Kesäloma, vihdoin!

Läskileirin kuulumisia

Kuusikko (eikä tässä tarkoiteta nyt metsähallituksen puolta) on asettunut olemaan kutakuinkin hevoisiksi ja jokaiselle on löytynyt oma pari, kenen kanssa saa syödä vieretysten ja huiskia ötököitä naamasta, jos on osannut asettua strategisesti oikein (eli kyljittäin pää vasten toisen perää). Välillä rapsutellaan mojovasti ja nautitaan hevoselämästä. Ja onhan se mukavaa heittäytyä reporangaksi pötkölleen, kun voi luottaa siihen, että kaveri vahtii petojen varalta. Ellei sekin sitten ole urvahtanut viereen kuorsaamaan. Pari ovat siis Jaska ja Salama, Onni ja Leevi sekä Iso-Onni ja Heikki. Parinvaihtoa tosin tapahtuu joskus, varsinkin jos hierarkia sekoittuu sillä, että yksi tai useampia (uhreja) luontokappaleita haetaan hetkellisesti työntekoon (riistoa!) Alkuun meni pakka jotakuinkin sekaisin, kun joku haettiin pois! Siinä juostiin edessä ja takana ja ihmisraukka sai pitää silmät auki ja selässä, ettei vaan jää kenenkään tallomaksi, koska kun hevonen väistää toista hevosta, ei siinä joku kaksijalkainen tunnu kuulkaa enää missään! Sitä ihmistä ei sillä hetkellä ole edes olemassa hevosen senhetkisessä maailmassa. Loogista, koska jos 500 kiloa olisi tulossa päälle, niin kyllä sitä itsekukin väistäisi, vaikka sitten itseään pienemmän yli. Onneksi tilanne on siltäkin osin rauhoittunut, eikä ketään voisi vähempää kiinnostaa, kun joku haetaan pois. Lähinnä huokailevat helpotuksesta, kun ei nalli napsahtanut omalle kohdalle (aatteleppa omille kohilles, ehe ehe). 

Joskus joutuu sensuroimaan Jaskan ja Salaman välisiä kohtaamisia...

Lauman järjestys pysyy hyvänä, kun pomo eli Jaska aina välillä muistuttaa alempiaan asemastaan. Muistutukseksi riittää yleensä tuima katse ja jos ei se tepsi, niin pari terävämpää askelta kohti alempiarvoista saa jo kummasti liikettä aikaan. Jaskaa tosin komentaa Salama, koska jokaisen vahvan miehen takana on nainen! Ja toki muutkin siirtelevät toisiaan tieltään pois jos siltä tuntuu. Ja kun joku on sitä mieltä, että nyt siirrytään tuonnepäin (yleensä Jaska tai Salama) lähtee possujuna tarkoitettuun suuntaan jo muodostuneita (ihmeellisesti mutkittelevia) polkuja pitkin. Ja sitten etsitään mieluisa paikka ja lasketaan turpa ruohoon. Pollet ovat päässeet pari kertaa uudelle alueelle syömään ja saaneet lisäheinää paalin muodossa, että suurempaa laihtumista ei ole tapahtunut, tosin ei enää myös hallitsematonta lihomista.

Leevi ja Onni

Iso-Onni ja Heikki. Onnea vaan sille, joka hakee jompaa kumpaa, ovat kuin kaksi marjaa!

Vähän sitä sun tätä

Tätiratsastajalla alkoi vihdoin loma ja sehän tarkoittaa sitä, että Jaska joutuu hommiin toden teolla. Työputken ollessa kuumimmillaan ei tätiratsastaja aina kerennyt (eli viitsinyt herätä niin aikaisin että olisi käynyt ennen iltavuoroa) tai sitten päässyt, koska oli koko päivän töissä tai sitten niin helvetin väsynyt, että turha silloin mennä äkkäilemään viattomalle luontokappaleelle omaa paskaa oloaan. Silloin oli parempi jäädä kotiin, koska laitumella polle saa väkisinkin liikuntaa ja tuskin edes kaipaa ihmistä näköpiiriinsä. Pelastavana tekijänä on ollut myös Vuokraaja, joka jaksaa tehdä monipuolisesti erilaisia juttuja Jaskan kanssa ja vieläpä tunteella (kerran tätiratsastaja todisti, kun Vuokraaja vei Jaskaa tarhaan ja jäi siihen portille vielä pitkäksi aikaa pussailemaan!). Oikein sydäntä lämmittää, kun joku muukin ymmärtää, miten hieno ja rakas Jaska on! 

Kiva heppa!

Törkyturpa! Kiss that!

