Onko näin hyvä? Vai yritänkö vielä lisää? (tätiratsastaja sensuroitu pilaamasta kuvaa)
Estehyppelyä pitkästä aikaa
Paljon on pölyä noussut laitumen pinnasta sitten viime estevalmennuksen. Tällä kertaa tätiratsastajaa ei edes jännittänyt ennen sessiota, vaikka tähän mennessä on aina ollut vähän lepatusta rintalastan alla. Olikohan syynä edellisen viikonlopun vähiin jääneet unet, että ei edes jaksanut hermostua. Onhan noita hypätty. Esteitä rakenneltaessa tätiratsastaja pisti merkille, että tuohonpa näyttää muodostuvan okseri (eli tavallaan kaksi estettä ihan peräkkäin, semmoinen tupla), mutta ajatteli, että ehkäpä se on vain sitä toista ratsukkoa varten. Toinen parivaljakko oli Seba ja vuokraajansa (joka ensimmäisessä koeratsastuksessa poistui yllättäen hevosen selästä ja koko kentältä niin, että puskissa vaan rytisi!). No, alku sujuikin niin, että tätiratsastaja ihan hämmästyi, miten pysyi hypyissä hyvin mukana, ei kiljunut tai jäänyt takakaaren päälle tahi irtautunut jalustimista. Estevalmentajakin oikein kehui, että nyt sujuu! Esteethän olivat tuttuun tapaan pikkiriikksen pieniä, mutta juuri sopivia tämmöiselle aloittelijaratsukolle. Seballe ja Puskaansyöksyjälle ne olivat lähinnä vitsi.
Jaska ja trumpin donaltti (ainakin mitä silmäpusseihin tulee!)
Siinä sitten hymyssä suin hypeltiin kuin speediä vetänyt aropupu, kunnes valkku sanoi, että seuraavaksi sitten tuo okseri. Whaat?!?! Tätiratsastaja oli heti, että eheii, ei tuota voi mennä, sehän on ihan liian suuri, suorastaan talon kokoinen! Että juuei, pois tuommoiset höpinät. No, valkku kiltisti sitten madalsi okserin sellaiselle tasolle, että siitä pääsisi yli keppihevosellakin. No niin, tuumasta toimeen. Vähän oli syketason nousua havaittavissa, mutta syvään hengittäen tätiratsastaja ohjasi urheasti Jaskan kohti estettä. Paitsi että eihän se mihinkään kääntynyt (oli kaareva linja esteelle), tätiratsastajan ulkojalka eli oikea koipi eli siis se, mikä kääntää hevosta vasemmalle oli ihan mykkä ja voimaton sekä yhtä jäntevä kuin kuminauha mummon virttyneissä alushousuissa. Ihan vinossa ja vielä kumpikin eri suuntaan lähestyttiin sitä vuorta ja Jaska päätteli tädin pyristelyistä, että tätä ei ilmeisesti ole tarkoituskaan ylittää eli väisti sujuvasti oikealle (sinne, missä se kuollut kanankoipi roikkui masentuneena eikä pystynyt estämään suunnanmuutosta). Dääm! Eikun uudestaan ja uudestaan ja... Eihän siitä mitään tullut, kun tätiratsastaja oli kehittänyt pienimuotoisen paniikin ja kaikki raajat roikkuivat velttoina kuin teinin kädet, kun pitäisi tehdä joku ratkaisu. Viimeisenä keinona lähestyminen tapahtui ravissa ja kuin ihmeen kaupalla Jaska kyllästyi vatulointiin ja päätti hypätä yli. Melkein paikaltaan. Ja aika pontevasti (jotta ei kolise!). Siinähän kävi tietenkin niin, että tätiratsastaja ja satula olivat hetken aikaa erillään ja jalustimet olivat ties missä ja kauhunsekainen kirkaisu kimpoili maneesin seinistä! Vaan eipä suistunut järkyttynyt täti kyydistä vaan nopeasti keräsi jalustimet töppösiin ja tarkisti, että on oikeinpäin satulassa.
Katsotaan samaan suuntaan (koska kuului pörinää jostain työkonevekottimesta).
Okseri from hell aiheutti sen, että tätiratsastaja menetti täysin kaiken kykynsä ylittää minkäänlaisia esteitä. Ainakin tilapäisesti. Parin kieltäytymisen ja ylikävelyn (kirjaimellisesti) jälkeen tultiin siihen tulokseen, että jos vaikka menette ton suhteutetun linjan ja jos se onnistuu, niin jätetään siihen. No, siinähän ei ollut mitään ongelmaa ja tätiratsastaja oli aivan haltioissaan, että ehkä sitä sittenkin vielä pystyy hyppäämään esteitä. Siis semmoisia pieniä ja söpöjä ja sillein, että saa tulla suoralla linjalla ja... Tätiratsastaja päätti, että nyt muuten treenataan sitä turkasen okseria, jotta voidaan ens kerralla näyttää valkulle, että miten niitä saatanan oksereita oikein hypätään! Ja pitihän sitä tietenkin ilmoittautua tallin estekisoihin! Että ei tässä kuulkaa mitään luovuttajia olla, perkele.
Nuuh nuuh. Mitäs sulla siellä kädessä?
Ai, nyt saa leipää ilman että luopuu herkusta? En ymmärrä, mutta maistuu kiitos.
Tätiratsastajan loppuverrytellessä Seba ja Puskaansyöksyjä liitelivät esteiden yli (joita oli toki korotettu sen verran, että kehtaa edes puhua esteratsastuksesta) kuin olisivat syntyneet sitä tekemään. Hienoa oli kyllä katsella, kun homma toimii (onneksi Puskaansyöksyjälläkin oli haasteita ohjien pitämisessä määrätyssä pituudessa "ei mun kädet riitä" ja muuta vikinää, vähän lohdutti tätiä)!
Tässä edellinen kerta (mistä traumat!), kun tätiratsastaja hyppäsi okserin. Kuvanauhalla esiintyy jo edesmennyt Santtu eli Kulta-Pantteri, joka kovasti epäröitsi mokoman härpäkkeen ylitystä. Noin kymmenen kiellon jälkeen mentiin yli. Vähän samantapainen oli suoritus Jaskan kera.
