Elämä ei ole mukavuusaluetta

Visio

Mulle iski (taas kerran) huikee visio siitä, miten me Jaskan kans aletaan taas hakemaan sitä kuuluisaa rentoutta ja sitä kautta oppimista ja kuuliaisuutta ratsastuksen saralla. Alkoi nimittäin ajoittain olemaan ns. jännitystä ilmassa. Tai selässä. Siis ihmisessä eli minussa, joka kanavoi kaikki tunnetilansa hevoseensa, ihan tahtomattaankin. Ja tiedostamatta. Koska Jaskalla on ainakin kuudes aisti ellei jopa seitsemäs nk. bongaa Rauhan mielentila-aisti. 

Alkuasento.
Tätä me haetaan. Rentoutta.
Vai onkohan Jaska suorastaan nukahtanut?

Ehkä mua vähän jännittää hackamorella ratsastaminen, vaikka ei pitäisi, koska Jaska on todistetusti mennyt niin hyvin sillä. Tai sit jänskättää ne konin satunnaiset riekkumiset tässä taannoin, että milloin Se tekee taas jotain! Alkuun meneekin aina tosi hyvin, mutta sitten kun kerään ohjia ja mietin, että ottaisko vaikka ravia tossa, niin polle käy pinkeäksi ja jännittyneeksi, koska tiedostamattani teen niin itse. Ulkopuolinen ei ehkä edes huomaisi minussa tapahtuvaa muutosta, mutta Jaskapa huomaa. Koska hevosta ei huijata! Eli, tavoitteena on siis rentous ja pari kertaa ehdinkin tätä suurta visiota toteuttaa keskinkertaisella menestyksellä, kuitenkin niin että sain Jaskan rennoksi pienen henkien taistelun jälkeen ja rentoutumalla itse. Hengittäminen on muuten hyvä keino rentoutua, vähän käy ruoto jäykäksi jos pidättää hengitystä, kokeilepa vaikka omalle kohalles. Toinen hyvä keino rentoutua on ääneen nauraminen. En oo hirveesti hohottanut ääneen ratsastaessa, koska johan ne luulee että nyt se on lopullisesti seonnut, kun vaan hekottaa joukoturkkamaisesti konin kyydissä. Että hahhahhaa vaan. Onko semmoista lajia kuin naurujoogaratsastus? Jos on niin mä ilmoittaudun heti!

Kohtalon ivaa

Jaska tulee puomeille
korvat tötteröllä
vapaaehtoisen kannustamana.

Kesken suuren vision toteuttamisen Kohtalo puuttui peliin lätkätreeneissä tapahtuneen setämieheen törmäyksen ja siitä aiheutuneen polven sivuttaisliikkeen muodossa. Suomeksi siis polvi venähti ja heittäytyi toimintakyvyttömäksi. Voi v*ttujen kevät siis. Alkuun ei pystynyt edes kävelemään ja sitten kun jotenkin kykenin ontumaan, lähdin käymään tallilla  ajatuksella, että jos joku liikuttais Jaskan. Ja kalastais sen mulle tarhasta, koska polvi ei olis tykännyt mutaan juuttumisesta. Onneksi vapaaehtoinen ilmoittautui ja ratsasti Jaskalla oikein rennosti ja kivasti vailla minkäänlaisia jännitys- tai kuumumismomentteja. Leppoisasti meni ravit ja laukat ja käynnit ja kaikki. Polle oikein huokui onnellisuutta, jopa siinä määrin, että lopuksi harjatessani sitä, laski se päänsä hellästi mun olkapäälle ja oli siinä vain mun kanssa. Sinä ja minä, vain me kaksi ynnämuuta imelää. (Ei oo vielä koskaan tehnyt noin, iik miten söpöä!!!) Kiva. Siis se että hevonen oli niin hyvä. Ei kiva, että se ei oo sitä mun alla. Toisaalta hyvä, että tiedän taas, mistä kiikastaa (minusta jos jäi epäselväksi) ja sen eteen lähdetään tekemään töitä. Sanoinkin vapaaehtoiselle, että en voi enää ratsastaa ilman, että hän on paikalla henkisenä tukena ja neuvonantajana! Sori.

Hevostaitoa ja huispausta

Järjestettiin tallilla hevostaitokurssi, mikä sisälsi sekä teoriaa että käytännön harjoituksia

Ruokaa! Hevosihmiset ovat nälkäisiä. 

hevosten kanssa maastakäsin. Ja tietenkin syömistä. Etukäteen jänskätti, että mitenkähän mä ton ramman koiven kanssa pärjään, mutta onneksi tehtävät sisälsivät melko vähän kävelyä. Koska Jaska ja kaveriheppa Meku ovat ns. vanhoja tekijöitä mitä hevostaitoon tulee (ovat siis tosi taitavasti hevosia!), skipattiin niiden kohdalla alkeet ja noustiin suoraan huipulle! Meidän tehtävänä oli "säkitys". Eli hevosen totuttaminen ja siedättäminen erilaisiin asioihin ja tilanteisiin, lietsomatta sitä kuitenkaan paniikkiin (ei pukea pollea säkkiin). 

