Kevät keikkuen tulevi

Jaska tankkaa aurinkoenergiaa!

Jalat solmussa

Miten meni puomitreenit? No, jos ihan rehellisiä ollaan niin meni ihan päin veetä. Tai ei päästy oikeastaan edes treenaamaan niitä puomeja. Jaska tuntui aluksi ihan kivalta. Sitten otettiin vähän ravia ja ajattelin vaihtaa suuntaa. Siihen loppui se kivuus. Jaska menetti itsehillintänsä, mikä näkyi jalkojen epäkoordinaationa, jolloin kävely muistutti paikallaan laukkaamista, ravaaminen muistutti paikallaan laukkaamista ja esmes voltin (siis pieni ympyrä maata pitkin, ei ilmassa!) tekeminen muistutti laukkapiruettia, mikä sekin on lähes paikallaan laukkaamista. Jaskan päähän mahtui siis vain yksi asia: laukkaaminen. Ja sekös pisti jalat solmuun ja ratsastamisen mahdottomaksi. Siinä aikansa koikkelehdittuaan neljällä vasemmalla jalalla alkoi homma olla jo aika räjähdysherkkää kumpaiseltakin ja niinhän siinä sitten kävi että Rauha koki välikuoleman ja sen tilalle tuli Rauhan alterego Raivo! Eli tätiratsastajalla hirtti kiinni ja huolella. Veti niin maan perusteellisesti huuruun. RÄYH! 

Jaska esittelee muotojaan

Kun tilanne eskaloituu yllämainitun kaltaiseksi, on suotavaa ratkaista se jotenkin. Rauhallinen ja määrätietoinen ratsastus ja periksiantamattomuus olisi tietenkin se paras vaihtoehto. Mutta kun sekä hevonen että täti ovat jokseenkin raivokkaassa mielentilassa eikä kumpikaan ymmärrä toista, on parasta viheltää peli poikki ja tehdä jotain ihan muuta. Siispä hyppäsin alas ja mentiin maastakäsin puomeja, saihan siinä kivasti liikuntaa itsekin ja kummasti laantui aggressiot siinä juostessa, molemmilta. Juoksutin Jaskan vielä liinassa ja sekin meni yllättävän hienosti ottaen huomioon sen luupähän patoutuneen kevätenergian määrän! Päästiin siis kuitenkin jonkunlaiseen hyvään lopputulokseen vaikka alkuperäinen tavoite eli puomitreenit menivätkin ihan reisille. No, semmoista sattuu. Pääasia, että askellajit olivat kuitenkin tallessa jossain mielen sopukassa ja jalatkin tottelivat päätä, eikä näyttänyt siltä, että joku paikka olisi kipeä. 

Sovussa jälleen <3

Mutta mitenkäs sitten tästä eteenpäin? Ajatus ratsastaa keväthurmiossa kekkuloivalla ratsun raakaversiolla ei tuntunut ihan kuningasidealta, vaan pakkohan se on kammeta itsensä leijonan luolaan eli selkään vaan. Mentiin siis ihan käyntiä parin lepo(lue työ-)päivän jälkeen ja palauteltiin mieliin länkkärijuttuja ja yritettiin olla rennosti. Muutaman kerran Jaskan jalat kokivat pakonomaista tarvetta kiihdyttää vauhtia, mutta hengittelin vaan syvään ja ajattelin että ehei, eipä juosta. Kumma kyllä telepatia toimi ja jalat palasivat ruotuun. 

"Hanki"treeniä

Ravuri bongattu!