No. Mitäs sitä on sitten tehty? Vähän sinnepäin ratsastusta, haahuilua, maastoilua ja estehyppelyäkin jopa! Oli myös valmennus, mikä meni vähän sinnepäin. Jaska oli tosi hyvä ja rento ennenkuin valmentaja tuli ja tehtävät alkoivat. Silloin kiristyi täti selässä, koska oli niin vaikeaa ja sehän korreloitui suoraan hevoseen, koska oli niin vaikeaa. Siinä sitten hauikset kireänä kammettiin ja ei yhtään auttanut, kun naapurisetä tuli raivausvehkeellä kentän vierelle elämöimään ja puskassa piileksimään. Periaatteessa Jaska ei välittänyt puskasedästä, mutta sen verran keskittyminen aina sillä sivulla herpaantui, että korva (eli huomio) oli kääntyneenä häiriötekijään ja tietenkin myös tädin huomio kiinnittyi puskaperttiin ja siihen, ettei se hevonen nyt vaan säikähdä mitään ja sitten unohtuikin rennosti ratsastaminen ja jäykkänä vaan pönötti akkaihminen selässä kuin tönkkösuolattu muikku ja sittenhän Jaskakin oli tönkkönä, koska joku saatanan valopää ratsasti sen tönköksi. Aargh! No, mutta parani loppua kohden ja Jaska oli parhaimmillaan laukassa, kun täti sai hyvät ohjeet taas, miten olla häiritsemättä suoritusta. Päällimmäinen fiilis oli kuitenkin plussan puolella, joten ihan hyvin siihen nähden, että edellisen viikon sisään täti oli ratsastanut kaikki kaksi kertaa ja niistäkin toinen maastossa!

Temppuradalla. Jaska: saanko levätä hetken tätä hyrrää vasten?

Leevi ja Jaska parkissa, kun temppurataa kerätään pois. Leevi etualalla.

Mikäs tämä on? 

Tallille on tullut uusia asukkeja ja tätiratsastaja ilmoitti, että voi mielihyvin lähteä Jaskalla näyttämään maastoreittejä, koska Jaska on rauhallinen, kulkee edellä eikä pelkää (yleensä) mitään, kunhan kyseinen poni vaan osaa käyttäytyä, eikä ole mikään "loose cannon", koska Jaska voi imeä vaikutteita pöllöilystä maastossa ja silloin ei tätiratsastajasta ole mitään hyötyä hevosen rauhoittelussa ja hillitsemisessä, koska: 

a. hevoisen vauhkoontuminen aiheuttaa tätiratsastajan vauhkoontumisen 

b. vaikka tätiratsastaja kuinka teeskentelisi olevansa ihan cool, niin kehonkieli ei petä (sydän läpättää kuin lampaansaparo ja adrenaliini tihkuu jokaisesta ihohuokosesta leijuen hevon nokkaan, josta se saa lisää pelon aihetta (olette varmaan kuulleet, että pelon voi haistaa?)

c. kun molemmat ovat vauhkoina ja varmoja siitä, että nyt vähintään kuollaan (hevonen tietenkin pedon hampaisiin, koska on niin yksinkertainen, että se ei voi ymmärtää kuolevansa jotenkin muuten, mutta tätiratsastaja on ehtinyt jo keksiä monta erilaista tapaa kuolla hevosen kanssa: selästä suistumalla ja taittamalla niskansa tai iskemällä päänsä kiveen, puuhun, taloon, tielle parkkeerattuun autoon, peräkärryyn tai polkupyörään, jäämällä ojaan kaatuvan hevosen alle tai kosteaan suomaastoon kaatuvan hevosen alle, saamalla sydärin, tukehtumalla nielaisemalla kielen tai männynkävyn tai jonkun kurkunpään kokoisen koppakuoriaisen hevosen kiitäessä pakoon uhkaa, törmäämällä hevosen kanssa päin autoa, puuta, taloa, hirventähystystornia tai toista hevosta. You name it!)

d. että kyllä voidaan lähteä maastoon, jos toinen ratsu on ihan lunki!

Erään leppoisan maastolenkin jälkeen...

No, siinähän kävi sitten niin, että ratsukoita oli yhteensä neljä eli Leevi (kera Setämiesratsastajan), Iso-Onni ja Netta-poni. Aluksi isot hevoset tuijottivat kentällä valkoista ilmestystä, mutta todettuaan, että ai, toihan on meikäläisiä, päästiin matkaan hyvässä järjestyksessä, Jaska edellä ja Leevi ponin jälkeen viimeisenä varmistamassa nuoren ratsastajan turvallisuutta. Jo toisen tienylityksen kohdalla tulikin kuorma-auto mutkan takaa, mutta onneksi kuski oli havainnut kulkueen (puolet oli vielä tien toisella puolella) ja pysäytti auton ja kiltisti odotti, että saadaan kaikki tien yli! Ylistys hienosta toiminnasta kuskille!

Mikä toi on? ¨

Muuten retki sujui oikein mainiosti ja saatiin jopa yksi laukkapätkäkin mentyä ilman, että kukaan (hevonen tai ratsastaja) menetti järkensä! Mukavaa, kun on järkeviä hevosia ja toisaalta rauhalliset pollet tuovat turvaa semmoisille, jotka yksinään olisivat astetta säpäkämpiä. Jaska on hyvä veturi, korvat hörössä kopsuttelee eikä turhia kyttäile ja Leevi on hyvä perämies (välttelee vetohevosen osaa niin hyvin kuin osaa). Välissä on sitten muiden hyvä kulkea!

