Ylämäkialamäkiylämäkialamäkiyhdessäkulkien

Sekalaista nysväämistä

Tässähän onkin tovi taas vierähtänyt pollukan kanssa touhutessa. Eipä ole jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa monestakaan yritelmästä, mutta jotain sentään on jäänyt mieleen viikkojen varrelta.

Käytiin tässä taannoin järjenääni-Suvin kanssa maastoilemassa. Oli meillä toki Jaskakin mukana, ihan noinniinku rekvisiittana. Järjenääni ja suomenpolle muodostivat siis parivaljakon ja minä sain tyytyä apostolinkyytiin (mikä passasi mulle oikein mainiosti, kulutin kaloreita, en jännittänyt, koska luotan sentään omiin koipiini ja sain taas todistaa, että kyllä, Jaska on oiva maastopolle). Me oltiin tietenkin ajan ja kehityksen hermolla ja napsautimme sportstrackerit käyntiin samaan aikaan naps! jotta saataisiin dokumenttia siitä, missä ja kuinka lujaa ollaan oikein menty! Tulos oli suorastaan ällistyttävä: minä, jalkamiehenä (naisena!) sain käytettyä tismalleen samaan lenkkiin 600 metriä vähemmän matkaa kuin uljas ratsukkomme. Pisti vähän miettimään, että mikä tää juttu nyt oikein on. Mun viiva kartalla oli saksalaisen määrätietoinen eli ei turhia mutkia matkassa. Ratsukon viiva tai sanotaanko syherö paljasti heidän poikenneen linjalta lukemattomia kertoja eli päämäärätön vaeltelu selittänee metrieron. Tästä voimme myös päätellä jotain joko hevosen kyvyttömyydestä kulkea suoraan ilman ohjausta tai ratsastajan kyvyttömyydestä ohjata hevonen kulkemaan suoraan. Hmmm. Matkavauhti oli huikeat 5,5 km/h, ratsukolla hivenen nopeampi, koska olimma kuitennii yhtäjalkaa takaisin tallin pihassa. Ja matkaa taittui siis rapiat 5,6km.

Jaska ei ole moksiskaan, vaikka sapelihammastiikeri vaanii lähistöllä.

Mutta itse matkahan taittui hyvinkin leppoisissa merkeissä löntystellen (paitsi Jaska ei löntystele vaan kävelee ja reippaasti jolloin myös minä kävelin ja aika vatun reippaasti!). Ei ollut peloittavia yksityiskohtia juurikaan, mitä nyt hautausmaalla olevat ristit saivat aikaan kyttäysefektin (koska kyllähän ne voivat tulla päälle sieltä aidan takaa, tuumii viettieläin) ja hakkuuaukealle saapuminen nosti pollen pään ryhdikkäästi kohti pilviä (koska ehkä vaara vaanii!). Mutta kaikenkaikkiaan siis mukava päiväkävely kivassa syyssäässä (satoi ennen tallille menoa ja heti kun lähdettiin pois!). Mulle tuli hiki, hepallakin oli vähän pinta kostunut ja ratsastaja-Suvilla oli kylmä ja varpaat jäässä. Bueno!

Oli kesä oli mopo. Maastomopo.

Nysväti nysväti

Juu, no päätin sitten juoksuttaa kopukan, kun Ratsuttajan piti tulla seuraavana päivänä. Kaikki näytti hyvältä. Jälkikasvuni Teinixi suostui lähtemään tallille mukaan (!!!!! rasti seinään!). Pyysin ottamaan kuvia ja videoo meidän touhuista kentällä. Jaska käveli rauhassa about puoli kierrosta ja sitten seuraavat sata kierrosta se menikin kuin oikosulun saanut sähköjänis. Eli ihan vailla järkeä ja hallintaa. Ptruu ja soo ja (vittu pysähdy!). Minä olin Rauha enkä lähtenyt mukaan hötkyilyyn. Yritin vain olla kietoutumatta juoksutusnaruun ja odottelin josko se zen-moodi sieltä Jaskaankin joskus laskeutuisi. Pysähtyihän se sentään lopulta, mutta viritystila oli tapissa: peljästyneenä puhalsi ilmaa ulos lautasen kokoisista sieraimistaan (kuten säikähtyneet hevoset tekevät, aika pirun kova ääni muuten!) eikä meinannut jalat pysyä maankamaralla. Vihellys pilliin ja peli seis! Menimme maneesiin ajatuksella, että jos saisin edes jonkunlaisen hallinnan ja tolkun koko hommaan ja kas, alun pienen hötkyilyn jälkeen alkoi taas mennä käskyt (tai pyynnöt) perille ja Jaskakin rauhoittui suurinpiirtein. Että joo, eipä taideta kokeilla kentällä juoksutusta ihan hetkeen, polle yhdistää sen nyt johonkin pelottavaan asiaan eikä pysty eikä kykene (EPEK) toimimaan järjellä vaan antaa vaistoilleen vallan. Case closed.