Kaveri oli rohkea ja lupautui lähtemään Jaskalla pellolle hankitreeniin. Minähän en kertakaikkiaan voinut edes harkita moista aktiviteettia. Koska jos ajatuskin aiheuttaa perhosia vatsaan, olisin siirtänyt tunteen kaakkiin ja oltais molemmat oltu pellolla paskajäykkänä pelosta ja sehän olis taas mennyt tappeluksi, kun toinen haluaa juosta ja toinen ei. Eli siis apuvoimat käyttöön! Hankeahan oli niinkin paljon, että sitä riitti melkein nilkkoihin asti! Oli sitä paikoin ehkä hitusen enemmän ja kyllä se sai Jaskan puuskuttamaan, kun aikansa lumessa tarpoi. Jaska oli sitä mieltä, että pelto olis muuten oiva paikka laukata ja pari kertaa yrittikin ovelasti lähteä kolmitahtista, mutta onneksi teräshermoinen kaverini sai pidettyä tilanteen hallinnassa. Pellon jälkeen mentiin vielä kiertämään rataa ja siellä Jaska alkoi pöyhkeilemään oikein toden teolla kuin paraskin hevosmaailman Freddie Mercury, mutta onneksi rauhoittui sitten ihan normaaliksi hevoseksi ja päästiin ehjin nahoin pois. 

Ai mitenniin ei voida laukata?

Ja sitä laukkaa

Rohkaisin mieleni ja menin sitten ratsastamaan seuraavana päivänä ajatuksella, että ei saa menettää hermojaan eikä antaa periksi, vaikka polle olisikin vähän virtava. Tallikaveri lähti mukaan henkiseksi tueksi. Jaska oli rauhallisen oloinen käynnissä. Sitten ravia ja heti meinasi alkaa venkoilemaan, mutta Rauha vaan keventeli ihan muina täteinä ja jatkoi ravaamista, vaikka Jaska ei ollutkaan ihan heti askelilla. Toimi! Suunnanvaihto ja taas pienimuotoista protestointia, mikä ei kasvanut sen suuremmaksi mielenosoitukseksi. Henkinen tuki ehdottikin sitten, että jos meinaat laukata, niin tee se sillein kohtuu pian ettei kerkeä alkaa odottamaan sitä ja pöröilemään. Vinkki osoittautui hyväksi: Jaska ei kerennyt pyrkimään omia aikojaan laukalle vaan olin nopeampi ja ehdin pyytää.

Väsynyt, mutta onnellinen Jaska

Otettiin laukkaa ja voi jumalaare, kun lähti muuten polle aika reippaasti! Me laukataan ympyrällä, koska siinä Jaska jaksaa kantaa paremmin itsensä, mutta ratsuttaja on mennyt välillä suoraa uraa pitkin irroittelumielessä (ja aika lujaa!). Jaska meinaskin lähteä pinkomaan kohti maneesin toista päätä eka kaarteesta ja hetken mietin että mitenkähän tää rautakanki kääntyy ja jääköhän toi henkinen tuki kohta alle. No kääntyihän se eikä kukaan jäänyt alle. Siinä aikamme laukkailtiin reippahasti ja meno alkoi tasaantua. Nopea suunnanvaihto pienen kävelyn jälkeen eikä heppakaan ollut enää yhtä innokas. Reipas toki edelleenkin, mutta ei ollut semmoinen fiilis, että ollaan ihan siinä ja tässä, lähteekö tää homma käsistä. Arvatkaapa, oliko rento ja tyytyväinen polle sen jälkeen, kun oli vihdoin saanut LAUKATA! Ja mä olin jälleen euforisessa tilassa! Käytiin radalla jäähylenkillä (molemmat kävellen) eikä ollut minkäänlaisia kukkopojan elkeitä näkyvissä! Jaska vaan löntysteli ihan lahnana. Että kai se kevät pistää ruunankin hormonit hyrräämään ja saa aikaan vipinää kintuissa ja pääkopassa! Kengittäjän sanat lohduttivat hiukan: se on hyvän hevosen merkki, kun on keväällä virtaa. Selvä pyy, sanoi manninen varista.

Onks näin hyvä?

Liikkuvaa kuvaa laukasta:

Saapa nähdä, miten hommat tästä taas etenee. Vieläkö Jaskalla on höpinää töppösissä? Pystyykö Rauha hillitsemään itsensä? Milloin on seuraavat puomitreenit? Näihin saadaan vastauksia ihan lähiaikoina, siihen asti hei sun heiluvilles!

Paistaa se päivä risukasaankin. Ja hevoseen.