Letka etenee hyvässä järjestyksessä

Setämiehen ja Leevin kanssa käytiin ehkä kesän paras maasto, kun päästiin Jaskan kanssa yhden ojan yli (mistä pääsee kivalle metsäpolulle) vihdoin. Tänä vuonna ei jostain syystä ojan ylitys ole onnistunut ja tätiratsastaja kyllä tiesi, mistä johtuu, että Jaska alkaa tanssimaan ylityskohdan edessä käkisalmen valssia eikä mene sitten millään, vaikka kuinka tuuppisi! Täti on jo hyvissä ajoin alkanut vähän pidättelemään (niin, hevosta, ei kusta!) ja sehän riittää Jaskalle merkiksi, että nyt on joku ISO JUTTU ja ei silloin kykene. No tällä kertaa tätiratsastaja ilmoitti jo paljon ennen ojaa, ettei tee sitten yhtään mitään ja kas! Niin pujahti Jaska ojan yli kuin peruna kattilaan (itse asiassa käveli pohjan kautta) kuin olisi aina ennenkin tehnyt sitä. Tai siis onhan se tehnyt sen kymmeniä kertoja edellisvuosina. Ojassa on semmoinen puuhäkkyrä (silta?), mistä ihmiset kivasti pääsee yli, niin sehän se on, mitä pitää mulkosilmin tuijottaa (vaikka vieressä on ihan hyvin tilaa!). Ja sitten täti on alkanut sitä tuijottamaan, ettei se hevo nyt vaan tunge koipiaan sinne väliin ja ptruu, että älä nyt vaan hyppää ja siihen se sitten on jäänyt... Mutta nyt siis mentiin kuin ei mitään ja kivaa oli mennä polulla hevosen kompastellessa juuriin tyyliin sata kertaa... 

Meidän kiitolaukkapätkä on pilalla, tienhoidollisista syistä siihen on ajettu kiuaskiviä, jotka ikävästi pilkistelevät hiekan alta, joten maksimivauhti siinä on kävely. Ollaankin varmuuden vuoksi menty ns. väärinpäin sitä, ettei hevoset ala mitään kuvittelemaan, koska aika hyvin ne on opetettu siihen kohtaan, mistä saa lähteä kuin nappi housusta! Laukattiin sitten toisella tiellä mennen ja tullen. Pidempään ja kovempaa olisi saanut mennä, mutta hevosen ehdoilla mentiin ja juuri niin kovaa ja pitkään kuin heitä huvitti (no vähän joutui käskemään, ettei ihan alkumetreille hyydy meno). Kaikenkaikkiaan ihana maasto, hevoset olivat niin rentoja eikä tilanne riistäytynyt käsistä missään vaiheessa! Täti huudahtikin euforiassaan, että tästähän voisi jopa maksaa! Setämies myötäili leveä hymy huulillaan, kunnes molemmilla välähti, että niin, johan me tästä maksetaan... Mutta eihän näitä kokemuksia pysty edes rahassa mittaamaan!

Maailma on niin paljon parempi paikka hevosen korvien välistä katsottuna!

No estehyppelyä sitten. Ideahan kuulosti oikein hyvältä ja tätiratsastaja innosti tallilla oikein muitakin, että tulkaa mukaan, se on kivaa se! Ja sitten iski taas kulttuurishokki, kun istahti alas siihen satulaan, missä polvet hölskyvät ilman mitään tukea, istuin on matala ja kova kuin kirkonpenkki! Ja ne jalustinhihnat oli vedetty niin lyhyelle, että tuntui kuin olisi polvet suussa! Sitä se on, kun wannabe kouluratsastaja istuu estesatulaan (ja tuokin on ns. estepainotteinen yleissatula, jos se jollekin jotain sanoo). Eli hyvin vahvasti oltiin epämukavuusalueella. Siinä sitten harjoiteltiin keventämään ravissa ja istumaan laukassa. No, ensimmäiset ylitykset meni ihan ok, sitten tuli tehtäväksi mennä ns. suhteutettu (eli 2 estettä muutaman laukka-askeleen välein) ja siinä vaiheessa tädillä unohtui käsijarru päälle. Jokaisen esteen yli päästiin, vaikka tyylipisteet tippuivatkin melko alas. Täti päätti sitten tulla yksittäistä estettä, koska:

a. käsijarru oli hirttänyt kiinni

b. mielessä kummitteli, että Jaska voi kompastua esteeseen, kun ei laukkaa kunnolla (ja siitähän seuraa se, että tätiratsastaja suistuu päin estettä tai maneesin seinää tai jää onnistuneesti hevosen alle ja muuta kivaa)

c. jarruttaminen johtui siitä, että täti ei osannut istua laukassa (kun jalat pyrkivät joko irtoamaan jalustimista tai menemään jalustimesta läpi johtuen lyhkäsistä jalustinhihnoista ja sitä kautta reisillä puristamisesta jolloin jalka nousee liian ylös jne.)

d. täti halusi, että saadaan edes yksi tai kaksi hyvää suoritusta ja lopetetaan sitten siihen, ettei Jaskalle tuu paha mieli (ja että tädille tulee hyvä mieli!)