Otetaan kuvia Tätiratsastajan ja muidenkin tallilaisten onneksi porukkaan on eksynyt valokuvausta opiskeleva tyyppi. Sitähän pitää hyödyntää aina kun on mahdollisuus! On vähän eroa ammattilaisen ottamiin versus kännykällä räpsittyihin otoksiin. Tätiratsastaja oli oikein panostanut ja sutinut naamaansa väriä ja vieläpä laittoi rokkikeikkakuteet päälle. Että nyt tulee hienoja otoksia ja pääsee esittelemään itsestään vähän toistakin puolta. Oli mukavan tuulinen päivä eikä edes niin kuuma. Ja sehän terävöitti tietenkin Jaskan siten, että laitumelta tuotaessa piti pelätä vähän kaikkea olematonta ja pyöriä ja puhista. Täti piirsi hiljaa mielessään ruksin "istun selässä pellolla ilman satulaa eteerisenä kaukaisuuteen haaveilevasti katsoen"- kohdan päälle. Ja sitten sen "ollaan pellolla kivoissa maisemissa katsoen tukka hulmuten horisonttiin"- kohdan päälle. Hyvä ettei tarvinnut rastittaa koko "otetaan kivoja kuvia tänään"- kohtaa, kun taivas päätti yhtäkkiä laskea vedet niskaan. Pilvet onneksi rakoilivat sen verran, että päästiin kentälle ja tielle ottamaan kuvia. Kuvaaja teki hyvää työtä, mutta herranjestas, mikä turvokki noihin kuviin tuon kauniin otuksen viereen oli eksynyt! Eikä nyt puhuta laitumesta kantavaksi tulleesta ruunasta. Silmät olivat turvoksissa kuin trumpilla ja muutenkin habitus kertoi, että parasta ennen- päiväys muuten meni jo. Ei kuulkaa täti-ikäiset palaudu enää railakkaista viikonlopuista kuten silloin hamaassa nuoruudessa. Ensi kerralla pitää muistaa, että pitää nukkua hyvin ja vältellä suolaista ruokaa ja sihijuomaa. Toisaalta, oli kyllä hauska viikonloppu: Pelle Miljoona livenä paikallisilla markkinoilla ja siitä sitten reippaana kolmen tunnin unilla katsomaan maastoesteratsastusta! Ehkä se edeltävä hauskuus välittyy kuvista (ainakin elähtäneisyyden muodossa)...
Tästähän vois vaikka keikalle lähteä. Siis katsomaan jotain kuolometallia tai muuta kivaa!
Saatiin muuten vihdoin joku pönöttämään tienposkeen filmaamaan laukkahurjastelua maastossa, lämmin kiitos Leevin vuokraajan äitykälle! Näitä on sitten mukava katsella kiikkustuolissa!
Täähän on ihan helppoo. Kato, oot vaan. No, yritä ite olla näitten silmäpussien kanssa, hyvä kun näkee jotain!
Kesä on hevosen parasta aikaa Ellei olis niin pirusti paarmoja ja muita öttiäisiä. Viime kesänä Jaskan ötökkämyrkkynä oli kookosrasva ja tänä kesänä tervarasva (Niilo Ylivainio tervasi potkukelkkani jalakset, hihi!) On toiminut hyvin, ei ole kovin syöty heppa. Tosin heppa itse on kovin syönyt, koska ruokaa on tarjolla 24/7. Kunhan vaan laskee turpansa alas niin pöytä on katettu. Onneksi Jaska ei ole laitumen ainoa plussapallo, kyllä näkee, että on maistunut toisillekin...
Kyllä se sokeri vielä ruunankin suussa sulaa! (kuva sensuroitu) Jaskaa on elävä kiimanilmoituskone.
Kesä ja laidunkausi on ihanaa aikaa, koska heppaset saavat olla ulkona yötä päivää ja sehän tarkoittaa sitä, että ylimääräisiä virtapiikkejä tai muuta ihme kohellusta ei esiinny (vrt. kevään kirkastama hevoisen mieli). Mikä taas on hyvä juttu tätiratsastajan kannalta, varsinkin maastoillessa. Kouluratsastus voi olla välillä hieman tahmeaa, koska ei vaan jaksa. Kumpikaan. Onneksi valmentajat käyvät säännöllisesti patistelemassa vetelyksiä, ettei ihan alkulimoiksi muututa. Viimeisin valmennus olikin melko rankka, kun pääasiassa laukattiin sinne ja tänne ja tuosta noin ja vielä vähän tonne. Huh. (Valmennettavat erehtyivät kehumaan hevosiaan laiskoiksi ja vetelyksiksi, virhe, ISO virhe!) Tätiratsastaja näytti valpan jälkeen siltä, että oli juuri tullut suihkusta, sen verran tippui vesi tukasta. Eikä Jaskakaan ihan tuoreelta näyttänyt. Mutta hienosti meni, varsinkin sen jälkeen kun tätiratsastaja sanoi pari taikasanaa (v*ttu, prrkele, stana!!!), kun ei meinannut sujua. Johan alkoi kuulkaa lyyti kirjoittamaan eli Jaska polkemaan laukkaa! Onneksi ei ollut sykemittaria, hätäisempi olisi jo soittanut piipaa-auton paikalle, sen verran tuplabasarina hakkasi täti-ikäisen pumppukone.
Jaska ja maastokaveri Toivo, jota pitää vähän muistutella asemastaan laitumella. Tamman lähelle ei ole mitään asiaa silloin kun Jaska The Man on huudeilla.
Maastoilua Tätiratsastaja on nyt virallisesti ihan kertakaikkisen hurahtanut maastoiluun! Voi kun onkin ehanaa päästellä täysiä vailla jännitysmomentteja. Mikä lie aivosolu nyrjähtänyt sijoiltaan. Jaska, Toivo ja Leevi ovat osoittautuneet oikein hienosti toimivaksi maastorykmentiksi eikä kenelläkään mene tunteisiin, vaikka olisi juuri menty vähän pikkusen lujaa! Tai kuten eräällä lenkillä, kun oltiin juuri virittelemässä laukkaa ja jouduttiin ottamaan homma seis kun vastassa oli tienleveydeltä ihmisiä ja lastenrattaita! Mitä tekivät pollet, kun eivät saaneetkaan lähteä revittelemään? No, kävelivät tietenkin ohi muina hevosina. Leevi saattoi vähän taipua kyljestään mutkalle rattaista poispäin, mutta kun härvelit eivät välittömästi osoittaneet merkkejä hevosen kimppuun hyökkäämisestä, saattoi sekin suoristua ja naureskella turpajouhiinsa, kun oli jälleen kerran selvinnyt hengissä katsottuaan petoa suoraan silmiin! Hähä, hävisit!
