Onhan päivä vielä huomennakin

Jaskalla on ajovalot päällä. Koska on pimeä.

Tänään

Eilisestä pettymyksestä toipuneena odotin intopiukkana tämänpäiväistä valmennusta eli sitä länkkäriä! Josko edes nyt onnistuisi jossain ja löytäisi jälleen kolmannen asteen yhteyden planeettaan nimeltä Jasumus. Hulmutukka letille (ei mun, ei yllä) ja korkein odotuksin maneesiin mars.

Paikoillanne! Valmiit! Hep!

ZZZZ. Krooh pyyh.

Alku meni hyvin, kapusin selkään kuin orava ja polle odotteli rentona kun siinä valmentajan kanssa höpöttelin. Sitten asiaan. Eli liikkeelle eli naks naks vaan ja. Ja? Ei mitään. Ei kertakaikkiaan yhtikäs mitään! Ihan kuin olisin istunut jättimäisen betoniporsaan päällä, yhtä flegmaattista oli reagointi eteenpäin-käskyyn. Jaahasta jaa, ettäkö mitenkäs sitten tästä? No, vähän naksuttelua ja sitten jo jalkaa peliin ja vielä vähän napakammin jalkaa peliin ja katso: hevonen lähti liikkeelle! Tadaa, kyllä me osataan! Mutta mitäs mitäs, himputin ketku teki saman uudestaan, eikä millään liikkeelle! Ihan kaviot liimattuna maahan naksutteluista ja jalalla hoputtamisesta huolimatta. Sitten pitikin turvautua äärimmäiseen keinoon, ohjien perillä vähän läimäyttelyä puolelta toiselle, hipsuti hipsuti. Kovempaa, kuului käsky ja minähän tottelin, koska olen kuuliainen oppilas. LÄPS ja johan lähti polle eteenpäin! Ja rivakasti lähtikin, hyvä että täti pysyi kyydissä! Mutta onneksi muistin hengittää ja kuvitella istuvani maassa asti, joten pollekin siitä nopeasti hidasti vauhtia ja rauhoittui kävelemään.

Tässä yritetään saada muuli liikkeelle.
Naks naks ja jalalla vähän vauhtia myös.

Tehtiin sitten joitakin harjootuksia ihan ok menestyksellä, sitten alettiin peruuttamaan. Askel kerrallaan ja olin kauhean tyytyväinen, kun heppasen olemus jo vähän siinä pehmeni. Vou- pysähdystä kokeilimme myös eli käytännössä hevosen pitäisi pysähtyä kun sanon terävästi VOU! Ja kappas kehveliä, sehän pysähtyikin! Myönnän, salaa olemme tätä harjoitelleet ja vasta nyt kysyin, että miten se tehdään. Että vähän semmoista perse edellä puuhun- meininkiä mutta ei kauhean väärin olla näköjään tehty asiaa! Bueno!

Taipuu kuin pullataikina! Siis hevonen!

Taas on joku liimannut hevoseni kaviot maahan! Naks naks!

Tunnelma oli leppoisa eikä hevonen edes korvaansa lotkauttanut yläpuolella jylistelevien hävittäjien melulle, ehei! Se lotkautteli korviaan vain minulle ja mun naksutuksille eli oli ihan läsnä taas ja tiedosti mun olemassaolon! Tähän onkin hyvä lopettaa, tuumin, mutta valmentaja kysyi, saako hänkin kokeilla Jaskaa. No tottakai, tulin alas selästä aika komealla voimistelutyylillä (kuten telinevoimistelussa hevosen yli heilautetaan jalat että vips vaan)! Onneksi kukaan ei seissyt lähietäisyydellä, olisi päässyt tutustumaan mun tallikenkään vähän lähemmin. Ensi kerralla osaankin varmaan tehdä jo sen helikopterin siinä hevosen päällä (tirsk!)

Hirmu kivaa ainakin mulla tässä tilanteessa, hevosesta en ole niin varma.
Nyt on pyrkimys taaksepäin. 

Noniin. Jaskan selässä oli the Asiantuntija ja mitä tapahtui? Naks. Hevonen liikkuu. Vou. Hevonen pysähtyy. Sitten hevonen pyörii toiseen suuntaan ja sitten toiseen ja kato, ilman käsiä! huutaa valmentaja. Jaha. Peruutusvaihdekin löytyi, aluksi hieman vahvemmalla otteella mutta lopuksi hevonen sitten peruutteli höyhenenkevyesti tosta noin vaan! Naks ja vou. On se hieno ja oppivainen eläin! Ja niin herkkä ja kuulemma ihan helmi! Kehuja piisasi valmentajan suusta. Kivaa! Mä taidan sitten olla tykinkuula. 

Näin rennosti loppuun asti ja VOU. 

Että tästä on sitten hyvä jatkaa, olen yhtä taitava kuin valmentaja ehkä joskus neljänkymmenen vuoden päästä. Hevonen on taitava kyllä jo paaaaljon aiemmin. Nooo, kyllä se yhteys sieltä tulee ja vielä joskus kommunikoimme vain ajatusten välityksellä, telepaattisesti.

Niin oli hauskaa että hampaitakin naurattaa! Molemmilla :D

Parempaa huomista odotellen, kohti uusia pettymyksiä! Helmi ja Rauha (sydänhymiö blingblingillä).