Ja niin kävikin, että Jaska hyppäsi mielellään sen yhden esteen, vaikkakin hieman eri kohdasta kuin tätiratsastaja aka perunasäkki oli kuvitellut, jolloin hevonen ja ratsastaja eivät olleet ihan samassa rytmissä eli täti jäi jälkeen ja yllättyi, että ai, joko se hypppäs! Ja kun tätiratsastaja jää hypyissä jälkeen, niin siitähän seuraa armoton noituminen, kuten: perkele! V'ttu, mitä hyppyjä! Iik! Ääk! V'ttu, jee, hyvä hyvä! Jos ei muuta, niin katsojilla on ainakin hauskaa, kun perunasäkki elämöi ja ilakoi, kuin olisi voittanut maailmanmestaruuden ylitettyään 40 cm korkean ristikon hevosella. Mutta se on kuulkaa iso juttu! Siis se, että uskaltaa istua puolitoista metriä maan yläpuolella arvaamattoman saaliseläimen kyydissä ja vielä usuttaa se hyppäämään jonkun yli että ollaan vähän niinkuin vieläkin korkeammalla! Ei ole korkeanpaikankammoisen hommaa se. Mutta silti jälkeenpäin tuntui taas niin hyvältä, kun oli ylittänyt itsensä (eli esteen) ja tällä kertaa ei ollut etukäteispaniikki, kuten viime kerralla. Eikä myöskään välikäsi-tai jälkikäteispaniikki vaan fiilis oli hyvä alusta loppuun. Suuri kiitos kuuluu tietenkin Uhrille, joka tuli tekemään "radan" ja antamaan neuvoja ja vielä kuvaamaan. Mukana olivat myös Iso-Onni ja Leevi Emman kanssa. On se kivaa harrastaa (mitä vaan), kun on hyvä porukka ja loistavat puitteet ympärillä! Ja kaiken kruunaa maailman ihanin heppa Jaska, painonsa arvosta kultaa. 

Hei, me lennettiin! Tai ainakin kömmittiin! 

Katsotaan sitten, mitä syys tuo tullessaan, kun läskileiri loppuu... Todennäköisesti käy niin, että kouluratsastuksen osuus kasvaa ja Vuokraaja pääsee taas oikeasti hyppäämään virkeällä hevosella ja maastoilu vähenee (ainakin tätiratsastajalla), koska:

a. läskileirin jälkeen hevonen virkistyy

b. virkistynyt hevonen on valppaampi ympäristöä kohden

c. valpas hevonen reagoi enemmän

d. enemmän reagoiva hevonen aiheuttaa tätiratsastajan jännittymisen

e. jännittynyt tätiratsastaja saa aikaan hevosen jännittymisen

f. jännittynyt hevonen voi tehdä isoja sivuttaisliikkeitä

g. isot sivuttaisliikkeet saavat tädin suistumaan satulasta 

h. tädin suistuminen satulasta aiheuttaa kipua ja kärsimystä 

i. kipu ja kärsimys (sekä satulasta suistuminen) tekevät ison lommon luottamukseen

j. lommo luottamuksessa ei ole hyvä asia millään mittapuulla

Eli summa summarum: hevonen pelkää yhtä paljon kuin ratsastajansa (tädin omakeksimä slogan viime maastoreissulla!). Nimim. saako itsensä huumata, jos lähtee talvella maastoon?

Silloin, kun ei mene ihan putkeen, on hyvä, että on joku joka lohduttaa 💓

Läskileiri!

Minä olen kingi!

Läskileirille mars!

Ja niin koitti jälleen se odotettu kesäkuinen päivä, jolloin vihannat heinävainiot kutsuivat läskileiriläisiä ahmimaan mahat täyteen vihreää kultaa. Leiriin oli valmistauduttu laihduttamalla koko talvi ja kevät ja sitten mutustelemalla ruohoa asteittain, aluksi ihan maun vuoksi vaan ja sitten jo hieman pidempään. Pollet olivat tietenkin sitä mieltä, että mitä tuota harjoittelemaan, kyllä me vihreää osataan syödä, turhaa akkojen (ja setämiehen) kaakatusta. Mutta onhan siinä vinha pointti, harjoittelussa, kun ei tuo kaviokkaan suolisto pidä äkkinäisistä muutoksista, mitä ruokavalioon tulee. Eli omistajaparat yrittivät lähinnä vaalia kukkaronsa sisältöä ja olla rikastuttamasta eläinlääkäreitä turhilla ähkyillä, ripuleilla ja kaviokuumeilla ja sen vuoksi jaksoivat seistä narun jatkona armaansa ahmien hurmiossa sentin mittaista ruohikkoa kitusiinsa. 

Tätiratsastaja (punainen takki) ja hänen mahdottomuutensa

Läskileirin alkumetrit

No, kun the päivä koitti, oli tallilla jokaiselle läskileiriin osallistujalle oma taluttaja, että päästään hyvässä järjestyksessä kohteeseen. Heikki (vääränrotuinen sekä ruuna eli palliton) lähti johtamaan joukkoa, sitten Salama (tamma eli the bitch) ja Onni (ruuna) ja viimeisinä Jaska (ruuna?) ja Leevi (ruuna for sure). Kaikki muut heboiset siirtyivät kohti laidunta kävellen, mutta Jaska näytti unohtaneen moisen askellajin ja eteni hyvin ryhdikkäänä ja koottuna passagea (termiä tuntemattomille tyyliä voisi kuvailla "kroppa nipussa, säkä korkealla, perse matalana ja lähes paikallaan ravaten jalkoja näyttävästi nostellen". Kiirekin sillä oli, koska se oli pistänyt merkille, että hänen mielitiettynsä ja valittunsa (Salama) kulki edellä lähellä kilpakosijaa (Heikkiä). Eihän semmoinen käy, että toisen eukkoa aletaan vikittelemään, tuumi Jaska ja lisäsi pökköä pesään. Hienosti onnistui väistöliikkeetkin passagen tahtiin, kun tätiratsastaja oli Jaskan mielestä aivan turha hidaste. Tätiratsastaja yritti hiki päässä edes jotenkin hallita korskean hevosensa menoa ja taisipa kerran vähän ujosti narulla komentaa, että "olehan siinä kampeamatta minua ojaan" ja siitäkös Jaska riemastui! Piti oikein niskoja nakella, etupäätä nostaa ilmaan ja vähän korskua, että "mummo jumalauda, siähän et akka tässä nyt komentele vaan alahan nyt marssia tahdissa, jonka MINÄ määrään"! Eihän siinä muu auttanut, kuin pysyä kyydissä. Vihdoin ja viimein pollet olivat laitumella ja irtipäästöä vailla. Jaska oli niin täpinöissään, että pyöri ympyrää eikä tajunnut omaa parastaan: jos seisoo paikallaan, niin tätiratsastajalla on mahdollisuus riisua riimu ja vapaus koittaisi. Jossain vaiheessa Raketti-Naketti seisahtui juuri sen verran, että tätiratsastaja sai avattua naruriimun solmun viimeisillä voimillaan ja kaikki hepat olivat irti! Tätitratsastaja raahautui henkihieverissä turvaan sähkölangan toiselle puolelle ja sai kähistyä sen verran, että "kuvatkaa te, mä en pysty, puuh puuh!".