Miks sä teet tommosia ilmeitä?
 Hankala ottaa kuvia, sanoi Teinix.
 Koska naamani elää omaa elämää. Six.

Tästähän kaiken järjen mukaan piti olla sitten loistavaa kuvamateriaalia. Mutta eih. Mitä teki Teinix? Joo, otti kuvia ja videoo. Kaksi molempia ja ihan alussa eli silloin kun draamankaari ei ollut vielä noussut. Tänks vaan. Kännykällä pelaaminen oli ilmeisesti mielenkiintoisempaa kuin äitinsä mahdollinen kuolema tai vähintääkin vakava loukkaantuminen villiintyneen kavioeläimen toiminnan seurauksena. Nääh. Peli 1, muu maailma 0.

Kun kaikki oli vielä hyvin.

Riekkumisen jälkeisinä päivinä olikin havaittavissa pientä lämpöä Jaskan etujalan sääressä. Ei ontumista tai turvotusta, mutta koska halusin pelata varman päälle, käytiin kävelemässä radalla, jalat ihan tukevasti maassa molemmilla. Kivastihan tuo narun päässä tulee, kerran säikähti jotain kilometrin päässä olevaa autoa ja pyörähti mun eteen. Mutta palautui nopeasti takaisin rennoksi pollexi ja raahustaminen jatkui.

Kriisistä kriisiin

Ratsuttaja ei olekaan nyt päässyt vähään aikaan koulimaan Jaskaa ihan aikataulullisista ynnä muista syistä, joten olen päättänyt alkaa kouluratsastamaan. Tein semmottisen huomion, että ohjastuntuman pitää olla höyhenen kevyt, muuten alkaa vetokisa ja kiihdytyskisa. Eli pehmeät kädet. Menohan ei ole sinnepäinkään, mitä Ratsuttajan kanssa, eikä muistuta lähimainkaan mitään kouluratsastusta, mutta mähän oon hirween, hirween tyytyväinen, kun olen saanut pollen:

Perästä kuuluu.

1. kulkemaan haluamaani suuntaan
2. kulkemaan haluamaani suuntaan haluamaani askellajia ehkä jopa vähän vauhtia säädellen
3. pollen pysähtymään silloin kun MINÄ haluan
4. ylipäätään olemme molemmat pystyneet rentoutumaan alun kipittelyjen ja jännittyneisyyden jälkeen

Eli voiton puolella ollaan! Katastrofaalisen juoksutuksen jälkeen olin vähän siinä uskossa, että kenttä on Jaskalle nyt peloittava asia, että siellä ei voi ravata. Mutta eräänä sunnuntaina menin kuitenkin sinne kentälle ratsatelemaan (no kun aurinko paistoi ja kaikkee) ja kappas, mehän ravattiin niiiiin rennosti ympäri kenttää että! Taikasana oli Rauha. Ja kevyt tuntuma ja jopa löysä ohja! Ei tullut pienelle hepalle liikaa painetta jota juosta karkuun. Olin ihan in laav! Että miten ihana ja hieno hevonen Jaska oikeesti on! Mä en vaan aina osaa ja jännitän välillä ite liikaa tai pyydän jotain mitä kumpikaan ei osaa, joten mun pitää nyt vaan ihan aikuisten oikeesti alkaa luottamaan itseeni ja Jaskaan. 

Jaska säteilee kilpaa auringon kanssa!
 Koska on niin loistava!

Eilen mentiinkin maneesissa, oli oikein törpöt (Suvi ja minä mukaanlukien) ja kaikki. Ja ai että kun me ravattiin kahdeksikkoa ja ympyriäistä ja siis mä pystyin ohjaamaan Jaskaa! Oikeesti! Se siis kääntyi sinne minne pitikin ja pysähtyi jos pyysin ja kaikkee siistii! Aluksi ravi oli tosin melkoisen vauhdikasta, mutta toisaalta sillä on niin vauhdikas liike ja edesmenneellä Santulla (RIP <3) oli taas vähän, sanotaanko, rauhallisemmat liikkeet (laiska? ehkä vähän) että se vaan tuntuu erilaiselta. Pitää siis sopeutua siihen, että varsinkin nyt, kun Jaskan koordinaatio ja tasapaino ovat edelleen vähän hakusessa tädin keikkuessa satulassa, vauhti on vähän reippaampaa. Plus, että mä en osaa ratsastaa niin tasaisesti ja hevosta häiritsemättä kuin esim. Ratsuttaja. Mutta se on nyt vaan voi voi, Jaska! Paree tottua siihen, että elämä ei aina oo niin tasaista mun kaa!

