti, joten sille piti vähän pyllyä nostella ja niskoja nakella (Jaskan tarhan vierestä menee kelkkoja harva se päivä, eikä tunnu missään!). Tätiratsastaja yritti päästä zen-moodiin hengittämällä ja tyhjännauramisella ja muisti aina välillä laskea löysää ohjille, ettei olisi koko ajan veto päällä. Ja ilmeisesti jotain meni oikein, koska viimeiset sata metriä lenkistä meni ihan rennosti pitkin ohjin ja kaikki retkeläiset saattoivat huokaista syvään. Yleensä maastolenkin jälkeen tätiratsastaja on ollut rasittavan euforinen, mutta tällä kertaa päällimmäinen tunne oli helpotus eloonjäämisestä ja kevyt kenttänärkästys kaikesta pelokkuudesta. Siis kaikkihan meni periaatteessa ihan hyvin, eikä mitään sattunut eikä edes läheltä pitänyt, mutta silti. Ehkä nyrpeys johtui siitä, että tätiratsastajaa ärsytti, että ei hallinnut hermojaan, kuten olisi halunnut ja oli taas säikky kuin jänis koiratarhassa. Mutta tätä lisää, ehdottomasti, vannoivat täti-ja setämiesratsastajat. Kyllä ne koput siihen taas tottuu, ne sano.
Jostain kumman syystä kuvat jäi tällä kertaa ottamatta lenkin aikana. Tallin pihassa ollaan kyllä sitten niin lunkia että. Tätiratsastajalla on huomioliivi, jotta on helpompi tulla löydetyksi hangesta! (hevosen alta)
Kylmät väreet Ehkäpä muutaman viikon tauko ratsastuksessa teki tätiratsastajalle hyvää, koska sen jälkeen jotain ihmeellistä on tapahtunut. Täti pönöttää suorassa kuin seipään nielleenä (mutta ei jäykkänä, ei!), Jaska kantaa suuren ruhonsa keijukaismaisen keveästi ja muutenkin on tullut ahaa-elämyksiä ratsastamisen jaloon taitoon liittyen. Valmennuksissa on käyty ja aika kuvaavaa oli toisen valmentajan kommentti n. 3 kuukauden jälleennäkemisen jälkeen: mulla tulee ihan kylmät väreet (mentiin ravissa ja Jaska oli vissiin siinä kuuluisassa peräänannossa eikä vain kaksi askelta vaan jopa ihan pidemmän aikaa, että ei ollut ihan tädin mielikuvituksen tuotetta se!) Jes! Aika huikeeta! Jospa tässä vielä opitaan yhdessä korkean tason koululiikkeitä! Saatiin kehuja muutenkin edistymisestä ja sekös lämmitti tätiratsastajan kylmää sydäntä! Mikä siinä muuten on, että valmennuksessa pystyy tekemään laukannostoja ihan vain lantiolla kuiskaamalla, mutta kun yksinään pösöttää menemään, ei meinaa mistään tulla mitään? Onko se juju siinä, että kun joku katsoo, on tätiratsastaja niin kyyraa niin kyraa, että. Mutta kun kukaan ei katso, ollaan niin perunasäkkiä niin perunasäkkiä, että. Nimim. kysyn vaan.
Puomi- ja estejumpan jälkeen on kiva kävellä loppuverkat luonnossa. Varsinkin kun on kömpelö täti suden syöttinä. Nou hätä!
Vuokraaja pääsi hyppäämään Jaskalla (ihan pikkiriikkistä ristikkoa ja paljon ravipuomeja!), ja pouni oli melkoisen innoissaan, mutta homma sujui vaikka vauhtia piisasi välillä vähän liiankin kanssa. Aika laakana meni ylitykset pari kertaa, koska Jaskan mielestä oli niinkin kivaa eikä silloin mitään pidätteitä kuunnella! Tätiratsastaja jättää suosiolla hyppelyt vielä vähän keväämmälle, ettei tuu takapakkia polven kanssa. Tähän asti toipuminen onkin sujunut suorastaan ennätysvauhtia, lihasvoimat ovat palautuneet samalle tasolle kuin terveessä jalassa (kun yleensä tässä vaiheessa lihasvoima on n. 50-60% terveeseen jalkaan verrattuna!!!!) eikä kuulemma kovin paljoa jäänyt tädin suoritukset kolmikymppisten aktiivikuntoilijamiesten tuloksistakaan! Väittäköön joku muuta, mutta kyllä tätiratsastaja on sitä mieltä, että ratsastus on varmasti ollut osasyy superkuntoutumiseen!