Yleistä härdelliä

Välien selvittelyä

Heikki oli ainut uusi laidunporukassa sekä ihan väärää rotua (ei suomenhevoinen) ja senpä vuoksi se joutuikin heti muiden silmätikuksi. Neljä suomenpollea moikkasivat nopeasti toisiaan, että " ai moi, säkin oot taas täällä läskileirillä, kiva nähdä!". Jaska otti jälleen päällepäsmärin roolin ja jakeli määräyksiä sinne sun tänne, lähinnä Heikille, että " sä et tuu siihen ja sä et sit leiki ton tai ton tai mun kaa" ja muutkin lähtivät mukaan, paitsi Leevi, joka juoksenteli päämärättömästi ympyrää häntä tötteröllä tärkeänä puhisten. Muutaman kerran Heikki jäi pinteeseen, kun muut jahtasivat sitä ja laitumet rajat tulivat vastaan. Hurjalta näytti pari kertaa, kun Heikki oli uponnut pehmeään kohtaan, eikä päässyt pakenemaan ja sotanorsulauma laukkasi korvat luimussa kohti. Jaska latasi alussa mojovan potkun Heikin hanuriosastoon, mutta onneksi hevoset ymmärtävät a. väistää ja b. kohdistaa potkun suunnan ja voiman niin, että YLEENSÄ toiseen ei oikeasti satu, vaikka se hirvittävältä näyttääkin. 

Ei se satu, vaikka siltä näyttää (Jaska vetää kakkosnelosen Heikin perberiin)

Ensimmäinen päivä sisälsi paljon juoksentelua ja hippaleikkejä (mikä läskileiri tää muka on, jos pitää juosta?) ja Ihmiset alkoivat jo miettiä, että pitääkö perustaa Pelastakaa Heikki ry, jotta toinen ei ihan stressaannu ja traumatisoidu ja joudu terapiaan lopuksi iäkseen kiusaamisen vuoksi. Seuraavana päivänä tilanne näytti jo vähän paremmalta, hepat olivat hokanneet, että "viddu, täällähän on ihan määrättömästi syötävää, mitä helvettiä me täällä juostaan?" ja rauha laskeutui lauman ylle ja tasainen ruohon rouskutus alkoi. Jaska oli liimautunut Salaman kylkeen, Leevi ja Onni laidunsivat lähistöllä ja Heikki sai syödä astetta kauempana. Ihmiset olivat tyytyväisiä, että rauha koitti vihdoin ja uskalsivat jälleen nukkua yönsä hyvin. 

Heikki, Jaska ja Salama 

Sama combo

Jaska ja Salama näyttävät, mistä päästä hevonen pissii

Traktori ja Ihmiset ovat merkkaamassa taivaan rajaa

Läskileirin ryhmädynamiikka löytyi siis, Jaska ja Salama olivat pari, Leevi ja Heikki rapsuttelivat toisiaan ja välillä Onni pääsi Jaskan suuresta armosta rapsuttelemaan Salaman kanssa (ovat viettäneet ikänsä yhdessä, sisaruksia). Jaska sieti Heikkiä, mutta näytti hyvin selkeästi sille, milloin pitää siirtyä takavasemmalle ja Heikki fiksuna kaverina totteli kyselemättä kaikkia hienovaraisia vihjeitä (korvan asento, pään asento, hampaat). Idyllistä!

Suuria muutoksia

Kävi ilmi, että Salama olikin pahamaineinen, kevytkenkäinen nainen (eikä nyt puhuta alumiinikengistä!). Ei toki omasta, vaan omistajansa tahdosta ja niin joutui tamma lähtemään vieraisiin miehiin. Se poikikin tallin uudelle tulokkaalle Iso-Onnille (ruuna, vääränrotuinen) mahdollisuuden päästä läskileirille. Tätiratsastaja ei ollut todistamassa tilaisuutta työvelvollisuuksiensa vuoksi, mutta sai onneksi raporttia, miten meni. Ja niinhän se meni, että pieni härdelli syntyi, kun uusi lapsi tuli leirille, mutta Jaska hoiti tilanteen johtajan ottein. Eli omi uuden tulokkaan itselleen ja kertoi muille ja tulokkaalle, että "homma menee niin, että sä et leiki muiden kuin mun kanssa ja muut ei leiki sun kanssa ja mä leikin kenen kanssa haluan". Ja niin sujahti uusi tulokas ryhmään kuin markka pajatsoon. 

