Narunpyöritystä ja muuta kivaa

Ei kuule kiinnosta nyt lähteä mihinkään.

Ongelma ja sen ratkaisu

Vaikka yhteiselostamme Jaskan kanssa saa nykyään melko auvoisan kuvan, on meilläkin toki ongelmamme. Yksi niistä on juoksutus. Tai se, että sen kavioeläimen saa ylipäänsä kulkemaan liinassa (eli siinä pitkässä narussa) ympyrällä täti-ihmisen seistessä keskiössä. Tai oikeastaan sen konin saaminen sinne ympyrälle. Varsinkin vasempaan kierrokseen. Jaska ei millään suostunut käsittämään, mitä sen pitää tehdä, kun yritin koko kehollani viestittää, että: mene. tuohon. suuntaan. Ei. Tyhmänä evoluution tuloksena vaan tuijotti ja korkeintaan lähti väärään suuntaan eli takaperin. Tai sivulle. Mutta ei missään nimessä eteenpäin kohti ympyrän kaarta. 

Siis mä en kestä, kun tuo jää aina syömään ja sit sitä pitää odotella. Huoh.

No, onneksi tallilla kävi taannoin länkkäope eli hevostaitoihminen ja seurasin silmä kovana, kuinka hän opetti erästä varsaa lähtemään ympyrälle eli oikeaan suuntaan ja vielä ihmisestä poispäin. Koska olen mielestäni jo hyvinkin harjaantunut narunpyörittäjä, halusin tietenkin kokeilla samaa metodia Jaskaan. Toki otin mukaan toisen harjaantuneen narunpyörittelijän vahtimaan virheitäni ja neuvomaan. Ja miten meni, noinniinku omasta mielestä?

Kuule Jaska, oltaisko silleen tosi söpöjä, kun toi kuvaa?
-Joo, nostetaan korvat pystyyn ja ollaan niinku meitä kiinnostais.

Varusteina olivat naruriimu ja painava koulutusnaru. Sitten naru vasempaan käteen suunnannäyttäjäksi ja kehon kielellä "tie auki" menosuuntaan, toisella kädellä annoin narulla merkin kohti lapaa ja naks. Jaska oli ihan että öö. Niinku mitä?. Seuraava vaihe: pyöritän narua kohti lapaa (muut kohdat samat) ja tattadaa! Ihme tapahtui! Hevoseni lähti liikkeelle oikeaan suuntaan! Eli siis vasemmalle. Ja heti kun liikettä tuli, naru kuoli eli paine poistui eli yhtäkuin palkinto! Seuraava vaihe (minä en liikuta jalkojani vaan hevonen siirtyy kauemmaksi!): koska Jaska oli noin puolen metrin päässä, halusin sen vähän ulommaksi. Heilautin narun päätä kohti kylkeä ja kappas vain, polle väisti ulommaksi kävelemään. Jos halusin vähän vauhtia heilautin narua peräpään kohdalla. Ja pim! Taas toimi! Jotta saatoin varmistua siitä, että kaikki ei ollut vain sattumaa, otin useita toistoja ja niin vain kuulkaa Jaska lähti liikkeelle, väisti ja lisäsi tempoa, kun annoin merkin. Jiihaa!

Onks ok, jos otan pienet tirsat tässä?

Parin treenikerran jälkeen Jaska lähti liikkeelle, kun näytti suunnan ja sanoi naks. Ei tarvinnut enää "uhkailla" narulla kohti lapaa. Ihanan helppoa! Ja sama homma molempiin suuntiin!

Joo, raavi just siitä. Mä vähän lepään tässä sun olkapäällä.

Setämiesratsastaja (joka on ollut erään tunnetun hevoskuiskaajan opissa) näytti, miten väistetään hevosen takapäätä ilman, että etupää liikkuu. (Nää on näitä länkkärijuttuja). Alkuun Jaska taas vähän ihmetteli, mutta kappas, kuinka nopeasti se taas sai juonesta kiinni. Treenasin sitten issessein samaa juttua ja aina vaan meni paremmin. Muutaman kerran piti tietenkin korjata, kun polle otti askeleen eteenpäin, mutta kohta olimma siinä tilanteessa, että kun olin menossa kohti perää, niin sehän siirtyi edestä pois jo ennenkuin ehdin edes kunnolla ns. kohdalle. Ja etujalat visusti maassa. Jaska on kyllä niin herkkä, nöyrä ja oppivainen hevonen!

Plääh. 

Maastoilua ja söpöilyä

Maastokammoni on pikkuhiljaa hellittämässä. Viimoiset pari kertaa eivät ole edes nostaneet sykettä (siis etukäteen) tai aiheuttaneet perhosia vatsaan. Koska luottopollet! Tässä männä kertana tuli tilanne heti alkumetreillä: traktori rämisevän peräkärryn kanssa kääntyi meitä kohti samalle, kovin kapealle tielle. Eihän siinä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta kun tietä reunustavat syvät ojat, jonne äkkinäinen koni saa kaadettua itsensä selälleen ratsastajan päälle. Tuliko paniikki? No ei. Onneksi saatiin käännettyä hevoset läheiselle pihatielle (ja onneksi meillä oli mukana kävelijä, joka otti pyynnöstäni paikoilleen jumittuneen Jaskan ohjasta kiinni ja vei meidät turvaan!!). No, pihassa pestiin autoa, mikä oli paljon merkittävämpi juttu kuin takaa ohi rämistelevä traktoriperäkärry-yhdistelmä. Bueno! Matka jatkui ja eikö hetikohta tullut auto vastaan. Sekään ei aiheuttanut minkäänlaisia tunnekuohuja supermaastolänkkäripolleissamme, joten kättä lippaan ja kiitos hidastamisesta! Loppumatka menikin kivasti kuusenoksia syödessä ja rennon letkeästi lompsiessa. Ai että miten kauhuherkän tätiratsastajan sielu lepää! Siis kun voi luottaa hevoseen ja antaa sen kävellä löysin ohjin. Voi kuulkaa, kun tietäisitte, miten sanoinkuvaamattoman hieno fiilis se on!