Kuvanottohetkellä jokin rasahti juuri
sopivasti ja Jaska ryhdistäytyi!
Mitenkähän sitä jatkossa osaa olla, kun joutuu töihin eikä pysty notkumaan tallilla enää tuntikausia? Nyyh. Onneksi Jaska on tätiratsastajan psyykelääke, millä jaksaa taas normaaliarkea. Onneksi. Seuraavaan kertaan taas!
Olipa kerran pieni ja pörröinen poni, jota kaikki suuret hevoiset tulivat joukolla ihmettelemään.
Syksyn satoa
Pitkä syksy on vihdoin taittunut ja säätila muistuttaa etäisesti talvea. Ainakin lunta on piisannut. Tätiratsastaja malttoi parannella leikattua polveaan jopa neljä viikkoa (kepeillä piti könkätä kolme viikkoa) ja hetimiten piti kavuta Jaskan selkään. Kylläpä olikin jännittävää! Tuntui suorastaan, ettei ole ikinä ratsastanut ja kaikki taidot olivat kadonneet. Jaskakin aisti ratsastajan jännityksen ja meinasi olla hieman täpinöissään, mutta tilanne raukesi onneksi rauhanomaisesti, kun täti muisti hengittää! Käyntiä piti mennä, mutta kun nyt kerta oltiin lähdetty, niin pitihän sitä raviakin vähän kokeilla. Varsin perunasäkkimäinen suoritus, kun ei uskaltanut keventää. Huh. Alkuun ratsastuskerrat olivat sangen lyhytkestoisia ja rauhallisia, taisi mennä monta päivää ennenkuin täti tohti kokeilla laukkaa. Yllättävää kyllä, polvi ei ole ratsastuksesta sen suuremmin ärtynyt, paitsi valmennuksesta, joka saattoi ehkä olla hieman liian rankka rupeama nahistuneelle kanankoivelle...
Edellisestä ratsastuskerrasta 4 viikkoa! Lääkäri ei varmaan olisi antanut lupaa, mutta kysyttiinkö siltä?
Jaska ja muhkea kaula.
Uusia tuulia
Jaskalla on nykyään uusi vuokraaja ja yhteistyö on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin. Hieman säälin, kun vuokraaja meni valmennukseen ja joutui melkoiseen rääkkiin (hihi, täti oli salaa helpottunut, kun pääsi kuin koira veräjästä!), mutta hyvin sujui!
Olipa kerran suuri, punainen pallo.
Maastoilut ovat jääneet sattuneesta syystä nyt väliin, kun ei uskalla ottaa riskejä, että Jaska säikähtää jotain ja tätiratsastaja päätyy ottamaan geologisia näytteitä maaperästä. Tai että pitäisi jalkautua jossain mahdottoman kaukana eikä sitten rampana pysyisi messissä, kun vauhko koni teutaroisi ympärillä. Jospa joku päivä, saatiin taannoin tilsakumitkin alle niin on jopa teoreettinen mahdollisuus pysyä pystyssä.
Tätiratsastaja muikeana, kun on päässyt taas ratsastuksen makuun!
Narunpyöritystä
Käytiin pikkuporukalla katsomassa Tampereella Vepsän hevoskoulutusta. Oli aika vaikuttavaa ja hirveä inspiraatio iski taas narunpyöritykseen. Eikun kokeilemaan. Jaska osasi näköjään edelleen kaikki jutut, hieman joutui muistuttamaan parissa kohtaa. Toisella kertaa otimma rekvisiittaa mukaan ja palloa meni Jaskan yli ja ali ja pressu niskaan ja pressun ali. Nääh, ajatteli Jaska, liian helppoja. Välillä on kiva tehdä jotain muuta kuin ratsastaa, pysyy mieli virkeänä.
Tää siedättäis nyt hevosta. Jaska on oikein kuuliainen narunpyöritystapaus.
Kukkuu! Kuka se sieltä kurkistaa?