Karvanoppa ja Heikki vaihtavat kuulumisia

Onni ja Salama liittyivät nuuhkimisklubiin

Jaska ja Heikki 

Tätiratsastaja on tyytyväinen, kun Jaskan kalastaminen laitumelta on ollut helppoa, tai siis ei se ainakaan ole karkuun juossut vaikka ei varsinaisesti ole tullut luokse sieltä sadan metrin päästä. Eikä kukaan ole tullut häiriköimään, jos jotakuta on haettu, että siinä mielessä helppoa kun Ihmisten ei ole tarvinnut väistellä hampaita tai kavioita vaan on voinut vaan käydä poimimassa oman läskileiriläisensä muiden joukosta ilman sen suurempaa numeroa.

Yleistä sekasortoa

Joutsenkaulat Jaska ja Heikki (Heikki voitti joutsenkaulamestaruuden)

Nii mihin mä meen, kuka mä oon?

Leevi ei tiedä, mitä täällä oikein tapahtuu ja miksi me ei syödä jo jotain?

Ja kyllähän läskileirin tulokset alkavat jo näkyä: 

a. kylkiluita ei enää tunne vaikka vähän kaivaisi

b. hevoset ovat tasaisen rauhallisia, jopa nuutuneita (mikä on suuri plussa maastoilua ajatellen, ei läskileiriläinen jaksa tehdä ylimääräisiä sivuttaisliikkeitä!)

c. ötökänpuremat kutiavat siihen malliin, että Ihmisen suoma rapsutus on taivaan mannaa ja sitä ei vaan voi saada tarpeeksi

d. hevoset saavat toteuttaa sitä kuuluisaa luonnonmukaista elämäänsä laumassa ilman Ihmisen häirintää

Että kyllä läskileiri on hevosen parasta aikaa niinkuin elämä on Ihmisen parasta aikaa!

Alkutilanne veti vähän naaman kireäksi, kun olisi joka paikkaan pitänyt ehtiä

Jaska ja hänen mielitiettynsä kirmaavat yhdessä läskileirillä

Psst. Kiitos kuvista, Vilma! (@vilma:kassu instassa) 

https://www.instagram.com/kaunokaneli/?hl=fi

Ai kamala!

Uhka vai mahdollisuus?

Hyppää esteitä, ne sano

Se on kivaa, ne sano. Uhrin ja Vuokraajan suunnalta on tullut jo pidemmän aikaa ehdotuksia estehyppelystä, siis että tätiratsastaja kapuaisi ratsunsa selkään ja liitelisi esteiden yli. Aluksi vihjeet olivat hienovaraisia ja kannustavia, sitten sävy muuttui hieman vaativammaksi ja lopuksi olivat mokomat ketaleet jo päättäneet, että nyt se saatana hyppää tai itkee ja hyppää. Että Seban vuokraaja haluaisi hypätä kanssa jotain pientä ja matalaa sun kanssa. Joo, sille kävis ens viikolla, mikä päivä sulle sopii? Kjeh kjeh. Mene siinä nyt sitten kieltäytymään, kun on jo monta kertaa luvannut hypätä Vuokraajan hyppyjen jälkeen tai ennen tai... Mutta ei ole tullut hypättyä, koska

a. Jaska on hypännyt niin hienosti, että turha sitä on tämmöisen räpyläjalkaisen pullasorsan mennä sinne pilaamaan hyvää fiilistä

b. Jaska on mennyt niin huonosti, että turha sitä on tämmöisen syömälihavan täti-ihmisen  mennä sinne lisäämään paskaa fiilistä

c. Jaska on käynyt niin kuumana, että jopa Vuokraajaakin on melkein hirvittänyt, että turha sitä on tämmöisen omaa pieruaankin säikähtävän hermoheikon tätiratsastajan mennä konimus kaakkimusta lisää kuumentamaan 

d. Ai joo, kato mulla jäi nuo ratsastustamineet kotiin vahingossa (ihan tarkoituksella!), että turha sitä on tämmöisen heikkokalloisen tädin mennä ilman kypärää selästä maneesin seinään suistumaan ja terveydenhuollon kustannuksia kasvattamaan

e. Ei huvita, että turha sitä on silloin tehdä oikeastaan yhtikäs mitään. Koska ei h u v i t a (eli kauhukerroin on liian suuri!)

Kunnon pönötys. Koska satula.