Tässä vähän liikkuvaa kuvaa meidän törpöttelystä:

https://www.youtube.com/watch?v=T2QPrW6NpBE

Länkkärivimma

Tallikaverin kanssa tehtiin päiväreissu Kokkolaan ja mentiin katsomaan länkkärikisoja! Oli ihan älyn kiva reissu ja mehän inspiroiduttiin ihan valtavasti siellä katsomossa! Varsinkin barrel racing eli laji, jossa on kolme tynnyriä maneesissa ja ne kierretään sitten niin nopeasti kuin mahdollista eli laukassa! Tosi viihdyttävää katseltavaa ja mullahan nousi tukka pystyyn, kun ulkona kuulin erään jytkysuokin ratsastajan sanovan, että oon mä tällä kerran laukannut ennen tätä. Siis mitä! Hullu! Onneksi maneesin ovet olivat auki, sillä täyteen vauhtiin päässeet dieselveturit (eli suomenhevoset) eivät ehkä ihan olis pysähtyneet siihen ovelle. Tai olishan ne pysähtyneet. Seinään.

Iloiset tädit jossain Jyväskylän ja Kokkolan välimaastossa.

Oli meillä yks länkkärivalmennuskin taas pitkästä aikaa. Yritettiin siirtää ilman ohjaksia takajalkaa sivulle. Oikealla puolella oli ilmeisesti joku hermovaurio ja pintatunto kyljestä pois, sillä sain paukuttaa aika huolella kengänkannalla Jaskan kylkeen eikä mitään tapahtunut. Vasemmalle puolelle mun tartti sitten vaan hipaista ja niin siirtyi kinttu sinne minne pitikin. Mutta oikealla puolella oli edelleen kuollutta, kaskaiden siritystä vaan kuului. 

Inspiraatiomme lähde. Tässä lassotaan vasikkaa.
Onneksi lehmälapsi oli muovia, muuten olisi ollut haastetta liikaa.

Tarkoitus olikin sitten seuraavalla viikolla treenata kyseistä asiaa. Mutta. Maneesi oli ahdettu täyteen erikokoisia ja -näköisiä ratsukoita, jotka liitävin askelin viuhahtelivat meidän ohitse, editse, taitse ja sivuitse. Ei siinä mitään, kyllä Jaska on jo tottunut että on muitakin hevosia ympärillä touhuamassa. Mutta kun maneesiin tuli myös uusi tulokas, upea musta friisiläinen ylväänä kuin kuninkaallinen, kaareva kaula pystyssä ja komeana kuin mikä. Tätä ilmestystä Jaska ei sitten käsittänyt, ei sitten millään. Naskan silmät nauliintuivat uljaaseen mustaan ja yritin mä tehdä mitä vaan, oli Jaskan katse siellä, missä uljaskin oli. Yhden ohjan pysähdyskin aiheutti sen, että Jaska pyöri ympäri kuin kompassin neula kohti pohjoisnapaa jonka virkaa toimitti uljas musta. Meni pari päivää ennenkuin hokasin (olin katsomassa kun uunituore, onnellinen omistaja ratsasti friisiä) että heureka sentään, ton hevosen normaali asento ja ryhtihän ovat samanlaiset kuin Jaskalla silloin, kun se on jännittynyt ja pelokas eli ns. pulu. Jaskan mielestä vissiin tämä toinen hevonen kertoi olemuksellaan, että nyt on jotain tosi jännää ja peloittavaa, valmistaudu pakenemaan tai taistelemaan. Ja herkkänä luontokappaleena Jaska tietenkin valmistautui pakenemaan henkensä edestä. Täytyy siis totuttaa Naska tähän uuteen hevoseen ja siihen, että se ei pelkää vaan sattuu nyt olemaan niin ryhdikäs ja komea. 

Kivasti menee. Kaksi sekuntia. Mutta hyvä alku sekin!

Ovi nousee!

Joo että semmosta. Ollaan muuten harjoiteltu tallin nosto-oven avaamista. Minähän osaan kyllä avata ja sulkea sen oven. Mutta Jaskan näkökulmasta se:

a. liikkuu
b. pitää ääntä
c. ei oo ollut ennen tossa
d. eli se on vaarallinen tai vähintäänkin epäilyttävä. 

Eli Jaskan pitää varulta vähän huolestua oven takia. Eilen päästiin jo ihan oven eteen kun avasin sen, joten kohta me sit mennään ja tullaan ovista kuin vanhat tekijät! Tässäkin asiassa mun mielestä maltti on valttia. Edetään rauhassa ja odotetaan, että hevonen ei ole pakenemismoodissa vaan rento ja lisätään sitten haastetta eli mennään lähemmäksi. Näin heppa ymmärtää että hei, mun ei tarvii pelätä tätä, kato kun mä oo sun kans ja sä oot Rauha. Se, johon voi luottaa vaikka vähän jänskättäisikin, koska Rauha ei anna tapahtua mitään pahaa Jaskalle! Jaska on Rauhan aarre, kultakimpale! Nih!

Rennon ravailun jälkeen tyytyväinen ilme. Kulta-Jaska <3

Että piis änd laav vaan kaikille ja suurta kurpitsajuhlaa itse kullekin säädylle!