Pikkujoulut
Talliporukan perinteiset pikkujoulut pidettiin pari päivää sitten. Tänä vuonna tätiratsastaja sai loistoidean ohjelmanumeroksi: tehdään Uhrin kanssa katrilliesitys! Siitäkös Uhri innostui ja heti rataa suunnittelemaan, täti valikoi musiikkia. Hyvissä ajoin eli kaksi viikkoa ennen esitystä alkoi armoton treeni ja vähän kyllä huolestutti, kun:
* Jaska ei sietänyt Sebaa lähellä ja nakkeli niskojaan aina kun kohdattiin
* Tätiratsastaja unohti, mihin pitää mennä
* Uhri unohti, mihin pitää mennä
* Ajoitukset olivat ihan keturallaan, kun Jaska ampaisi laukan jälkeen reipasta ravia päätyyn kuin telkkä pöntöstä kun Seba oli vasta siirtymässä raviin uralle
* Hevoset pelkäsivät kaiuttimia
* Hevoset pelkäsivät musiikkia
* Ratsastajat menettivät hermonsa hevosiin, jotka pelkäsivät kaiuttimia ja musiikkia
* Musiikki ei osunut sitten yhtään kohdalleen (ihan kaksi biisiä, toinen alkaa kun laukataan)
Jaska the Jouluponi
Että siitä lähdettiin! Pikkujouluja edeltävänä päivänä asennettiin vähän joulunauhaa suitsiin (ihan vaan että jos pelkäävät niitäkin!) ja mentiin ohjelma läpi. Täydellisesti! Kaikki osui nappiin eivätkä polletkaan pelänneet koristeitaan, joten hyvillä mielin kantaesitystä odottamaan!
Suuri päivä koitti ja pientä jännitystä oli selvästi ilmassa, kun tungettiin vähän lisää joulunauhaa heposiin. Ihan kätevää olisi opetella letittämään häntää ennenkuin väsää sinne koristeita... ei ihan salonkikelpoista, mutta menetteli.
Spektaakkelin kantaesitys.
Itse esitys meni kohtuuhyvin, ajoitukset toimi, musiikki oli vähän myöhässä ja Jaska oli aika menollaan (suom. jyrä!), mutta oikein tyytyväinen saa olla suoritukseen treenimäärä huomioon ottaen. Spektaakkelin jälkeen otettiin jouluisia kuvia heppasista ja mässäiltiin herkkuja. Oikein kiva päivä, meillä on kyllä ihan paras talliporukka!
Toivottavasti lumi pysyy maassa, että on heppojen mukavampi pönöttää tarhoissaan. Ja toivottavasti ei tule mitään hirmupakkasia, ettei täti jäädy pystyyn ja Jaska kerää höpöenergiaa itseensä. Mukavaa joulunaikaa, ensi vuoteen!
Syksyn satoa Eli omenoita! Niistä Jaska tykkää ja tätiratsastaja onkin jakanut armaansa kanssa noita punaisia, mehukkaita herkkupalleroita jopa siinä määrin, että Jaskan mielestä tätiratsastajalla on aina kädessään omenaa ja kerran koni ahneuksissaan jo haukkasi hampaillaan kalvakkaa kämmenselkää! Prrkl! Ei sattunut, hämmästytti lähinnä!
Leevi ja Jaska maastossa lempipuuhassaan eli syömässä. Hyvin ollaan saatu opetettua pojat ottamaan hiukopalaa aina matkan varrella. Eikä ollut edes vaikeeta opettaa! Mehän ollaan siis suorastaan hevoskuiskaajia!
Tässähän onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi sitten viime runoilun...
Tätiratsastaja on nyt ravihevosen omistaja! Meni ostamaan osuuden JYP-raviliigan varsasta, hiihaa! Juliane De Veluwe, olkaa hyvät.
Laidunkausi loppui, pollet siirtyivät säännölliseen elämään ja nukkumaan sisälle laiskanlöpseästä kesäpollesta alkoi kuoriutua jälleen virtava ja pörröinen poku. Laidunkauden lopulla tamma kävi miehelässä ja ruunapojat viettivät varsin seesteistä elämää ilman draamaa, kunnes tokavikana laidunpäivänä tamma saapui riiuureissultaan takaisin ja epäjärjestys laskeutui hetkeksi maan päälle. Jaska oli nimittäin ollut sitä mieltä, että tämä nainen on hänen ja muilla eunukeilla ei ole sitten mitään asiaa naikkoseen! Kukkopojan tavoin oli polle ilmaissut mielipiteensä, eikä muilla ollut siihen vastaan panemista. Ja niin laskeutui taas sees ja Jaska vietti vielä yön mielitiettynsä kera rapsutellen ja muuten vaan nyhjäten, kuten ujostelevat teinit. Tamma oli ilmeisesti päättänyt myös olla uskollinen Jaskalle, eikä ollut antautunut pelehdintään maksullisen kumppanin kera, joten jos keväällä alkaa masu somasti pyöristymään (muustakin kuin ylensyönnistä) ei isäehdokasta tarvitse kaukaa hakea... (ja siinä vaiheessa alankin kyselemään eläintohtorilta, että mitenkä meni ruunaus noin niinku omasta mielestä!).