Suurin syy tätiratsastajan hyppyhaluttomuuteen on tietenkin pitkä tauko, mikä taas johtuu siitä, että silloin viimeksi, kun tätiratsastaja yritti hypätä esteitä, teki Jaska tenän. Eli joskus reilut puolitoista vuotta sitten, syksyllä armon vuotta 2018. Silloin ei maistunut Jaskalle. Ei edes Urhi saanut kopukkaa hyppelystä innostumaan, koska (myöhemmin selvisi) Nakkis ei tykännyt hypätä koulusatula selässä, otti vissin jotenkin kiinni johonkin tai esti liikettä tai jotain muuta taivaankappaleiden asennosta johtuvaa. Mutta kun Jaska kieltäytyi tarpeeksi monta kertaa hyppäämästä, seurasi siitä sitten tätiratsastajan vakava traumatisoituminen. Eikä sen jälkeen ole paljon kiinnostellut hypätä. Ei, vaikka Jaskalle ostettiin uusi estepainotteinen satula juurikin hyppelyjä varten ja sen kanssa onkin estehevoisuus taas ollut muodissa ja Vuokraajan kanssa Raketti-Naketti on mennyt vaikka miten isoa okseria ja kaikkea korvat tötterollä vailla minkäänlaista viitettä epäröinnistä (eli satula taisi olla syy haluttomuuteen!). Mutta silti tätiratsastajan mielessä häilyi ne kieltämiset eikä hinku esteille ollut kovinkaan suuri, varsinkin kun täti jännitti jo touhua maan pinnalta katsottuna!

Tuumasta toimeen

Hyppelypäivä oli siis sovittu yhdessä Seban vuokraajan kanssa. Ehtona oli, että mennään pientä ja matalaa, mielellään ristikkoa ja suoralla linjalla. Muuten loppuu ennenkuin alkaakaan! Tallille huristellessaan tätiratsastaja rauhoitteli itseään ajattelemalla, että eihän tässä sentään maastoon olla lähdössä (trauma viimeisimmästä maastoilusta!). Ja sehän helpotti. Mikään ei ole niin kammottavaa ja henkeä uhkaavaa kuin maastoilu! Tätiratsastaja päätti, että jos polle alkaa yhtään kuumumaan tai lähtemään lapasesta, loppuu ne hyppelyt siihen paikkaan.

Laukkapuomit imatranajoasennossa. 

Alkulämmittelyinä mentiin ravi- ja laukkapuomeja. Tätiratsastaja on istunut koulupenkissä niin kauan kuin muistaa, joten estepenkki aiheutti pienimuotoisen kulttuurishokin, koska jalustimet olivat niin lyhyet, että tuntui kuin olisi ollut Imatran ajoissa, ainakin asennon puolesta. Kummasti siihen kuitenkin tottui, että istuu kuin nojatuolissa, jalat edessä. Ensimmäinen "este" tultiin ravissa, ettei vaan vauhti kiihdy liian hurjaksi! Jaskahan sitten juoksi esteen yli, ei vaivautunut edes teeskentelemään hyppäämistä. Seuraavaksi lähestyminen laukassa ja... Jaska "hyppäsi" esteen yli, tätiratsastaja ei kiskonut suusta ja pysyi kyydissä! Jeee! Uudestaan! Ja sitten iskikin helpotus ja pari päivää vellonut jännitys purkautui niinkin voimakkaasti, että täti meinasi oksentaa! Ja jalat menivät hyytelöksi. Madam Aladoobi, saanko esitellä! Onneksi täti sai kerättyä itsensä pian kuin Puppe ikään ja homma jatkui. Uhri oli väsännyt suhteutetun linjan eli kaksi estettä muutaman laukka-askeleen väleiin ja eikun sitä kohti sitten. Jaska tuli esteelle hienosti, jatkoi matkaa mutkittelematta ja kiihdyttämättä seuraavalle ja niin sitä vaan mentiin suhteutettu! Ilonkiljahdukset kimpoilivat maneesin seinissä, kun tätiratsastaja messusi kuin olisi astunut naulaan ja lapsenomainen riemu tarttui myös muihin läsnäolijoihin! Ja Jaska otti kaiken irti kehuista ja kiitoksista. Ja olihan se ne ansainnut!

Korvat tötteröllä estettä kohti!

Vaikka esteet olivatkin ns. maahankaivettuja (eli siis tosi noloja, semmoisia mitä kolmevuotiaat hyppää poneilla silmät sidottuin, ilman käsiä ja väärinpäin istuen ilman satulaa), oli tätiratsastaja niin onnellinen ja ylpeä itsestään, kun pääsi vuoren kokoisen henkisen esteen yli! Ja että se oli jopa kivaa! Kuvitella! Eikä se satulakaan niin kamala sit ollutkaan, itseasiassa täti totesi, että tällähän pystyy hyppäämään eikä joka kerta tule kiskottua suusta (koulusatulan polvituet ehkä hitusen haittaavat satulassa nousemista ja myötäämistä esteellä!). Videolta katsottuna touhu näyttää lähinnä säälittävältä, Jaska hädintuskin edes hyppää ja täti taas ylihyppää, mutta mitä välii! Pääasia, että tätiratsastaja uskalsi "hypätä" ja mikä parasta, Jaska pysyi niin rauhallisena koko ajan ja kuunteli pidätteitä ja kerran jopa pelasti ratsukon katastrofilta, kun lähestyminen meni pieleen, Nakkis meinasi ottaa vielä yhden askeleen, mutta viime hetkellä perui sen ja hyppäsi yli. Täti oli ihan onnellisen tietämätön asiasta, tuijotti vain vastassa olevaa seinää (ettei vaan tuijota estettä, koska se on rangaistuksen uhalla kiellettyä). Hyppyjen jälkeen täti oli niin helpottunut henkiinjäämisestä, että suorastaan heitti ohjat käsistä ja keskittyi pollen kehumiseen ja taputteluun hurmioituneena omasta suorituksestaan, onneksi Jaska meni aina suurinpiirtein oikeaan suuntaan ilman ohjausta, eikä törmännyt esim. seinään tai kuvaajaan.