Mitä sä oot syöny? Ai kuusenoksia. Mäkin haluun.

Kyllä maistuu.

Ootas, ku mulle jäi vähän nälkä vielä.

Viimeksi käytiin kolmen suokin voimin maastossa ja mukavasti meni, Jaska toimi (diesel)veturina ja takana meinas kaverit jo hermostua, kun matkanteko oli kohtuullisen hidasta eikä ns. maisema vaihtunut. Tätiratsastaja taasen arvostaa kovasti leppoisaa etenemistä, koska vieläkin on kirkkaana mielessä ne kauhunhetket, kun koni riistäytyy täysin hallinnasta. Epäilen kyllä hieman, että uljas ratsuni saattoi vähän nukkua lenkillä, koska pari kertaa se meinasi vetää nokalleen pienen montun kohdalla. 

Jaska veturina. Hitaasti, mutta varmasti, oli päivän teema.

Putet kävi vähän rentoutumassa.

Perustreeniä

Kyllähän me edelleen treenataan sitkeästi sileällä ja käydään valmennuksissa. Edistystä on tapahtunut: voin mennä harjoitusravia ilman, että Jaska on koko ajan valmis laukkaamaan. Vauhtia voi säädellä, suunta muuttuu kuin ajatuksesta ja laukassa tätiratsastaja ei enää nouse puolta metriä satulasta. Syynä on joko:

a. Jaska on laiska ja laukkaa maata pitkin
b. tätiratsastaja on oppinut rentoutumaan ja istumaan laukassa
c. Jaskan laukka on parantunut, jolloin se joustaa takajaloilla eikä iske ns. suorin jaloin maahan (mikä tuo joustoa ja pehmeyttä laukkaan)
d. ehkä olen lihonut sata kiloa, eikä liike-energia enää jaksa nostaa minua ilmaan
e. en tiedä, mutta aika kivan tuntuista

Ootellaan tässä laidunkaveria portille.

Summa summarum: ihan ihme tunne, kun voin oikeasti ratsastaa Jaskaa sinne mihin haluan, mitä vauhtia haluan! Ja ilman, että kumpikaan kiihtyy tai jännittyy sen suuremmin. Mieltähivelevä tunne!

Kunkkareiden päätösmatkan lähtö. 
Jaska sai miniloman, kun täti huiteli isossa maailmassa!

Kävi Jaskalla eräs satunnainen ratsastajakin. Ensivaikutelma oli että: ihan kiva, aika reipas (ei kyllä niin reipas, mitä neljän vapaapäivän jälkeen voisi olla!) ja herkkä. Voisi kuulemma kokeilla uudestaan. Kyllä Jaska osaa hurmata!

Näytäks mää siltä, että urheilu on kivaa?

Kauhun hetkiä

Jaska on pääsääntöisesti tullut laitsan portille, kun viheltelen ja huutelen nimeltä. Muutaman kerran olen joutunut hakemaan sen jostain perukoilta, mutta yleensä hänen hevoisuutensa suvaitsee tulla, jos ei ihan portille asti, niin ainakin vastaan. Tässä olen tehnyt terävän huomion, että jos on aurinkoinen päivä (=sairaan paljon ötököitä), polle tulee innoikkaana portille, mutta jos sataa tai on pilvistä ynnä tuulista (ei ötököitä), ei välttis kiinnosta. Mutta ei se oo ainakaan karkuun lähtenyt. Eli tästä voimme päätellä, että Jaska haluaa tulla mun luo (kiinni sitä ei saisi, jos se niin päättäisi!). Ai että, miten naamani vääntäytyy väkisin hymyyn!

Jaska näyttää aina niin hyvältä kuvissa. Samaa ei voi sanoa tätiratsastajasta.
Jos muistaa hallita naaman, niin sitten unohtaa ryhdin ja lopputulos näyttää perunasäkiltä.

Noh, vein kultamuruani laitumelle tässä yhtenä päivänä ja juuri ennen porttia tapahtui liian monta asiaa yhtäaikaa: Jaska hamusi ruohotuppoa, minä estelin, poni hirnui, oli liukasta. Ja niin kävi, että uljas suomenpolleni kompuroi itsensä polvilleen. Tätiratsastaja siinä ihan sydän sykkyrällään ja hevonen ihan hölmönä tapahtuneesta. Suuren tragedian jälkeen siinä halailtiin ja oltiin niin ihan että huh, miten kamalaa! Tarkistin vammat (vähän lähti karvoja polvesta) ja siinä kaikki. Heppa ehjä, ei muuta kuin laitsalle. Siihen jäi vielä portille mun kanssa hengaamaan (kuten aina!), vähän rapsuttelua ja pusu ja heipat. Vielä jäi odottamaan, että mä lähden pois ja vasta sitten kutsui vihreä heinä.

On se vaan niin ihq ja rakas tuo Jaska. 

Ei sulla mitään herkkuja sattuis olemaan?

<3