Leevi, Toivo ja Jaska. Possujuna.
Tätiratsastajan haurasta itsetuntoa (siis hevosten parissa, muutoin itsetuntoa riittää niin, ettei välillä tahdo ovista mahtua!) hivelee, kun saa luovittua ratsunsa mitä erikoisimmista ja jännemmistä paikoista läpi, ohi tai yli. Muutaman kerran Jaska on pysähtynyt kyselemään, että ootko muikkeli ihan varma, että tosta voi mennä (koska siinä on oja, kuoppa, mutaa, vettä, kanto, auto, traktorinmuna, laudanpätkä ja mitänäitänytonkaan). Sitten tätiratsastaja on vain vähän rohkaissut herkistynyttä hepoistaan, että juu, kyllä voi mennä, se "oja" on ihan 10 senttiä leveä ja vähintäänkin yhtä syvä, että pääset kyllä. Tai että se kanto ei ole ainakaan tietääkseni syönyt hevosia tähän asti, auto on ihan parkissa (liikkuvat autot eivät ole the juttu!) ja sen laudanpätkän päälle ei tarvii astua, siitä vierestä kato vaan ja traktorinmuna on sun ruokaa! Ja niin on matka iloisesti jatkunut!
No v*ttu kun kutittaa! Onneksi setämiesratsastaja on virittänyt raaputusharjan takaseinään!
Elämässä pitää olla blingiä!
Kerran oli hauska episodi, kun mentiin possujunassa tosi jyrkkää alamäkipolkua pitkin (se ei polleja hirvittänyt, tätejä ehkä enemmän, kun piti olla melko räyheässä takakenossa satulassa, että pysytään pystyssä!) ja sen jyrkänteen pohjalla oli ihan hirveä juttu! Siis se 10cm leveä ja syvä "vuono". Eikä siinä vielä kaikki! Vieressä oli KANTO! Herranpieksut sentään! Että tostako muka?!? Muuten oliskin ollut ihan helppo nakki, mutta kun sen kanjonin vieressä oli iso kuusi, minkä oksat olivat juuri sopivasti tätiratsastajan pään yläpuolella eli hetikohta naamassa, kun urhea Jaska päätti hypätä sen helvetin viirun yli! Hetken aikaa kuusenkerkät vihmoivat hellästi tädin naamaa ja kappaleen matkaa sai tätiratsastaja kokea, miltä tuntuu mennä umpitunnelissa kohti tuntematonta (silmät kiinni, suu auki!). Kauhean kääkkymisen ja hihityksen jälkeen täti totesi, että polulla ollaan edelleen (oli siis ihan uusi reitti) eli turpa kohti uusia seikkailuita! Kyseisen reissun jälkeen tädin ahterin päältä löytyi havunneulanen, vaikka uimassakin oli jo käyty... Lappeellaan oli, ei pystyssä, jos joku jo ehti huolestumaan! Löytyi niitä myös hanskasta ja satulahuovan alta sekä rintavaosta... Kyllä metsässä on kivaa!
Eräällä maastoretkellä kohtasimme suuren kanjonin...
Vähän temppuja maastakäsin Setämiesratsastaja on sen verran näppärä kaveri, että kädessä pysyy kuulkaa onkivavan ja grogilasin lisäksi vasara ja nauloja ja niinpä hän tekaisikin haasteita maastakäsittelyä varten: oli kuormalavaa ja hirsipuuta, mistä roikkui (lapset ja anoppi, vaimo ehti karata, ehhehhee, vitsivitsi!) kuormaliinan ja sisäkumin pätkiä. Tarkoitus oli siis mennä toisen ali ja toisen päältä. Voitte itse päätellä miten mistäkin.
Hirsipuu ala Setämiesratsastaja.
Jaska nuuhkaisi kuormalavaa ja käveli siihen kun kerta pyydettiin. Että aha, tästäkö mennään, no mennään sitten. Mitä vielä? Tanssinko kahdella jalalla unkarilaisia kansantansseja ja vihellän samalla käkisalmen valssia? Hapsujen ali kävely ei ollutkaan ihan niin helppo homma, mutta muutaman kerran ohikävelyn jälkeen Nakka pystyi menemään siitäkin, fiksu polle ratkaisi ongelman niin, että juuri roikkuvien kohdalla se oli huomaavinaan maassa jotain tosi mielenkiintoista, jolloin härpäkkeet eivät osuneet päähän. Ja kohta mentiinkin jo pystyssäpäin läpi. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi?Tulta ja papatteja? Naruhyppelyä?
Tätiratsastaja ja nuutunut Jaska. Mentiinkin ihan puoli tuntia kävelyä.
Huhhellettä
On ollut viime aikoina sen verran hikevää, että ratsastus on koostunut lähinnä maastoilusta ja ilman satulaa köpöttelystä, vähän taivutuksia, avoja ja väistöjä. Puoli tuntia ja sitten polle sisälle ottamaan pienet tirsat ennenkuin joutuu takaisin laitumeen paarmojen kiusattavaksi... Onneksi ruoka tuo lohtua kärsimykseen... Vaikka onkin ihan infernaalisen kuuma, kyllä tämä kesä voittaa muutamat edelliset mennentullenjapalatessa, kerrankin on kunnon kesä! Tästä on tätiratsastaja haaveillut pitkän ja pimeän talven aikana... Ensi talvena näpit ja varpaat syväjäässä on sitten niin mukavaa muistella, miten oli niin kuuma että hiki tuli pelkästään ajatellessa!
Lämpötila varjossa + 30. Vielä jaksaa poseerata. Paitsi että ei.