Jihuu! Tässä liidellään esteen yli!

Ehkä ne, jotka ovat joskus traumatisoituneet jostain asiasta (kuten jos vaikka lentää maneesin seinään, suistuu satulasta metsässä jne.), ymmärtävät miten vaikeaa se itsensä voittaminen on. Vaikka kuinka joku toinen vakuuttaisi, että siitä vaan, hyvin se menee, pitää silti olla itse valmis kohtaamaan pelkonsa ilman yletöntä jännittämistä, varsinkin hevosen kanssa. Koska jännittäminen siirtyy suoraan siihen elikkoon ja sittenhän hommasta ei tule lasta eikä paskaa, kun paikalla on kaksi hätääntynyttä matkustajaa kuskin jäätyä parkkipaikalle kaivelemaan nenäänsä.

Ja taas uhmataan painovoimaa!

Kiitos ja kumarrus kuuluvat siis Uhrille ja Vuokraajalle, koska he sitkeydellään saivat tätiratsastajan jälleen estehyppelyn ihmeelliseen maailmaan. Ja kivaahan se oli, joten pitää ottaa uusiksi. Heti ensi vuonna taas!

Tässä videokooste tätiratsastajan maailmoja mullistavasta tapahtumasta:

Uhka vai mahdollisuus?

Koronajumppaa

Siitä se ajatus sitten lähti....

Jokunen viikko sitten loppui tätiratsastajan höntsälätkä ja sähly kuin seinään, kun hallitus kielsi parveilun ja sen myötä alkoi kunto laskemaan. Jaahas, mitenkäs sitä tämmöinen tavallinen täti-ihminen kuntoilee, kun ei oikein kuntopiiri kotona iske ja ainut urheiluun verrattavat muodot ovat hulavanteen vatkaus sekä ratsastus.Tätihän ei juokse kuin sählypallon perässä tai jos työpaikan kahvihuoneessa on pullaa!

Kyykkyjä voi tehdä kätevästi estepuomin kanssa!

Tästä syystä tätiratsastajalle iski huoli, että miten sitä ne muut tavalliset ihmiset oikein treenaavat nyt, kun kaikki jumppausareenat ovat kiinni. Kuten jäähallit, sählykentät, uimahallit, kansalaisopiston jumpat, kuntosalit ja nyt suljettiin jopa luontopolku, koska eristyksissä elävät ihmiset ovat vissiin sännänneet suu vaahdossa sankoin joukoin luontoon patikoimaan ja yskimään hengästyttyään ja sitä kautta koronaa levittämään. Että mitä tässä tilanteessa voi oikein tehdä, ettei ihan rapakunto iske! Kesäkin tulossa ja pitäisi olla rantakunnossa, jos sinne rannalle nyt sitten ylipäätään pääsee. Jos vaikka sekin kielletään, uimarantailu. 

No, kuten hyvin tiedetään,  tätiratsastaja ei lukeudu fanaattisimpiin salilla kävijöihin. Taisi viimeksi käydä kuntosalilla parisen vuotta sitten, kun leikattua polvea piti hiki päässä ja hampaat irvessä kuntouttaa (oli ilmaista hupia, kiitos tapaturmavakuutuksen!). Mutta pieni ajatus alkoi muhimaan kuntoilutumakkeessa ja siitähän se ajatus sitten lähti! Että mitenkä sitä oikein voisi harrastaa kuntoilua talliympäristössä... Onneksi tallikaverina on kaikkeen labradorin innolla mukaan lähtevä yllytyshullu Uhri! 

Älä vain minua sotke tähän jumppakeissiin!

Tämmöinen siitä tallijumppavideosta sitten tuli. Ainakin vatsalihakset saivat harjoitusta, sen verran oli lystiä!

Jos löytyy kärrit ja vetäjä ja kuski, jolla on raippa, niin ...

Alla olevasta linkistä pääset juutuubin ihmeelliseen maailmaan, ole hyvä!

Coronajumppaa tallilla, kun salille ei pääse.

Omnomnom. Jumppaa sinä kuule ihan keskenäs,
mä olen kesäkunnossa aina!

Video on ollut kovin suosittu ja jatkoa on pyydetty, joten ehkäpä Team Äly & Väläys tekee piankin koronajumppavideon vol 2. Mene ja tiedä... Kiitos kaikille kannustavista ja positiivisista kommenteista! Parasta tämän tekemisessä oli heittäytyminen hyvän ystävän kanssa ja loputon nauru! Kai tästä elämästä voi vielä nauttia!

Ihan super super mahtava, ihania ootte! ❤️ Tulin tästä niiiiin iloiseksi ja melkein tukehuin persikkapiirakkaan! 😂Kiitos illan nauruista! Tää oli ehdottomasti paras pitkään aikaan! 😘

🤣ihania ootte!❤ Teidän jumppatunnille tulisin heti

Ihan ku Apuva-mies 

 eka vedetään omat jumpat lauantaina ja sitten vasta heppojen😆

Tallikisat sai just uuden olomuodon?

Tää kuuluis kymppiuutisiin 😂😂

Aamuteet lensi rinnuksille 🤣🤣🤣 Hyvä!!!

Tuo alkuhan oli kuin vanhasta Benny Hill showsta 😂