Jaska ja Leevi tekivät tuttavuutta keppareihin. Pojat toimivat myös kepparityttöjen talutusratsuina oikein mallikelpoisesti (kyllä oli tytöillä hymy herkässä!). Jaska oli heti hyvää pataa kepparin kanssa, mutta Leeviä alkoikin jännittää ja sen piti mennä setämiesratsastajan selän taakse pakoon moista petoa!
Pitää vähän maistaa huulilla, kuten asiaan kuuluu hevosten tutustuessa!
Pörheyttä havaittavissa Sekä sisäistä, että ulkoista laatua. Jaskahan alkoi vaihtamaan karvaa jo elokuussa ja kasvatti nopeasti itselleen soman pörröturkin. Pään sisälläkin tapahtui pörhistymistä, johtunee liiasta vapaa-ajasta ja ruuan tarjoilusta turvan eteen. Silloinhan sitä ehtii keräämään pöllöenergiaa korvien väliin oikein kivasti! Muuten ei haittais yhtään, kivahan se on, että hevonen liikkuu omalla moottorillaan, mutta jos liike suuntautuu väärin (eli esim. sivulle laukatessa, jolloin tulee kyllä hienoa laukkaväistöä, mutta kun ei pyydetty!) tahi ylenpalttisena ympäristön kyttäämisenä, jolloin jalat menevät solmuun ja koko koni on mutkalla ja ratsastajasta tulee matkustaja kuskin sijaan, niin silloin ei ole enää yhtään kivaa.
Ihan kuulkaa hypättiin eikä jännittänyt vaan oli kivaa!
Onneksi tilanne on tässä syksyn mittaan hieman tasaantunut, vaikkakin se unelias, ihana maastolöppänä onkin enää muisto vain...
Täällä sataa, satuitko huomaamaan? Ootko tosissas, että jätät mut tänne yksin sateeseen? Haloo pirkko! Siis oikeesti! Eikä mulla ole edes loimea! Hevoseläinrääkkäystä! Haepa ämpärillinen omenia, niin jätän tän tähän!
Moi, olen Jaska. Tämmöinen tavallinen korvaton, talvikarvassa oleva suomenhevonen.
Moi! Olen kebabeläin! KVG jos et tiedä, mikä se on.
Treeniä treeniä Ollaan käyty muutamat kouluvalmennukset ja pari kertaa hypätty ihan omaksi iloksemme. Jaskalla kävi myös hieman parempi ratsastaja, joka pitää meille cr-(eli istunta) valmennusta. Alkuun oli vaikeaa, kun koko hevonen oli eri suuntiin kierossa, mutta arvatkaapa, näyttikö vähän eri hevoselta, kun paketti suoristui ja Jaska löysi niin sanotusti keskivartalonsa ja alkoi kulkemaan kuin paraskin koulupolle! Kylläpä siinä silmä lepäsi ja epätoivo iski, kun tätiratsastaja tajusi, että sehän on ihan helppoa, kun ratsastaa vaan suoraksi ja ehkä vähän sisäistuinluuta vasten ja vähän tonne merkkiä ja aavistus ehkä ulkoreidellä ja sisäpolvella ja korvanlehdellä suuntaa tuonne ja ranteet lukkoon tai löysäksi ja mielikuvituspallo kaksi senttiä pään päällä vasemmalle ja älä vaan pieraise, ettei mene fengsuit syrjälleen! Herranmunjee että on vaikea laji! Kaikki näytti niin eleettömältä ja ihan kuin ratsastaja ei olisi tehnyt mitään ja silti tapahtui ihan ällistyttävä muutos. Että mitä ihmettä se oikein teki siellä? Voodootako? Silmäkääntötemppuja? Kertokaa heti mulle niin teen perässä! Että miksi tuo vähän parempi ratsastaja näytti kuin nukelta Jaskan selässä, kauniilta ja hauraalta, ilmekään ei värähtänyt ja asento pysyi samana kuin olisi pysäytyskuvaa katsonut? Tätiratsastaja taasen on kuin perunasäkki, yhtä muhkurainen ja epämuotoinen ja velloo ties mihin suuntaan. Hmph. Ehkäpä salaisuus piilee siinä! Siis perunassa!
Lähtötilanne.