Ja syystäkin. Vastahan tätiratsastaja oli ihan mehuissaan, kun oli päästellyt pienen pätkän hallittua laukkaa Nakkelilla maastossa. Ja mitä sitten tapahtui? Iskikö paniikki? Piiloutuiko ristihuuli ratsipöksyyn? Että voiko sillä suikunsukuisella tosissaan laukata muka tolleesti, ettei se lähe lapasesta? Jaa. Nyt kaikki korvat tötterölle ja tussi käteen (että voitte piirtää sen kuuluisan rastin vaikka keskelle ääsmarketin seinään), tätiratsastajalla on erittäin tärkeää ilmoitusluontoista asiaa: edellistä seuraavalla viikolla maastolenkillä Uhrin ja Toivon kera tätiratsastaja antoi Jaakko-kullan mennä vähän lujempaa. Siis niin kovaa kuin hevosesta lähtee!!! IIK! Ja lähtihän siitä vauhtia, Toivokin sai tulla kiitolaukkaa perässä, kun Jaska hävisi mutkan taakse kiihdyttäessään vauhtia kuin Räikkönen ensimmäiseen shikaaniin vihreän valon syttyessä. Tätiratsastaja suorastaan lietsoi heppansa äärimmäiseen nopeuteen ja nautti hyvästä kyydistä! Ja mikä parasta, heti kun tätiratsastaja pyyti vauhtia hiljemmäksi, niin vauhti hiljeni. Vau.
Jaska ja hänen Mielitiettynsä. Viime kesänä puhjennyt romanssi kukoistaa yhä! Muita ei samalle neliömetrille mahdukkaan, kun nämä rakastavaiset kihnuttavat toisiaan, oih.
Ette arvaakaan, mikä adrenaliinilataus pikataipaleen jälkeen valtasi tätiratsastajan! Sitähän olisi voinut vaikka nostaa auton vasemmalla kädellä tai kyntää kivisen pellon kuokalla, perkele! Hurjastelun jälkeen pollet ohjattiin kohti pahamaineista ojaa, mistä Jaska ei viimeksi pystynyt menemään yli ja sama venkulointi alkoi taas. Ettäkun tossa on tommonen syvä oja ja siinä on tommonen puusilta, että eihän siitä nyt millään muotoa voi mennä yli. Tadaa! Onneksi Toivo näytti rehdin suomenhevosen esimerkkiä menemällä ojapahasen yli pohjia myöten kuin vanha tekijä, jolloin Jaskalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä hirmuinen ryyd-loikka vallihaudan yli ja kas, niin päästiin rentouttavia polkuja pitkin kompuroimaan. Ja vain kerran vähän eksyttiin, mutta onneksi varmajalkaiset ratsumme veivät turvallisesti taas tielle (jos kompurointia olis laskettu, niin guinnesin ennätykset olisivat paukkuneet! "kuka näitä juuria, kuoppia ja oksia tänne tielle oikein laittaa? nimim. kysytään vaan, Jaska & Toivo"). Olipa kivaa!
Sekä Jaska, että tätiratsastaja ovat olleet tyytyväisiä näihin uusiin suitsiin! Tuteistakin voitiin luopua, kun näillä ei hierry suupielet.
Väkisinkin herää ajatus, että olikohan vauhtia vähän liikaa tätiratsastajan makuun, että joko se alkaa taas panikoimaan, kun hevonen pinkoo mahanalus jalkoja täynnä. No, ei alkanut. Tänään kaverina oli Seba ja hänen vuokraajansa. Seba on Tamma ja naisillahan voi aina välillä olla vähän vaikeaa. Ja kun on vaikeaa niin se pitää hyvin selkeästi tuoda esille. Varsinkin muiden kanssa maastossa Seballa on joskus ollut hieman erilaisia liikkeitä kuin muilla hobusilla. Mutta tänään meni kaikki oikein hienosti, kun Jaska meni edellä mörönsyöttinä ja huokui zen-rentoutta.
Ai, haluatko pusun? No en, kun tuota takaa tulee lastenvaunut!
Tätiratsastaja ilmoitti, että kohta laukataan ja vuokraaja odotti pahaa-aavistamattomana reipasta, mutta rauhallista laukkapätkää. Vähänpä tiesi (hihihi!)! Jaska oikein odotteli jo lähtölupaa (nopeasti oppivat mokomat ne paikat, missä mennään!) ja kun lupa annettiin niin sitten lähdettiin! Ja kun Jaska lähti kuin tuli perseen alla, niin tamma närkästyi sen verran, että piti pari kertaa heitellä ahteria taivasta kohti, kunnes ei enää joutanut tekemään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä, koska piti pinkoa kaverin perään miljuunaa! Vuokraaja ajatteli, että tuo hullu tätiratsastaja-akka on päästään sekaisin, kun menee noin lujaa, mutta oli spurtin jälkeen vähintäänkin yhtä tohkeissaan kuin täti! Että vähänkö mentiin lujaa! Ja tällä kertaa mentiin lujaa pidempään kuin edellisellä, koska tätiratsastaja oli niiiiiiiin hurmiossa! Sitten pitikin alkaa jo himmailemaan vauhtia, ettei mennä kyljellään ysikympin mutkaa! Ja niin vaan kuulkaa pollet tekivät taas, kuten pyydettiin ja vauhti putosi lähes yhtä nopeasti kuin oli eskaloitunutkin. Ja sitten kuin ei mitään hurjastelua olisi ollutkaan, lompsittiin rennosti ilman merkkiäkään kuumumisesta taas ojan yli rentoutumaan metsään. Maailman paras ja toimivin terapia! Kaikki on ruusunpunaista rennon maastolenkin jälkeen!
Kjeh kjeh, tätiratsastaja teki pikku källin, kun ei kertonut, että mennäänkin sitten vähän astetta kovempaa vauhtia!
Kisahuumaa Tallilla järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet kouluratsastuskisat historiansa toisen kerran putkeen. Valtaosa talliporukasta osallistui (osa on aktiivisesti kisaavia ja osa taas tämmöisiä puskaratsastajia) ja ohjelmia oli treenattu kieli keskellä suuta jo viikkoja (eli kaksi viikkoa) ennen kisoja. LIHIS (Leiviskä International Horse Show) poikkeaa hieman perinteisistä seurakisoista, joissa on kovin tarkat säännöt niin varustuksen kuin kaiken muunkin suhteen (tietyt suitset ja kuolaimet ovat sallittuja, ei saa olla liikaa koristelua ja kaikenlaisia muita tylsiä sääntöjä). Lihapiirakkakisoissa on kuitenkin vähän venytetty sääntöjä, vaikka paikalla olikin ihan oikea koulutuomari. Tallilla kävikin melkoinen kuhina, kun hevosia puunattiin ja laitettiin kisakuntoon. Tätiratsastaja väkersi Jaskalle jälleen työlään verkkoletin blinbling-rusetein ja teeman mukaisesti tehtiin myös sarvi otsaan. Jännitys oli käsinkosketeltavaa ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua!
