Laukkaa ratsu reima!

Katsaus menneeseen

Nanosekunnin myötäys koska muistin olla kyyra!

Tässähän onkin vierähtänyt melko tovi sitten viime päivittelyn, vähän ollut kiireenpoikasta ja kauheesti aamuvuoroja, joten iltaisin on vähän ollut Rauha-täti väsy, kun töiden jälkeen on käyttänyt koirat lenkillä, mennyt tallille ja sitten kotiin. Johan siinä kerkee parikolme tuntia ihmetellä että täälläkö sitä asutaan ja olikos täällä muitakin, oliko mulla lapsi?, ennenkuin höyhensaaret kutsuvat. Ei ole juurikaan ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia. Jos jollakulla tuntuu olevan liikaa luppoaikaa ja /tai rahaa, suosittelen ostamaan hevosen: sitten ei riitä enää vapaa-aika eikä rahat ja töihinkin on kiva mennä, koska muuten ei olisi mitään tsäänssiä pitää hevosta. Vaan eipä ehdi turhia murehtimaan ja märehtimään ja luontaisenkaltaista psyykelääkettäkin on tarjolla vaikka kuinka kavioeläimen muodossa! Kyllä elämä hymyilee! Paitsi viime maanantaina, jolloin mun lääke taisi olla plasebo, koska silloin eniten vitutti kaikki...

Tässä esmes kuinka Jaska on yssin maneesissa ja säikähtyy olemattomia:

Pikkujoulut

Vietettiin tallin pikkujoulut tässä yhtenä lauantaina. Oli glögiä ja torttua, piparia, sipsiä, suklaata, makkaraa ja vaikka mitä herkkua. Pidettiin tietovisa ja jaettiin lahjoja. Tehtiin heppojen kanssa eräänlainen tehtävärata, joko maastakäsin tai ratsastaen ja oli mukavata! Vähän mietin, että miten Jaska suhtautuu yleisöön maneesissa, mutta ei huolen häivää; rata meni oikein mallikkaasti ja lopuksi saatiin runsaat aplodit. Jaskan ryhti oikein koheni, kun se tajusi, että Hänelle taputetaan! Siis, voitinko minä tämän lähdön-ilmeellä patsasteli hevoseni siinä kaikkien ihailtavana ihan kohokkaana :D Hassu!

Meidän suoritus ja lopussa Naskelin reaktio suosioon:

Niin mikä sitten meni pieleen?

Juu, Jaskan kanssahan ollaan edistytty silviisiin huimasti, että nykyään sillä voi ravata jo ihan ilman ylinopeussakkoja eikä välitöntä kaatumisvaaraakaan ole ihan joka hetki. Toki välillä on ollut vähän haastavampaa... 

Löysin ohjin mennään tittidii!

Ympyräisten kokoakin voi säädellä ja jos vauhti tuppaa tietyissä maneesin kulmissa kiihtymään, käännän pokun pienelle voltille, jolloin se yleensä hidastaa (koska muuten kaatuisi) ja silloin se kantaakin itsensä oikein mukavasti ja musta tuntuu ihan siltä kuin osaisin muka ratsastaa! Myöskään muut hevoset samaan aikaan maneesissa eivät ole Hänen Herkkyydelleen enää haitaksi, päinvastoin! Surullisen kuuluisana viime maanantaina olimme ihan kahdestaan maneesissa ja mä olin ihan että jee! nyt on tilaa vaikka mihin koukeroihin ja jos oikein hyvältä tuntuu, niin sitten laukataan, hih ja jeij! No. Ei tuntunut. Eikä laukattu. 

Koska: 
a. Jaskassa oli jännitettä enemmän kuin suurjänniteverkossa 
b. Kävely ei ollut vaihtoehto 
c. Jaska, the Laumaeläin, oli virittänyt selviytymisviettinsä tappiin, koska hän oli yksin, vailla lauman turvaa ja täten alttiina tulla syödyksi, joten pakomoodi oli vahvasti päällä
d. Minäkin siitä sitten jännittymään alitajuisesti vaikka tajuisesti yritin olla Rento(akankaali), Jaskan vika! 
Sehän sitten pisti Rauhan mielen "vittuuntunut"-tilaan ja sama moodi jatkui illalla, kun ei edes lätkätreeneissä osannut mitään. Olin ihan paska ja maailman huonoin kaikessa. Ihan turhaa, lopetan kaikki ja alan sohvaperunaksi, siitäs saatte!

Voidaanko juosta kuvaajan päälle? 

No, seuraavana päivänä oli maneesiin ahtautunut meidän lisäksi kolme muuta ratsukkoa, joten Jaska oli rentoa pollea, ravailtiin ja kiemurreltiin eikä jännittäytymisestä tietoakaan ja käynnissäkin Jaska antoi ratsastaa eli pystyin säätelemään vauhtia ja antamaan väistöpohkeita ilman, että tuloksena oli päätön eteenpäinkaahotus. Ehei, Jaska suoritti kuten kunnon hevosen kuuluukin ja pysyi rentona! Ai että oli mukavaa taas omistaa hevonen!