Mainitsin kyllä (se oli vitsi!), ettei mulla mene läheskään noin kauan päästä tohon samaan (eli täydellisyyttä hipova muoto ja peräänanto) ja toinen otti vielä ihan tosissaan! Että ei kai, kun tää hevonen on sulle tuttu. No vissiin päästään samaan. Ei edes sinnepäin. Mutta tuupa kattomaan, jos haluat nähdä miten monesta eri kohtaa kierossa olevaa hevosta ratsastetaan, niin siinä oon ihan ekspertti! Parasta on, ettei tämä tätönen edes tajua hevoisensa olevansa tästä vino tonne ja tosta tänne. Eikun mennä puksutetaan vaan eteenpäin ja sitten kiristellään hammasta, kun ei suju. Huoh.
Tässä vaiheessa (eli alkumetreilä) tätiratsastaja oli jo menettänyt toivonsa, että ei tosta mitään tuu, eihän tuo hevonen osaa edes kävellä suoraan ja kauniisti!
Tätiratsastajat ovat siitä jännä laji, etteivät ne ihan pienestä masennu ja anna periksi. Ehei! Tätiratsastajat ovat sitkeitä kuin ääsmarketista ostetut pihvit ja käyvät terrierin peräänantamattomuudella ongelmien ja haasteiden kimppuun. Rräyh! Ja niinhän siinä sitten kävi, että edellispäivästä valaistuneena ja kovin inspiroituneena tätiratsastaja päätti kokeilla, että toimiiko se suoraksi ratsastus muka oikeesti. Ja arvatkaa mitä! Toimi! Vuokraaja oli todistamassa sitä ihmettä, että Jaska tanssi ravia pehmeästi jousilla itseään kauniisti kantaen ja kädelle höyhenenkevyenä! Eikä vaan niitä kuuluisia neljää askelta vaan jopa pari kokonaista pääty-ympyrää! Ja uudestaan! Ja toiseen suuntaan! Ja mikä laukka! Ihan kuulkaa valui pieni kyynel poskelle (mikä johtui kyllä enemmän siitä, että tädin silmät ovat vedolle arat kuin mielenkuohusta)! Ei sen nyt ehkä ihan niin hienosti mennyt kuin eilen, jos halutaan viilata pilkkua, mutta lähestulkoon, 89-prosenttisesti kuitenkin!
Tässä vaiheessa tätiratsastaja oli ihan haltioissaan ja ilmoittamassa ratsukkoa herra ties mihin gp-luokkiin, koska sehän osaa kantaa itseään ja on niin nättiä niin nättiä että!
Että oli kuulkaa ehkä parasta ratsastusta tältä tädiltä ikinä! Ja valitettavasti hetkeen ei tule uusintaa, kun elämän telomaan polveen piti asentaa uusi ristiside, jotta muuten väistämätön sohvaperunoituminen ei tapahtuisi vaan tätiratsastaja voisi edelleen jatkaa aktiivista elämää ratsastuksen, jääkiekon, sählyn ja yleisen sähellyksen parissa... Onneksi vuokraaja pitää Jaskan liikutuksesta (niisk) huolta ja ehkäpä vielä tämän vuoden puolella pääsee tätöinen itsekin selkään fiilistelemään... Johan tässä saa ihminen vieroitusoireita, kun ei ole moneen päivään päässyt nuuhkimaan heppatuoksua ja upottamaan sormia talvipörröön, nyyh! Onneksi kotoa löytyy terapiakissa ja kaksi terapiaturrea. Tällä hetkellä on todellakin sohvaperunamainen olo, oikea kotisohvien kuningatar, rosamunda, kun ei tolla turvonneella pökkelöllä, jota myös jalaksi kutsutaan, pääse mihinkään. Mutta, kuntoutusta odotellen, motivaatio on ainakin ihan h**vetin kova! Vapise Jaska!
Tyytyväisyyttä tihkuva ratsukko. Jaskaa lainaten erään valmennuksen jälkeen: kyllähän mä olisin parempi, jos sä et olis niin huono!
Seuraavassa rainassa elävää kuvaa estehyppelystä. Sattui hassusti, kun Jaska näytti siltä, että menee lävistäjällä olevan esteen ohi, mutta ei sit mennytkään vaan ponnisti ihan älyn kaukaa ja tätiratsastajan äänitehosteet menivät täysille (hihi)! Mutta pääasia että mentiin yhtämatkaa yli! Molemmilla oli kuitenkin kivaa ja Jaska on kuin koiran röhkiväpossulelu laukatessa, vähänkö söpö, iik!
Päästiinpä poseeraamaan vähän taitavammalle kuvaajalle. Jaska tiesi heti, miten homma menee ja miten pitää olla.
Aika kiva kuva, eikö? Vahingossa onnistuin stailaamaan väritkin kohdalleen!
Hyvää ja kaunista syksyä, nauttikaa ruskasta pakkasella (huono, tiedän hihihi!)!