Ai kiva, oon taas niin nättinä että!
Että tommosen sitten teit. En lähde mihinkään. Eti joku toinen.
Suorituksen jälkeen on helppo hymyillä!
Jaskan Vuokraaja aloitti kisat B-merkin kouluohjelmalla, mikä sujuikin hienosti (oli Vuokraajan ensimmäiset koulukisat!). Tätiratsastajan vuoro oli hetken päästä ja jälleen sujui oikein kivasti (tädin toiset koulukisat eli lähestulkoon ammattilainen!). Ihan semmoinen pieni yksityiskohta jäi molemmilta uupumaan läpi ohjelman eli peräänanto (mitä Jaska kyllä meni lämmittelyssä!) mutta tätiratsastaja oli hirmu tyytyväinen, kun laukat nousivat suurinpiirtein oikeissa kohdissa ja rata meni läpi hyväksytysti! Täti muisti jopa hengittää pari kertaa suorituksen aikana (veti siis henkeä kuin pitkänmatkansukeltaja päästessään jälleen pintaan) ja yhdessä kohtaa jopa muisti, että ainiin, pitää hymyillä (tallikaverin kommentti, että "vaikka kaikki menisi päin peetä, niin koko ajan pitää vaan hymyillä"). No, sanotaanko näin että tätiratsastajan "hymy"olisi saanut lapset itkemään, sen verran oli kuulkaa totinen paikka! Prosentteja tuli huikeat 55, mikä oli ihan jees, siihen nähden, että hevonen ei ollut vaaditussa muodossa (eli siinä himpskatin peräänannossa!) mikä laski roimasti pisteitä. Arvostelussa olikin monta kertaa lyhenne SP, minkä sitten tulkitsimme vapaasti että " saatanan paska" (olikin oikeasti Selkeämpi Peräänanto).
Ai tätäkö haettiin? Helppoo kuin heinänteko. Et pyytänyt.
Tunnelma kisoissa oli suorastaan hippimäisen rakastava, tarjoilu suussasulavaa ja vielä kun kaikki palkittiin, oli hymy herkässä jokaisen osallistujan huulilla! Tätiratsastaja sijoittui luokkansa toiseksi ja Vuokraaja kolmanneksi, ero oli hiuksenhieno. Jaska teki kuitenkin kaikkensa ja sen mitä pyydettiin ja ratsastajien tason mukaisesti. Taisi se peräänanto lähteä valmentajan mukaan, kun viimeksi treenattiin (silloin meni kyllä peeässässä lähes koko valpan!). Erityismainintana sanottakoon vielä, että tallin seniori, Sipsi (29-vuotias mummoheppa) ja Pau menivät A-luokan urheasti ja veikkaan, että aika monen silmäkulmassa välkkyi pieni timantti...
Jaska ja Leevi. Team Unicorn (ehkä ennemminkin popcorn, lihapullat massanhankintakaudella!)
Vastalaukkaa!
Eilen oli eräs kulminaatiopiste valmennuksessa: vastalaukka. Tähän asti täti on ollut sitä mieltä, että Jaskan tasapaino tai koordinaatio ei voi mitenkään riittää vastalaukkaan, mutta niin vain todistettiin vääräksi tämäkin luulo! Vihdoinkin päästiin kentälle valmennukseen (pölisee naapuriin) ja johan oli ketku valmentaja keksinyt varsin haastavan tehtävän tulla vastalaukassa suoralla ja heti perään päätykaarre ja seuraava suora. Ensireaktio tätiratsastajalla oli, että juuei, tämä ei onnistu hevosta kaatamatta mitenkään, mutta kuinkas kävikään? Kun oli tilaa ja hyvät ohjeet, niin siinä sitä sitten päästeltiin menemään ihan väärässä laukassa ympäri kenttää. Eikä Jaska edes kaatunut. Ilmeisesti Jaska pystyy vaikka mihinkä, kun saa oikeat ohjeet ja tuen sieltä satulan päältä. Eipä uskonut tätiratsastaja tätäkään päivää näkevänsä. Mutta kaikki on näköjään mahdollista. Tai ainakin melkein... Mutta olipa huikea fiilis! Jälleen kerran ratsukko ylitti itsensä! Ohessa liikkuvan kuvan todiste vastalaukasta. Huomatkaa tätiratsastajan innoittunut rääkynä! Perässä tulee Team Äly&Väläys päivän kevennys. Edellämainittu sekä muuta sekopäistä matskuu löytyy instasta nimellä alyvalays. Ole varoitettu!
Tätä ei rahalla saa. Siis onnea.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin päätän raporttini.
Hip hip huraa! Vähän jääneet maastoilut vähiin, ei toki Jaskan osalta, siitä ovat vuokraaja ja tallikaveri pitäneet huolen (täti lainasi Jaskaa ystävällismielisesti Leeviä vuokraavan tytön äidille, jotta pääsevät viettämään äiti-tytär-laatuaikaa maastoon!), mutta siis tätiratsastajan edellisestä maastoilusta on kulunut sen verran aikaa, että naama on kehittänyt itseensä maksaläiskät (vanhuus ei tule yksin, se tulee maksaläiskien kanssa!)! Ja hyvä niin, siis että on tullut väriä kalpeaan naamaan, sillä sehän kertoo vaan siitä, että aurinko on paistanut! Ja voi pojat, että onkin ollut ihan mukavat kelit, varsinkin kun tädykän kesäloma sattui oivallisesti tähän saumaan!
Jaskan uudet suitset, ne kuuluisat rambomicklemit. Melko kivat!