Laukkaa!!

Iloiset laukkaajat!

Seuraavalle päivälle olinkin ovelana kettuna sopinut teffit Kukka-hevosen kanssa maneesiin, (ettei Jaskan tarvitse yksin olla siellä varpusten tai kottikärryjen syötävänä). Ihan vaan siltä varalta, että jos tapahtuisi semmoinen ihme, ettei kukaan muu eksyisi tallille samaan aikaa(aika epätodennäköistä, mutta hei! mahdollista!). Siellä sitten taas ravailtiin niin mahdottoman rennosti, jopa laiskasti, etten sanoisi ja mieleeni alkoi hiipiä ajatus laukkaamisesta (normi juttu kaikille ei-traumatisoituneille ratsastajille!). Ja siitä se ajatus sitten lähti! Kerroin kahdelle muulle ratsukolle, että tarvitaan vähän tilaa tähän toiseen päätyyn (koska ohjaustehostin saattaa olla jarrujen lisäksi hieman epäkunnossa). Ensimmäinen nostoyritys käynnistä. Tulos: kaahotusravia ja Rauhan jalat heittäytyivät veteliksi, koska jännitti. Sain onneksi henkistä tukea ja pari käytännön vinkkiä ja kas! niin nousi laukka ja siinä sitä sitten mentiin pääty-ympyrällä kolmitahtista ilmavirran aiheuttamat kyyneleet silmistä valuen! Jaska oli jopa ohjattavissa ja laskeutui raviin, kun pyysin! Vau! Sitten vähän kävelyä tai siis kuumuneen pollen teputtelua ja ehdottelua, että joko mennään, joko? Ja sitten mentiin toiseen suuntaan laukaten. Ehkä hieman reippaammin kuin äsken. Jouduin jopa menemään ympyrän sijasta suoralla uralla, koska ei pystynyt kääntämään ilman että oltais menty nurin. Mutta antaisin kuitenkin arvosanan 6 suoritukselle, Jaska kaikesta kiuas-efektistään huolimatta suostui vaihtamaan askellajin raviin ja siitä käyntiin, joten ei ihan huonosti mennyt! Ja arvatkaapa, kuka oli innoissaan! No molemmat! Olin niin pakahtua onnesta, että! Ja Jaskakin oli hirrween, hirrween tyytyväinen! Tästä se lähtee, veikkaan että alkuun ilmenee tuota kaahailua, mutta eiköhän se siitä tasoitu, kun tulee rutiiniksi. Kunhan mä vaan uskallan!

Intopiukkana, kun on just laukattu!
Huomaa uudet suitset!

Ynnä muuta

Uudet suitsimet! Meksikolaiset
(been there, done that!)

Jaskahan on pikkuisen innostunut juoksutettaessa (päätöntä pukkipierulaukkaa vailla mitään kontrollia), joten en ole sitten liiemmin viime aikoina sitä juoksuttanut. Nyt oli kuitenkin vähän kiire (koska piti ehtiä naisten kauneusiltaan enkä kerennyt ratsastaa!) joten menimmä maneesiin (Kukka oli myös in da house!) varustuksella suitset (uudet, meksikolaiset, joista tykkään ihan älyttömästi! Jaskakin taitaa tykätä, sillä on myös uudet kuolaimet: Visionin sylinterikuolain, toimii!) ja juoksutusliina.

Taluttelin kaikessa rauhassa, pysähtelin ja pyysin päätä alas eli myötäämään. Sehän onkin Jaskan bravuuri (jos ei ole suurjännitetilassa): pienellä alaspäin suuntautuvalla merkillä ohjista Jaska laskee pään alas ja on rento. Sitten otettiin ravia (eka kerta kun sain Jaskan ravaamaan siten, että itse juoksen vierellä!!) muutaman kierroksen verran (koska mua paleli) ja voi ettien että miten hienosti meni, Kukan rastastajan mukaan Jaska suorastaan liiteli siinä mun rinnalla. Tein myös testin että onko hepo läsnä: kävelin reippaammin -> Jaska käveli reippaammin, kävelin hitaasti -> Jaska käveli hitaasti,  pysähdyin -> Jaska pysähtyi. Eikä merkkiäkään mistään kuumumisesta! Jes! Olimme siis samalla aaltopituudella ja Naska-kulta seurasi vaan mua eikä karsinanaapuria Kukkaa, joka innoissaan laukkaili narun päässä. What a feeling!  On se vaan niin ihanata, sanat eivät riitä kertomaan! 

Oli muuten hauska juttu yks päivä: selkä oli vähän väsynyt ja menin kyykkyyn sitä venyttämään ennen kuin nousin ratsaille ja Jaska siinä vieressä laski turpansa lähes maahan ylähuuli pitkälle venyttyneenä :D Nousin seisomaan ja menin uudestaan kyykkyyn ja Jaskan ylähuuli perässä! Venyteltiin yhdessä, vähänkö söpöä, ihq! Mä en niin kestä! Sydänhearthymiökertaatuhat!

Ai mikä venytin?