Tein itsestäni hymiön.

Minähän olen ollut aina sitä mieltä, että Jaska on tosi herkkä ja ehkä vähän säikkykin ja pikkuisen kouraisi vatsanpohjasta, kun välineitä elikkäs erivärisiä muovipusseja yms sälää levitettiin hevoisten eteen. Ammattilainen näytti ensin, miten asiaa eli hevosta lähestytään esim. rapiseva muovipussi kädessä ja kosketetaan sitä sillä. Jaskaahan kiinnosti pussi, koska siellä olis voinut olla vaikka leipää. Ei ollut. Alkuun pouni oli hieman huolestunut, kun pussilla siveltiin joka puolelta, kato, nyt värähti lihas eli on jännittynyt. Aha. En olis kyllä hokannut, koska niin pieni oli värähdys, etten edes rekisteröinyt sitä. Tai nyt se miettii, silmästä näkee. Vai niin. 

Rauha: Mites nää oikein tulikaan?
Jaska: Jaa, nyt pistit pahan.

Ja että hevosta ei saa tuijottaa (koska saalistajat tekee niin) jos se on huolestunut, mutta silti pitää nähdä se ja rekisteröidä asioita. Okei. Millä? Pulunsilmälläkö? Vaatii ehkä hieman vielä harjaannusta hevosenlukutaitoon, että näkee asioita ja ymmärtää näkemänsä. Ja sen silmän takaraivoon. Mutta silti: älyttömän mielenkiintoista! 

Säkitystä, mietiskelyä ja huispausta. Jaska oli ihan että hohhoijaa,
keksi joku parempi.

Sit pääsin minäkin silittelemään muovipusseilla sekä muilla välineillä ja mitä teki Jaska? Seisoi kuin paraskin miselangelon patsas. Ei tosin niin jäykkänä pönöttäen vaan ihan muina hevosina. Jopa silloinkin, kun sen vieressä, yläpuolella ja alapuolella huidottiin kepillä, jonka päässä oli kankaanpala! Ei edes korvaansa liikauttanut! Viime kesänä Jaska melkein istui perseelleen, kun morjestin tallikaveria eli heilautin kättä, kun taluttelin kopua. Jouduin sitten kävelemään kättä heilutellen niin kauan, ettei tullut enää reaktiota (jee, olin tehnyt ihan oikein!!). Ja nyt sen jalkoihin sai heittää muovipullon, missä oli kiviä sisällä. Tai pistää pään päälle tai silmille pussin. Ei elettäkään. Käveltiin pressun yli tosta noin vaan. Jaskasta se oli niinkin hauska, että otti toisen pressunpalan hampaisiinsa ja siirsi sen mielestään parempaan kohtaan. Mä olin ihan äimänkäkenä, että mistä toi hevonen on tommoset teräshermot kehittänyt itselleen! Mistäs mulle saatais? Täytyy häveten myöntää, etttä odotin vähintään vuoren kokoisia reaktioita Jaskalta, että se sinkoaa joka ilmansuuntaan tuiki järkyttyneenä häneen kohdistuvasta paineesta. Juuei. Hyvä Jaska, the suuri pönöttäjä!

Naama ei ole aina ihan hallinnassa.
Varsinkaan silloin jos on tajuamassa jotain suurta. Ja vielä vähemmän silloin, kun ei tajua yhtään mitään.
Jokainen voi päätellä ihan ite, kummasta tässä on kyse.

Varo, se tulee päälle!

Oli kyllä todella opettavainen ja ajatuksia herättävä päivä, oli eri vaiheessa koulutusta olevia hevosia (oria ja varsaa ja vaikka mitä) ja erilaisia (hevos)ihmisiä, erittäin mukava ja toisiamme kannustava ilmapiiri ja paljon syötävää (kaik' män!). Saa kyllä olla kiitollinen, että ollaan tuommoisella tallilla, missä saa jakaa kokemuksiaan ja tuntemuksiaan, saa apua ja tukea ja missä viihtyy (vähän liiankin kanssa hihi) sekä ihminen että hevonen! Tästä on taas hyvä jatkaa inspiroituneena. Tosin joudun vieläkin turvautumaan vapaaehtoisen apuun Jaskan liikutuksessa, koska polvi ei halua vielä ratsastaa. DÄÄM!

Pressu, mikä piti ottaa hampaisiin ja minkä yli piti kävellä.
Hammastelu oli ihan Jaskan omaa siedätystä.

Yllä video suolapatsaasta nimeltä Jaska ja huispauksesta.

Ps. Päivän sloganiksi nousi kurssin aikana, että "elämä ei ole mukavuusaluetta!". Niin totta! Vapise Matti, uusi nykäismi on syntynyt!

Katse samaan suuntaan. Nyt ja aina (toivottavasti).