Onneksi tallilta löytyy maastokavereita useampiakin, jos meidän luottosetämiesratsastaja ei pääse töiden (mitäneon?) takia. Tänään sitten korjattiin tämä maastoiluvaje ja lähdettiin Uhrin ja hänen uuden lainaratsunsa Toivon (nuori ravurinalku, joka on tänä keväänä opetettu kantamaan ihmistä selässään) kera henkselit paukkuen maastoon. Ihme kyllä, tätiratsastajaa ei etukäteen jännittänyt, vaikka tuntui että taivas putoaa. Siis kirjaimellisesti. Tulevana viikonloppuna on lähistöllä huikea tapahtuma, Ilmavoimat 100 vuotta ja tallilla on saanut vähän esimakua siitä mitä tuleman pitää. On nimittäin ollut jos minkämoista hävittäjää ilmassa ja ääni vain kovenee, mitä tehokkaammaksi lentohärvelit käyvät. Uutisissakin oikein varoiteltiin melusta, että pitäkää nyt herranjestas sentään kaikki vanhukset, lapset ja eläimet sisätiloissa, ettei vaan kenenkään hauras psyyke pirstaloidu ja korvat ala vuotamaan verta!
Äly ja Väläys urheiden sotaratsujensa kera maastossa.
Eli siis näistä lähtökohdista lähtivät Äly ja Väläys iloisina maastoon (lentojyly oli juuri tauonnut ja ajateltiin, että noni, nehän lopetti harjoitukset sitten tältä päivältä). No, mitäpä lottootte, lopettiko? Nimim. kysyn vaan. Juu, eivät lopettaneet. Oltiinkin juuri päästy ensimmäiset sadat metrit, kun yläpuolelta kuului semmoinen metakka että ihan kintuissa asti tuntui! Äkkinäisempi voisi veikata, että nyt tuli tätiratsastajalta ns. vetelät pöksyyn ja se rupes itkemään ja kapusi äkkiä alas ja juosten talutti heppansa talliin. Väärin. Tätiratsastaja on ehkä hieman innostunut (melkoinen under estimate) hävittäjistä (ja lentokoneista yleensä, ei meinaa tallissa pysyä, kun pitää vähän väliä rynnätä ulos katsomaan että mikäs se siellä tällä kertaa jylistelee) joten sehän oli ihan euforisessa tilassa ja pää pyöri kuin pöllönpoikasella, kun piti yrittää tähystellä, että missä ne ihanat helvetinkoneet menee! Jossain alitajunnan takanurkassa toki häivähti ajatus siitä, että mitä jos meteli ylittää heposten sietokyvyn ja lähtevät mokomat sinkoilemaan hallitsemattomasti joka suuntaan, mutta koska pollet eivät edes korvaansa kääntäneet metelin ollessa huumaavimmillaan, unohtui kauhuskenaario hyvinkin pian ja täti vaan naatiskeli (Uhri alkoi olla jo vähän kyllästynyt meteliin ja täti myötäili vaikka oikeasti hihkui innosta hiljaa mielessään ja toivoi, että lisää tätä, kiitos!). Onkohan tässä jopa käynyt niin, että tätiratsastaja alkaa pääsemään eroon maastoilukammostaan? Merkit viittaavaat vahvasti siihen suuntaan. Lenkki sujui siis oikein kivasti, Jaska edellä ja Toivo perässä, välillä hampaat edelläkulkevan takalistossa, koska Jaskan piti vähän väliä pysähtyä ottamaan huikopalaa tai puremaan paarmaa ryntäistä. Jännä, että Jaska sieti kaveria niin hyvin, laitumella nuori herra saa kyllä heti huutia, jos erehtyy liian lähelle Jaskaa tai hänen mielitiettyään (kuten lenkin jälkeen huomattiin, Toivo-raukka meni innoissaan Jaskan luokse, että moii kaverii, just oltiin lenkillä, mä tuun nyt tähän sun kaa hengaamaan. Juu et tuu, tohon suuntaan mars, ipana!).
Infernaalinen jyly yläpuolella. Ei paljon purista. Paitsi tätiä, koska se haluais nähdä ne koneet (miksi mulla ei oo silmiä päälaella?)
Tätiratsastaja oli siis ladattu täyteen adrenaliinia (koska hävittäjät iiks) ja sehän uskalsi pyytää pollensa raviin ja hetimiten alkoi jo ehdottelemaan laukkaamista (Uhri oli jopa etukäteen hieman epäillyt, että tohtiikohan tuo täti edes lähteä maastoon, kun on tuota meteliä). Ja sittenhän sitä laukattiin. Jaska osasi oikein odottaa, että joko joko ja kun sai luvan niin sehän lähti kuin mummo peltikatolta! Ja täti antoi löysät ohjat! Whaaat! Nipistäkää itseänne, tämä ei ole unta! Toivokin sai laukata, kun ei enää ravilla pysynyt perässä! Hetki mentiin vähän reippaammin ja sitten kun täti pyysi hidastamaan niin Jaskahan teki työtä käskettyä. Uhri ei onnistunut kuvaamaan laukkaa ekalla pätkällä, joten otettiin sitten perään vielä toinen, nyt vähän hillitymmin. Ai että sitä tunnetta, kun pystyi vihdoinkin luottamaan hevoseensa ilman, että on jännäkakka housussa! Ehanaa! Ei voi olla enää täydellisempää maastolenkkiä, laukkaa ja hävittäjiä! Muutakin on toki tehty Jaska on ainakin syönyt itsensä tanhupalloksi laitumella. Ja täti on hakenut inspiraatiota ratsastukseen, kun on välillä ollut niin kuuma (yhyy, voi kyynel) ettei ole huvittanut kuin haahuilla päämärättömästi ympäri maneesia. Mutta tähänkin asiaan tulee korjaus, sillä tallilla on piakkoin koulukisat ja täti ajatteli mennä helppo b-luokan, kun se c on jo kerran tehty (tätiratsastajahan oli jo aikonut mennä helppo c:n, mutta valmentajalta tuli melkoisen napakka käsky mennä se b, joten mitäpä sitä viisaampiaan vastaan pyristelemään). Eikös se niin mene, että sitten ensi kerralla a? Kerran on jo treenattu ohjelmaa, mutta hätäkös tässä kun on reilu viikko aikaa! Ohjelma on jo melkein tädin muistissa, vähän ehkä pitää hioa joitakin juttuja, kuten reittejä, siirtymisiä ja taivutusta, asetusta ja sitä peräänantoa. Eli pikkujuttuja. Muuten, miksi Jaska menee hienosti valmennuksessa, mutta sitten kun täti yrittää yksinään päteä, niin ei ole kuulkaa peräänannosta tietoakaan. Ihan kuin olisi sahapukin päällä istunut... Huoh. Mielen heikkoutta vissiin ja Jaskahan viisaana hevoisena tajuaa heti, milloin tehdään ns. totta ja milloin vaan humputellaan... Siitäkin huolimatta se on maailman ihanin polle, ainakin tälle tätiratsastajalle!
Ei tää niin vakavaa oo!
Alla vielä elävää kuvaa siitä, kun Jaska nauttii laitumen antimista ja joku tekee ihan tosissaan silmukkaa siinä yläpuolella ja lopuksi Urpo ja Turpo maastoilevat melussa.
Arvatkaapa, kuka menee huomenna katsomaan niitä hävittäjiä? Ja maksaa ihan käypästä valuuttaa siitä ilosta, vaikka näköjään noita näkee ilmaiseksikin :D Vi ses!
Mitä tekee hevonen, kun se on pesty? Kuva puhukoon puolestaan...
Eipä siitä vielä kauaa ole, kun tätiratsastaja sulloi välihousuja ratsihousujen alle ja nyt kärvistellään helteessä! Sattuipa tätiratsastajalle pikku lomakin sopivaan saumaan, ei ole tarvinnut palella. Tosin on ollut jo niin kuuma, että ratsastuskin on jäänyt vähemmälle, sillä vaikka hevonen kuumuutta kestäisikin, niin joku raja se sentään ihmisellä on! Mutta ei tässä valiteta, vielä sitä vettäkin varmaan saadaan niskaan ihan omiksi tarpeiksi!
Ei jaksanut muuta kuin vähän hömpötellä, kun oli niin helle...
Kalkkarokäärme pitää Jaskan visusti paikallaan!
Jaskaa ärsyttää, kun piti pysähtyä poseeraamaan ja olisi tehnyt mieli mennä tai syödä.
Käytiin maastossa setämiesratsastajan kanssa (vihdoinkin!) eikä tätiä edes jännittänyt! Mentiin tuttu lenkki ja päästiin vähän metsän siimekseen, pollet olivat rentoja ja olivat puolivälissä lenkkiä sitä mieltä, että kotiinhan tästä jo mennään, eikö? Oltiin rehvakkaina menossa ojan yli polulle (josta mentiin viime vuonna kyllä monta kertaa!), mutta polletpa tekivätkin tenän ihan kertakaikkiaan. Ei sitten menty sinne. Ensi kerralla sitten. Mutta olipa mukavaa löntystellä paitahihasillaan, kun ei ollut edes ötököitä vielä häiriöksi asti...
Maastolenkki ynnä eväsretki, siinähän tuli kätevästi syöteltyä heppoja ja totuttaa vihreään ennen laidunkautta!
Laitumelle
Nyt mennään! Paitsi yksi, joka haluaa olla erilainen hevonen. Tukevasti on jalat maassa ja katse eri suuntaan kuin muulla porukalla.
Muutama tilannekuva laitumelta.
Saatiin pollet laitumelle eilen. Muuten sama porukka kuin viime vuonna plus yksi uusi tulokas. Kauhea varustautuminen naruriimuin yms yms, että pysyvät possut ruodussa (ollut kohtalaisen villiä viedä viime vuosina hepoja laitumeen!), mutta tällä kertaa putet löntystelivät peräkanaa nätisti vihreälle. Kun saatiin hevoset irti ja syöksyttyä lankojen ali turvaan ja kamerat kuvausasentoon, alkoi spektaakkelin odottelu. Ja odotteluksi se sitten jäikin. Viime vuotiset kaverit nuuhkaistiin nopeasti, että aha, jaa sää vai? Ja porukan nuorin ja uusi jäsen piiritettiin ja sedät ja tädit olivat jo ihan tukka pystyssä, että mitenkähän se tosta tilanteesta selviää! Hyvin selvisi, taisi yksi possuvinkaisu tulla ja tilanne oli ohi. Ehkä jopa kaksi kertaa jaksoivat juosta n. 20 metriä ja taas turpa mättääseen. Ettei vaan kaveri syö enemmän. Mutta hyvä näin, toivottavasti sopu säilyy eikä sen ihmeempiä draamoja kehkeydy. Saapa nähdä, miten tänä vuonna saa koninsa kalastettua hirmu pitkältä laitumelta... Pitää mennä illalla harjoittelemaan!
Onko tämä nyt se kuuluisa puskaratsu?
Tätiratsastaja suuntaakin sitten seuraavaksi Elitloppettiin suuren maailman raviloihin. Toivotaan menestystä kaikille suomalaishevosille, Polara-paita on hankittuna!
Maastolenkin aikana Jaskan tarhaan oli ilmestynyt paskakukkula. Se olikin eri mielenkiintoinen juttu ja pitihän sen päälle yrittää könytä... Suokitko uteliaita, älä?
Kesää ja kärpäsiä!
Mä juoksen nyt 20 metriä, ota äkkiä se kuva ja möimöi!
Aika rientää! Edellisestä pakinoinnista on näköjään vierähtänyt melkoinen tovi. Tätiratsastajan laiskuutta vissiin. Työ vie mehut ihmisestä ja tyyny houkuttelee enemmän kuin koneen ääressä istuskelu...
Kyllä siinä vaan silmä lepää.
Mutta asiaan. Onhan tässä tapahtunut vaikka mitä näiden kuukausien aikana, kuten Jaskan ja tätiratsastajan kuperkeikka, hyppelyä ja maastoilua vuokraajan toimesta (mistä tätiratsastaja on kovin innoissaan, koska ei jännitä läheskään yhtä paljon, kun on itse tukevasti maan pinnalla!) ja tietenkin valmennuksia.
Komeat poskiparrat eli puliveivaimet!
Kuperkeikka Kuperkeikka säikäytti pahemman kerran tätiratsastajan, koska eihän sitä ollut osannut edes pelätä, että hevonen menee kesken kaiken kaatumaan (nytpä osaa!). Mutta niinhän se vaan meni. Tilannetta edelsi laukannosto ja ilmeisesti Jaska onnistui kamppaamaan itsensä ja teki pitkän kyntövaon maneesin pohjaan ennen kyljelleen menoa. Tätiratsastaja sukelsi hiekkaan herranjumalaa huutaen(sopii muuten pakanan suuhun kuin peruna maksalaatikkoon, huoh!)kuin hylje kiveltä Saimaan aaltoihin siinä vaiheessa, kun polle konttasi etupolvillaan. Salamannopea reagointi pelasti tätiratsastajan suuremmilta vammoilta, kuten esim. leikatun polven, lantion, kylkiluiden ja tärkeiden sisäelinten murskaantumiselta! Ohjat käsistä ja kädet edellä äkkiä pois ja kauas satulasta. Ihan niinkuin on opetettu. Eiku...? Onneksi ei käynyt pahemmin, Jaska keräili itsensä pystyyn suuren hämmennyksen vallassa, pienet vekit etupolvissa ja toisen silmän päällä. Huh. Jaskan jalat taivuteltiin ja vähän sitten juoksutusta ja takaisin selkään. Sen verran jäi itsesuojeluvaistoa jäljelle, ettei laukannostoa enää yritetty. Seuraavalla kerralla sitten.
Jaska-reppana ihan hämillään kaatumisen jälkeen. Ei voi käsittää, miten se sai vasemmanpuoleisen silmäkulman auki, kun kaatuminen tapahtui oikealle kyljelle!
Maneesin seinään oli ilmestynyt ERIVÄRINEN levy! Jaska pani moisen mullistuksen heti merkille ja oli ihan viittä vaille, ettei poistunut koko maneesista samantien. Uteliaisuus voitti ja levyä piti päästä heti tutkimaan! Tarkan nuuhkimisen ja maistelun jälkeen levy todettiin vaarattomaksi ja Jaska kykeni taas olemaan normaali.
Maastoilua
Ryhmämaasto. Huomatkaa Seban omat kuviot! Kuviokellumisen aiheutti tien sivussa ollut laatikko tms. Suomipollet eivät tapansa mukaan noteeranneet koko hökötystä.
Jaska on päässyt maastoilemaan, koska vuokraaja on normaalilla järjenjuoksulla varustettu (nuori) ihminen, eikä se ole vielä hoksannut, että maastoilu on tuiki vaarallista ja että siihen voi kuolla. Niinpä se ei myöskään lietso Jaskaa turhaan paniikkiin kaikilla kuoloajatuksillaan kuten tätiratsastaja ja maastoilu sujuu oikein leppoisasti. Tätiratsastaja on ollut mukana henkisenä tukena (kenelle? Ilmeisesti ihan itselleen!).
Tulipahan potkuteltua vajaat 6 km!
Kerran täti sai lainaksi potkurin ja siinä olisi kuulkaa james potkukelkkakin kalvennut, sen verran haipakkaa täti sätki menemään! Polletkin (Jaska ja Leevi) joutuivat ihan ravaamaan, että pysyivät silakkana suihkivan potkuritädin perässä! Lenkki ulottui sivistyksen keskelle, vastaan tuli mopopoika (tai siis takaapäin), joka kyllä hiljensi merkin saatuaan, mutta veti hevosten ohi komeasti sivuluisussa (vähän sohjoa tiellä). No, karaistuneet ja kaiken nähneet suomipollet eivät korviaan lotkauttaneet teinin esitykselle. Kuten eivät myöskään vierestä nousseelle hävittäjälle. Tai autoille. Tai millekään. Edes potkukelkka ei pelottanut tallin pihasta lähtiessä, Jaska tunki oitis turpansa häkkyrään ja vähän tuuppi sitä, koska se oli uusi ja mielenkiintoinen juttu! Hienoja hepoja! Jaska kuumui vähän ravaamisesta ja pukitti muutaman kerran mielenosoituksellisesti (mikä olisi saanut tätiratsastajan katatoniseen tilaan selässä!), mutta tämähän ei vuokraajaa haitannut, nauratti vain! Milloinkahan tätiratsastaja pystyy nauramaan yhtä huolettomasti katsoessaan lähestyvää kuolemaa silmiin?
Jaska, otetaan semmonen selfie! Jaska: ota vaan ihan keskenäs, mä syön näitä pajunkissoja.. eiku oksia.
Hyppelyä Vuokraaja on harrastanut satunnaisesti estehyppelyä Jaskan kanssa ja kehitystä on tapahtunut! Jaska alkaa taas päästä jyvälle hommasta ja tuntuu nauttivan kovasti. Joskus tulee pieniä huteja, kuten kerran, kun ensin oli kaksi ristikkoa peräkkäin ja sit toisesta tulikin yhtäkkiä pysty. Eihän sitä voinut hypätä, joten ratsukko sujahti sujuvasti esteen ja seinän välistä. Tätiratsastaja olisi taas saanut tilanteessa vähintään kolme sydäriä ja kaksi aivoinfarktia ja suistunut päin seinää. Mutta vuokraaja hallitsi tilanteen tyynesti kuin kurkku. Ja naureskeli vaan. Vähän niinkuin kusela. Se jean pierre.
Jaska ja vuokraaja estehyppelyn ihmeellisessä maailmassa.
Tätiratsastajan "tyyli"näyte!
Jaska pääsi taas vähän keikistelemään kameran edessä. Sen taidon se kyllä osaa. Toisin kuin tätiratsastaja, jonka naama muistuttaa usein kissanoksennusta ja siten pilaa hienot yhteisotokset uljaan hevosensa kanssa.
Mannekiini-Jaska. Ja sit joku ihme kuvanpilaajahärö.
Jaska on sisäistänyt, miten tätiratsastajan kanssa on parasta poseerata!
Niin joo. Kevät. Ja karvaa. Sitä irtoaa ihan huolella. Jaskasta siis. Eihän sitä olekaan pöllynnyt kuin tammikuun lopulta. Ja vielä on matkaa kesäkarvaan... Mutta eipä ole talvella palellut pollea (eikä ole loimitettu, toppaloimikin oli unohtunut tätiratsastajan kotiin koko talveksi!). Tätiratsastaja palasi muistojen tielle yhteiselon ensikuukausiin. Meno oli vähintäänkin huvittavaa (paitsi tätiratsastajaa ei huvittanut yhtään, hirvitti ennemmin!). Siitäpä sitten inspiroituneena kehkeytyi pieni video, jossa mennyt kohtaa nykypäivän, tässä:
Muutama kuva Jaskan ratsu-uran alkumetreiltä!
Jaska ikuistettuna pastelliväreillä! Kerrankin tätiratsastaja voitti jotain arvonnassa. Kuva odottaa kehystämistä ja pääsee paraatipaikalle olkkariin!
